perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu

Jouluviikkona huomaa salilla, kenellä se treenaaminen tai kuntoilu on jo elämäntapa. Samat tutut kasvot pyörivät salilla aatonaattoon asti ja paukahtavat paikalle jälleen viimeistään tapaninpäivänä. Yleensä nämä tyypit myös osaavat nauttia jouluherkuista niin, ettei kaikkia välipäiviä tarvitse liikkua pyörimällä eteenpäin. Joulu on ihanaa aikaa, mutta ei asioita tarvitse viedä äärimmäisyyksiin, eli jouluna ei tarvitse syödä yöllä eikä kaikkea suklaata ole pakko vetää kerralla. Toisaalta taas, joulupöydässä ei myöskään tarvitse laskea kaloreita eikä aattona ole pakko mennä salille, jollei siltä tunnu. Kohtuus ja kultainen keskitie sopivat myös jouluun.

Kahteentoista päivään sitä on vedetty 9 kovaa treeniä sekä 9 ohjausta. Vähän tuntuu väsymystä eli joulun kolme huilipäivää taitavat olla paikallaan. Kohta on lähtö tien päälle ja Pori Björneborg kutsuu koko ensi viikoksi. Treenikamppeet on toki mukana eli ensi viikolla tiedossa salivierailuja. Viikko irti Kuopion arjesta tekee silti hyvää, vaikkei arjessa mitään vikaa olekaan.

Nauttikaahan joulusta ja yrittäkää löytää hetki rauhoittumiselle ja vain olemiselle. Inhoan kliseitä, mutta näin kun sitä asuu 400 km päässä perheestään, niin ihan totta joulun parasta antia on yhdessä oleminen. Se, ettei ole kiire minnekään eikä oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Minä onnellinen kun saan vielä istuutua valmiiseen pöytäänkin, niin ei ole edes ruoanlaittopuuhia. Toivon siis jokaiselle oikein lämmintä joulua! (näin siinä käy kun joulu tulee; minusta peruspessimististä tulee iloinen, ympäriinsä hyppelevä "love and peace"-ihminen ;))


Millaistahan muuten olisi olla jouluna kisadieetillä? Olisiko kieltäytyminen jotenkin vaikeampaa kuin kesän herkuista kieltäytyminen? Perustuuko joulu tavallaan syömiseen? Voiko lahjoja avata ilman suklaarasiaa tai glögilasia? Hmmm, aivan taatusti voi, mutta tällä hetkellä olen aika tyytyväinen siihen ettei tarvitse :)

lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulu on peruttu...

Ai miksikö? No siksi, kun voi on loppu. Ja ilman voitahan ei siis voi joulua viettää. Whaaaat?!

No siis, helppohan minun on sanoa, kun ei tarvi jouluna kuin kävellä valmiiseen pöytään. Mutta vaikka en jouluruokia valmistakaan, niin toistaiseksi en ole tarvinnut mihinkään ruokaan tai leipomukseen voita. Jokainen annos on valmistunut öljyn tai margariinin avulla. Tietenkään kaikkeen ei voi öljyä laittaa, sillä kun ei saa tietynlaista rakennetta aikaiseksi, mutta Becel on toistaiseksi toiminut kaikissa leivonnaisissa.

Ja helppo minun on puhua siksikin, että en edes juuri välitä jouluruoista. Kyllä niitä nyt sen kaksi päivää syö, mutta ei yhtään enempää. Ja silloinkin vain kinkkua ja kalkkunaa, perunoita, rosollia ja oman mummun tekemää lanttulaatikkoa. Riittää minulle kiitos. Paljon enemmän nautin jouluaamun riisipuurosta.

Mutta siis muistakaa hamstrata voita jos sitä jostain löydätte. Vaikka eiköhän sitä silti joku ala kohta trokaamaan...

Perjantai-illan herkkupurilainen
(sipulit kuullotettiin oliiviöljyssä ja pihvit paistuivat tilkassa rypsiöljyä ;))

Treeneissä kulkee! Ilmeisesti pari kevyttä viikkoa ei ollut ollenkaan hassumpi juttu, sillä tämän viikon treenit on sujuneet varsin mainiosti. Jalkaprässiin sai laittaa 170 kg ja hyvin kulki pidempikin sarja. Nyt suuntana rinta-hauistreeni + vatsat päälle. Huomenna viikon viides treeni ja tiedossa jälleen jalkoja.

Treeni-iloa jokaisen joulua odottavan viikonloppuun!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Ahdistavaa hulabaloota

Elämä on yhtä hulabaloota tällä hetkellä. Hommia riittää niin, että hirvittää. Koulua, töitä, tuntien opettelua, koulutusreissuja ja treenejä. Tällä viikolla on nimittäin päässyt jo treenaamaankin. Viikonloppu meni aerobisen treenin merkeissä SH`BAM-peruskoulutuksessa, mutta tälle viikolle jalkatreeni sekä olkapäät ja ojentajat jo plakkarissa. Huomenissa sitten selkää aamulla ja illalla uutta BodyAttackia, ou jee!

Luomu-puolukkamysliä maidolla + cashew-pähkinöitä

Vuoden viimeinen koulupäivä oli tänään, vaan sehän ei hommia vähentänyt yhtään. Gradu se huutaa ja odottaa tekijäänsä. Voi voi. Ahdistaa koko gradu. Ahdistaa koko tämä viimeinen vuosi, kun muka pitäisi jo osata ja tietää, mutta itsestä tuntuu siltä, että on ihan pihalla koko ajan. Ehkäpä se luottamus itseen tulee vain kokemuksen kautta. Luottamusta ei paranna se, että mokaa tentissä melkoisen pahasti ihan vain siksi, ettei ole lukenut tehtävänantoa huolellisesti. Kyllä ärsyttää. No, eiköhän tämä ahdistus ja ärsytys ensi kesään mennessä saada pois...toivottavasti.

Valottunutta kanasalaattia oliiviöljyssä paistetun patongin kera ;)

Ensi viikolla on jo joulu! Toivoisin joulupukilta lisää keskittymiskykyä, aikaa ja rahaa. Eihän se ole paljoa pyydetty..? ;) Ja ylläolevista kuvista päätellen myös uusi kamera olisi paikallaan. Tai henkilökohtainen kuvaaja. Eilen kirjoitin toivomuslistaan, että sponsori olis kiva. En tiedä valmistetaanko sellaisia Korvatunturilla.

No joo, löpinäksi meni tänään, mutta mitäpä tuon väliä. Pitää ehkä alkaa suunnittelemaan taas kisaamista, niin saisi jotain mielenkiintoa tähän hommaan... Vaikkakin yhä edelleen ärsyttää suunnattomasti, kun mietin viime syksyn kisoja. En ehkä pääse siitä yli. Pitää siis kisata uudelleen, josko sillä saisi tämän pahan maun suusta pois. Mutta missä minä asun ja mitä minä teen ensi vuoden syksyllä?? Kas, siinäpä on aikamoinen arvoitus :)

torstai 8. joulukuuta 2011

Terkkuja Riikasta!



Ihastuin kaupunkiin, vaikka en parissa päivässä ehtinyt näkemään kuin murto-osan. Mutta kaunista oli! Reissun kohokohta oli kylläkin KHL-matsi Dinamo Riga-Salavat Ufa. Harmittavasti vaan kotijoukkue menetti kahden maalin johdon ja peli päättyi 2-4. Mutta ei aina voi voittaa. Ja latvialaiset ne osaavat kannustaa omiaan! Huuto hallissa ei tauonnut hetkeksikään, ja fanikatsomon lisäksi huutoihin osallistui koko halli. On siinä SM-liigalla (ja jopa liigan parhaalla kiekkokatsomolla Isomäessä ;)) vielä matkaa tuollaiseen tunnelmaan. Samalla reissulla tuli muuten käytyä Porissa, jossa Ässät pesi Lukon 6-3. Niin sitä pitää! Kiekkohullun unelmaviikonloppu siis :)




Arena Rigan loungessa hymyilyttää :)




Naimisiin menneiden Rakkauden silta. Lukossa rakastavaisten nimet ja avain heitetty veteen.
Ikuinen rakkaus.


Perusburgeri

Itsellä oli vähän pienempi versio

Kovin pahasti ei muuten ole karppausbuumi Latviaan iskenyt, sen verran paljon kaupungissa oli ihania konditorioita. Siltikin ihmiset on niin pieniä, että kokeilemassani XL-kokoisessa takissa hihat ylettyivät juuri kyynärpään yli ;)

Nyt on sitten KIIRE! On uutta Attackia, ensi viikonlopun koulutusta varten SH`BAMia ja maanantaina olisi vielä tenttikin...puuh. Että äkkiä pois koneelta ja hommiin!

