torstai 28. tammikuuta 2016

Äiti-lapsi-jumppa

Ollaan tehty Tinskun kanssa välillä äiti-lapsi-jumppaa kotona. Aika harvoin kun Tinsku antaa äidin treenata ihan itsekseen. Ajateltiin tehdä teille hieno treenivideo meidän yhden päivän jumpasta, mutta koska tuli tietoteknisiä ongelmia, niin saatte tyytyä huonolaatuisiin kuviin. Pahoittelut siitä. Katsotaan sitä videota sitten ensi kerralla!


 
 
1. Tuolilta nousu
Lämmittelynä tuolilta ylös nousu 20-30 kertaa

 
 
2. Tuolilta nousu nostolla x 10
 
Ei onnistu ihan pienten vauvojen kanssa, mutta Tinskulle tämä on lempiliike!
Keskivartalo tiukkana, paino tukevasti kummallakin jalalla.
 
 
3. Kapea kyykky x 20
 
Polvet ja varpaat samaan suuntaan, selkä suorana.
Jalat hieman lantiota leveämmässä haara-asennossa.
 
 
4. Leveä kyykky, pieni pito alhaalla x 20
 
Edellistä asentoa hieman leveämpi jalkojen asento.
Pieni aukikierto jaloissa, selkä suorana.
Niin alas kuin pääset, parin sekunnin pito ja ylös.
 
 
5. Lantionnosto x 30
 
Pieni pito ylhäällä, alhaalla vain hipaisu lattiaan.
Puristus pakaroilla ja takareisillä.
 
 
6. Pusupunnerrus x 20
 
Kädet leveällä, keskivartalo tiukkana.
 
 
7. Ristikkäisen käden ja jalan nosto + pito + loitonnus x 10
 
Konttausasennossa pyrkimyksenä nostaa käsi ja jalka samaan linjaan vartalon kanssa
ilman vartalon kiertoa. Paino tasaisesti sekä kädellä että jalalla.
Pieni pito, vienti sivulle, takaisin ja alas.
 
Toistomäärät voi totta kai päättää myös itse. Itse tein nämä toistomäärät ja putkeen kolme kierrosta. Hiki tuli!
 
Tässä siis vielä yhteenvetona:
 
1) Tuolilta nousu lämmittelynä
2) Tuolilta nousu nostolla
3) Kyykky
4) Leveä kyykky pidolla
5) Lantionnosto
6) Pusupunnerrus
7) Ristikkäisen jalan ja käden nosto konttausasennossa (+pito+loitonnus)


 Tänään meillä oli Zumba-päivä. Opeteltiin ohjaajien Zumba-DVD:ltä uusia koreografioita.


Hyviä jumppia teillekin!

maanantai 25. tammikuuta 2016

Viisi kuukautta lapsellisena

 

 
Viisi kuukautta on hujahtanut ohi. Tuntuu kuin Tinka olisi syntynyt eilen, mutta samalla tuntuu, kuin hän olisi ollut meillä aina. Itse yritän saada aikaa pysähtymään, jotta voisin ikuisesti nauttia tästä hetkestä. On sanomattakin selvää, että elämä on muuttunut, mutta mitä kaikkea viidessä kuukaudessa on sitten ehtinyt tapahtua?

Tinkasta on kasvanut jo ihan "iso" tyttö. Hän tarkkailee ympäristöään ja yrittää tarttua kaikkeen näkemäänsä. Jos tarttuminen onnistuu, on seuraava siirto laittaa esine suuhun. Suuhun pitää saada kaikki mahdollinen, mutta tutti sinne ei kelpaa. Oma sormi on huomattavasti parempi vaihtoehto. Tinka on myös kova juttelemaan ja hän testailee millaisia erilaisia ääniä hän oikein osaakaan tehdä. Viime aikoina hän on löytänyt varpaansa, mutta vielä niitä ei saada ihan suuhun asti.


