PetraBettina

Jouluviikkona huomaa salilla, kenellä se treenaaminen tai kuntoilu on jo elämäntapa. Samat tutut kasvot pyörivät salilla aatonaattoon asti ja paukahtavat paikalle jälleen viimeistään tapaninpäivänä. Yleensä nämä tyypit myös osaavat nauttia jouluherkuista niin, ettei kaikkia välipäiviä tarvitse liikkua pyörimällä eteenpäin. Joulu on ihanaa aikaa, mutta ei asioita tarvitse viedä äärimmäisyyksiin, eli jouluna ei tarvitse syödä yöllä eikä kaikkea suklaata ole pakko vetää kerralla. Toisaalta taas, joulupöydässä ei myöskään tarvitse laskea kaloreita eikä aattona ole pakko mennä salille, jollei siltä tunnu. Kohtuus ja kultainen keskitie sopivat myös jouluun. Kahteentoista päivään sitä on vedetty 9 kovaa treeniä sekä 9 ohjausta. Vähän tuntuu väsymystä eli joulun kolme huilipäivää taitavat olla paikallaan. Kohta on lähtö tien päälle ja Pori Björneborg kutsuu koko ensi viikoksi. Treenikamppeet on toki mukana eli ensi viikolla tiedossa salivierailuja. Viikko irti Kuopion arjesta tekee silti hy

Ai miksikö? No siksi, kun voi on loppu. Ja ilman voitahan ei siis voi joulua viettää. Whaaaat?! No siis, helppohan minun on sanoa, kun ei tarvi jouluna kuin kävellä valmiiseen pöytään. Mutta vaikka en jouluruokia valmistakaan, niin toistaiseksi en ole tarvinnut mihinkään ruokaan tai leipomukseen voita. Jokainen annos on valmistunut öljyn tai margariinin avulla. Tietenkään kaikkeen ei voi öljyä laittaa, sillä kun ei saa tietynlaista rakennetta aikaiseksi, mutta Becel on toistaiseksi toiminut kaikissa leivonnaisissa. Ja helppo minun on puhua siksikin, että en edes juuri välitä jouluruoista. Kyllä niitä nyt sen kaksi päivää syö, mutta ei yhtään enempää. Ja silloinkin vain kinkkua ja kalkkunaa, perunoita, rosollia ja oman mummun tekemää lanttulaatikkoa. Riittää minulle kiitos. Paljon enemmän nautin jouluaamun riisipuurosta. Mutta siis muistakaa hamstrata voita jos sitä jostain löydätte. Vaikka eiköhän sitä silti joku ala kohta trokaamaan... Perjantai-illan herkkupurilainen (si

Elämä on yhtä hulabaloota tällä hetkellä. Hommia riittää niin, että hirvittää. Koulua, töitä, tuntien opettelua, koulutusreissuja ja treenejä. Tällä viikolla on nimittäin päässyt jo treenaamaankin. Viikonloppu meni aerobisen treenin merkeissä SH`BAM-peruskoulutuksessa, mutta tälle viikolle jalkatreeni sekä olkapäät ja ojentajat jo plakkarissa. Huomenissa sitten selkää aamulla ja illalla uutta BodyAttackia, ou jee! Luomu-puolukkamysliä maidolla + cashew-pähkinöitä Vuoden viimeinen koulupäivä oli tänään, vaan sehän ei hommia vähentänyt yhtään. Gradu se huutaa ja odottaa tekijäänsä. Voi voi. Ahdistaa koko gradu. Ahdistaa koko tämä viimeinen vuosi, kun muka pitäisi jo osata ja tietää, mutta itsestä tuntuu siltä, että on ihan pihalla koko ajan. Ehkäpä se luottamus itseen tulee vain kokemuksen kautta. Luottamusta ei paranna se, että mokaa tentissä melkoisen pahasti ihan vain siksi, ettei ole lukenut tehtävänantoa huolellisesti. Kyllä ärsyttää. No, eiköhän tämä ahdistus ja ärsytys