Ja ai niin, fitneksen säännöt muuttuivat TAAS! Nyt pisteet kierroksilta menevät 50-50, eli kummankaan kierroksen pisteitä ei tuplata. Hyvä päätös, tykkään :) (pitäiskö siis kuitenkin kisata taas ensi syksynä..??)

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Unelmalounas

Kävin tänään mukavalla lounaalla. Ateria oli kyllä lounaaksi melko tuhti (piffiä, piffiä), mutta aivan erinomaista. Seurakin oli erinomaista. Itse yrittäjänä toimiva henkilö kehotti minua toteuttamaan unelmani yrittäjyydestä niin kuin myös toteuttamaan kaikki urheiluun liittyvät unelmani. Ne unelmat kun tehty on toteutettaviksi. Ja yrittämättä jättäminen harmittaa enemmän kuin yrittäminen ja epäonnistuminen.
Oli mukava kuulla kannustusta asioissa, joita olen varovasti miettinyt. Yleensä jos ihmisellä on kunnianhimoisia suunnitelmia, on ihmisten suhtautuminen hieman varovaista. Aina pelätään epäonnistumista ja riskejä eikä haluta hypätä pois turvallisista ympyröistä. Itse sain kuitenkin varmuutta sille, etteivät suunnitelmani ole ihan utopistisia enkä elä haavemaailmassa vaan voin ihan todella toteuttaa haaveeni ja elää juuri niin kuin haluan. Elämä on ihmeellistä J
Ja mitä tulee keskusteluun karppaamisesta ja ravitsemussuosituksista, seison yhä edelleen suositusten takana. Mielestäni suositukset eivät ole uskon asia. Eri asia sitten on luottaako tutkittuun tietoon vai yksittäisten ihmisten kokemuksiin. Ongelmahan ravitsemuksessa on se, että kaikkea ei voida tutkia. Ihmiset eivät ole koekaniineja, joita voitaisiin laittaa syömään ihan mitä tahansa. Lisäksi aina kun ruokavaliosta poistetaan jotakin, tulee siihen jotakin tilalle. Aina ei siis voida tietää mistä mikäkin asia johtuu tai on seurausta.  
Olen hieman murheellinen siitä, että oli tässä vähän erilainen kuva tulevasta ammatista opiskelun alkaessa. En arvannut, että joutuisin ohjaamisen sijaan vain puolustautumaan syytöksiltä. Mutta yhtäkkiä meistä onkin joidenkin mielestä tullut aivopestyjä valehtelijoita, joiden työn maallikot osaavat paremmin. Tosin olen kyllä vahvasti edelleen sitä mieltä, että tämä tällainen porukka on melko pieni. Ne vaan sattuvat huutamaan hemmetin kovaa.
Onneksi maailmassa on kuitenkin (ainakin toistaiseksi) ruokaa meille kaikille, saamme vatsamme täyteen ja vähän enemmänkin. Muistetaanhan aina, että ruokailu on myös nautintoa! Joskus voi jopa syödä tuhdin lounaan jos siltä tuntuu. Eikä kaikkea tarvitse aina ottaa kovin vakavasti.
Tässä on esimerkiksi nyt treenien osalta menossa aivan onnettoman huonot viikot. Vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja ja koska haluan nyt hoitaa kouluhommat kunnialla kotiin, on treeneistä pakko karsia. Mutta onneksi maailma ei kaadu siihen, sali ei sinä aikana katoa ja tätä vaihetta ei kestä ikuisesti. Priorisoinnilla pysyy pää kasassa ja kroppa menossa mukana. Ja viikonloppuna otetaan myös vähän lomaa ja lähdetään reissun päälle. Mukavaa marraskuun viimeistä päivää!

Munakkaasta tulikin munakokkelia! 

maanantai 28. marraskuuta 2011

Hävettävä bloggaaja?

Tässähän kävi nyt niin, että kirjoituksistani ärsyyntynyt karppaaja linkitti blogini karppaajien keskustelufoorumille ja senhän nyt tietää mitä siitä seuraa. Yhteydenottoja, jotka vaativat todistamaan sitä ja tätä.

Ilmeisesti minä ja blogini saavat jonkun (ilmeisesti tuntemani??) ihmisen tuntemaan häpeää siitä, että olemme samasta kaupungista. Häntä rauhoittaakseni voin todeta etten ole kuopiolainen eikä minusta milloinkaan sellaista tule. Aion muuttaa pois kaupungista valmistuttuani ja olen myös tullut tänne vain opiskellakseni. Eli älä suotta häpeä Kuopiota. Ainakaan tästä syystä.

Olen ilmeisesti aggressiivinen, joten yritän jatkossa hillitä itseäni. Olen kyllä lukenut aika paljon aggressiivisia karppauskirjoituksia, mutta ilmeisesti se on heidän yksityisoikeutensa. Ja myönnetään, että ihan aina minä en osaa käyttäytyä ja kiihdyn nollasta sataan noin nanosekunnissa, mutta kukapa meistä täydellinen olisi?

Se on kyllä harmi, jos tässä pysyvästi syntyy kaksi toimeen tulematonta ääripäätä karppaajien ja meidän suosituksia tukevien välille. Olisihan hienoa, jos pystyisimme löytämään kultaisen keskitien, jolla parantaa koko väestön terveyttä. Mutta jotenkin tämä keskustelu ajautuu aina samaan pattitilanteeseen, jossa keskustelun osapuolet eivät pysty toisiaan ymmärtämään. Se on sääli, mutta ilmeisesti minäkin olen aggressiollani sitä edesauttanut. Pitää siis antaa moitetta myös itselleen.

torstai 24. marraskuuta 2011

Lapsellinen lapseton, mutta ainakin on olkapäät!

Kävin salilla hankkimassa olkapäät. Eikös ne nyt yhdestä kerrasta jo tule, mitä häh?

Pystypun. x 3; kp 18,5kg, 18,5kg, 20kg
Vipunostot sivuille x 4; 8kg, 7kg, 7kg, 7kg
Eteen x 3; 5kg
Takaolat taljalla x 4
Penkkipun. kapea x 3; 50kg, 55kg, 60kg
Ranskalainen taljalla x 4
Push down x 4
Jalannostot roikkuen + voimapyörä



Päivällä onnistuneesti koulujuttuja ja illalla BA. Täytyy kyllä sanoa, että on aivan mieletöntä seurata, kun ihminen löytää liikkumisen ilon! On niin mahtavaa, kun näkee miten henkilö silmät loistaen kertoo onnistumisistaan ja liikunnan riemusta. Tällaisia tarinoita olisi hyvä jakaa suuremmallekin yleisölle, jotta yhä useammat uskaltaisivat ryhmäliikunnan pariin. Totta kai liikkumisen ilon voi löytää mistä vaan, mutta oma kokemus nyt on ryhmäliikunnasta ja kuntosalilta. Ja salilta sen voivat löytää ihan kaiken ikäiset ja kokoiset naiset, se on mahtavaa!

Sitten muihin asioihin. Tässä sattui jotakin, joka oli puolisolleni kovin iloinen asia, mutta samalla minulle melko ikävä. En lähde sitä nyt sen kummemmin selittämään, mutta joka tapauksessa pahoitin mieleni eräästä asiasta ja nyt minun onkin hirveän vaikea olla toisen puolesta onnellinen. Miten se meneekin niin? Miksi sitä aina ajattelee eniten omaa napaansa ja omia tunteitaan? Miksei voi laittaa niitä syrjään ja iloita toisen puolesta? Onko ihminen sitten pohjimmiltaan vain niin itsekäs olio vai olenko se vain minä? Joka tapauksessa elämä on kummallista ja joskus ehkä hieman vaikeaa.

Ja sitten pääsin taas siihen dilemmaan, että minkä helvetin takia kolmeakymppiä lähestyvän ihmisen pitäisi olla tietynlainen? Miksi pitää "asettua aloilleen", mennä naimisiin, tehdä lapsia ja hankkia koira tai kultakala? Ja minkä takia miehet saa olla ikuisia pikkupoikia, mutta naisten pitäisi aikuistua? Miksi miehet saa puhua jääkiekosta ja pelata pleikkaria, mutta naisten tulee istua nätisti ja puhua sisustamisesta? Tai puhua lapsista. Tai häistä. Tai jostain muusta yhtä mielenkiinnottomasta. Mitä hittoa? MIKSI? Se on huutava vääryys.