Yöunille meno saattaa onnistua nykyään jo iltakymmenen maissa, mutta vaatii äidiltä noin puolentoistatunnin läsnäoloa, sillä ensimmäiset tunnit pitää säännöllisin väliajoin tarkistaa, että äiti eli ruoka-automaatti varmasti on lähellä. Päivisin Tinka vaatii jatkuvaa tekemistä eikä hän juuri viihdy ilman äitiä. Lattialla jaksetaan olla vain hetkittäin. Vatsallaan yritetään päästä eteenpäin, mutta onnistutaan liikkumaan vain ympyrää. Kierähtämisiä ei jakseta harrastaa. Sylissä pitää olla istuma-asennossa, koska vain pikkuvauvat viihtyvät makuultaan eikä Tinka ole mielestään enää pikkuvauva. Parasta on olla liikkuvan aikuisen sylissä eli taivaan kiitos kantorepuista! On päiviä, jolloin äiti ei voi käydä vessassa ilman hirveää huutoa, saati että voisi valmistaa ruokaa tai tehdä muuta aikaa vievää hommaa. Syliä vaaditaan usein ja paljon. Laulamisesta ja musiikista tykätään ja myös äidin lukemia loruja kuunnellaan keskittyneesti. Päiväunet nukutaan liikkuvissa vaunuissa tai äidin sylissä. Jos nukutaan, sillä on myös täysin mahdollista olla koko päivä hereillä.

Tinka on koko ajan kasvanut vauhdilla. Syntyessään 3800 g ja 52 cm kokoinen tyttö on nyt viiden kuukauden iässä jo kahdeksaan ja puoli kiloa sekä 68 senttiä.

Iso tyttö haluaa jo istua itse!
Täysimetyksellä Tinka oli 4,5 kk. Tuona aikana Tinka söi pumpattua maitoa tuttipullosta tasan yhden kerran, muuten mentiin imetyksellä. Sitten hän kiinnostui kovasti vanhempien ruokailusta, joten hän on saanut muutaman kerran maistaa perunaa ja bataattia sekä kertaalleen päärynää. Viime perjantainahan julkistettiin uudet lapsiperheiden ruokasuositukset, joissa täysimetystä kehotettiin jatkamaan vähintään neljän kuukauden ikään, jonka jälkeen voi alkaa antamaan kiinteistä ruoista maisteluannoksia (mikäli lapsi on siihen valmis eli pystyy istumaan ja kannattamaan päätään ja osaa koordinoida käsiään ja suutaan). Täysimetys tuohon 4 kk ikään saattaa vähentää atopian riskiä. Samoin se jos kuuden kuukauden iässä on jo useampi ruoka-aine maisteltuna, voi pienentää atooppisen astman riskiä. Olenkin siis aloittanut hitaaseen tahtiin nyt maisteluannosten antamisen. Virallinen suositushan on, että täysimetystä jatketaan 4-6 kk ikään, jolloin viimeistään aloitetaan kiinteät. Eli vasta puolen vuoden iässäkin voi halutessaan aloitella. Maisteluannoksella tarkoitan ihan muutamaa lusikan kärjellistä kerran päivässä. Varsinaista syömistä tämä siis ei ole vaan äidinmaito on edelleen pääravintoa. Olen itse ollut allerginen ja atoopikko, joten lienee sanomattakin selvää, että pyrin tekemään kaikkeni, ettei Tinka kärsisi sellaisista ongelmista. Tietenkään omilla valinnoilla ei pysty kaikkea tekemään vaan joskus allergia iskee silti. Seuraan kuitenkin koko ajan mielenkiinnolla, että mitä kaikkea tutkimusten mukaan pystyn tekemään, jotta voin edes riskiä vähentää.  Näistä suosituksista voisin puhua enemmänkin, mutta lienee parempi tehdä niistä ihan oma postauksensa. Imetyksen keston suhteen en ole tehnyt suunnitelmia. Mielelläni imettäisin vähintään vuoden ikään asti, mutta katsotaan miten elämä etenee.

