keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Fitnessurheilun terveellisyydestä

Jälleen on mediassa esiintynyt parikin eri juttua fitneksen epäterveellisyydestä. Ylen sivuilta löytyi juttu, jossa "fitness vei perhehaaveet vuosiksi" ja Satakunnan Kansassa taas psykoterapeutti haluaisi kieltää fitnessurheilun kokonaan.

Mietin tässä vain, että mitä jos Jamppa päättää alkaa mäkihyppääjäksi ja hän palkkaa valmentajakseen naapurin Jorman, koska Jorma on kerran ollut katsomassa mäkihyppykisoja? Sitten Jamppa muutaman kuukauden treenin jälkeen tulee mäestä alas ja loukkaantuu, niin onko se mäkihypyn vika? Jos Irma siinä samassa huomaa, että ovat muuten aika hoikkia nuo mäkihyppääjät, alkaa noudattaa samanlaista ruokavaliota, tai jotakin mitä ajattelee samanlaiseksi, ja alkaakin voimaan ruokavaliolla huonosti, onko se mäkihypyn vika? Pitäisikö meidän kieltää mäkihyppy? Entäpä kaikki esteettiset lajit? Pitäisikö meidän kieltää ne, koska syömishäiriöiden esiintyvyys on niissä suurempaa kuin muussa väestössä? Pitäisikö meidän kieltää rytminen voimistelu, ettei missään vaiheessa tulisi buumia, jossa ihannoidaan hoikkia voimistelijoita ja aletaan tavoittelemaan heidän vartaloitaan ja treenaamaan lukuisia tunteja viikossa?

Yksi ongelma fitneksen kanssa on se, että osa ihmisistä pitää sitä kauneusihanteena. Osa ihmisistä lähtee tavoittelemaan painonhallintaa tai unelmavartaloaan fitneksen avulla. Se ei toimi. Fitnessurheilu ei ole yksi painonhallinnan keinoista tai vaihtoehto pussikeittodieetille. Se on kilpaurheilua, johon kuuluu kilpaurheilun haasteet. Kilpaurheilu ei nimittäin ole mitään terveysliikuntaa. Oletteko kuulleet jääkiekon play offs -mainokset? Ne, joissa laastaroidaan ja hoidetaan, jotta pelit voidaan rikkinäisinäkin pelata loppuun asti. Ei sekään kovin terveelliseltä kuulosta, vaikka mainos totta kai liioiteltu ja kärjistetty onkin. Mutta totta siinä on se, että kilpaurheiluun liittyy usein myös se vähemmän terveellinen puoli; loukkaantumisia, rasitusvammoja, painonpudotuksia, ylikuntoa. Fitnessurheilussa on totta kai samat vaarat. Lisäksi ihannekropan tavoittelijoiden olisi huomioitava, että fitnekseen liittyy sekä kilpailukausi että harjoittelukausi, ja näinä kausina kroppa näyttää erilaiselta. Ei voi olla tavoittelemassa vain huippukuntoa, sillä sen työstäminen ja kehittäminen vaatii aikaa ja myös toisenlaista olomuotoa.

Toinen ongelma fitneksen kanssa on ollut tietämättömyys ja erityisesti tietämättömät valmentajat. Jos valmentaja käskee tehdä kymmenen aerobista viikossa ja syödä 1000 kcal päivässä, niin suosittelen vaihtamaan valmentajaa. Aineenvaihdunnallisia ongelmia saadaan, kun vedetään kalorit liian alas ja treenimäärät liian ylös. Kumpikaan ei ole tarpeen kisakuntoon pääsemisessä. Viime vuonna valmennettavallani taisi ihan alin energiamäärä olla 1500 kcal samalla kun aerobisia tehtiin tasan kaksi kertaa viikossa. Ja tämäkin oli vasta ihan dieetin loppuvaiheessa. Eikä kunto todellakaan jäänyt vajaaksi. Tämä vain esimerkkinä siitä, että tällä tavalla voidaan päästä terveellisesti ja turvallisesti kisakuntoon. Toki silloin on pitänyt tehdä jo treenikaudella asiat oikein ja syödä riittävästi. En laittaisi ikinä ketään syömään 1000 kcal tai tekemään kymmenen aerobista viikkoon. En ikinä.

Valmentaja-asia tullee jatkossa paranemaan, sillä Suomen Fitnessurheilu ry pyrkii jatkossa kehittämään valmentajien osaamista. He tulevat myös ylläpitämään virallisten valmentajien listaa eli listaa, jolla olevilla valmentajilla koulutuksen tai kokemuksen katsotaan olevan riittävää valmentajana toimimiseen. Tämä on erinomainen asia, sillä lajin parissa on ollut liikaa valmentajia turhan vähäisellä tietotaidolla. En nimittäin halua missään nimessä vähätellä fitneksen riskejä! Totta kai ongelmat ovat vaarana, mikäli asiat tehdään väärin. Omasta mielestäni se vain ei ole fitnessurheilun vika, jos asiat on tehty väärin. Onhan meitä terveitä kisaajia myös aika paljon. Meitä, jotka olemme kisanneet useampaankin otteeseen, voineet kisojen jälkeen hyvin ja saaneet lapsen tai lapsia. Itse tulin raskaaksi samana vuonna, kun kilpailin, noin puoli vuotta kisojen jälkeen. Kahdesti.

Minulta kysyttiin tässä eräänä päivänä, että miten koin aina vartalon muutoksen kisan jälkeen. Totesin, etten ole ikinä pitänyt painon nousua ja vartalon muuttumista ongelmana. Kisakunnon saavuttaminen ja ylläpitäminen on niin haastavaa, etten missään nimessä ole valmis siihen "muuten vain". Teen sen vain kilpailun vuoksi. Kisan jälkeen nautin siitä, että voin syödä vapaammin ja jaksan liikkuakin kenties hieman tehokkaammin. Hyvät treenit ja lihasmassan kehittymisen mahdollistaa se kisakuntoa isompi kroppa, mikä kyllä minun silmääni näyttää sekin hyvältä eikä ollenkaan turhan isolta. Kilpailijan on totuttava kroppaansa ja arvostettava sitä kaiken kokoisena. Itselle raskaus oli paljon suurempi kriisi vartalon suhteen kuin yksikään kilpailu sitä ennen. Koin raskauden aikana  negatiivisia tunteita vartaloani kohtaan enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä olin aiemmin
kokenut. Näin ei varmaan saisi sanoa, sillä raskauden pitäisi olla ihanaa ja onnellista aikaa, mutta minulle raskaus oli varmasti suurin kriisi mitä tulee ulkonäköön ja vartalooni.

Fitnessurheilusta ei ole olemassa tutkimustietoa, joten siitä on helppo heittää väitteitä ilmoille. Suomessa ollaankin tekemässä ensimmäistä fitneksen naisurheilijoita koskevaa tutkimusta, jonka tuloksia odotetaan innolla. Uutinen tästä löytyy Ylen sivuilta. Laji haluaa kehittyä. Me lajin parissa toimivat ihmiset haluamme tehdä lajista turvallisen harrastaa. Lajiliitto tekee tällä hetkellä hienoa työtä ja hyviä muutoksia, jotta saisimme fitnessurheilusta entistä turvallisemman lajin. Sellaisen, josta ei tarvitsisi kirjoittaa vain negatiivisia uutisia. Itse toivoisin myös, että laji siirtyisi negatiivisten uutisten lisäksi pois viihdesivuilta, mutta en tiedä voikko kaikkea saada. Lajihan on kyllä Valo ry: n jäsen eli virallisesti urheilulaji. Itselle tämä on "vain" laji muiden joukossa.