No tietenkään kenenkään ei pidä väkisin tehdä mitään. Mutta kyllä sen välillä pystyy rivien välistä (ja joskus ihan riveiltäkin) lukemaan miten itse on jotenkin itsekäs, lapsellinen ja vastuuton, kun ei ole vielä "aikuistunut". Itsekkäästi vaan keskittyy urheilemiseen (eikös se salilla käyntikin ole oikeastaan miesten hommaa..?), asuu pienessä ja sotkuisessa vuokrakämpässä ja jaksaa herran jestas juhliakin vielä aamuun asti. Pukeutuu nahkarotsiin ja tennareihin (joissa muuten ei saa palvelua Sokoksen meikkiosastolla, vaikka käsittääkseni maksan puuteristani ihan yhtä paljon kuin jakkupukunaisetkin), mikä on ilmeisesti myös jonkun sortin statement. Ja tarkoittaako se, ettei halua omia lapsia sitä, ettei tykkää lapsista lainkaan? Sehän nyt on hyvänen aika täysin eri asia! Menkää nyt kotiinne. Eikö me kaikki tänne mahduta, miksi minua pitää katsoa nenänvartta pitkin? Ei aina tajua. Mutta ei tarviikaan. Täytyy pitää lähellään vaan sellaiset ihmiset, joille millään muulla kuin minulla itselläni ei ole väliä.

Ugh. Olen purkanut pääni. Kiitos siitä. Nyt iltapalaksi munakasta broilerisuikaleilla, sipulilla, paprikalla ja tomaatilla. Kelpaa. Hyvää yötä!

Cashew-pähkinät on parhaita!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Mitä sinun ostoskärrystä löytyy?

Toripolliisin kanssa Oulussa

Terkkuja Oulusta! Kivaa oli ja saattoi mennä myös aika lujaa, mutta mitäpä tuosta. Jos sitä joka sunnuntai heräisi pirteänä treenaamaan, niin olisiko se enää kivaa? Pitää kokeilla jotain muutakin välillä J Ja Dankohan oli jälleen ihan huippu. Levottomia välispiikkejä ei tällä kertaa hirveästi kuultu, mutta meininki oli muuten taattua Dankoa. Olin fiiliksissä! Toivottavasti pian taas uudestaan.

Rock n` rollista sitten paluu arkeen. Olen herkkulakossa. Kokonaiset kaksi viikkoa, kuvitelkaa! Kahden viikon päästä matkaan Riikaan kiekkoa katsomaan ja silloin saa seuraavaksi pullastella. Ostin sunnuntaina paluumatkalle suklaata ja vannoin, että sen jälkeen en suklaaseen koskisi ennen Riikan reissua. Puoliso lähti leikkiin mukaan ja laajensi sen herkkulakoksi. Sillä mennään sitten.
Tällä viikolla onkin sitten ”herkuteltu” klementiineillä, ovat älyttömän hyviä ja makeita nyt. Ja miten niistäkin tulee ihan joulu mieleen? Pitää ostaa myös punaisia omenoita. Pohdin tuossa, kun tehtiin viikon kauppareissu, että loppujen lopuksi eivätpä nuo ruokaostokset hirveästi ole dieetin jälkeen muuttuneet. Samaa tavaraa sieltä kärrystä (tai kärristä, niin kuin savolaiset sanovat...) aina löytyy.
Minun kaapista löytyy aina:
·        rahkaa
·        raejuustoa
·        maitoa
·        kananmunia
·        kaurahiutaleita
·        mustikoita
·        persikkaa
·        tomaatteja
·        paprikaa
Ja nykyään hirveän usein myös ruisleipää, Beceliä, leikkelettä, appelsiineja ja näkkileipää. Eipä siinä tarvitse kaupassa juurikaan miettiä. Joskus pitäisi muistaa taas enemmänkin jäädä hyllyjä tutkailemaan ja uutuuksia bongailemaan. Mutta mitäpä hyväksi havaittuja tuotteita vaihtamaan kun ei edes kyllästytä.
Lämmin ruoka kokee sitten enemmän vaihtelua. Eräänä päivänä herkuteltiin jopa pasta carbonaralla! Tosin se oli tuunattu niin, että sisälsi kinkkusuikaleita ja Sydänmerkin omaavaa ruokakermaa. Mutta hyvää oli joka tapauksessa!
Nyt on taas aika painua duuniin. Huomenna tiedossa olisi olkapäätreeniä, koulujuttuja ja BodyAttackia, jei! Ja taas tässä mennään viikonloppua kohti, ei muuta kuin mukavaa loppuviikkoa ja hyviä ruokaostoksia! J

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kuka uskaltaa syödä koulussa?

Viikko alkaa olla aika lailla paketissa. Kaikki pakolliset hommat on hoidettu ja edessä enää huominen tunti ja sitten Ouluun J Yliopistolla majailen vielä hetken ja sitten kotio katsomaan netistä Ässien matsia, erinomainen viikonlopun alku (toivottavasti)!

Gradu ei ole juurikaan edennyt. En tiedä mikä sen kanssa oikein on, kun ei vaan jaksa. Tekemisen määrä on niin suuri, että ei jaksa edes aloittaa. Kirjallisuus tosin alkaa olla kasassa, että kyllä sitä on aikamoinen laiskimus, ettei nyt viitsi alkaa siihen SPSS:ään paneutua. Lohduttaudun kuitenkin sillä ajatuksella, että gradun tekoa varten on varattu yli kuukausi aikaa kevätlukukaudelle, joten ihan turha tässä on stressata. Ei se stressaaminen ennenkään ole auttanut.
Tänään aamulla selkätreeniä:
Ylätalja x 3
Alatalja x 3
Vipuvarsiveto ylhäältä x 3
Tuettu kulmasoutu x 4
Ylätalja niskan taakse x 4
Selänojennus x 3
Vatsoja superina
Superhyvä treeni. Painot oli lähinnä pienet tai tosi pienet. Ei oo voimmoo selässä nyt.
Syöminen on tänään ollut kyllä heikkoa, kun en ehtinyt yliopistolla syömään ja jäin silti vielä koneelle hommia tekemään. Protskupatukalla ei pitkälle pötkitä. Nämä on näitä tilanteita, kun saa huolella suunnitella mitä seuraavaksi suuhunsa pistään, ettei tule ihan koko jääkaappia syötyä. 

Yhdysvalloista tuli tänään uutinen, että siellä pizza lasketaan kouluruokailussa vihannekseksi. Kyllä, luit oikein.  Pizzassa on tomaattikastiketta, joten se on ihan selvästi vihannes. Hallelujaa. Yhdysvaltain kouluruokailu nyt muutenkin on mitä on ja nyt viimeisetkin vihannekset varmaan muutetaan pizzaksi. Hienoa, näin sitä ehkäistään lihavuusepidemiaa USA:ssa.
 Ja tämän uutisen jälkeen on vieläkin vaikeampi ymmärtää tiistain Ajankohtaisen Kakkosen ruoka-iltaa. Aloin mielenkiinnolla katsomaan ohjelmaa, mutta järkytyin kyllä melkoisesti, kun ensimmäinen aihe oli kouluruoan ”myrkyllisyys”. Ohjelmassa haastateltu isä ei antanut lapsensa syödä koulussa, vaan valmisti tälle eväät mukaan. Kouluruoassa kun on lisäaineita ja kaikkia mahdollisia myrkkyjä, se ei ole luomua eikä lähiruokaa eikä vähähiilihydraattista eikä sitä eikä tätä tai tota. Näin. Suomalainen kouluruoka on vertaansa vailla, mutta hienoille suomalaisille se ei enää kelpaa. Häpeäisivät! Ilmainen kouluruoka on niin hieno asia, että miten kukaan voi siitä valittaa?
Tulevaisuudessa tämäkin ilo varmasti katoaa, mikäli kaiken maailman erikoiset ruokavaliot yleistyvät ja vanhemmat alkavat vaatia kullannupuilleen heidän ruokavalionsa mukaista ruokaa. Kun perusruoka ei enää kelpaa. Sellaiseen yksilöllisyyteen ei taatusti resursseja tule olemaan, joten toivotaan, että tulevaisuudessakin perinteiset ruoat kelpaavat kaikille. Kouluruoalle on olemassa oma suosituksensa, jonka mukaan ruoka valmistetaan, ja keittiöiden henkilökunta tekee kyllä hienoa työtä, että nykyresursseilla valmistavat maukasta ruokaa. Aina pitää kaikesta valittaa.
Ja yhä edelleen tämä lisäainehysteria ihmetyttää minua. Kuka on keksinyt, että yhtäkkiä kuolemme natriumglutamaattiin? On siis ihan hyvä, että lisäaineet jätetään pois, jos niitä ei ole pakko käyttää, mutta monissa tuotteissa lisäaineet itse asiassa lisäävät turvallisuutta, mikäli niillä varmistetaan tuotteen hygieeninen laatu. Tietenkin väriaineet sun muut voisi jättää pois, niillä ei ole kuin esteettinen merkitys, mutta toisaalta; teollisuus valmistaa sitä mitä ihmiset ostavat. Niin se vaan on.