Äidin ruokailuhetki


Itse olen melko lailla jo fyysisesti palautunut synnytyksestä. Vatsalihasten väliltä löytyy edelleen kunnollinen rako, joten vatsalihaksia en edelleenkään treenaa. Myöskin toisinaan kovasti tunnilla innostuessa, tunnen äkillisiä kipuja tiettyjen liikkeiden seurauksena. Se kertonee, ettei kroppa ole vielä täysin palautunut eikä mitään maksimaalisia voimanponnistuksia kannata harrastaa. Boxihyppyjä tein jo tiimin treeneissä, mutta tanssitunneilla tietyt sivuttaisliikkeet aiheuttavat ongelmia. Lihaskestävyys on jo lähes entisen veroinen, mikäli BodyPump-tunnilla jaksamiseen on uskominen. Aika nopeasti sitä sitten kuitenkin pystyi niihin entisiin painoihin palaamaan. Ja ehkä  joissain liikkeissä olisi varaa jopa nostaa. Oma paino on myös lähes entisissä numeroissa. Fiilis kropasta on varsin hyvä. Tuntuu, että olen saanut oman kroppaani takaisin. Ei minun tarvitse tämän hoikempi olla, tässä on ihan hyvä. Saattaa kyllä olla, että osa lihasmassastani on kadonnut jonnekin ja tilalla on jotain höttöä. Ainakin tuossa vyötäröllä. Mutta kuka siitäkään nyt piittaa?

Kaksi viikkoa versus viisi kuuukautta synnytyksen jälkeen
Henkinen palautuminen synnytyksestä on ihan hyvässä vaiheessa myöskin. Uskon, että pystyn jossain kohtaa palaamaan synnytyssaliin ihan vapaaehtoisesti. Aika ei kuitenkaan ole kullannut muistoja vaan muistan kyllä tasan tarkkaan miten ahdistava kokemus se oli ja miten kipeä sen jälkeen olin. En ole juuri puhunut synnytyksestä kenenkään kanssa. Toisinaan muistelemme puolison kanssa joitakin tiettyjä hetkiä, mutta häntä ja kätilöä lukuunottamatta en ole muiden kanssa asiasta puhunut. Se on sillä tavalla vielä jotenkin kipeä juttu. Itselle jäi jotenkin niin tunne, että minä en osaa synnyttää ja minä en kestä kipua, vaikka tuskin nyt oikeasti yhtään sen "huonompi" synnyttäjä olen kuin kukaan muukaan. En ollut myöskään varautunut siihen kipuun, joka seurasi mukana seuraavat viikot. Toipumisongelmien vuoksi menikin pari kuukautta ennen kuin olin täysin kivuton. Tämänhetkistä erinomaista olotilaansa osaa siis kyllä arvostaa!

Nyt viimeisten viikkojen aikana olen ehkä hiljalleen alkanut päästä pois pahimmasta vauvakuplasta eli pelkästä vauvan kanssa kotona pesimisestä. Alan taas muistamaan, että ai niin, olenhan minä äitiyden lisäksi myös ihminen ja puolisokin.  Olen ollut niin uppoutunut uuteen rooliini, etten ole kaivannut mitään muuta. Enkä ihan hirveästi kaipaa vieläkään, mutta enää jokainen Tinkan itku ei saa sydäntäni särkymään ja pystyn ihan hyvillä mielin lähtemään jumpallekin. Käyn jumpalla 2-3 kertaa viikossa ja ne ovat toistaiseksi ainoat hetkeni ilman Tinkaa. Jos en ohjaisi tunteja, en varmaan poistuisi kotoa ollenkaan ilman häntä. On tosi vaikeaa nyt olla muutakin kuin äiti. Äitiys määrittelee nyt kaikkea elämässäni ja on niin monta kertaa hienompaa kuin olisin ikinä, ikinä voinut kuvitella.