Ihastuin kaupunkiin, vaikka en parissa päivässä ehtinyt näkemään kuin murto-osan. Mutta kaunista oli! Reissun kohokohta oli kylläkin KHL-matsi Dinamo Riga-Salavat Ufa. Harmittavasti vaan kotijoukkue menetti kahden maalin johdon ja peli päättyi 2-4. Mutta ei aina voi voittaa. Ja latvialaiset ne osaavat kannustaa omiaan! Huuto hallissa ei tauonnut hetkeksikään, ja fanikatsomon lisäksi huutoihin osallistui koko halli. On siinä SM-liigalla (ja jopa liigan parhaalla kiekkokatsomolla Isomäessä ;)) vielä matkaa tuollaiseen tunnelmaan. Samalla reissulla tuli muuten käytyä Porissa, jossa Ässät pesi Lukon 6-3. Niin sitä pitää! Kiekkohullun unelmaviikonloppu siis :) Arena Rigan loungessa hymyilyttää :) Naimisiin menneiden Rakkauden silta. Lukossa rakastavaisten nimet ja avain heitetty veteen. Ikuinen rakkaus. Perusburgeri Itsellä oli vähän pienempi versio Kovin pahasti ei muuten ole karppausbuumi Latviaan iskenyt, sen verran paljon kaupungissa ol

Kävin tänään mukavalla lounaalla. Ateria oli kyllä lounaaksi melko tuhti (piffiä, piffiä), mutta aivan erinomaista. Seurakin oli erinomaista. Itse yrittäjänä toimiva henkilö kehotti minua toteuttamaan unelmani yrittäjyydestä niin kuin myös toteuttamaan kaikki urheiluun liittyvät unelmani. Ne unelmat kun tehty on toteutettaviksi. Ja yrittämättä jättäminen harmittaa enemmän kuin yrittäminen ja epäonnistuminen. Oli mukava kuulla kannustusta asioissa, joita olen varovasti miettinyt. Yleensä jos ihmisellä on kunnianhimoisia suunnitelmia, on ihmisten suhtautuminen hieman varovaista. Aina pelätään epäonnistumista ja riskejä eikä haluta hypätä pois turvallisista ympyröistä. Itse sain kuitenkin varmuutta sille, etteivät suunnitelmani ole ihan utopistisia enkä elä haavemaailmassa vaan voin ihan todella toteuttaa haaveeni ja elää juuri niin kuin haluan. Elämä on ihmeellistä J Ja mitä tulee keskusteluun karppaamisesta ja ravitsemussuosituksista, seison yhä edelleen suositusten takana. Mielest

Tässähän kävi nyt niin, että kirjoituksistani ärsyyntynyt karppaaja linkitti blogini karppaajien keskustelufoorumille ja senhän nyt tietää mitä siitä seuraa. Yhteydenottoja, jotka vaativat todistamaan sitä ja tätä. Ilmeisesti minä ja blogini saavat jonkun (ilmeisesti tuntemani??) ihmisen tuntemaan häpeää siitä, että olemme samasta kaupungista. Häntä rauhoittaakseni voin todeta etten ole kuopiolainen eikä minusta milloinkaan sellaista tule. Aion muuttaa pois kaupungista valmistuttuani ja olen myös tullut tänne vain opiskellakseni. Eli älä suotta häpeä Kuopiota. Ainakaan tästä syystä. Olen ilmeisesti aggressiivinen, joten yritän jatkossa hillitä itseäni. Olen kyllä lukenut aika paljon aggressiivisia karppauskirjoituksia, mutta ilmeisesti se on heidän yksityisoikeutensa. Ja myönnetään, että ihan aina minä en osaa käyttäytyä ja kiihdyn nollasta sataan noin nanosekunnissa, mutta kukapa meistä täydellinen olisi? Se on kyllä harmi, jos tässä pysyvästi syntyy kaksi toimeen tulematonta ää