 Puuh. Se siitä. Aion nyt lähteä ostamaan vettä, johon on lisätty hiilihappoa ja lisäaineita, mm. aspartaamia (hidas kuolema tulee siis taatusti). Oikein mukavaa viikonloppua!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Jalkarrreeeni

Tuli vaan mieleen, että eikös menninkäiset ole aika pieniä otuksia..? Että pieleen meni sitten se arvio. Taidan siis olla vain omituinen...

Jalkoja siis vuorossa tänään. En kanna ikinä treenivihkoa salilla mukana, joten en jälkeenpäin enää muista montako toistoa mitäkin liikettä kullakin kierroksella tein. Tein niin monta kuin tuli ;) Samasta syystä minulla ei ole juuri koskaan kameraa mukana treeneissä. Salilla treenataan ja runoilut ja kuvailut hoidetaan sitten muualla ;) Tosin oma syntini salilla on toisinaan liiallinen suustani kiinni jääminen. Mutta kun ne jääkiekkokeskustelut on vaan hoidettava aina jossain välissä. Jonkun pitää tuoda kuopiolaiset takaisin maan pinnalle, kun luulevat jo voittaneensa mestaruuden.. Ja pah! Kyllä se on niin, että Porista kajahtaa tällä kaudella!

Joka tapauksessa siis treeni näytti kutakuinkin tältä:
  • Lämmittely crossarilla 15min
  • Prässi x 4 (+2xrest pause); prässi + 150kg, 170kg, 170kg, 170kg
  • Kyykky x 4; Smith + 30kg, 35kg, 40kg, 40kg
  • SJMV x 4; 50kg
  • Ojennus + koukistus x 3
  • Lähentäjät x 3
  • Jäähdyttely juoksumatolla 5min
Oikein mainio treeni. Painoillahan ei vielä juhlita, mutta suunta on ylöspäin! Hyvä juttu on, että takareisi kestää jo kaikki takareisiliikkeet ja antaa laittaa enemmän painoakin. Ei siitä ikinä uuden veroista tule, mutta kunhan ei estäisi liikkeitä, niin sen kanssa voisi oppia elämään. Onhan sen kanssa toki jo reilusti yli vuosi painittukin.

Hetken aikaa vielä tuntien suunnittelua ja läpi käymistä ja sitten työmaalle. Ja se gradu... No, ei se mihinkään yhden päivän aikana katoa, eihän?

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Menninkäisen viikko

Alan epäillä olevani menninkäinen. Tykkään pimeästä ja auringon paiste saa minut sulkemaan verhot tiiviisti. En kestä jos aurinko paistaa silmiin enkä juuri välitä lämmöstä tai helteistä. Syksyn tihkusade ei masenna minua ollenkaan, silmiin paistava aurinko taas ärsyttää huomattavasti enemmän. Aamulla ei haittaa, että on pimeää. On mukava istuskella aamukahvilla ja katsella katulamppujen valaisemaa hiljaista katua. Tykkään muutenkin herätä aikaisin. Aikaisin aamulla ei oikeastaan ole vielä kiire minnekään. Koko maailman kiire tuntuu kadonneen. Aikaa on vain aamukahville :)

Tuleva viikko ei onneksi ole kovin kiireinen. Aika perusviikko, joka tosin huipentuu lauantaina Oulun reissuun ja Danko Jonesin keikkaan. Alkaa tuo Kuopio-kiintiö taas olla täynnä, niin pitää hetki piipahtaa muualla ;)
Miltä viikko sitten näyttää? Aikalailla tältä:

MA               Jalkatreeni aamupäivällä
                     Gradujuttuja ja tuntien suunnittelua päivällä
                     Illalla Zumban ja Step-tunnin ohjaukset

TI                  Aamulla olkapäät ja ojentajat salilla
                     Klo 9 yliopistolle
                     Klo 13 töihin ja työpäivä päättyy illalla BodyAttack-tunnin ohjaukseen

KE                Aamuvuoro töissä
                     Klo 15 yliopistolle ja koulujuttuja --> n. klo 19 asti
                     
TO                Aamuvuoro töissä
                     Päivällä selkätreeni
                     Illalla BodyAttack-tunnin ohjaus

PE                 Aamupäivällä rinta-hauistreeni
                     Klo 12 alkaen koulujuttuja --> n. klo 19 asti

LA                Zumban ohjaus ja sitten tien päälle --> till Uleåborg!

Eli oikein mukava viikko. Salitreenejä tulee tähän viikkoon neljä, useimmiten niitä mahtuu viikkoon viisi kappaletta. Ohjauksia on viisi tuntia, mikä on aika perusmäärä. Muuten en sitten aerobista teekään. Satunnaisesti saatan käydä muiden ohjaajien tunnilla tai sitten ihan kävelylenkillä, mutta harvemmin. Tykkään kyllä hölkkäilystä, mutta tämä treenimäärä on nyt tällä hetkellä ihan riittävä.

Salitreenit teen aina aamulla tai aamupäivällä. Treenaamaan pitää päästä mielellään heti aamiaisen jälkeen. Työ- tai koulupäivän jälkeen treenaaminen ei ole minun juttuni ja harrastan sitä vain jos aikatauluun ei muu sovi. Aamuihminen :)

Erityisinä kehityskohteina salilla ovat edelleen jalat ja selkä. Olkapäät ja ojentajat taitavat olla vahvimmat osa-alueeni. Hauiksia en oikeastaan edes omista, mutta elän toivossa, että jonain päivänä ehkä. Mutta ne jalat ja selkä. Huoh. Minähän olen yhtä jalkaa, joten olisi aika olennaista omata reisilihakset. Helpommin vaan sanottu kuin tehty. Kun on seitsemän metriä pitkät jalat, ei kyykkääminen ainakaan helpotu, se kun muutenkin on niin kivaa hommaa... Sitkeästi kuitenkin painetaan ja puuskutetaan menemään. Aion omistaa vielä joskus jalat, joissa on muotoja muutenkin kuin suklaakakkujen ansiosta.
Ja kunnon selän. Selän treenaamisessa meni pitkän aikaa, että sen oppi tekemään oikein. Niin, että saa tuntuman pidettyä koko ajan oikeassa lihaksessa eikä riuhdo miten sattuu. Painot eivät minulla selkätreenissä ole vieläkään kovin isot, mutta se tuntuma on jo löytynyt. Pienin askelin kohti kehitystä siis.

Jotenka menninkäinen painuu nyt salille, jotta voi ehkä joskus taas nousta kisalavalle. Sillä toista kertaa se ei sinne pettymään nouse.

Viikonlopun herkkuruokaa: lihapullia, perunaa, palsternakkaa, bataattia, paprikaa + bearnaisekastiketta, nam nam!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Moves Like Jagger



Mikä auttaa stressaavaan viikkoon? Rrrreenit tietysti. Viikon ainoat stressittömät hetket vietin raudan parissa :)

Viikonloppu on aina parasta. Ihan sama onko töissä vai vapaalla, viikonloppu on aina viikonloppu. Perjantain Zumba-tunnilla on aina ihan levoton perjantaifiilis. Ja Moves like jagger tunnin lopussa saa viimeistään ohjaajalta homman lähtemään lapasesta, mahtava biisi!

Treeni kulkee, ruoka maistuu ja hommaa riittää. Hirvittävästi olisi opiskeluhommia tehtävänä, jos sitä meinaa ens kesänä valmistua. Ja eiköhän sitä meinaa. Kyllä nää tästä suttaantuu. Mulla on aina ollut kohtalaisen rento ote tähän opiskeluun, mutta aina olen mukana pysynyt. Turha nipottaa pienistä.

Mutta viikonloppuna ei mietitä opiskeluja. Se on Zumba ja sitten salin puolelle. Makoisaa marraskuuta!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Ei tehdä siitä vaikeaa

Söin eräänä päivänä työpaikan lounastauolla jälkiruoaksi persikkapaloja suoraan purkista. Aikani kuluksi tutkailin mehussa lilluvan persikan ravintosisältöä ja huomasin sen sisältävän 15 g hiilihydraattia per 100 g. Söin yhteensä 200 g persikkaa ja mietin, että jos olisin tosi tiukka karppaaja, olisiko päivän hiilihydraattiannokseni nyt siinä?

Toisena päivänä surffailin netissä ja eksyin selailemaan useita eri blogeja. Huomasin, että niillä, joiden ruokavalio poikkeaa jotenkin ”valtavirrasta”, sen noudattaminen on jotenkin extratärkeää. Ruoan pitää olla vuoden jokaisena päivänä tietynlaista ja matkalle lähteminen tuottaa erityistä stressiä, kun ei ole varmuutta miten reissun päällä ruokailut voi järjestää. Omia eväitä pitää ainakin pakata mukaan ja lisäksi kuljettaa kaikki lisäravinteetkin mukana – reissun pituudesta riippumatta. Jäin pohtimaan, voiko ruokavalio olla terveyttä edistävä, jos se aiheuttaa ainaista stressaamista? Ja onko se elämä todella pilalla, mikäli joskus syö eri tavalla?
Dieetillä matkustaminen oli yhtä eväistä stressaamista. Oli parempi olla omat eväät mukana joka paikassa, jotta tiesi aina tasan tarkkaan mitä oli päivän aikana tullut syötyä. Päivät piti ennakoida tarkkaan etukäteen, jotta tiesi mitä eväitä esimerkiksi kouluun tai töihin piti varata.