Viidessä kuukaudessa ehtii jo unohtamaan millaista elämä oli ennen. Miten pystyi tekemään käytännössä mitä tahansa milloin tahansa. En pysty muistamaan mitä ennen tein kaikki illat. Töitä varmaan. Enää ei ole kiire minnekään. Tärkeintä on vain olla läsnä. Tässä ja nyt. Tuolle pienelle ihmeelle, joka on tehnyt minusta täysin uuden ihmisen. Aivan täysin uuden. Ihmisen, jollaista en tiennyt edes olevan olemassa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Äidin hyvinvointi on pieniä asioita

Äidin ykkösasia on tietysti huolehtia lapsesta. Mutta samalla pitäisi huolehtia myös itsestään. Hyvinvoiva äiti jaksaa varmasti paremmin vauva-arjessa. Olen itse ollut siitä onnellisessa asemassa, että en ole kärsinyt minkäänlaisesta alakulosta synnytyksen jälkeen ja olen koko ajan saanut myös nukkua varsin hyvin. Väsymys varmasti vaikuttaisi hyvinvointiin huomattavasti. Mistä tuore äiti sitten löytää hyvinvointia itselleen?
 


 
Itselle liikkuminen on aina ollut tärkeää ja nyt kun liikkumaan pystyy taas suht mukavasti ilman raskauskiloja, on treenaaminen varmasti ykkösasia omassa hyvinvoinnissani. Päivittäiset kävelylenkit ovat lähinnä ulkoilua ja pään tuuletusta, mutta tunteja ohjatessa pääsee kunnolla hikoilemaan. Aivan mahtavaa on ollut myös olla mukana tiimin toiminnallisissa treeneissä kerran kuukaudessa. Tällöin on päässyt kunnolla haastamaan itseään. Olen yrittänyt tehdä myös kotitreenejä, mutta ne ovat onnistuneet varsin vaihtelevalla menestyksellä. Aika harvoin nimittäin Tinka antaa minun treenata. Hänkin haluaa mukaan, joten kaikki treenit pitäisi tehdä yhdessä. Tuntejanihan me harjoittelemme niin, että Tinsu on kantorepussa mukana. Hän on siis jo lähes ammattilainen BodyPumpissa! Treenejä on siis määrällisesti kovin vähän aiempaan verrattuna, mutta niistä nauttii varmasti (jos mahdollista) tuplasti enemmän.

Yritin testata Yoogaia-palvelua, joka siis tarjoaa joogatunteja netissä.
Tinka ei kuitenkaan ollut asiaan suostuvainen.

Aamujumppaa
Ruoka on mielestäni yksi elämän suurimmista nautinnoista ja myös terveellinen ruoka voi olla hyvää. Vaikka olenkin nyt Tinkan syntymän jälkeen syönyt määrällisesti aiempaa vähemmän, on ruoka silti isossa roolissa. Nykypäivänähän ruoasta on hankala puhua ilman suuria tunteita. Jokainen kannattaa jotakin ruokavaliota ja suuri osa ihmisistä tietää mielestään ravitsemuksesta enemmän kuin me alan ammattilaiset. Omasta mielestäni ravitsemus on kaikkea muuta kuin mustavalkoista, joten otan ruokailut aika rennosti. Tällä hetkellä en voisi kuvitellakaan noudattavani tarkkaa ruokavaliosuunnitelmaa, kuten fitnessaikoina. Tosin silloinkin homma oli tarkkaa ainoastaan dieetillä ja muuten melko suurpiirteistä. Arjessa nautin nyt jogurteista (Arlan hunajameloni-proteiinijogurtti on ihanaa!), pähkinöistä, hedelmistä, proteiinipatukoista ja smoothieista. Ne ovat herkkujani. Syön myös usein jotain pientä makeaa enkä koe siitä huonoa omatuntoa (paitsi hampaiden osalta). Viikonloppuisin teemme yleensä jotakin erityistä herkkua, kuten eilen itse tehtyä pizzaa. Pyrin toki jatkuvasti lisäämään kasvisten käyttöäni (ikuisuusprojekti), mutta en juuri jaksa siitäkään asiasta suuria paineita ottaa.