Kaiken tämän paasaamisen jälkeen haluaisin sanoa, että jos sinua kiinnostaa fitness, suosittelen toimimaan näin:
- Hanki hyvä treenipohja. Jos sinulla ei ole vahvaa taustaa mistään lajista, treenaa salilla useampi vuosi ennen kilpailuun osallistumista.
- Liity tiimiin tai hanki hyvä valmentaja riittävän ajoissa. Älä lähde heti soitellen sotaan vaan tutustu lajiin, treenaa, treenaa ja treenaa.
- Elä urheilijan elämää jo ennen dieettiä. Treenaa kovaa, syö hyvin ja lepää riittävästi. Huolla kehoa, harjoittele poseerauksia ja käy katsomassa kisoja. Elä myös muuta elämää.
- Arvosta kehoasi. Se tekee hienoja suorituksia salilla, se kehittää sinulle lihasmassaa. Jos haluat tuijottaa peiliin, ajattele positiivisia ajatuksia. Hyväksy, että paino on eri treeni- ja kilpailukaudella.
- Ulkoista kilpailuihin valmistautuessa ajattelutyö valmentajalle, mutta kysy miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. Kyseenalaista jos sinusta siltä tuntuu. Asiantunteva valmentaja pystyy perustelemaan miksi asioita tehdään tai ei tehdä tietyllä tavalla.
- Nauti siitä mitä teet. Urheilussa usein matka on paaaaljon pidempi kuin määränpää. Olet lavalla vain hetken, mutta valmistaudut siihen vuosia. Et voi tehdä asioita pelkän määränpään vuoksi, sinun on nautittava matkasta. (Itse jätin 2014 SM-kisat väliin juuri tämän vuoksi. Olisin tavoitellut vain kisaa enkä väsyneenä olisi pystynyt nauttimaan matkasta. En ole katunut päätöstä kertaakaan.)
- Mieti vielä miksi haluat kisata. Hyvä perse ei ole riittävä syy. Ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että kropastaan on tykättävä jo paljon ennen kisadieettiä. Dieetti ei ole mikään itsetunnonkohotusprojekti.

Riskien tiedostaminen on tärkeää, mutta koko lajia ei tarvitse niiden vuoksi kieltää. Valmentajien ja tiimien täytyy tuntea vastuunsa ja osata asiansa. Eikä kenenkään ole pakko lajia seurata, jos se tuntuu vastenmieliseltä. Ja ihan jokaisen kannattaa muistaa, että fitnessurheilijan kisakunto ei voi olla kenenkään kauneusihanne. Tai voi, mutta sen pysyvä saavuttaminen on mahdotonta. Mahdotonta.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Mikä vauva-arjessa ärsyttää?


Kaiken kaikkiaanhan olen edelleen hyvin tyytyväinen elämääni enkä osaa hirveästi mitään kaivata. Eräät pikkuasiat kuitenkin ottavat päähän.

Joskus olisi kiva syödä ihan rauhassa.

Yleensä syömme Tinkan kanssa yhtä aikaa, mikä tarkoittaa sitä, että laitan yhden lusikallisen omaan suuhuni ja seuraavan hänen suuhunsa. Sitten hän nappaa lusikan ja syö itse samalla, kun minä yritän pysyä valppaana ja napata lusikan ennen kuin se on lattialla. Toisinaan harrastamme kahden lusikan taktiikkaa, jossa minä voin täyttää toisen lusikan, kun hän pitää kiinni edellisestä. Siitä aarteesta ei nimittäin hevillä luovuta. Joskus olisi kuitenkin kiva syödä niin, ettei tarvitsisi koko ajan toisella silmällä ja kädellä touhuta jotain muuta.

Vaatteet ovat aina likaiset.

Aiemmin tätä ongelmaa ei ollut, sillä Tinka ei ole ikinä juuri pulautellut. Ongelma on tullut vasta nyt, kun ollaan alettu syömään kiinteitä ruokia. Nyt sitä ruokaa on nimittäin joka paikassa. Ei riitä, että mistä tahansa ruokalapusta huolimatta lapsen vaatteet ovat täynnä ruokaa, sitä on saatu heitettyä myös ympäri keittiötä ja äidinkin vaatteet täyteen. Sitten huomaan tämän vasta kun olen lähdössä ovesta ulos ja yritän valita päälle hupparia, jossa olisi vähiten puurotahroja. Puhumattakaan niistä lapsen vaatteista. En ymmärrä miten lasta tulee syöttää niin, ettei joka syötön jälkeen tarvitse vaihtaa vaatteita. Äitiyden suuri mysteeri. Enkä halua kieltää lapselta itse syömistä kun hän itse sen lusikan aina haluaa.

Minuutit ovat joskus pitkiä.

Pääsääntöisesti päivät kuluvat nopeaan ja ohjelmaa riittää. Joskus kuitenkin jatkuva päivästä toiseen leikkiminen kyllästyttää ja iskää odotetaan kotiin melko hartaasti. Kuljemme neljästä eteenpäin ikkunasta toiseen ja mietimme, että milloinkahan se iskä mahtaa tulla, vaikka hyvin tiedämme, että viiden jälkeenhän hän vasta saapuu. Jos sattuu, että iskällä on vielä vaikkapa harrastuksia illalla, niin päivästä saattaa tulla pitkä. Illan suurin ilo voi olla, että Tinka suostuu viisi minuuttia olemaan rauhassa leikkimatolla ja minä pystyn käymään ilman huutoa vessassa ja täyttämässä vesilasini. Ooo, ja taas jaksaa!

Ajasta on tullut äärettömän kallisarvoista.

Tinka on edelleen äidin tyttö ja erityisesti iltaisin hänelle kelpaa vain äiti. Siksi en ole poissa kotoa yhtään enempää kuin mitä tuntien ohjaaminen tai tiimin treenit aikaa vievät. Menojaan onkin alkanut pohtia todella tarkkaan. Jos minulla on neljä menoa viikossa, eikö siinä ole jo aika paljon poissaolo? Mitä jos haluaisin mennä salille? No, en viitsi kun on jo näitä poissaoloja. Minua pyydetään tekemään työjuttuja. Joo okei, mutta sitten en ainakaan enää voi tehdä mitään vain itselleni. Pompottelen poissaolominuutteja päässäni ja yritän priorisoida menot ja jaotella ne välttämättömiin ja tarpeettomiin. Jossain kohtaa tähän pitäisi ujuttaa joitakin työkeikkojakin. Hoh hoh, mitenköhän se onnistuu?

Huono omatunto on tullut jäädäkseen.

En enää olekaan superihminen. En voi sanoa kaikelle kyllä vaan pääsääntöisesti sanon nykyään ei. En pysty enkä halua tehdä töitä, joten niistä on pakko kieltäytyä. Olen siis huono työntekijä ja yrittäjä. Olen ja toisaalta suurimman osan ajasta haluankin olla koko ajan kiinni Tinkassa. Olen siis huono puoliso ja ystävä. Minulla on kuitenkin jonkin verran harrastuksia ja töitä, joten olen varmasti myös riittämätön äiti. Joskus annan lapselle maissinaksun ihan vain siksi, että saisin juoda kahvikuppini loppuun. Hirveää lapsen hiljaiseksi syöttämistä, selkeästi huono äiti.


Elämän pienet ilot ovat todella pieniä.

Ennen en ehtinyt katsoa televisiota, nyt yksi päiväni kohokohdista on iltaisin tulevat Frendien kaksi jaksoa. Ja voi hyvänen aika jos niistä puuttuu tekstitys, kuten useamman kerran on käynyt. Olen kiukkuinen kuin ampiaisen sen jälkeen. Elämä on yhtä draamaa. (Ja oikeasti on aika niin ihanaa, että päivän ärsyttävin asia on Frendeistä puuttuva tekstitys!)

Väärin parkkeeraavat ihmiset.

Olen jauhanut tästä Facebookissa, mutta oletteko huomanneet, että ihmiset parkkeeraavat juuri sinne minne haluavat? Pyrin aina kaupassa parkkeeraamaan perheparkkiin, sillä Tinkan ja turvakaukalon rattaisiin asettaminen vaatii tilaa ja on huomattavasti mukavampaa ja turvallisempaa toimia leveämmässä ruudussa. Aina siihen perheparkkiin ei kuitenkaan pääse, sillä sen ovat täyttäneet ihmiset, joille ne paikat eivät kuulu. Toisinaan tuntuu, että lapsiperheet ovat parkkeeraajissa vähemmistössä! En vain ymmärrä millä ihminen oikeuttaa paikalle ajamisensa. Mitä hän sanoo mielessään, kun antaa itselleen luvan ajaa siihen? Miksi säännöt eivät niin suurelle osalle ihmisistä merkitse mitään? Miksi ihmisillä ei ole käytöstapoja? Ja miten opetetaan lapselle, että aina pitää olla ystävällinen, kohtelias ja ottaa muut huomioon, kun samalla niin monet ihmiset käyttäytyvät huonosti ja itsekkäästi?

Kaikki vaatteet ovat imetysvaatteita.

Haluaisin ostaa uusia vaatteita, mutta on todella rasittavaa, kun koko ajan pitää miettiä, että onko tämän kanssa nyt hankala imettää. Vaatteita valitsee siltä kantilta, että mistä saa helpoiten maitohanat esiin. Tylsää.

Neuvojen sietäminen on joskus hankalaa.