Kävin salilla hankkimassa olkapäät. Eikös ne nyt yhdestä kerrasta jo tule, mitä häh? Pystypun. x 3; kp 18,5kg, 18,5kg, 20kg Vipunostot sivuille x 4; 8kg, 7kg, 7kg, 7kg Eteen x 3; 5kg Takaolat taljalla x 4 Penkkipun. kapea x 3; 50kg, 55kg, 60kg Ranskalainen taljalla x 4 Push down x 4 Jalannostot roikkuen + voimapyörä Päivällä onnistuneesti koulujuttuja ja illalla BA. Täytyy kyllä sanoa, että on aivan mieletöntä seurata, kun ihminen löytää liikkumisen ilon! On niin mahtavaa, kun näkee miten henkilö silmät loistaen kertoo onnistumisistaan ja liikunnan riemusta. Tällaisia tarinoita olisi hyvä jakaa suuremmallekin yleisölle, jotta yhä useammat uskaltaisivat ryhmäliikunnan pariin. Totta kai liikkumisen ilon voi löytää mistä vaan, mutta oma kokemus nyt on ryhmäliikunnasta ja kuntosalilta. Ja salilta sen voivat löytää ihan kaiken ikäiset ja kokoiset naiset, se on mahtavaa! Sitten muihin asioihin. Tässä sattui jotakin, joka oli puolisolleni kovin iloinen asia, mutta samalla min

Toripolliisin kanssa Oulussa  Terkkuja Oulusta! Kivaa oli ja saattoi mennä myös aika lujaa, mutta mitäpä tuosta. Jos sitä joka sunnuntai heräisi pirteänä treenaamaan, niin olisiko se enää kivaa? Pitää kokeilla jotain muutakin välillä J Ja Dankohan oli jälleen ihan huippu. Levottomia välispiikkejä ei tällä kertaa hirveästi kuultu, mutta meininki oli muuten taattua Dankoa. Olin fiiliksissä! Toivottavasti pian taas uudestaan. Rock n` rollista sitten paluu arkeen. Olen herkkulakossa. Kokonaiset kaksi viikkoa, kuvitelkaa! Kahden viikon päästä matkaan Riikaan kiekkoa katsomaan ja silloin saa seuraavaksi pullastella. Ostin sunnuntaina paluumatkalle suklaata ja vannoin, että sen jälkeen en suklaaseen koskisi ennen Riikan reissua. Puoliso lähti leikkiin mukaan ja laajensi sen herkkulakoksi. Sillä mennään sitten. Tällä viikolla onkin sitten ”herkuteltu” klementiineillä, ovat älyttömän hyviä ja makeita nyt. Ja miten niistäkin tulee ihan joulu mieleen? Pitää ostaa myös punaisia omen

Viikko alkaa olla aika lailla paketissa. Kaikki pakolliset hommat on hoidettu ja edessä enää huominen tunti ja sitten Ouluun J Yliopistolla majailen vielä hetken ja sitten kotio katsomaan netistä Ässien matsia, erinomainen viikonlopun alku (toivottavasti)! Gradu ei ole juurikaan edennyt. En tiedä mikä sen kanssa oikein on, kun ei vaan jaksa. Tekemisen määrä on niin suuri, että ei jaksa edes aloittaa. Kirjallisuus tosin alkaa olla kasassa, että kyllä sitä on aikamoinen laiskimus, ettei nyt viitsi alkaa siihen SPSS:ään paneutua. Lohduttaudun kuitenkin sillä ajatuksella, että gradun tekoa varten on varattu yli kuukausi aikaa kevätlukukaudelle, joten ihan turha tässä on stressata. Ei se stressaaminen ennenkään ole auttanut. Tänään aamulla selkätreeniä: Ylätalja x 3 Alatalja x 3 Vipuvarsiveto ylhäältä x 3 Tuettu kulmasoutu x 4 Ylätalja niskan taakse x 4 Selänojennus x 3 Vatsoja superina Superhyvä treeni. Painot oli lähinnä pienet tai tosi pienet. Ei oo voimmoo selä