"Meillä ei ole mitään syömistä" -keräilyerä
Äitiyslomalla olen oppinut nauttimaan myös nukkumisesta. Olen aina pärjännyt vähillä unilla ja ollut huono nukkuja eli nukahtanut huonosti ja heräillyt usein. Edelleen on nukahtaminen toisinaan vaikeaa, mutta yöllä nukahdan helposti uudelleen. Aamulla en edes muista montako kertaa Tinka on syönyt ja mihin aikaan. On ihanaa olla koko ajan virkeä ja energinen, kun saa nukkua riittävästi.

En ole kovin turhamainen tai naisellinen, mutta joistain tyttöasioista minäkin välitän. Esimerkiksi hiuksista. Ja kiitän onneani, että yksi parhaimmista ystävistäni on kampaaja ja hän viitsii huolehtia kuontalostani. Ilman häntä olisin hunningolla myös hiusten suhteen. Ajoittain on myös mukava käydä shoppailemassa, vaikkakin shoppailen lähinnä urheiluliikkeissä. Tällä viikolla kävimme shoppailemassa Tampereella (samalla kun valmennettava kävi Biancanevessä laittamassa kisabikinit suunnitteluasteelle) ja lisäksi Porin Puuvillassa. Kaikki päivät, kun saamme puolisolta autoa, pitää käyttää hyödyksi! Yleensä olemme siis autottomia, mutta ei se juurikaan täällä lyhyiden välimatkojen Porissa haittaa. Kävellenkin pääsee.

Shoppailureissulla
Omat jutut, kuten työt ja blogi, ovat myös äidille tärkeitä.  Teen vähän töitä tässä "lomaillessani". Olen Fit-lehdessä vakituisesti mukana ja lisäksi minulla on muutama valmennettava. Uusia asiakkaita en kuitenkaan tällä hetkellä ota, sillä Tinkan kanssa töille jäävä aika on hyvin rajallista. Lisäksi äitiyslomalaisen työaikaa ovat lähinnä vain sunnuntait, jolloin tietysti tuntimääräkin on rajallista. Muut työpäivät kun verottavat äitiysrahaa. Pienetkin jutut silti piristävät mieltä vaipanvaihdon keskellä.


Suurin vaikutus hyvinvointiini on silti ollut tuolla maailman suloisimmalla lapsella. Yhteiset seurusteluhetket, sylikkäin nukkuminen ja jatkuva uusien asioiden opettelu ja oppiminen (sekä äidillä että tyttärellä!) tekevät arjesta mahtavaa. Tämä on ehkä maailman paras työpaikka. Enpä olisi etukäteen uskonut.

Katsokaa nyt tätä tyyppiä!


maanantai 11. tammikuuta 2016

200 vaunulenkin haaste


Viime vuotta lukuun ottamatta olen joka vuosi jo monien vuosien ajan haastanut itseäni jotenkin fyysisesti. On ollut fitnesskisoja, kilpa-aerobicia ja yksi puolimaratonkin. Halusin keksiä tällekin vuodelle jotakin haastetta. Syksyn fitnesskisoihin tuskin jaksaisin valmistautua (no heh heh...) ja Yyterin puolimaratonkin saattaa tulla minulle liian äkkiä, joten kehittelin hieman leppoisampaa haastetta.

Tavoitteena on siis tehdä vuoden aikana 200 vaunulenkkiä Tinskun kanssa. Tavoite otetaan tosissaan, mutta ei vakavasti. Haastoin Instassa ja Facessa ihmisiä mukaan ja muutama ilmoittautuja tulikin! Ryhmäpaine on välillä hyvä asia. Lenkin vähimmäispituus on 30 minuuttia ja sen saa toki tehdä ilman vaunujakin. Tervetuloa mukaan!