Erityisesti iäkkäämmät ihmiset ovat sitä mieltä, että kun 50 vuotta sitten lasta kasvatettiin näin, niin samat neuvot pätevät edelleen. Yksi sanoo, että lapsen pitää antaa huutaa ja toinen moittii, että annatteko sen nyt vain huutaa. Ihmeellistä syyllistämistä, vaikka tarkoitus varmasti on hyvä. Yleensä vain suljen korvat, mutta toisina päivinä sietokykyni on varsin rajallinen.

Kuten huomaatte, elämä on tosi rankkaa. Yritän nyt selviytyä tästäkin päivästä. Ohjelmassa on kuitenkin yhden jumpan ohjaus ja... Ööö, siinä se sitten taitaakin olla.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Syömisen ongelmakohdat

 


Syöminen ei ole vain energian ja ravintoaineiden tankkaamista vaan siihen liittyy valtavasti muitakin seikkoja. Jäin pohtimaan niitä jälleen kerran, kun törmäsin Facebookissa Marja Hintikka Livestä tutun Jenny Lehtisen Läskimyytinmurtajat-ryhmään. Ryhmässä haetaan keinoja kestävään elämänmuutokseen ja tasapainoon sekä murskataan ylipainoon ja laihdutukseen liittyviä myyttejä. Erinomainen aihe, sillä vaikka laihtuminen voikin olla seurausta dieetistä, ei pysyvä painonhallinta useinkaan ole. Silloin on tarvittu sallivampaa ja nimenomaan siihen tasapainoon pyrkivää otetta. Tästä syystä en itse fitnessurheilun ulkopuolella kannata minkäänlaisia dieettejä, sillä ne johtavat pysyvyyteen vain harvoin. En myöskään ymmärrä nettiruokavalioita, joita noudattavat ihmiset ikään, kokoon ja aktiivisuuteen katsomatta. Ei yksi kalorimäärä voi sopia kaikille. Kannustankin kaikkia elämänmuutokseen pyrkiviä ottamaan yhteyttä ravitsemusterapeuttiin tai ravintovalmentajaan, jonka kanssa voi yksilöllisesti lähteä ravitsemustaan pohtimaan ja tehdä tarvittavia muutoksia oman ruokavalion pohjalta. Sitä maitorahkaakaan ei tarvitse syödä jos siitä ei tykkää.

Mutta siis se mitä jäin ryhmän löydettyäni pohtimaan, on suhde ruokaan. Se voi olla välinpitämätöntä, se voi olla jokseenkin haasteellista tai se voi olla vaikeaa. Jokaisella kuitenkin jonkinlainen suhde ruokaa ja syömiseen on. Ajattelen itse, että itselläni on nykyään suhteellisen mutkaton asenne ruokaan, mutta tunnistan silti tiettyjä ongelmakohtia. Niin sanotuista kielletyistä ruoista olen aktiivisesti pyrkinyt eroon, mutta tunnesyöjä tunnustan edelleen olevani. Tein Ylen sivuilla olevan testin siitä, liittyykö syömiseeni ongelmakohtia ja tunnistin kymmenestä kohdasta neljä Kyllä-kohtaa eli ongelmaa. Nämä eivät ehkä ole enää tämän hetken ongelmia, mutta asioita, jotka tunnistan jostain vaiheesta elämää.

Koetko itseinhoa syömistäsi ruokamääristä?

Itseinho on hieman vahva sana, mutta kyllä, toisinaan. En ehkä viime aikoina, mutta erityisesti ennen raskautta, kun treenasin paljon ja söin paljon. Perustelin aina, että lihasmassan kasvatukseen tarvitaan energiaa ja kulutan paljon, niin voin syödä, mutta toisinaan häpesin ruoka-annoksiani. Yliopistoruokalassa kaverit söivät täydellisiä lautasmalliaterioita ja itse vedin niin paljon kuin lautaselle mahtui. Ei se aina ihan mutkatonta ollut. Varsinaista itseinhoa aiheuttivat ehkä lähinnä hillittömät herkkumäärät, joita mätin viikonloppuisin. Vaikka juuri oli saatettu valmentajan kanssa sopia, että ruokavalion on oltava hallittu ja painon pysyttävä kurissa. Se sokerihiiri minussa elää vahvana ja häpeilevänä.

Jatkatko usein treenaamista, vaikka kehosi viestii väsymyksestä?

En enää, mutta joskus oli aika, kun pidin itseäni väsymättömänä. Tuolloin en antanut ajatuksen väsymyksestä edes tulla mieleeni, vaikka kroppaa kolotti. Omat treenit oli aina tehtävä, vaikka viikko olisi ollut täynnä tuntien ohjauksia, koska eihän se ohjaaminen treenaamista ole, se on työtä! Nyt pystyn jo ymmärtämään, että ihminen ei ole kone. Ei, vaikka kuinka monta vuotta sellaista itselleen uskottelisi.

Mietitkö miltä ruokaostoksesi näyttävät muiden ihmisten silmissä?

Voi kyllä! Mutta tämä liittyy ehkä ammattiini. Joskus kun haen kaupasta kahvipullaa, haluaisin selittää muille ostoksilla olijoille, että meille on tulossa vieraita. Jos en osta hevi-osastolta mitään, haluaisin huutaa megafoniin, että meillä on kotona vielä hedelmiä jäljellä. Toisinaan, jos lähden vain herkkuostoksille, mietin pitäisikö ostaa myös kasviksia, etteivät ostokseni näyttäisi niin epäterveellisiltä. Hullua!

Pelkäätkö menettäväsi hallinnan syömäsi ruoan määrän suhteen, erityisesti ollessasi yksin?

Toisinaan syömisen tarvetta ei vie mikään määrä syömistä. Ja yksin ollessa ei tarvitse rajoittaa. Joskus suurin nautinto on syödä niin kauan, ettei enää pysty. Rakastan syödä suklaata kylmänä niin, että sitä voi rouskuttaa kuin näkkileipää. Se on minusta vähän vinksahtanutta ja pyrin välttämään sitä. Voisin syödä levyllisen tuosta vaan. Ja lähteä etsimään kaapista lisää syötävää.
Toki on sanottava, että tämä varmasti useimmiten liittyy vääränlaiseen syömiseen eli huonoon ateriarytmiin tai riittämättömään syömiseen, mikä saa ahmimaan ruokaa väärällä tavalla. Aiemmin ne saattoivat liittyä testin kohtaan Asetatko syömisellesi tiukkoja rajoja, joiden rikkominen aiheuttaa ahdistusta?
Minulla oli siis pitkään niitä kiellettyjä ruokia. Koska tiesin olevani sokerihiiri, pyrin kokonaan välttelemään herkkuja. En myöskään ostanut ikinä tuoremehua (tyhjää energiaa), sokerilimsaa (aina lightia) tai rasvaista jogurttia tai leikkelettä (näitä en juuri käytä edelleenkään, mutta enää ne eivät ole ehdoton ei). Herkuttomuus onnistui viikolla ihan mukavasti ja sitten viikonloppuna ahdoin kolme päivää niin paljon kuin mahtui. Ja olin pahoilla mielin asiasta. Muistan tämän alkaneen jo ala-asteella, kun aloimme ystäväni kanssa karkkilakkoon. Enhän minä sitä pystynyt pitämään. Ystävä pystyi ja laihtui kovasti. Olin kateellinen, vaikkei minulla ollut mitään syytä laihduttaa tai pitää karkkilakkoa. Miten tuo laihduttaminen ja karkkien epäterveellisyys iskostetaankin jo lapsuudessa mieliimme? Oikeastaan vasta kun ymmärsin, että voin syödä suklaata myös viikolla eikä maailma kaadu siihen, onnistuin purkamaan kiellettyjen ruokien listani. Nykyään harrastan paljon pienten herkkujen syömistä. Saatan ottaa päivittäin kahvin kanssa keksin tai palan suklaata. Se on minun tapani pitää sokerihiiri kurissa. Jos pidän sokerihiiren nälässä, siitä tulee niin nälkäinen, että kohta sille voi kaataa sokeria suoraan pussista suuhun. Sallivuus toimii minulle niiiin paljon paremmin, sen olen selkeästi oppinut. Ymmärrän, että sokeri on haitallista, mutta ymmärrän myös että itsensä kanssa tappeleminen ei ole sopivaa syömistä tai painonhallintaa.