Tuli vaan mieleen, että eikös menninkäiset ole aika pieniä otuksia..? Että pieleen meni sitten se arvio. Taidan siis olla vain omituinen... Jalkoja siis vuorossa tänään. En kanna ikinä treenivihkoa salilla mukana, joten en jälkeenpäin enää muista montako toistoa mitäkin liikettä kullakin kierroksella tein. Tein niin monta kuin tuli ;) Samasta syystä minulla ei ole juuri koskaan kameraa mukana treeneissä. Salilla treenataan ja runoilut ja kuvailut hoidetaan sitten muualla ;) Tosin oma syntini salilla on toisinaan liiallinen suustani kiinni jääminen. Mutta kun ne jääkiekkokeskustelut on vaan hoidettava aina jossain välissä. Jonkun pitää tuoda kuopiolaiset takaisin maan pinnalle, kun luulevat jo voittaneensa mestaruuden.. Ja pah! Kyllä se on niin, että Porista kajahtaa tällä kaudella! Joka tapauksessa siis treeni näytti kutakuinkin tältä: Lämmittely crossarilla 15min Prässi x 4 (+2xrest pause); prässi + 150kg, 170kg, 170kg, 170kg Kyykky x 4; Smith + 30kg, 35kg, 40kg, 40kg SJMV x

Alan epäillä olevani menninkäinen. Tykkään pimeästä ja auringon paiste saa minut sulkemaan verhot tiiviisti. En kestä jos aurinko paistaa silmiin enkä juuri välitä lämmöstä tai helteistä. Syksyn tihkusade ei masenna minua ollenkaan, silmiin paistava aurinko taas ärsyttää huomattavasti enemmän. Aamulla ei haittaa, että on pimeää. On mukava istuskella aamukahvilla ja katsella katulamppujen valaisemaa hiljaista katua. Tykkään muutenkin herätä aikaisin. Aikaisin aamulla ei oikeastaan ole vielä kiire minnekään. Koko maailman kiire tuntuu kadonneen. Aikaa on vain aamukahville :) Tuleva viikko ei onneksi ole kovin kiireinen. Aika perusviikko, joka tosin huipentuu lauantaina Oulun reissuun ja Danko Jonesin keikkaan. Alkaa tuo Kuopio-kiintiö taas olla täynnä, niin pitää hetki piipahtaa muualla ;) Miltä viikko sitten näyttää? Aikalailla tältä: MA                Jalkatreeni aamupäivällä                       Gradujuttuja ja tuntien suunnittelua päivällä                       Illall

Mikä auttaa stressaavaan viikkoon? Rrrreenit tietysti. Viikon ainoat stressittömät hetket vietin raudan parissa :) Viikonloppu on aina parasta. Ihan sama onko töissä vai vapaalla, viikonloppu on aina viikonloppu. Perjantain Zumba-tunnilla on aina ihan levoton perjantaifiilis. Ja Moves like jagger tunnin lopussa saa viimeistään ohjaajalta homman lähtemään lapasesta, mahtava biisi! Treeni kulkee, ruoka maistuu ja hommaa riittää. Hirvittävästi olisi opiskeluhommia tehtävänä, jos sitä meinaa ens kesänä valmistua. Ja eiköhän sitä meinaa. Kyllä nää tästä suttaantuu. Mulla on aina ollut kohtalaisen rento ote tähän opiskeluun, mutta aina olen mukana pysynyt. Turha nipottaa pienistä. Mutta viikonloppuna ei mietitä opiskeluja. Se on Zumba ja sitten salin puolelle. Makoisaa marraskuuta!

 Söin eräänä päivänä työpaikan lounastauolla jälkiruoaksi persikkapaloja suoraan purkista. Aikani kuluksi tutkailin mehussa lilluvan persikan ravintosisältöä ja huomasin sen sisältävän 15 g hiilihydraattia per 100 g. Söin yhteensä 200 g persikkaa ja mietin, että jos olisin tosi tiukka karppaaja, olisiko päivän hiilihydraattiannokseni nyt siinä? Toisena päivänä surffailin netissä ja eksyin selailemaan useita eri blogeja. Huomasin, että niillä, joiden ruokavalio poikkeaa jotenkin ”valtavirrasta”, sen noudattaminen on jotenkin extratärkeää. Ruoan pitää olla vuoden jokaisena päivänä tietynlaista ja matkalle lähteminen tuottaa erityistä stressiä, kun ei ole varmuutta miten reissun päällä ruokailut voi järjestää. Omia eväitä pitää ainakin pakata mukaan ja lisäksi kuljettaa kaikki lisäravinteetkin mukana – reissun pituudesta riippumatta. Jäin pohtimaan, voiko ruokavalio olla terveyttä edistävä, jos se aiheuttaa ainaista stressaamista? Ja onko se elämä todella pilalla, mikäli joskus syö