Vuoden ekalta lenkiltä 1.1.2016


Pakkasella pitää varustautua lämpimiin vaatteisiin!


Palasin nyt säännöllisesti ohjaamaan tunteja ja huomasin heti, ettei kunto ole vielä entisellään. Pelkkä kävely vaunujen kanssa ei kuntoa kovin paljoa nosta. Nyt kun vetää sykettä nostavia tunteja (minulla Zumba ja Sh`Bam), niin tunnin aikana väsyy aivan eri tavalla kuin ennen raskautta ja naamakin näyttää värillään, että jumpattu on. Minusta tulee siis aivan kirkkaanpunainen, kun kunnolla huhkin. Se on kohtalaisen noloa, mutta tapahtuu myös, vaikka olisin hyvässäkin kunnossa. No, punainen on ihan kiva väri, ei kai siinä mitään.


Hikoileminen näiden kevyiden vaunulenkkien jälkeen on kuitenkin todella mukavaa! Ja tunnin aikana en edes muista miettiä, että mitenköhän kotona mahtaa sujua vaan kaikki ajatukset ovat tunnissa. Ensimmäinen Sh`Bam oli vielä vähän hakemista, mutta seuraava meni jo rutiinilla ja nauttien. Oli niin hauskaa! Uusi Sh`Bam ei innostanut ekalla kerralla, mutta mitä enemmän ohjelmaa vetää, sitä mukavammalta se alkaa tuntua. Uusi BodyPump on mielestäni tosi hyvä, vaikka muutamassa biisissä siirtymiset ovatkin turhan nopeita. Tykkään, että nyt ohjelmassa saa käyttää aika hyvin painoja. Tosin itsellä jalat eivät vieläkään ole entisissä voimissaan ja askelkyykyt teen toistaiseksi ilman painoja. Mutta eiköhän ne jalkalihaksetkin tässä piakkoin löydy! Vatsalihakset jätän vielä tekemättä, sillä vatsalihasteni välissä on edelleen komia rako. Eivät siis ole raskaudesta vielä kunnolla palautuneet.

Omat treenit sisältävät tällä hetkellä vain niitä vaunulenkkejä sekä kotitreenejä. Ohjaan tunteja kaksi tai kolme kertaa viikossa (BodyPump 1-2 kertaa + Sh`Bam + Zumba) ja ne ovat toistaiseksi ainoat kotoa ilman Tinskua poistumiseni. Salitreenit ovat siis jääneet. Kyllähän se vähän harmittaa, mutta toisaalta taas, Tinsku on pieni vain hetken. Kotitreenejä teen silloin tällöin, kun Tinsku sen sallii. Hän yleensä nauraa vieressä huvittavaa äitiään. Olen yrittänyt opettaa häntä laskemaan kymmeneen, mutta ihan vielä se ei onnistu.

Yksi kotitreeni:
ojentajapunnerrus, kuulan nosto eteen, rintalihaspunnerrus,
takareidet pallolla sekä vauhtipunnerrus kuulalla.
Jokaista kymmenen toistoa ja yhteen putkeen
neljä kierrosta.

Tinsku toimii apuohjaajana, kun äiti
opettelee jumppajuttuja!

Better Bodiesia kiireestä kantapäähän,
vaatteet by Fit4You
Paino laskee edelleen hitaasti. Kovin paljoa en ole ruokavalioon kiinnittänyt huomiota; perusjutuilla mennään ja herkuteltukin on. Tällä hetkellä raskautta edeltävään painoon on kaksi kiloa matkaa ja olo on aika mukava. Yritän välttää suurta puntarilla ravaamista ja sen sijaan keskittyä riittävään ja monipuoliseen syömiseen. Ja säännöllisyyteen, mikä tuntuu näin kotona ollessa monesti unohtuvan. Onneksi jumpat tuovat taas nälän tunnetta ihan eri tavalla takaisin.