Testin tekeminen oli herättävää, sillä se muistutti siitä, että edes normaalipainoisen, paljon ravitsemuksesta tietävän henkilön suhde ruokaan ei aina ole mutkatonta. Entä sitten jos painon kanssa on ongelmaa? Entä jos taustalla on ongelmallista syömiskäyttäytymistä tai jopa syömishäiriö? Asia ei parannu sanomalla, että "Syö terveellisesti" tai "Syö vähemmän". Nämä ovat monisyisiä asioita, jotka eivät hetkessä muutu.

Nyt raskauden jälkeen olen ollut todella onnellinen, että paino on pudonnut aika lailla itsestään. Tiedän, että kaikilla näin ei tapahdu. Olen pohtinut paljon tilannetta, että joutuisin tekemään töitä kilojen pudottamiseksi. Miten se onnistuisi, pystyisinkö tekemään sen rennosti? Vai jäisinkö vellomaan herkkuhimoihini ja päätyisin lopulta kisaamaan, jotta saisin itseni kuntoon? Sellaiseen en halua joutua, joten asioihin on hyvä valmistautua etukäteen. Jos vaikkapa sattuu vielä joskus saamaan lisää lapsia. Omaa syömistään kannattaa siis ajoittain pohtia, varsinkin jos tuntuu, että painonhallinta on hankalaa.


Ai niin, se minun karkkilakko. Arvatkaapa miten se etenee.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kovin treeniviikko vauvan jälkeen

Huh huh mikä jumppaviikko takana! Mutta voi pojat miten hyvin sen jaksoin!

Kone hyytyi vasta koko viikon viimeisellä tunnilla, joka sattui olemaan BodyAttack heti Sh`Bamin perään vedettynä. Muuten jaksoin niin älyttömän hyvin, että alan epäillä kunnon olevan lähestulkoon entisellä tasolla. Ensi viikolla on seitsemän kuukautta Tinkan syntymästä ja voin sanoa olevani palautunut. Olen alkanut hiljalleen treenaamaan myös vatsalihaksia, äärimmäisiä liikkeitä vielä varoen. Huomaan myös joskus kovan treenin jälkeen vielä lantion seudun pieniä kipuja, mutta tuolloin lopetan haittaavan liikkeen tekemisen heti. Käytännössä minun ei kuitenkaan enää juuri tarvitse liikkeitäni miettiä.

Koko viikon tuntui, että olen elämäni kunnossa! Tunnen itseni hyväkuntoiseksi ja tunnen saaneeni sen entisen liikkumaan tarkoitetun vartaloni takaisin. Paino on täysin jämähtänyt kilon päähän painosta ennen raskautta, mutta tunnen itseni hoikaksi. Jos se on harhaa, en välitä. Aion olla ylpeä itsestäni ja tästä kunnosta.

BodyPump 97 juuri lanseerattu!

Minäminäminä!
Eka kunnolla vedetty Attack vuoteen!
Oliko vähän hyvä fiilis!
Tämä treeniviikko alkoi oikeastaan jo edellisenä sunnuntaina, jolloin sain itseni salitreenillä älyttömän kipeäksi. En ole siellä salilla hetkeen käynyt ja sen kyllä huomasi! Kokonaisuudessaan viikko näytti tältä:

Su: Sh´Bam ja salitreeni
Ma: Kävelylenkki 45 min ja BodyPump
Ti: Kävelylenkki 50 min
Ke: Juoksulenkki 40 min
To: BodyPump ja Zumba
Pe: BodyAttack
La: Tiimin yhteistreeni ja kävelylenkki 1 h
Su: Sh`Bam ja BodyAttack

Eihän tuo nyt miltään mahdottomalta näytä, mutta tässä kohtaa se oli selkeästi aiempia raskaampi viikko. Ja ehkä kaikkein parasta oli se fiilis koko viikon ajan. Että minä tykkään tästä niin kauheasti! Nyt kun Tinkan jättäminen on jo helpompaa, on niin ihanaa vain nauttia tunneistaan. Enkä minä siellä mieti kertaakaan kotiasioita. Kiire minulla on aina kotiin, mutta silloin kun treenaan tai ohjaan, keskityn vain ja ainoastaan siihen.

Tiimin treenien loppurutistus menossa

Burpeita, nopeutta, erilaisia keskivartaloliikkeitä, askelkyykkyjä...

Piti kaksi kertaa katsoa, mutta kyllä se on minun selkä!


Osa meidän jengistä <3

Ollaan tiimin kanssa kokoonnuttu kerran kuukaudessa treenaamaan hieman toiminnallisempaa treeniä yhdessä koutsi-Juhiksen johdolla. Tuolloin ollaan tehty ihan muita juttuja kuin salitreeniä, jota fitnessurheilijat tahkoavat kyllä ihan riittävästi. On tosi hyvä tehdä asioita välillä eri tavalla. Treeneissä tehdään paljon liikkeitä nopealla temmolla, mikä eroaa salitreenistä selkeästi. Sykettä myös pidetään korkealla paljon perustreeniämme pidempiä aikoja ja haastetaan kehoa näin eri tavalla. Itse tietysti olen jumppien muodossa treenannut paljon korkeilla sykkeillä, mutta en tällä hetkellä laske itseäni aktiivi-fitnessurheilijaksi. Keskityn nyt enemmän tiimin luotsaamiseen ja valmentamiseen. Kisakipinä varmasti iskee vielä, mutta edetään rauhassa.

Sen olen valmentajana huomannut, että ajattelen monista asioista vähän eri tavalla kuin monet muut. En nimittäin usko fitnessurheilussakaan kovin tarkkaan säntillisyyteen vaan minusta rentous on kaikessa hyvä asia. Minusta kaiken ei tarvitse olla mietittynä urheilun kannalta vaan joskus voi keskittyä vain elämään. Uskon rentoon ruokailuun, itsensä kuuntelemiseen, hetkessä elämiseen ja riittävään treenaamiseen. Riittävään, ei ylenpalttiseen. Nytkään kun autan ystävääni kisavalmisteluissa, emme ole lisänneet aerobisia mitenkään hullun lailla hänen treeniohjelmaansa, vaan luotamme siihen, että vähempikin riittää, kun asiat tehdään oikein. Tehdään vain se mitä tarvitsee. Lisäksi liputan vahvasti monipuolisuuden puolesta. Minusta on myös kehonhuoltoa liikkua myös muilla tavoin kuin vain salilla.

Taisin harhautua aiheesta, mutta halusin vain kertoa, että raskaan raskauden jälkeen tämä nykyinen fiilis on aivan upea! On ihana liikuttaa kehoa, joka ei paina sataa kiloa. On kiva tehdä burpee, kun tuntee itsensä ketteräksi. On ihan kiva jopa katsoa peiliin, kun sieltä katsoo takaisin hyväkuntoisen ja onnellisen näköinen ihminen. Jolla on vielä jopa joitain lihaksia jäljellä! Fitnessurheilijoiden puolisot muuten joutuvat usein katselemaan toisten puoliskojensa lihaksia. Yhtenä päivänä juoksin innoissani puolisoni luo ja näytin hänelle jalkaani. "Katso, minulla on vielä näin hieno lihas etureidessä!" Se oli itsestänikin vähän huvittavaa. Yllättävää kyllä, puolisoni yhä edelleen onnistuu näyttämään kiinnostuneelta ja kehuu ihan aidon tuntuisesti, vaikka hän on ehkä pari kertaa ennenkin joutunut tiiraamaan lihaksiani. Tästähän meitä fitnesstyyppejä usein kritisoidaan; miksi treenata vain lihasten vuoksi? No, voin kertoa, että ei kukaan treenaa vain lihasten vuoksi. Itse treenaan enemmänkin päänuppini vuoksi, mutta ei se tarkoita etteikö minusta olisi hienoa, että se treeni myös näkyy lihaksissa. Joku juoksee, joku joogaa ja joku pumppaa lihaksia. Itsehän haluaisin tehdä kaikkea, hah!

Käytiin Tinskun kanssa vetämässä valmennettavalle posetreenit!


Tänään meidän oli tarkoitus tehdä vain leppoisa kävelylenkki ja muuten keskittyä leikkimiseen ja höpöttämiseen, mutta sain tuurauspyynnön jumpalle, joten jos lapsenhoito järjestyy, saatan tänäänkin lähteä salille. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

torstai 17. maaliskuuta 2016

Anteeksi mikä sen lapsen nimi on? - nimipohdintaa ja treeniviikkoa

Minulle on ollut 20 vuotta selvää, että jos joskus saan tytön, hänestä tulee Tinka. Bongasin nimen joskus teini-ikäisenä jostakin TV-ohjelmasta ja se jäi mieleeni. Ajattelin heti, että onpa kiva nimi. Ei kovin perinteinen, mutta sopii hyvin suomalaiseen suuhun. En silti ajatellut, että se mitenkään erityisen erikoinen nimi olisi.