Nyt nautin eniten siitä, ettei tarvitse stressata! Minulla on tietty ruokavaliorunko,  jota noudatan, mutta nyt maailma ei kaadu yllättäviin tilanteisiin. Suunnitelmaa ei tarvitse noudattaa pilkuntarkasti vaan sitä voi soveltaa tarpeen mukaan. Yliopiston ruokalaan ei tarvitse raahata talousvaakaa mukaan ja tien päällä voi halutessaan käydä oranssilla huoltoasemalla syömässä. Tottahan toki sitä yrittää pitää ruokavalion rungon terveellisenä, mutta ei minun kuntoni romahda, jos käyn joskus ravintolassa syömässä ranskalaiset. Ei elämästä pidä tehdä hirveän vaikeaa. Maailmassa on jo muutenkin riittävästi stressin aiheita, miksi tehdä syömisestä yksi lisää?
Ruokailu on paljon muutakin kuin optimaalinen ravintosisältö. Ruokailu (terveellinenkin) on nautinto. Joskus toki nautinnoksi tarvitaan vähän herkkuja. Mutta vain vähän ja siksi ostinkin kahden hengen talouteemme normaalia pienemmän kakkuvuoan, jotta ajoittainen leipomisen tarpeeni ei aiheuta turhaa kaloreista stressaamista! Joskus vähemmän on ihan tarpeeksi J

Lähdössä illalliselle ilman stressiä!

torstai 3. marraskuuta 2011

Lahjattomat treenaa

Treeni-into on viime päivinä ollut kova. Kroppa on ollut hyvällä tavalla jumissa, kun salilla on taas saanut tehtyä hyviä treenejä. Ja hyvänen aika miten paljon ihmisellä on energiaa, kun se voi syödä normaalisti!
Elämä on muutenkin palaillut takaisin uomilleen ja päivät kulkevat treenit-kouluun-töihin-ruljanssissa. Vapaa-aikaa vietän viikonloppuisin sen mitä ehtii, vaikkakin aina olisi kyllä kouluhommia tehtävänä. Joku ihmeen pro-gradu – työkin odottaa tekijäänsä… Ja tekijä odottaa, että oppisi SPSS-ohjelman käytön jotenkin mystisesti ilman harjoittelua. Ja löytäisi jostain enemmän aikaa kuin tunnin sieltä, tunnin täältä.
Olen monesti miettinyt, minkälaista mahtaisi olla elämä, jossa olisi vain yksi päivät täyttävä asia. Olisi esimerkiksi vain opiskelija ja keskittyisi siihen. Tai kävisi vain töissä. Kun tulisi töistä kotiin, ei TARVITSISI tehdä mitään. Ei olisi kirjallisia tehtäviä, ei graduja, ei jatkuvaa uuden opettelua, ei ehkä tuntien suunnitteluakaan. Mitä sitä tekisi? Kotitöitä? Löhöisi sohvalla? Kävisi joka ilta lenkillä? Mitä ihmettä työssä käyvät ihmiset tekevät iltaisin?? Sohvalla löhöämiseen hajoaisi pää ehkä alle viikossa.
Uusia kisasuunnitelmia tekisi jo mieli tehdä, mutta aina kun mietin kisoja, valtaa jokin ihmeellinen itsesäälin tunne mielen. ”Kun ei musta kuitenkaan mihinkään oo, johan se nähtiin..” Minulla on aina ollut jokin ihmeellinen menestymisen tarve, mutta menestys se vaan on antanut odottaa itseään.. ;) Aerobicissakin olin aika keskinkertainen, mitään huikeaa menestystä sekään ura ei ollut. Tuntuu, että minulla on aina ollut intoa ja tahtoa aina paljon enemmän kuin taitoa ja lahjakkuutta. Töitä olen aina ollut valmis tekemään, mutta tähän asti se ei ole riittänyt. Tuleeko se ikinä riittämään? Tärkeintä kun ei tietenkään ole osallistuminen vaan VOITTO. Ja se tarkoittaa, että lahjattoman on pakko treenata kuin hullu.
Toinen kisasuunnitelmia hidastava tekijä on tuo uusi sääntömuutos. Siis se, että fitness-sarjassa tulee nyt vapaaohjelmasta 2/3 pisteistä ja fysiikasta 1/3. En tykkää siitä. Käytännössähän siis fysiikalla ei enää juurikaan ole merkitystä, riittää että heittää voltteja. Minen osaa voltteja. Minä tahdon keskittyä vaparin lisäksi myös fysiikkaan ja tahdon, että dieettaamisella on joku merkitys. Tämän kesän dieetin kun olisi yhtä hyvin voinut jättää väliin… Jos haluaisin keskittyä vain vapaaohjelmaan, kilpailisin edelleen aerobicissa. Mutta kun tahdoin vaihtaa fysiikkalajiin. Ja nyt tämä on kuitenkin vain kolmasosafysiikkalaji. Sitten taas pelkkä fysiikkalaji kuulostaa omiin korviin niin tylsältä, kun on tottunut sitä jalkaakin kuitenkin heittämään. Hmm, enpä tiedä. Katsotaan nyt mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Ehkäpä se kuulantyöntö olisi sittenkin sopivampi vaihtoehto. Voisi jatkaa tätä pullahtamistakin ihan rauhassa...

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Uusia ravitsemusasiantuntijoita ilmaantuu jälleen!

Liian vähän kaappitilaa ruoille, kun niitä pitää säilytellä myös pitkin pöytiä.. ;)

Minun piti tänään kirjoittaa vain leppoisa kirjoitus liikkumisen ilosta ja siitä, miten olen tällä viikolla harrastanut vain ryhmäliikuntaa, mutta nauttinut liikkumisestani erittäin paljon. Omat ohjaukset pari kertaa Zumbaa, Attackia ja Step sekä lisäksi olen käynyt vierailulla BodyBalancessa, BodyJamissa, Movessa, CXWORXissa ja spinnissä. Yksi salihöntsäily siihen päälle, kun piti testata työpaikan uusinta laitehankintaa. Ja on ollut aivan ihanaa saada kropalleen hieman erilaista liikekieltä tällä viikolla. Tunnit ovat hoitaneet myös pääkoppaa ja auttaneet pikku hiljaa mielialaa nousemaan sieltä pohjamudista, jonne se on tuntunut juuttuneen.

Mutta leppoisan tuuleni kadotti aamulla Savon Sanomien lukeminen. Eilen jo jätin viikonvaihteen iltapäivälehden ostamatta, kun etusivu hehkutti taas täysillä karppausjuttua. Ei vaan pysty enää lukemaan. Mutta tänään siis lusikkansa ravitsemussoppaan laittoi Juha Vuorinen! Siis Juha Vuorinen! Anteeksi mitä?! Missä vaiheessa hänestäkin on tullut niin kova ravitsemusasiantuntija, että hänen pitää julistaa mielipidettään lehden palstalla? Juha Vuorinen tuntee häpeää siitä sekasotkusta, jolla virallinen terveydenhuolto yrittää ravitsemuskeskustelua ohjailla. Juha Vuorinen kuuntelee Paula Heinosta ja tekee itse levitteensä, joka koostuu voista, oliiviöljystä ja vedestä. Sillä margariinit ovat mitä ilmeisemmin ruokavaliomme suurinta myrkkyä. Juha Vuorinen seuraa ravitsemuskeskustelua VIP-paikalta, onhan hän Paula Heinosen ystävä. Juha Vuorisen ystävä onnistui laskemaan verenpainettaan ruokavalion avulla alkamalla kiinnittää huomiota hiilihydraattien lähteisiin. Hän oli muun muassa alkanut suosia täysjyväviljaa sekä kasviksia ja marjoja.
Siis eikö tämä paljon parjattu virallinen taho sitten suosittele näitä??! Ilmeisesti me suosittelemme ihmisille sokeria ja vaaleaa pastaa ja vehnäleipää ja ylipäätään vain huonolaatuisia hiilihydraatteja. Siis mitä?? Koska me suosittelemme kasvirasvalevitteitä, olemme me pahoja ihmisiä? Näinkö se menee? Ilmeisesti, kyllähän nyt Juha Vuorinen tällaiset asiat tietää. Onhan hän ravitsemuksen ammattilainen. Hänen teoksissaankin suositaan terveellisiä elämäntapoja ja keskitytään nauttimaan keholle suotuisia juomia... Että näin.