Treeni-into on viime päivinä ollut kova. Kroppa on ollut hyvällä tavalla jumissa, kun salilla on taas saanut tehtyä hyviä treenejä. Ja hyvänen aika miten paljon ihmisellä on energiaa, kun se voi syödä normaalisti! Elämä on muutenkin palaillut takaisin uomilleen ja päivät kulkevat treenit-kouluun-töihin-ruljanssissa. Vapaa-aikaa vietän viikonloppuisin sen mitä ehtii, vaikkakin aina olisi kyllä kouluhommia tehtävänä. Joku ihmeen pro-gradu – työkin odottaa tekijäänsä… Ja tekijä odottaa, että oppisi SPSS-ohjelman käytön jotenkin mystisesti ilman harjoittelua. Ja löytäisi jostain enemmän aikaa kuin tunnin sieltä, tunnin täältä. Olen monesti miettinyt, minkälaista mahtaisi olla elämä, jossa olisi vain yksi päivät täyttävä asia. Olisi esimerkiksi vain opiskelija ja keskittyisi siihen. Tai kävisi vain töissä. Kun tulisi töistä kotiin, ei TARVITSISI tehdä mitään. Ei olisi kirjallisia tehtäviä, ei graduja, ei jatkuvaa uuden opettelua, ei ehkä tuntien suunnitteluakaan. Mitä sitä tekisi? Koti

Liian vähän kaappitilaa ruoille, kun niitä pitää säilytellä myös pitkin pöytiä.. ;) Minun piti tänään kirjoittaa vain leppoisa kirjoitus liikkumisen ilosta ja siitä, miten olen tällä viikolla harrastanut vain ryhmäliikuntaa, mutta nauttinut liikkumisestani erittäin paljon. Omat ohjaukset pari kertaa Zumbaa, Attackia ja Step sekä lisäksi olen käynyt vierailulla BodyBalancessa, BodyJamissa, Movessa, CXWORXissa ja spinnissä. Yksi salihöntsäily siihen päälle, kun piti testata työpaikan uusinta laitehankintaa. Ja on ollut aivan ihanaa saada kropalleen hieman erilaista liikekieltä tällä viikolla. Tunnit ovat hoitaneet myös pääkoppaa ja auttaneet pikku hiljaa mielialaa nousemaan sieltä pohjamudista, jonne se on tuntunut juuttuneen. Mutta leppoisan tuuleni kadotti aamulla Savon Sanomien lukeminen. Eilen jo jätin viikonvaihteen iltapäivälehden ostamatta, kun etusivu hehkutti taas täysillä karppausjuttua. Ei vaan pysty enää lukemaan. Mutta tänään siis lusikkansa ravitsemussoppaan laittoi

Pitäisikö typeryydestä säätää jokin rangaistus? Kuinka typerä pitää ihmisen olla, että se uhraa elämästään niin monta hetkeä, uhraa itsestään niin paljon tunnetta, niin paljon voimavaroja, niin paljon sisintään? Mihin? Tyhjään? Se saa ne hetket, ne hetket sillä tiellä, joka vie ei-mihinkään. Se saa palkinnoksi paljon ei-mitään. Se tie vie pelkkiin synkkiin tunteisiin. Sen tien päässä ei odotakaan kiitosta, ei palkintoa. Se palkinto olikin se matka itsessään ja voimavarat pitääkin käyttää matkan päättymisestä selviytymiseen. Urheilu on tällaista, aina ei voi voittaa, voitithan kuitenkin itsesi, hyvin vedit silti. Painukaa hemmettiin. Ei kilpaurheilun palkinto voi olla pelkkä liikkumisen ilo. Urheilun pitää olla täynnä intohimoa, täynnä elämää suurempia tunteita, täynnä uhrauksia, koko elämän muuttamista määränpäätä kohti. Tuntuu vain niin typerältä. Niin hirvittävän typerältä. Olin niin tosissani. Tein niin ison asian tästä. Pidin katseeni vain tässä koko kesän ajan. 22 viikkoa vai