Nykyäänhän samantyylisiä nimiä ovat ainakin Inka, Tinja ja Minka. Näissä ei ole mitään erityistä, taitavat löytyä kalenteristakin. Näin ollen ajattelin, että Tinka on vähän samaa sarjaa, enkä pitänyt nimeä kovin ihmeellisenä. Sitä se kuitenkin on ollut. Aina kun joku kysyy vauvan nimeä ja vastaan "Tinka", seuraa kummastunut ilme ja nimen toisto. Ilmeistä päätellen olisin voinut ristiä tytön yhtä hyvin vaikka Keijoksi.

No, eipä se minua haittaa, mutta olen alkanut miettiä, että mitenkähän Tinka itse suhtautuu nimeensä. Onko hän teini-ikäisenä vihainen, kun hänellä on niin erikoinen nimi. Vai onko se vain hyvä juttu? Minusta on vain hauskaa, että mikään Tinkan kolmesta etunimestä ei yltänyt suosituimpien nimien top 50 -listalle. Hänellä on melko yleinen sukunimi, joten eikös etunimi voikin olla vähän harvinaisempi? Ja kyllä hänellä kaimoja on, sillä vuoden 2010 jälkeen Suomessa on kastettu 57 Tinkaa. Myös Tinka-kirjasarjoja löysin jopa kaksin kappalein! No, toivon että Tinka pitää nimestään yhtä paljon kuin hänen vanhempansa. Muilla ihmisillä ei kai ole niin suurta väliä.


Hei, olen Tinka!

Meillä on täällä menossa kovin kiireinen viikko, sillä joka päivä on jotakin ohjelmaa. Hassua, että nyt se tuntuu kiireeltä, kun on joka päivä jokin (yksi!) meno, kun aiemmin tällainen viikko olisi ollut täyttä lomaa. No mutta, ajat muuttuvat. Minulla on omien tuntien lisäksi tällä viikolla kolme sijaistusta ja kun Les Millsit tosiaan nyt vaihtuvat uusiin, niin kaikki päivät menevät ohjelmien opettelussa. Lisäksi meillä on tiimitreenit ja yhdet posetreenitkin pitäisi valmennettavan kanssa ottaa. Loppuviikosta on tulossa aika hurja, sillä minulla on tänään BodyPump ja Zumba, huomenna BodyAttack, lauantaina tiimitreenit ja sunnuntaina Sh`Bam ja BodyAttack. Aika kovia treenejä siis tähän kohtaan tiedossa. Uskon silti, että kunto on jo aika hyvä ja jaksan mukavasti.


Viikko alkoi maanantaina BodyPumpilla


Piiitkästä aikaa salitreenin parissa viime sunnuntaina!
Eilen tein ensimmäisen kokonaisen lenkin juosten vaunujen kanssa. Tai no, kertaalleen kävelin lenkin puolivälissä hetken, mutta muuten juosta hölköttelin. Kokonaismatkaksi tuli 5,3 km ja se tuli suhteellisen kevyesti. Jospa tiet pysyisivät sulina ja ilma keväisenä, niin voisi ensi viikolla jatkaa ja kokeilla pidempääkin lenkkiä. Oli tosi mukava juosta, sillä pelkät kävelylenkit alkavat jo vähän kyllästyttää. Niitä on nyt 55 tähän alkuvuoteen tahkottu, joten vaihtelu todellakin virkistää. Loppuviikolta taidan jättää juoksulenkit pois ja keskittyä ohjauksiin. Attackissa saanee juosta ihan tarpeeksi!

Mukavaa loppuviikkoa!

Juoksulenkki ihanassa auringossa!

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lapsiperheiden ruokasuositukset ja kiinteiden aloittaminen

Hiljattain julkaistiin uudet lapsiperheiden ruokasuositukset, joista ainakin tuolla internetin eri ryhmissä saatiin kovat keskustelut aikaiseksi, että suositellaanko sitä täysimetystä nyt neljän vai kuuden kuukauden ikään asti. Suositus sanoo siis, että kiinteitä voidaan lapselle aloittaa 4-6 kuukauden iässä. Ei suositella ennen neljää kuukautta, mutta ei myöskään tulisi odottaa yli kuuden kuukauden. Terve, täysiaikaisena syntynyt lapsi pärjää äidinmaidolla ensimmäiset kuusi kuukautta, mutta neljän kuukauden iästä lähtien voi alkaa kiinteitä maistelemaan.

Paino tässä on sanalla maistelu eli imetys on lapsen pääasiallinen ravinto aivan sinne yhden vuoden ikään asti. Tärkeää on huomioida lapsen yksilöllinen kehitys eli milloin lapsi kiinnostaa ruoasta, pystyy istumaan syöttötuolissa ja osaa viedä ruokaa suuhunsa. Näin ollen ei voida sanoa yhtä tiettyä ikää, jolloin maistelu tulisi aloittaa vaan jokainen äiti pystyy lastaan tarkkailemalla huomaamaan milloin ruokailu alkaa kiinnostamaan.

Monipuoliseen maisteluun kannustetaan eikä mitään ruokia kannata mahdollisen allergiariskin vuoksi vältellä. Pikemminkin päinvastoin eli monipuolinen altistuminen eri ruoille saattaakin ehkäistä allergioita. Ensimmäisiksi maisteluiksi suositellaan mietoja perusmakuja, kuten perunaa, hedelmiä tai kasviksia. Jatkossa ruokavaliota laajennetaan lisäämällä viljoja, lihaa, kanaa ja kalaa. Viljat voi aloittaa suoraan puurosta, sillä vellejä ei enää hetkeen olla suositeltu. Velli on ikään kuin vain vahvaa korviketta ja vie tilaa muulta ruoalta. Hapanmaitovalmisteita voi lapselle antaa 10 kuukauden iästä lähtien ja tavanomaista maitoa vuoden iästä.

Alusta asti lasta tulisi kannustaa itse syömään. Sormiruoka sopii tähän hyvin eli lapsen eteen voi antaa höyrytettyjä kasvispaloja, avokadoa tai muuta pehmeää ruokaa. Hän voi myös järsiä ruisleivän kannikkaa tai juureksia, joista ei irtoa palasia. Myös lusikkaa kannattaa lapselle tarjota varhain, jotta hän oppisi mahdollisimman nopeasti syömään itse. Osa äideistä antaa lapselle vain sormiruokaa, jolloin lapsi pystyy itse säätelemään syömänsä ruoan määrää. Aluksihan suuri osa ruoasta vain sotketaan ja heitetään lattialle. Se ei silti haittaa, sillä imetys (tai pulloruokinta) on se ykkösruoka edelleen.




Miten meillä on sitten aloiteltu? Annoin ensimmäisiä maisteluja Tinkalle, kun hän oli 4,5 kuukautta, sillä hän oli hyvin kiinnostunut syömisistäni ja hän oli jo pitkään kannatellut itseään hienosti. Kaikki meni tuossa kohtaa suuhun, joten ajattelin, että eiköhän kokeilla jotakin. Ensimmäisinä kertoina annoin hänelle muutaman lusikallisen kärjen äidinmaidon kanssa soseutettua perunaa tai bataattia. Myös pikkuriikkisen palasen banaania taisin antaa, kun sitä söin. Ekat kerrat Tinka jätti suunsa auki ja katsoi minua sen näköisenä, että mitä ihmettä äiti oikein teet. Aluksi en ollut kovin systemaattinen maisteluissa enkä antanut annksia joka päivä, vain silloin tällöin. Hetken kuluttua siirryin myös Piltin soseisiin ihan vain omaa laiskuuttani. Niitä oli helppo ostaa varastoon ja aina yhden purkin syötyä siirtyä kokeilemaan uutta makua. Kaiken ruoan voisi tehdä myös itse, mutta tämä oli minusta helpompi tie.

