PetraBettina

Vauva-arjessa on paljon asioita, joihin ei pysty valmistautumaan. Asioita, jotka kyllä on etukäteen tiedostanut, mutta joita on mahdoton käytännössä ymmärtää ennen kuin ne kokee itse. Oikeastaan koko prosessi lapsitoiveesta tähän päivään on sisältänyt lukuisia yllätyksiä ja seikkoja, joihin on ollut mahdotonta valmistautua. Aiemminkin olen todennut, että raskausaika yllätti minut totaalisesti. Raskaudellaan. Raskas raskaus ja se oli sitä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Synnytys nyt oli yhtä yllätystä, mutta se tunne, jota en ollut odottanut, oli kummallinen vapautuneisuus. Muistan ponnistusvaiheessa ajatelleeni, että nyt yhtään millään muulla tässä maailmassa ei ole merkitystä kuin sillä, että saan tämän lapsen maailmaan. Kaikki häveliäisyyden rajat oli ylitetty ajat sitten. Huoneellinen ihmisiä tuijottaa minua, mutta ei ole mitään väliä sillä miltä näytän, miten paljon satutan itseäni, miten ääntelen tai miten rumasti irvistän. Itseään ei tarvitse hillitä millään saralla. O

  Jaahas, nostetaanpa kissa pöydälle. Puhutaan nimittäin painosta. En yleensä tykkää puhua painosta kiloilla, sillä kilot eivät mielestäni ole tärkeitä. Mikään vaakalukema ei tee ihmisestä tervettä tai onnellista. Kenenkään ei tulisi pakottaa itseään tiettyyn painoon vain siksi, että jokin lukema kuulostaa hyvältä. Ihmisellä on kyllä biologinen painonsa, johon elimistö pyrkii ja jossa elimistö toimii optimaalisesti. Se, annammeko elimistön löytää tämän painon ja hyväksymmekö sen, onkin sitten jo toinen asia. En tykkää puhua kiloista myöskään sen vuoksi, että ihmiset aivan turhaan vertaavat itseään toisiin. Vaikka olisin saman pituinen toisen henkilön kanssa, on minun aivan turha verrata painojamme, sillä ruumiinrakenteemme voi olla täysin eri. Ihmiset ahdistuvat turhaan kilomääristä ja siksi itse välttelen painolukemista puhumista. Raskauden aikana paino kuitenkin aiheutti ahdistusta, jonka vuoksi ajattelin asiaa hieman avata. Jälkeenpäin ajatellen nimittäin ahdistus aiheutui ul

Elämä on nyt lopullisesti muuttunut. Hän on nimittäin täällä. Hän, joka teki minusta äidin ja puolisostani isän. Hän, joka on vienyt sydämemme ja kaiken huomiomme aivan täysin. Hän, joka on tärkeysjärjestyksessä ohittanut kaiken muun olemassa olevan. Hän on jo kolme viikkoa vanha. Kolme viikkoa on mennyt toisaalta nopeasti, mutta toisaalta tuntuu, että siitä on ikuisuus kun olin raskaana. Tyttö alkoi ilmoitella itsestään, kun viikkoja oli täynnä 38+4. Torstai-illalla tulivat ensimmäiset pienet supistukset ja ne jatkuivat pe-iltaan asti varsin siedettävinä. Tällöin supistuksissa oli vielä pitkiäkin taukoja ja selvisin Panadolilla ja hampaita purren. Sen verran huonosti nukuin yön, että aamun valmennuksen jouduin perumaan, mutta muuten pystyin vielä pe-päivän touhuamaan. Kävimme illalla Ulvilassa katsomassa pesäpalloa ja tuolloin kaveri ilmoitteli itsestään silloin tällöin jo jokseenkin kivuliailla supistuksilla. Varsinaisesti tiheämmät supistelut alkoivat pe-illalla pelistä koti