Jumppaaminen lisää ruokahalua!

Pähkinöitä löytyy aina nojatuolin vierestä.
Jos Tinskua syöttäessä äidille tulee nälkä,
on apu lähellä!

 
Yllä kuva sarjastamme kiiltokuvamaisenkauniit annokset...eiku...Esimerkki siitä, miten helpoksi ruoanlaiton voi tehdä; kaupan tiskiltä grillattua broileria ja Waldorfin salaattia, kylkeen riisi-vihannessekoitus pakkasesta, päälle loraus öljyä. Tässäkin viidessä minuutissa, kun ladoin nämä lautaselle, ehti Tinsku jo hermostua. Siksi en jaksa ihan joka päivä stressata ruoanlaitosta vaan joskus voin turvautua tällaisiin helppoihin ratkaisuihin. Hyvää ruokahalua!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vauvan kanssa reissussa

Tehtiin vuodenvaihteen jälkeen pari kotimaan reissua koko perheen voimin. Naureskeltiin puolison kanssa, että onhan tämä reissaaminen nyt hieman erilaista kuin ennen, kun kuljettiin kahden. Ei tarvinnutkaan miettiä, että otetaanko bilevaatteita vaan lähinnä että kuinka monella vaipalla sitä pitää varautua. Muutenkin kassi täyttyi Tinkan vaatteista (varmuuden vuoksi noin sata vaatekertaa mukana), vaipoista, parista pyyheliinasta, harsoista, leluista ja kantorepusta.

Lähdimme Helsingin reissulle junalla, josta olimme varanneet perhehytin. Se osoittautui aivan loistavaksi! Siellä mahtui seisoskelemaan, kun Tinsu ei enää jaksanut olla paikallaan ja siellä sai myös syöttää ihan rauhassa. Syöttämisestä tulikin mieleen tämä Teri Niitin "imetyskohu" ja mietin tuossa, että olen kyllä syöttänyt Tinsua ihan rauhassa aika monessa paikassa, junan lisäksi nyt myös mm. kahvilassa, lounasravintolassa, muissa ravintoloissa, kolmessa eri jäähallissa, Kiasmassa, diakonialaitoksella, terveyskeskuksessa ja ostoskeskuksessa. Pyrin tosin hoitamaan homman mahdollisimman huomaamattomasti. En peitä vauvaa liinalla, mutta pyrin paljastamaan ihoa vain välttämättömän ja usein myös käännän selän suurimmalle yleisölle. Imettäminen on toki luonnollista, mutta rinnat ovat henkilökohtainen ruumiinosa. Minä en halua nähdä muiden ihmisten rintoja, joten pyrin myös itse paljastamaan mahdollisimman vähän. Minustahan ei pitänyt tulla julki-imettäjää (hirveä sana) vaan ajattelin, että hoidan asian aina muilta piilossa eli esim. vieraiden läsnä ollessa eri huoneessa. Taisin tehdä niin ensimmäiset kaksi päivää ja sitten luovuin siitä periaatteesta. Tajusin, että vauva syö aika usein ja monesti myös melko pitkään, joten minun elämästäni tulisi aika yksinäistä, mikäli aina poistuisin paikalta. Nykyään poistun eri huoneeseen ainoastaan vieraammassa porukassa tai jos ympärillä on niin paljon hälyä, että Tinkan on hankala rauhoittua.