Kun otimme tavaksi syödä joka päivä pienen annoksen, kesti yksi Pilttipurkki meillä kolme päivää eikä silloinkaan siitä ihan kaikkea syöty. Välillä annoin myös sormiruokaa, jolla lähinnä leikittiin. Porkkanan tai kurkun palanen ovat Tinkan mielestä parhaita ja niitä hän tykkää järsiä. Nykyään siitä kurkusta saa yhdellä hampaalla jo jotakin irtikin, se vasta hienoa on! Samoin banaania on mukava nuoleskella. Olen antanut porkkanaa myös kypsennettynä sormiruokana ja viime aikoina sitä on mukavasti päätynyt vatsaankin. Maissinaksut ovat myös kova sana, koska niistä kuuluu ihana ääni, kun niitä "puraisee".  Tinkan täytettyä puoli vuotta, otin mukaan lihaa, kanaa tai kalaa sisältäviä soseita, joita syömme kerran päivässä. Päivän toisella ruokailukerralla Tinka saa hedelmää tai marjaa. Tällä hetkellä soseita kuluu maksimissaan puoli purkkia kerralla, joskus enemmän, joskus vähemmän.

Pari päivää sitten lisäsimme aamuun puuron, sillä Tinka istuu vieressäni, kun itse syön aamiaista, niin onhan se nyt hölmöä jos hän joutuu vain katsomaan toisen syömistä. Puuromäärä on vielä tosi pieni, vain muutamia lusikallisia soseen kanssa. Alusta asti Tinka on halunnut lusikan omaan käteensä ja aina sen myös annan. Sen takia meillä pestään pyykkiä ja siivotaan keittiötä aika paljon aiempaa enemmän. On nimittäin jonkin verran sotkuista hommaa tuo pikkuisen syöminen. Mutta ihana häntä on seurata! Tinka on myös opetellut juomaan tuttipullosta vettä ruoan päätteeksi. Lähinnä homma menee pullon pään puremiseksi, mutta välillä homma onnistuu ja se se vasta hienoa on Tinkan mielestä.




Suositusten mukaan 10-12 kuukauden iässä lapsen olisi hyvä siirtyä muun perheen säännölliseen ateriarytmiin ja syödä pitkälti samoja ruokia muun perheen kanssa (ilman suolaa tosin). Suosituksissa mainitaan viiden aterian rytmi. Tähän meillä on vielä matkaa, mutta tuohon 10 kuukauden ikäänkin on vielä kolme kuukautta. Ei siis kiirettä. Tosi onnellinen olen siitä, että toistaiseksi Tinka ei ole saanut mistään ruoista oireita eli kaikki ovat hyvin sopineet. Pidän sormet ristissä, että hän ei peri allergioitani.

Eli niin kuin muissakin ravitsemussuosituksissa: isot linjat on vedetty suosituksissa ja jokainen toteuttaa niitä yksilöllisesti. Jokainen vauva on oma pieni yksilönsä ja kehittyy omaan tahtiinsa. Ja mihinkäänhän tuollaisella alle 1-vuotialla ei tässä maailmassa ole kiire. Kehittyy kun kehittyy.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Maaliskuun kyykkyhaaste ja kotijumppaa

Heippa hei! Oletteko mukana maaliskuun kyykkyhaasteessa? Kyseessä on Motiviren Facebookissa kiertävä haaste, jossa maaliskuun ajan tehdään lähes joka päivä kyykkyjä määrän kasvaen kuun loppua kohti. Kyykkäämällä harjoittaa pakaroiden ja reisien suuria lihaksia ja se vaatii myös liikkuvuutta ja keskivartalon hallintaa. Haasteen kyykkyjä ei tarvitse tehdä putkeen vaan niitä voi tehdä pitkin päivää miten haluaa. Minun pitäisi tänään tehdä 105 kyykkyä enkä ole vielä edes aloittanut... No, ehkä teen ne 20 toiston sarjoissa pienellä palautuksella.

Aika paljon treenailen nykyään Tinkan kanssa, joten kyykkyhaasteeseenkin Tinka saa osallistua. Äidille tuollainen yhdeksän kilon lisäpaino tekee ihan hyvää. Välillä otan Tinka kantoreppuun, välillä vain pidän sylissä. Näin kun lisäpaino on tuossa etupuolella, pitää ylävartalon kanssa olla erityisen tarkkana. Sitä kun ei saa päästää putoamaan eteen, ettei työ mene selälle vaan pysyy jaloilla. Toki aina kyykätessä myös alaselkä on mukana pitämässä hyvää ja ryhdikästä kyykkyasentoa yllä.

 
Kyykkyjä hymyssä suin!

Tässä menossa askelkyykkyjä (video löytyy Instasta)

 

Kyykkyhaaste on vain yksi esimerkki siitä, että liikkumisen ei aina tarvitse olla kovin pitkäkestoista tai erityisiä välineitä vaativaa. Pienikin liike on hyvästä. Se, että kyykkää silloin tällöin päivän aikana tai kävelee portaat hissin ottamisen sijasta. Jotenkin meistä vain aina tuntuu, että pitää lähteä varta vasten liikkumaan, että siitä on hyötyä. Toki kannattaakin, mutta joskus ne ensimmäiset askeleet voivat olla hyvin pieniä.

Kävin tänään Tinkan kanssa kävelylenkillä ja kun hän jäi lenkin jälkeen vielä hetkeksi ulos nukkumaan, kaivoin käsipainot esiin ja tein nopean treenin olkapäille ja hauiksille. Pystysoutu, vipunostot, pystypunnerrus, hauiskäännöt ja vasarakäännöt, jokaista kaksi sarjaa. Tinkan herättyä pari sarjaa vatsalihaksille ja vielä illalla odottavat ne kyykkypätkät. Näin olen jumpannut pieniä hetkiä pitkin päivää ja saanut jumissa olevaa kroppaa hyvin liikkeelle. Vielä kun muistaisi ne venyttelyt sijoittaa jonnekin.

Vauvaa kanniskelevan ja syöttävän olisi varmaan hyvä käydä myös hieronnassa, mutta itseltä se aina vain jää. Jotenkin ajattelee, että jos sitä on tunnin verran pois lapsen luota, niin sen ajan haluaa käyttää aina treenaamiseen. Treenaaminen kun on paljon miellyttävämpää kuin hieronnassa käyminen. Ehkä teen kompromissin ja valitsen seuraavaksi treeniksi jonkin kehonhuoltotunnin (niin varmaan).

Kohta päästään muuten taas uusien Les Millsien kimppuun! Olen itse pitkästä aikaa mukana Attackissa uuden ohjelman lanseerauksessa nyt perjantaina. Onpa siistiä päästä vähän Attackin pariin jälleen! Katsotaan miten kunto on tässä viime kuukausien aikana noussut, jaksanko yhtään juosta vai menenkö askellusvaihtoehdoilla tunnin läpi. Lanseerauksessa meitä on kaksi ohjaajaa, joten joka tapauksessa minä tulen enemmän näyttämäänkin niitä askellusvaihtoehtoja. Kovakuntoinen ohjaajakollegani saa juosta enemmän!

Ensi viikolla sitten lanseerausvuoron saavat BodyPump ja Sh`Bam, niistä enemmän silloin. Liikkumisiin!


Kotijumppajuttujani löytyy myös Instagram-tililtäni nimellä petrabettina_r ja treenivideot löytyvät myös hashtagilla petrafitfi.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa!

Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä.

PINNASÄNKY

Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia.
Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Kertoo siitä, että en ottanut mitään asioista selvää ennen vauvan syntymää! En lukenut keskustelupalstoja, en mitään.), joten päädyimme tavanomaiseen sänkyyn. Miksi maksaa liikkuvasta laidasta, jos sellaista ei tarvitse! No, aivan ehdottomasti meidän olisi kannattanut ostaa se toisenlainen sänky! Näin saisimme siitä sivuvaunun omaan sänkyymme, mikä toisi meille lisää tilaa, mutta saisimme silti nukkua vierekkäin. Minulla ei kuitenkaan ennen Tinkan syntymää ollut hajuakaan mistään sivuvaunuista.

Tinsku ottaa rennosti, lehden lukemisen jälkeen pitää vähän huilata.
Tarpeeton pinnasänky taustalla.
SITTERI

Meillä on sitteri lainassa ystäviltä. Miksi ostaa oma, kun meille tarjottiin ilmaiseksi hyvää, tavallista sitteriä? Nyt jos saisin päättää, niin ostaisin sellaisen sitterin, joka tärisee, keinuu, laulaa, heiluu ja täyttää tiskikoneen ja veroilmoituksen. Aivan ehdottomasti, maksoi mitä maksoi. Ehkä se olisi harhauttanut lasta välillä viihtymään itsekseen, ilman henkilökohtaista hoviviihdyttäjää.