 Kaikkeni annoin, parhaani tein, kunnossa olin, ja mihinkään se ei riittänyt. Pettymys. Niin valtaisa pettymys, ettei sitä voi oikeastaan edes sanoiksi pukea. Niin hirvittävän tyhjä olo, että sitä on mahdoton selittää. Annoin kaiken itsestäni tälle projektille, vaikka se ei aina ollut helppoa, ja käteen jäi neljäs sija eli käytännössä ei yhtikäs mitään. Elämä jatkuu ja urheilu on tällaista ja aina ei voi voittaa ja kaikki muutkin typerät lauseet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Ja kyllä, elämässä on tärkeämpiäkin asioita, mutta sellainen ajattelu ei nyt auta minua pätkän vertaa. Tämä oli isoin osa elämääni koko kesän ja panostin hommaan ihan tosissani. Projektiin kuluneiden työtuntien ja euromäärien laskeminen kannattaa jättää väliin. Kankkulan kaivoonkin olisi tietysti voinut rahansa syytää. Analysointi, uudet suunnitelmat ja tukijoiden kiittäminen saavat nyt odottaa aikaa parempaa. Tällä hetkellä yritän vain koota itseäni sen verran, että jaksan palata arkeen. Zumbalev

Tänään on päivä, jolloin jaksan tehdä tasan yhden asian kerrallaan ja sitten pitää taas hetki istua sohvalla ja kerätä voimia. Tästä huolimatta on suurin osa tavaroista pakattu, eväät valmistumassa, pyykit pesty ja vielä koko loppuilta aikaa tehdä loput viimeistelyt. Hirveä määrä vettä vaan on vielä juomatta, puuh... Se se on rasittavaa hommaa. Viimeiset pari viikkoa on tehnyt todella tiukkaa. Nätisti sanottuna ei ole enää ollut kovin kivaa. Nälkä on melkoisen kova. Päivät on menty yksi kerrallaan ja tehty yksi asia kerrallaan. Koko ajan on mielessä ollut päämäärä ja se miksi tämän viimeisen jaksonkin vielä jaksaa painaa parhaansa mukaan. Kohta saa nimittäin nauttia! Ensin kisaviikonlopusta, kaikista siihen kuuluvista jutuista ja ihanasta kilpailutunnelmasta. Näen vielä pitkästä aikaa rakasta ystävää, joka saapuu Porista minulle huoltajaksi. Kisan jälkeen saakin sitten nauttia syömisestä, melko mukavaa sekin :) Kunto on edennyt selkeästi vielä Lappeenrannastakin ja nauroinkin, että

 Matkalla Lappeenrantaan Lappeenrannassa tuli kisattua viikko sitten. Valmistautuminen kilpailuun sujui hyvin. Viimeistelyt tuntuivat ensin siltä, että eiväthän nämä nesteet tästä ole mihinkään lähdössä, mutta lähtivätpä sitten viimeisten päivien aikana kuitenkin! Koko viikon ajatukset olivat kisoissa ja valmistautumisessa; piti käydä ostoksilla ja kampaajalla ja pakkailla ja tehdä eväitä, ja koko ajan muistaa juoda vettä. Ja juoda vettä ja juoda vettä. Herranjestas sitä vettä tuli jo korvistakin ulos... ja sitten kun olit tottunut siihen veden juomiseen, piti se lopettaa. Ja sitten kisan jälkeen ensimmäinen ajatus olikin: vettä! Hah. Kilpailijakokoukseen lähdössä Varsinainen kilpailupäivä oli oikein mukava. Olin aluksi huolissani siitä, että olin päättänyt hoitaa Lappeenrannassa meikkaamisen itse, mutta lopputulos oli ihan ok. Stressiä aiheutti ainoastaan se sama asia, kuin edellisissäkin kisoissa: väri. Atooppinen iho ja Jan Tana ei ole hyvä yhdistelmä. Atooppinen