Tinka lukee junassa lehteä


Junareissu meni siis mukavasti. Illan ohjelmassa meillä oli Suomi-Kanada Hartwall Areenalla. Kyseessä oli Pikkuleijonien puolivälieräottelu, jonne lähtiessä jätimme vaunut hotellille ja otimme Tinkan kantorepussa matkaan. Aiemmin olin pitänyt Tinkaa repussa vain kotioloissa, mutta ajattelimme että reppu olisi hallille kätevin ratkaisu. Ja sitä se olikin! Tinka viihtyi repussa matkan Pasilaan ja sen kanssa oli helppo kävellä juna-asemalta Areenalle. Kun Tinka ei enää jaksanut katsoa peliä, oli hänen kanssaan helppo lähteä käytäville kävelemään. Tuollainen yli kahdeksankiloinen kun on muuten jo pidemmän päälle hieman painava kannettava. Suurimman osan kolmannesta erästä katselin hallin käytävillä, mutta eipä tuo haitannut. Mukavaa oli!

Matsiin lähdössä!

Pelissä voi väsyttää
Hyvä Suomi!



Hotellielämä maistui Tinkalle!
Tinkan ainoat hermostumiset reissulla tapahtuivat aina silloin, kun yritin syödä. Muuten hän oli hyvin rauhallinen koko reissun. Seuraavana päivänä vierailimme Kiasmassa ja Tinka nukkui koko ajan antaen meidän kierrellä rauhassa. Ainoastaan kakkoskerros jäi vierailematta, kun tyttö heräsi. Kampissa kierrellessä neidin hermot meinasivat mennä, mutta siirsin hänet taas vaunuista reppuun, niin mieli parani. Jos muuten joku on kantoreppua vailla, niin minulla on lähes käyttämätön Manduca, jonka voin myydä. Siirryimme Tinkan kanssa käyttämään Ergobabya, sillä Tinka ei viihdy repussa kasvot kantajaan päin vaan hänen pitää nähdä maailmaa. Ergobabyssä saa siis kantaa myös kasvot eteenpäin, mitä taas Manducassa ei saa tehdä.

Kiasmaan meidät houkutteli Jani Leinosen näyttely



 


Helsingin reissu kun sujui hyvin, niin heti perään lähdimme Vaasan reissulle. Auto ja 200 km osoittautui hieman liian pitkäksi matkaksi, sillä niin pitkään Tinsku ei jaksa nukkua eikä hän viihdy autossa muuten. Menomatkalla pysähdyimme, paluumatkalla emme, mutta kummallakin kerralla jouduimme hetken aikaa kuuntelemaan sydäntäsärkevää itkua. Ei varmaan ole mitään kamalampaa ääntä kuin pikkuisen itku silloin, kun häntä ei heti pysty ottamaan syliin. Vaasan reissu ei muutenkaan mennyt putkeen, sillä unohdin kotiin sekä kantorepun että lompakkoni.  No, loppujen lopuksi en tarvinnut kumpaakaan eli eipä tuo haitannut.

Matkalla Vaasaan pysähdyttiin Kristiinankaupungissa syömään
Jäähallien konkari Vaasan jäähallissa
Mitä jatkossa sitten yritän muistaa matkustaessa:
- Juna on autoa parempi vaihtoehto matkustamiseen
- Vaunujen lisäksi kantoreppu on ihan must
- Kaikkeen pitää varata aikaa ainakin tuplasti enemmän kuin ennen
- Hotellien parisängyt voivat olla todella kapeita; varauduttava nukkumaan ahtaasti
- Pakatut tavarat kannattaa tarkistaa useampaan otteeseen. Ei varsinkaan kannata ajatella, että kyllä se puoliso on nämä pakannut. Koska se puoliso ajattelee ihan samalla tavalla.
- Että maailmaan mahtuu ääntä. Ei vauvan tarvitse aina julkisilla paikoilla nukkua tai olla hiljaa. Stressaan turhaan Tinkan itkusta.

Kaiken kaikkiaan oli hyvä huomata, ettei pienen vauvankaan kanssa tarvitse linnoittautua kotiin vaan liikkua voi, jos ei nyt ihan entiseen malliin, niin ainakin melko mukavasti. Vauvalla kun on vanhemmat mukana, niin eiköhän hän turvassa tunne koko ajan olevansa.