VAUNUT

Vaunujen osto oli meillä onnistunut, mutta se saattoi johtua siitä, että minä en oikeastaan niitä valinnut. Appivanhempani halusivat auttaa vaunujen ostossa, joten he kävivät katsomassa mitä paikkakunnallamme sijaitseva Oran tehtaanmyymälä tarjosi. Taisi siis käydä niin, että appivanhempani ja kummityttöni valitsivat vaunut! Tämä oli siis onnistunut valinta ja olen ollut vaunuihin supertyytyväinen! Vaunuihin saa liitettyä myös rattaat ja lisäksi adapterien avulla Cybexin turvakaukalon. Yhteensä vaunut, rattaat, turvakaukalo, adapterit ja ISOFIX-telakka autoon kustansivat vajaan tonnin. Se on mielestäni varsin kohtuullinen summa näistä suuresti elämää helpottavista asioista, jotka ovat jokapäiväisessä käytössä.

HOITOPÖYTÄ

Hoitopöytämmekin on Ikeasta ja se taas on onnistunut hankinta. Pöytä on todella iso, joten siinä voi säilyttää vaippoja ja muita tarvikkeita aivan käden ulottuvilla. Se on myös riittävän korkea, jotta en pitkänä ihmisenä väsytä selkääni. Jatkossa siitä saa Tinkalle kirjoituspöydän, kun hoitotasoa lasketaan alemmas. Vaippoja tulee melkoisen paljon vauva-aikana vaihdettua, joten mielestäni pöydän on hyvä olla ergonominen. Tässä väsyttää muutenkin selkäänsä ja hartioita ihan tarpeeksi.

Hoitopöydällä on hyvä seurustella Ässänallen ja Ruusterin kanssa.

KANTOREPPU

Meidän kantoreppukokeilut ovat olleet vähän sian säkissä ostamista. Keskustelupalstojen keskustelun perusteella tilasin meille Manducan. Sitä ennen käytin trikooliinaa, mutta se oli hankala, koska venyi hieman liikaa. En tykännyt Manducasta eikä tykännyt Tinkakaan. En saanut häntä viihtymään kasvot minuun päin enkä millään tuntunut saavan asetuksia kohdalleen. Nyt reppu roikkuu tuossa eteisessä täysin käyttämättömänä.
Halusin sitten repun, jossa lasta voi kantaa kasvot eteenpäin. Näinhän ei suositella pitkään kannettavan suuren ärsyketulvan vuoksi, mutta meille tämä on osoittautunut ihan maailman parhaaksi jutuksi. Reppuna toimii Ergobaby 360, jota suosittelen lämmöllä! Siinä saan asetukset suhteellisen helposti kohdalleen ja Tinka viihtyy hienosti. Reppuasiat ovat tietysti hyvin yksilöllisiä eli kannattaa vain kokeilla mikä itselle sopii.

RINTAPUMPPU

Ekat kerrat, kun poistuin kotoa, pumppasin varoiksi maitoa jääkaappiin. Halusin pitää kiinni täysimetyksestämme enkä siksi halunnut antaa korviketta. Tinkahan ei kyllä juuri pullosta suostunut syömään, että yleensä pumppasin ihan turhaan. Pakastin kuitenkin aina annokset ja nyt olen käyttänyt niitä, jos olen tehnyt itse sosetta Tinkalle.
Pumpun kanssakin pihistin ja ostin käsikäyttöisen, se kun oli puolet edullisempi kuin sähkökäyttöinen. Nyt ostaisin ehdottomasti sähköversion. Pumppaaminen oli tosi vaivalloista ja ärsyttävää ja sain vain vaivoin maitoa tulemaan, vaikka yritin kaikkeni sopivan tilanteen luomiseksi. Parhaimmillaan taisin saada 90 ml, mutta yleensä saalis jäi 50 milliin. Toisaalta tämä pumppuasia ei nyt ole niin suuri juttu, koska en hirveästi loppujen lopuksi pumppua tarvitse.

SYÖTTÖTUOLI

Syöttötuolin ostimme vasta hiljattain ja silloin päätin, että nyt ei pihistellä. Nettitutkimusten jälkeen päädyimme Stokken Tripp Trapp -tuoliin, sillä se oli hyvännäköinen, toimii jatkossa jakkarana ja kokemusten mukaan on varsin kestävä. Syöttötuoliksi se on aivan törkeän hintainen, sillä yhteensä tuoli ja lisäosat (eli baby set, pehmuste ja tarjotin) maksoivat liki 300 euroa. Luotan kuitenkin siihen, että se on lähes ikuinen. Ja toistaiseksi Tinka on viihtynyt siinä ihan mukavasti. Se on aika napakan kokoinen eli lapsi istuu siinä todella tukevasti verrattuna vaikkapa niihin vanhoihin puisiin syöttötuoleihin.

Saisko hei jotain ruokaa?
Jes, nyt saan heitellä näitä lattialle!
BUMBO

Ostin Bumbo-tuolin, kun Tinka alkoi pyrkiä istuma-asentoon. Sitterissä loikoilu ei kelvannut vaan olisi pitänyt päästä kunnolla istumaan. Taisin kuitenkin olla hieman myöhässä ostokseni kanssa, sillä tuoli on todella pieni. Ja koska Tinka on varsin vauhdilla kasvanut, menee hän tuoliin vain juuri ja juuri. Taitaapa se hieman jopa puristaa reisistä, koska kovin kauaa hän ei siinä halua olla. Jos siis suunnittelet Bumbo-tuolia, suosittelen ostamaan sen heti, kun lapsi vähäänkään pyrkii ylös ja osaa kannatella päätään.

Juuri paketista tullut Bumbo.
Mutta katsokaa nyt raukan reisiä miten puristuvat :/
MUUT TARVIKKEET

Mitä olen tarvinnut paljon tai mitä on pitänyt paljon ostella:
- Vaipat, vaipat, vaipat (ylläri pylläri!). Niitä kuluu, mutta suuri yllätys alussa oli miten nopeasti lapsi kasvoi aina koosta seuraavaan. Nyt ollaan menty pitkään neloskoon vaipoilla, mutta aluksi kasvu oli valtavan nopeaa. Hirveästi niitä ei siis kannata varastoon ostella. En ole lähtenyt käyttämään kestovaippoja, joten äitiyspakkauksen kestovaippa lojuu tyhjänpanttina.
- Kosteuspyyhkeet. Niitä pitää olla hoitolaukussa ja hoitopöydällä ja vähän siellä sun täällä. Auttavat vaipanvaihdossa, kun vettä ei ole saatavilla, esimerkiksi junassa. Kotona toki pyrkimys ensisijaisesti vesipesuun.
- Harsot eli rievut eli rätit. Rakas kuolakalleni on jo muutaman kuukauden ollut todella kova kuolaamaan, joten riepujakin on hyvä lojua vähän siellä sun täällä, koska ei niitä muuten ole ikinä siellä missä tarvitsisi.
- Pikkupyyhkeet eli peppupyyhkeet. Niitä tarvitaan, paljon.
- Hyppykeinu. Luotettavan tietolähteen eli netin keskustelupalstan perusteella nämä jakavat mielipiteitä, mutta ei kiinnosta. Tinka saa toisinaan hyppiä kymmenisen minuuttia ja hän nauttii siitä suuresti. Ei sitä kovin usein harrasteta, mutta selkeästi se on tästä kovasti liikkeelle haluavasta tyypistä hienoa.
- Itkuhälytin. Saimme hälyttimen Tinkan kummeilta, jotka eivät enää sitä tarvinneet. Todella kätevä, jos vauva joskus sattuu nukkumaan ulkona.

Mitä en ole tarvinnut:
- Tuttipullot. Meillä on niitä kokoelma, mutta ei niille mitään käyttöä ole.
- Tutit. Sama homma. Aluksi yritin saada Tinkaa syömään tuttia, enää en ole kokeillut. Miksi häntä nyt pitäisi varta vasten väkisin opettaa? Kun ei syö, niin ei syö.
- Liivinsuojukset. Niitäkin löytyy paketillinen, koska niitä nyt vain pitää olla. Ei mitään käyttöä, sillä kun hana on kiinni, niin se on kiinni.
- Vauvaöljy. Olen käyttänyt tätä itse, mutta vauva ei ole tarvinnut. Sitäkin olin ostanut valmiiksi, koska vauvathan tarvitsevat tällaisia tarvikkeita.