Muutenkin minua on viime aikoina ihmetyttänyt, kun olen kuunnellut ihmisten pohtivan sitä kuka ravitsemusasioissa on oikeassa. Lähinnä vastakkainasettelu on ollut tyyliä Antti Heikkilä vs. muut terveydenhuollon ravitsemusasiantuntijat. Tai no, itse en kutsuisi Heikkilää ravitsemuksen asiantuntijaksi, mutta menköön nyt tämän kerran. Ihmettelen vain sitä, miksi ihmisten mielestä Heikkilä olisi oikeassa, jos kaikki maan tuhannet muut asiantuntijat ovat eri mieltä. Miten YKSI ihminen tässä maassa vain tietäisi totuuden ja muut lääkärit, ravitsemusterapeutit ja terveydenhuollon ammattilaiset olisivat väärässä? Koska me kaikki muut olemme elintarviketeollisuuden vietävissä? Miten hemmetissä se olisi edes mahdollista? Mitä minä hyötyisin siitä, että elintarviketeollisuus hyötyy? Sitä paitsi, miten elintarviketeollisuus meidän suosituksistamme hyötyy? Ai että kasvirasvalevitteiden valmistajat hyötyvät kun suosittelemme margariinia voin sijaan? Ai että leipomoteollisuus hyötyy kun suosittelemme ruisleipää ja täysjyvätuotteita hiilihydraattien välttämisen sijaan? Siis mitä? Minun pienet aivot ei tajua tätä suurta salaliittoteoriaa. Tai sitten en ole vain vielä nähnyt niitä suuria rahasummia, joilla meitä lahjotaan.

Huh huh. Ei ravitsemuksessa ole yhtä mustavalkoista totuutta ja asioita tutkitaan jatkuvasti, mutta tietyistä jutuista nyt vaan on niin vankkaa tutkimusnäyttöä, ettei sitä yksi Heikkilän löytämä erilainen tutkimus pysty kumoamaan. Ja uuden tiedon vahvistuessa varmasti virallisia suosituksiakin muutetaan, muttei niitä voida muuttaa yksittäisten ihmisten kokemusten perusteella. Meidän pitää ajatella asioita väestötasolla ja noudattaa sellaisia suosituksia, joista on vankkaa väestötason näyttöä. Yksilötasolla asiat käydään aina tapauskohtaisesti läpi. Ei kenenkään ruokavaliota suunnitella pilkuntarkasti samalla tavalla, vaan ohjaus on aina yksilöllista ja ottaa varmasti myös yksilön mieltymykset ja mielipiteet huomioon. Jokainen voi syödä miten haluaa, mutta ei suosituksia voida muuttaa sen mukaan, että Maija Meikäläinen kokee tietynlaisen ruokavalion toimivan. Meidän pitää tietää miten ruokavalio vaikuttaa pitkällä aikavälillä. On aika lailla yksi lysti mitä tapahtuu puolessa vuodessa, tärkeämpää on tietää mitä tapahtuu kymmenessä.

Jep. Homma purettu. Enää ei nouse savu korvista. Huh.

Itse olen tällä viikolla jatkanut herkuttelua. Reseptivihosta on kokeiltu brownieseja, valkosuklaa-mustikkamuffinsseja sekä suklaa-daim-paloja. Ruoaksi on tehty mm. pizzaa, makkaralaatikkoa sekä kebabia ranskalaisilla. Leivonnaiset on toki tehty tietenkin tavallisella margariinilla (siis kuolema odottaa kun en käyttänyt voita tai edes leivontamargariinia...) ja makkara-pekonilaatikkoon löysin sekä makkaran että pekonin rypsiporsaasta, joissa alle 1/3 rasvasta tyydyttynyttä. Lisäksi ruokakermaksi uutta 5% valmistetta, joka on tehty rypsiöljystä ja saanut vielä Sydänmerkinkin kylkeensä, hyvä hyvä! Ei tuo makkara-pekonilaatikko silti ihan jokapäiväiseksi herkuksi pääse, mutta hyvää se oli! Ensi viikolla saa leipomiset jäädä ja palataan normiruokavalioon, tosin viikonloppuisin saa edelleen herkutella miten haluaa :)
                                           Rahkaa persikalla ja banaanilla ennen tuntia :)
                                               Suklaapalaherkku päiväkahvin kanssa


                                                   Taivas, että tämä oli hyvää!

Ensi viikolla ajattelin palata salille. Tälle viikolle tuli siis yhteensä kahdeksan tuntia ryhmäliikuntaa + muutama tunti omien ohjausten suunnittelua, mutta tuntuu siltä, että kroppa on levännyt ja valmis jälleen hommiin. Kevyt viikko on suhteellinen käsite siis. Itse kun on tottunut koviin treenimääriin, on tällainen erilainen viikko tavallaan levoa kropalle ja mielelle. Nyt alkaa jo olla hinku takaisin salille ja jopa jalkatreeni houkuttelisi. Se kertoo jo aikamoisista vieroitusoireista ;) Eipä tässä muuta. Syödään hyvin ja treenataan kovaa!
Leppoisaa lokakuun loppua!


Tämä kunto alkaa olla muisto vain...

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Katoava kunto

Pitäisikö typeryydestä säätää jokin rangaistus? Kuinka typerä pitää ihmisen olla, että se uhraa elämästään niin monta hetkeä, uhraa itsestään niin paljon tunnetta, niin paljon voimavaroja, niin paljon sisintään? Mihin? Tyhjään? Se saa ne hetket, ne hetket sillä tiellä, joka vie ei-mihinkään. Se saa palkinnoksi paljon ei-mitään. Se tie vie pelkkiin synkkiin tunteisiin. Sen tien päässä ei odotakaan kiitosta, ei palkintoa. Se palkinto olikin se matka itsessään ja voimavarat pitääkin käyttää matkan päättymisestä selviytymiseen.
Urheilu on tällaista, aina ei voi voittaa, voitithan kuitenkin itsesi, hyvin vedit silti. Painukaa hemmettiin. Ei kilpaurheilun palkinto voi olla pelkkä liikkumisen ilo. Urheilun pitää olla täynnä intohimoa, täynnä elämää suurempia tunteita, täynnä uhrauksia, koko elämän muuttamista määränpäätä kohti.
Tuntuu vain niin typerältä. Niin hirvittävän typerältä. Olin niin tosissani. Tein niin ison asian tästä. Pidin katseeni vain tässä koko kesän ajan. 22 viikkoa vain tätä. Kaikki juhlat kuivin suin, omin eväin. Joka paikassa lenkkarit mukana, joka paikassa aamulenkillä. Hirvittävästi työtunteja, hirvittävästi itsensä voittamista, tuhansia toistoja, lukuisat eväät, jatkuvaa kieltäytymistä. Ja miksi? Jotta saan itseni elämäni kuntoon ja jään silti vaille menestystä.  Jotta koen yhden elämäni kovimmista pettymyksen tunteista. Jotta koen tyhjyyden, joka saa äärettömän voimattomaksi. Jotta tunnen itseni hirvittävän typeräksi.
Ahdistaa. AhdistaaAhdistaaAhdistaa.
Olen pikkuinen possu ja täynnä surua, murhetta ja ärsyyntynyttä mieltä. Paisun pelkästä ahdistuksen tunteesta, enkä tunnista itseäni enää peilistä. Minusta tulee itsekuriton laiskiainen, joka ei enää pysty katsomaan jalkojaan, ei vatsaansa, ei näe vatsalihaksiaan, ei näe itseään. Vihaa itseään ja suunnittelee samalla jo seuraavaa ateriaa. Tasapainoilee kurin ja sallivuuden välissä eikä ole tyytyväinen mihinkään. On koko ajan murheellinen, muttei voi näyttää sitä. Ei ihminen voi olla murheellinen niin turhanpäiväisten asioiden vuoksi. Ja kai ihmisessä on pakko olla jotain vikaa, jos se ei osaa käsitellä murheitaan.
Suunnittelee lenkille lähtöä, mutta istuukin sohvalle syömään. Suunnittelee terveellistä ateriaa, mutta korvaakin sen suklaalla. Tarvitsee kaikkea mitä ei oikeasti tarvitse. Ja se murhe, se alkaa kääntyä vain ärsyyntymiseksi itseä kohtaan.


Ikinä aikaisemmin paluu dieetiltä "normaalielämään" ei ole tuntunut vaikealta. On ollut vain ja ainoastaan kivaa saada syödä muutakin kuin samoja eväitä päivästä toiseen. Ikinä aikaisemmin painon nousu ei ole aiheuttanut ahdistusta. Tämä projekti tuntuu nyt olevan kaikin tavoin erilainen kuin aikaisemmat. Ja vaikka inhoan valittamista ja valittajia yli kaiken, koen että on parempi vuodattaa tunteitaan näin kirjallisesti kuin näyttää kurjaa naamaa kanssaihmisilleen. Tässähän on aina se vaihtoehto, että pakko ei ole lukea ;)
Syöminen ei suinkaan ole karannut lapasesta, vaan aamut alkavat yhä puurolla ja jääkaapin sisältö koostuu edelleen rahkasta ja raejuustosta.  Herkuteltu on lähinnä leivällä, myslillä ja jätskillä ja yhtenä iltana irtokarkeilla. Mutta totta kai se äärimmäinen kisakunto katoaa saman tien rennomman syömisen suhteen ja tällä kertaa sen hyväksyminen ottaa koville. Järki sanoo kyllä, että ihan hyvinhän tämä sujuu, mutta mieli odottaa näkevänsä peilistä edelleen jotain ihan muuta.
Kroppa kaipaa lepoa ja huoltoa. Ensimmäinen rankempi ohjaus kisan jälkeen oli tuskainen. Kärsin kummallisesta kokovartalokrampista jokseenkin koko tunnin ajan. Tunnin jälkeen kohosi kylmä hiki ja sitä piti maata jalat ylhäällä vartin verran ennen kuin pystyi jatkamaan töitä. Enpä ole sellaista olotilaa aiemmin kokenut. Seuraava tunti oli sitten jo huomattavasti helpompi. Pieniä kolotuksia silti tuntuu siellä täällä, joten venyttelyä on tällä viikolla harrastettu ahkerasti. Ensi viikko on vielä kiireinen ja siellä taitaa urheileminen koostua vain ohjauksista, mutta sitten sitä voisi pikku hiljaa alkaa palailemaan salille.
Hassulta tuntuu, kun ei ole vielä mitään uutta tähtäintä asetettu. Olen tosi huono treenaamaan "muuten vaan", tarvitsen selkeän tavoitteen ja määränpään. Olkoonkin se vaikka kaukanakin, kunhan se vain on tiedossa. No, nyt ei pidä hätäillä vaan palautua rauhassa. Katsellaan sitten.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Ohi

Kaikkeni annoin, parhaani tein, kunnossa olin, ja mihinkään se ei riittänyt.

Pettymys. Niin valtaisa pettymys, ettei sitä voi oikeastaan edes sanoiksi pukea. Niin hirvittävän tyhjä olo, että sitä on mahdoton selittää. Annoin kaiken itsestäni tälle projektille, vaikka se ei aina ollut helppoa, ja käteen jäi neljäs sija eli käytännössä ei yhtikäs mitään.
Elämä jatkuu ja urheilu on tällaista ja aina ei voi voittaa ja kaikki muutkin typerät lauseet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Ja kyllä, elämässä on tärkeämpiäkin asioita, mutta sellainen ajattelu ei nyt auta minua pätkän vertaa. Tämä oli isoin osa elämääni koko kesän ja panostin hommaan ihan tosissani. Projektiin kuluneiden työtuntien ja euromäärien laskeminen kannattaa jättää väliin. Kankkulan kaivoonkin olisi tietysti voinut rahansa syytää.




Analysointi, uudet suunnitelmat ja tukijoiden kiittäminen saavat nyt odottaa aikaa parempaa. Tällä hetkellä yritän vain koota itseäni sen verran, että jaksan palata arkeen. Zumbalevyt odottavat pöydällä ja koulutehtävät sähköpostissa, pyykit koneessa ja kisakamat kassissa, mutta työhön tarttuminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Sohvalla makaaminen ja kattoon tuijottelu sen sijaan on nyt äärettömän helppoa. Olen kai ensimmäistä kertaa elämässäni löytänyt itsestäni laiskottelijan.

Parhaani tein. Jossiteltavaa ei jäänyt. Urheilijalla on aina parannettavaa, mutta käytännössä olen suoritukseeni täysin tyytyväinen. Kaikki sujui. Kaikkeni annoin. Palkintoa ei ole. Sen kanssa on nyt elettävä. Ja se on ihan helvetin vaikeaa se.



Rakas huoltajani ja minä. Tuttavallisemmin Pitkä ja Pätkä.


torstai 6. lokakuuta 2011

Valmis?

Tänään on päivä, jolloin jaksan tehdä tasan yhden asian kerrallaan ja sitten pitää taas hetki istua sohvalla ja kerätä voimia. Tästä huolimatta on suurin osa tavaroista pakattu, eväät valmistumassa, pyykit pesty ja vielä koko loppuilta aikaa tehdä loput viimeistelyt. Hirveä määrä vettä vaan on vielä juomatta, puuh... Se se on rasittavaa hommaa.

Viimeiset pari viikkoa on tehnyt todella tiukkaa. Nätisti sanottuna ei ole enää ollut kovin kivaa. Nälkä on melkoisen kova. Päivät on menty yksi kerrallaan ja tehty yksi asia kerrallaan. Koko ajan on mielessä ollut päämäärä ja se miksi tämän viimeisen jaksonkin vielä jaksaa painaa parhaansa mukaan. Kohta saa nimittäin nauttia! Ensin kisaviikonlopusta, kaikista siihen kuuluvista jutuista ja ihanasta kilpailutunnelmasta. Näen vielä pitkästä aikaa rakasta ystävää, joka saapuu Porista minulle huoltajaksi. Kisan jälkeen saakin sitten nauttia syömisestä, melko mukavaa sekin :)

Kunto on edennyt selkeästi vielä Lappeenrannastakin ja nauroinkin, että tällaisia painolukemia olen vaa`alla nähnyt viimeksi yläasteella. Ja siitä nyt on..ööö.. pari vuotta.. Kaikki vaatteet tuntuvan roikkuvan päällä, mutta mukavaahan se on, kun ei mistään kiristä eikä purista. Vannoutunut verkkarien ja löysien farkkujen ystävä on jopa intoutunut pukeutumaan joskus johonkin muuhunkin kuin lökäpöksyihin :)

Olen melko tyytyväinen kaikkeen. Vaparin takana seison loppuun asti, vaikka se ei parhaita arvosteluja saisikaan. Kunto on hyvä ja kaikkeni olen kyllä tehnyt. Aina ei ole ollut helppoa ja kesä on ollut pitkä, mutta myös täynnä ihania hetkiä ja onnistumisen elämyksiä! Kehitystä on tapahtunut edellisistä vuosista, mikä on tietysti pääasia. Kehitys on ollut hyvää, sillä varsinaista salitreeniähän minulla ei ole takana kuin ensimmäisen dieetin alusta eli alkuvuodesta 2009. Sitä ennen salitreeni toimi vain aerobicin oheistreeninä ja oli siksi luonteeltaan erilaista. Nyt olen kuitenkin täysillä mukana tässä lajissa katsomassa minne tämä matka vie.

Nyt vain loput viimeistelyt kuntoon ja kohti Helsinkiä!

perjantai 30. syyskuuta 2011

Lappeenrannan kisat


Matkalla Lappeenrantaan

Lappeenrannassa tuli kisattua viikko sitten. Valmistautuminen kilpailuun sujui hyvin. Viimeistelyt tuntuivat ensin siltä, että eiväthän nämä nesteet tästä ole mihinkään lähdössä, mutta lähtivätpä sitten viimeisten päivien aikana kuitenkin! Koko viikon ajatukset olivat kisoissa ja valmistautumisessa; piti käydä ostoksilla ja kampaajalla ja pakkailla ja tehdä eväitä, ja koko ajan muistaa juoda vettä. Ja juoda vettä ja juoda vettä. Herranjestas sitä vettä tuli jo korvistakin ulos... ja sitten kun olit tottunut siihen veden juomiseen, piti se lopettaa. Ja sitten kisan jälkeen ensimmäinen ajatus olikin: vettä! Hah.

Kilpailijakokoukseen lähdössä

Varsinainen kilpailupäivä oli oikein mukava. Olin aluksi huolissani siitä, että olin päättänyt hoitaa Lappeenrannassa meikkaamisen itse, mutta lopputulos oli ihan ok. Stressiä aiheutti ainoastaan se sama asia, kuin edellisissäkin kisoissa: väri. Atooppinen iho ja Jan Tana ei ole hyvä yhdistelmä. Atooppinen iho ei ole yhtään minkään värin kanssa hyvä yhdistelmä, että sinänsä parempaakaan vaihtoehtoa ei ole tarjolla. No, Helsingissä kokeillaan erilaista tyyliä ja siellä on meikkauskin varattu asiansa osaavalta ihmiseltä, joten ei tarvitse stressata niistä :)

Alkukilpailussa kroppa tuntui irtonaiselta ja vaparin jaksoi hyvin vetää. Iltapäivän finaalissa jalat jo vähän painoivat, mutta ohjelma sujui silti ihan mukavastai. Ei kuitenkaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla; hyppy spagaatiin jäi tekemättä kummallakin kerralla, sillä lava ei ollut paras mahdollinen enkä uskaltanut riskeerata. Tosin tämän päätin vasta kun olin jo ilmassa, jännä miten paljon sitä ehtii yhden hypyn aikana ajattelemaan... Pitää sitten SM-kisoissa vetäistä sekin täysillä! Muutenkin ohjelmista jäi hieman varovainen olo. Sain palautetta alkukilpailun jälkeen, mutta en mielestäni onnistunut oikein parantamaan suoritusta finaaliin. Kilpailun jälkeen tein pari ihan pientä muutosta ohjelmaan ja nyt onkin suunnattu ajatukset siihen, että Helsingissä ei anneta tuumakaan periksi, vaan tarkoituksena on tehdä elämäni suoritukset! Tässä kuitenkin versio vaparista Lappeenrannasta:



Kuntoon olin suht tyytyväinen, mutta tarkoitus olisi olla Helsingissä vielä hieman kireämpi. Sitten voisin olla tyytyväinen. Myös asennoissa oli hiomisen varaa ja niitä onkin nyt tällä viikolla treenattu entistä ahkerammin. Alkukilpailuissa fysiikkakierroksella tärisin lisäksi ihan hirvittävästi. On mielenkiintoinen tunne yrittää hymyillä kun tuntee jopa suunsa tärräävän kuin viimeistä päivää... Finaalissa ehti jo vähän jopa nauttimaan tilanteesta ;)
 Väliaika: meikkausta ja laiskottelua

 Lopputuloksissa sijoitukseni oli sitten kolmas. Ihan ok, mutta pakko myöntää, että pikkuisen jäi hampaankoloon. Eihän urheilija voi ikinä olla tyytyväinen mihinkään muuhun kuin voittoon, oli se voitto sitten realistinen ajatus tai ei.

 Että minä rakastan tätä lajia :)

Kaiken kaikkiaan ihana kisareissu takana. Sarjan muut tytöt ovat mukavia ja on kiva, että voi päivän aikana höpötellä muiden kanssa eikä tarvitse kyräillä omissa oloissaan. Hienoa, että lajissa hyvin pitkälti vallitsee tällainen kulttuuri, että kilpailijat kannustavat ja tsemppaavat toisiaan. Jokainen meistä tietää kuinka suuren työn takana se lavalle nouseminen itse asiassa on. Ja sijoituksesta riippumatta, jokainen on varmasti pystinsä ansainnut.

Kotimatkalla pysähdyttiin Mikkeliin, jossa Mikkelin Amarillo sai toimia herkkuruokailupaikkanani. Lämpimät kiitokset vain Amarillon suuntaan, olihan erinomainen palvelu ja hyvää ruokaa :) Muuten mitään sen suurempaa mässyttelyä ei loppuilta sisällään pitänyt. Sen verran tankattiin, että vielä viimeisen rutistuksen jaksaa tehdä. Vasta sitten on aika syödä niin paljon kuin huvittaa.

Tämä viikko menikin sitten hyvin pitkälti tämän opuksen parissa:

Jestas mitä tekstiä, huh. No mutta, jotakin sain aikaan tänään tentissä ja Aristoteleen todellisuuden rakenteesta tuli toivon mukaan riittävästi kirjoitettua. Nyt on sekin stressinaihe poissa ja voin toivottavasti vihdoin hakea ne kandin paperit. Kandin tutkintohan on muuten minulla ollut jo yli vuoden kasassa, mutta pikkuisen on tämä tentti jäänyt roikkumaan... Pitiköhän se suorittaa ekalla vuosikurssilla ja minähän olen vasta viidennellä... No, mitä pienistä.

Dieettiä on jäljellä viikko ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että onneksi vain viikko. Pikku hiljaa nimittäin alkaa riittämään. Toisaalta tämä on ihan hyvä tunne, sillä tiedän antaneeni kaikkeni. Voin käsi sydämellä sanoa, että kaiken olen tehnyt prikulleen niin kuin on ollut tarkoitus ja tehnyt hommia tämän eteen niin paljon kuin vain pystynyt olen. Olen onneksi ihanien ja kannustavien ihmisten ympäröimänä, jolloin tämä väsymyskin on helpompi kestää. Minulle ei kotona kiukutella, jos olen väsynyt ja ärsyyntynyt; minulle sanotaan, että "sinä jaksat kyllä, sinä jaksat vielä viikon painaa ihan varmasti". Minä olen tällä hetkellä itsekäs ja pyörin oman napani ympärillä, mutta onneksi minulla on epäitsekäs puoliso, joka asian hyväksyy ja jaksaa vielä kannustaakin. Mikäs tässä siis ollessa, täysillä vain eteenpäin! 

lauantai 17. syyskuuta 2011

"No Looking Back, No Quitting"



Eipä voittanut Tanji tänäkään vuonna Olympiaa, vaan voiton vei jälleen kerran Adela Garcia. Tanjille hopeaa. Toinen suosikkini Oksana Grishina sijoittui viidenneksi. Näiden naisten fysiikoihin on meikäläisellä muutama vuosi vielä töitä tehtävänä... Parempi siis aloittaa heti :) Vaparitreeniin voi ottaa vähän Oksanalta mallia... Hyvää treenipäivää!

http://www.fitnessrxmag.com/contests/11-olympia-weekend/844-fitness-competitor-oksana-grishinas-performance-workout.html

perjantai 16. syyskuuta 2011

Loppuuko tämä viikko koskaan?

Vaparitossut. Toisia on ehkä jo pari kertaa käytetty... 

Tämä on maailman pisin viikko eikä ehkä pääty koskaan. Olin jo keskiviikkona perjantaissa. Torstaina oli maailman pisin päivä, kun istuin yhteensä 6,5 tuntia junassa siksi, että sain olla kolme tuntia Tampereella. Päivä jatkui kotiin palattua vielä ohjauksella. Edessä on ehkä maailman pisin viikonloppu, kun olen yksinäni, lähestulkoon vapaalla ja yritän tehdä vielä kaikkeni kuntoni eteen. Ensi viikosta vasta pitkä tuleekin, kun odotan Lappeenrannan kisareissua täpinöissäni. Ja sitten SM-kisoja. Ja ihmettä kunnon suhteen.

No, ei se nyt ihan ihmettä tarvi, mutta viilausta kylläkin. Toivon, että tämä nälkä tietäisi hyvää. Juttelin juuri ystäväni kanssa siitä, miten hänellä oli sairastelusta johtuneen painon putoamisen jälkeen nyt jatkuvasti nälkä. Kroppa selvästi ilmoitti, että toipumiseen vaaditaan energiaa ja vanha normaalipaino on saavutettava takaisin. Näin se oikeasti menee. Kyllä elimistö tietää mitä se tarvitsee. Sitkeällä nälällään se ilmoittaa energiavajeestaan. Useimmiten vain ongelmana on se, ettemme kuuntele sitä, kun keho lopettaa viestien lähettämisen. Syömistä jatketaan kunnes nälkä ei vain ole poistunut, vaan tilalle on tullut ähkypuhkuolo, jossa enempää ei vain voi syödä. Ainakaan juuri silloin. Tai sitten syömme nälän mukaan, mutta yltiöenergiarikasta ruokaa. Jotain mitä elimistömme ei ehkä kaipaisi ollenkaan. Fiksu syöminen on välillä eksyksissä. Näin dieetillä taas osa näistä viesteistä pitää osata jättää kuuntelematta. Tai vaikka kuuntelisi, niin niihin ei tule vastata. Nälkä on tässä tapauksessa ihan hyvä. Siltä pitää vaan sulkea korvansa.

Älkää käsittäkö väärin, ei tässä nyt koko puolta vuotta olla hirmuista nälkää nähty. Mutta loppurutistus vaatii aina vähän enemmän, varsinkin kun dieettiviikkoja alkaa jo olla takana. Ja ähkypuhkuolokin saattaa odottaa siellä sitten joskus, kun homma päättyy ;) Sitä ennen rutistetaan vielä kolme viikkoa menemään. Vähiin käy ennen kuin loppuu.


Kassin pohjalta löytyy aarteita :)

Käytännön hommat alkaa olla kunnossa. Melkoista järjestelyä vaatii tämä laji. On biksuja, vapariasua, meikkejä, ihon maalausta, kynsiä, korkkareita, irtoripsiä, hiusten laittoa... Olen pohtinut lajin vaihtamista sellaiseen, johon mennään vain suorittamaan ja piste (kuulantyöntö on käynyt mielessä..). Ei vaan, ihan mukavaahan tämä on. Kukapa sitä nyt ei tykkäisi nätiksi laittautua?  Ja bling-bling-bikineistä tuli kyllä aikas makeet :)

Ai niin, tänään alkoi taas tämän penkkiurheilijan ykkösliiga. Ja siinähän ei tietenkään minulle ole mukana kuin yksi joukkue ;)