Mitäs teillä on tarvittu? Aika erilaiset asiat taitavat eri vauvoilla nousta esille. Yksilöitä pienestä pitäen!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Viikon aamiaiset

Operaatio aamupalan palauttaminen on jatkunut nyt viikon ajan. Joka aamu on jonkinlainen aamiainen syöty, mutta hieman pohdintaa se on vaatinut. Olen joskus aikanaan opetellut aamiaisen syöjäksi, sillä elin pitkään kokonaan ilman. Nyt ruokahalu on toki hyvä, mutta kummallisella tavalla vaivalloiselta tuo aamiaisen laitto tuntuu. Osittain tietysti siksi, että Tinka ei välttämättä kovin pitkään viihdy syöttötuolissa vieressä, joten siinä kohtaa kun saan eväät lautaselle ja kahvin kuppiin, niin syömisaikaa jää enää muutamia minuutteja. Syö siinä nyt sitten rauhallista aamiaista.

MAANANTAI

 
Maanantaina aloitin tutusti puurolla. Joukkoon loraus öljyä ja lesitiinirakeita, lisäksi raejuustoa, mansikkahilloa ja omena. Marjojakin olisi löytynyt, mutta meillä pakastin sijaitsee aivan eri puolella taloa kuin keittiö (meillä on paljon muitakin tosi käytännöllisiä ratkaisuja...) ja sinne lähteminen on välillä ylivoimaisen vaikeaa. Kyllä on ihmisellä ongelmat kuulkaa. Puurosta jaksoin ehkä puolet, ei oikein maistunut yhtä hyvin kuin ennen.
 
TIISTAI
 

Tiistaina testasin Fastin proteiinilettujauhetta, jota löysin annospusseissa Prismasta. Vaahterasiirapin makuinen lettu oli todella hyvää! Ihanan makeaa makuuni. Kyytipojaksi persikkaa ja monivitamiiniporejuoma.

KESKIVIIKKO




Keskiviikkona testissä oli Elovena uusi puurokuppi. Siinä kuppiin lisätään kiehuvaa vettä ja annetaan hautua 4-5 minuuttia kansi kiinni. Tässäkin oli vaahterasiirapin maku. Puuro pysyi tosi pitkään kuumana kupissa, joten syöminen oli hidasta. Maku oli ihan ok, mutta maustetuista puuroista suosisin silti ehkä edelleen puuropusseja.
 
TORSTAI
 
 
 

Torstaina meinasi aamiainen jäädä välistä, sillä nukuimme pitkään enkä ollut yhtään nälkäinen. Olimme lisäksi sopineet lounaalle menosta jo parin tunnin päästä, joten en tuntenut suurta tarvetta syödä. Olin kuitenkin ostanut jääkaappiin uutta Ihana-jogurttia, jota päätin maistaa. Se ei kuitenkaan ollut makuuni, sillä se oli runsaasti rasvaa ja sokeria sisältävä. Ei hyvä tällaiselle rasvattoman jogurtin ystävälle. Söin puolet ja otin lisäksi proteiinipatukan. Yritän päästä näistä proteiinipatukoista aamulla eroon, mutta tämä oli viikon ainoa, joten sallittakoon.

PERJANTAI
 

Perjantaina uudelleen hyväksi todettua proteiinilettua, reilussa rypsiöljyssä paistettuna. Lisukkeeksi tällä kertaa banaania ja hunajaa. Lisäksi täysjyväpaahtoleipä Becelillä ja juustolla. 

LAUANTAI
 


Lauantaina lautaselle päätyi mysliä rusinoiden kera. Ripaus muromysliä ja reilusti superpuurohiutaleita. Ovat muuten paljon parempia näin myslinä syötynä kuin puuroksi keitettynä. Lisäksi proteiinimaito ja monivitamiinipore. 
 
SUNNUNTAI
 

Viikko lopetettiin kuten aloitettiinkin eli kaurapuurolla, tällä kertaa mustikoiden kera!
 
Kaiken kaikkiaan siis ihan hyvä aamiaisviikko, olen tyytyväinen. Hyvän aamiaisen jälkeen lenkkikin sujuu hyvällä energialla. Ei muuta kuin samalla tyylillä uuteen viikkoon!
 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Syömisketju ja operaatio lihasmassan säilytys

Helmikuun lenkkisaldoksi tuli 22 lenkkiä. Yhteensä siis tavoitellusta 200 lenkin saldosta on nyt 43 tehty. Hyvässä vaiheessa siis mennään. Helmikuun lenkit olivat suurin osa yli tunnin lenkkejä. Juoksua ei juuri tullut, koska jää ja lumi eivät houkuttele juoksemaan. Osa lenkeistä oli myös melko rauhallisia fiilistelyjä, mutta kaikki lasketaan. Uusia ulkoilureittejä pitäisi keksiä, sillä lähimaasto alkaa olla useampaan kertaan koluttu. Ja miten sitä aina lähteekin samaan suuntaan ja samoille reiteille?

Lenkkien lisäksi on jumppaa vedetty mukavasti. Viime viikolla neljä Pumpia, Sh'Bam ja Zumba. Kotijumppana vain jotain pientä. Teen tässä sellaista yhden naisen tutkimusta siitä, että voiko pelkällä BodyPumpilla ja satunnaisella kotitreenillä säilyttää lihasmassaa. So far so good. No joo, onhan sitä menetettykin, mutta on sitä mukavasti vielä jäljelläkin. En ole kuitenkaan tehnyt kunnollista salitreeniä yli vuoteen. Loppuraskaudesta kävin toki silloin tällöin salilla, mutta eihän se kovin tehokasta treenaamista ollut.

Olisi ihan kiva käydä salillakin, mutta en viitsi joka ilta lähteä ja jättää Tinkaa. Ja onhan sillä puolisollakin omat menonsa. Yritän saada tehtyä kotitreenejä sen verran, että kaikki lihasmassa ei katoa. Se on kuitenkin se asia, josta erityisesti kropassani pidän. En tarvitse langanlaihaa vyötäröä, mutta lihaksikkaat käsivarret ovat ihan jees!

Parin jumpan jälkeen on helppo hymyillä!
Herkkulakko muuttui heti vain karkkilakoksi. Olin appivanhempien luona, jossa tarjolla oli kahvin kanssa donitsi. En keksinyt yhtään syytä kieltäytyä siitä. Se oli yksi donitsi. Se ei pilannut terveyttäni eikä saanut minua hakemaan kymmentä donitsia lisää. En siis keksinyt miksi minun olisi pitänyt lakkoilla vain lakkoilemisen ilosta. Karkkilakkoa pyrin jatkamaan, sillä se on murheenkryynini. Karkin kanssa en tunne kohtuutta, joten kokeilen saako totaalikieltäytyminen taas kohtuuden takaisin.

Tein tällä viikolla yhden työkeikan ja tuolloin keskustelimme syömisketjusta. Löysin tähän omaan sokerin syöntiinkin yhdenlaisen ketjun. Mehän emme vain yhtäkkiä syö jotakin vaan syömisemme on seurausta erilaisista teoista. On pitänyt käydä kaupassa, on pitänyt ostaa sieltä jotakin, jokin on saanut aikaiseksi halun syödä jne.

Itse huomasin, että olen rakentanut itselleni seuraavanlaisen ketjun:
- Lähden Tinkan kanssa lenkille ja otan "varmuuden vuoksi" lompakon mukaan. Jos vaikka tarvitsisinkin jotakin.
- En oikeasti tarvitse mitään, mutta menen silti kauppaan. Ostan vohveleita kahvin kanssa syötäväksi.
- Kotona laitan vohvelit rasiaan ja jätän rasian keittiön pöydälle.
- Kahvin juon Tinkan leikkimaton vieressä. Otan koko vohvelirasian mukaan.
- Syön vohveleita laskematta kahvin ajan.
- Kahvin jälkeen jätän rasian lähettyville, jotta voin napsia lisä, jos mieli tekee.

Syömisketjun voi kuitenkin katkaista missä kohtaa tahansa. Sen voi katkaista jo ensimmäisessä kohdassa ja jättää lompakon kotiin lenkille lähdettäessä. Jos kuitenkin päätyy kauppaan, voi ostaa jotain terveellisempää. Jos kuitenkin päätyy ostamaan vohveleita, voi ne kotona laittaa kaappiin, jotta ne eivät koko ajan osu silmään ja aiheuta mielitekoa. Jos kuitenkin päätyy syömään niitä, voi ottaa kahvikupin seuraksi yhden tai kaksi vohvelia, ei koko rasiaa. Jos kuitenkin ottaa koko rasian, voi sen viedä kaappiin kahvin juotuaan. Eli ennen kuin on syönyt koko paketin vohveleita, on tehnyt aika monta ratkaisua. Itse olen nyt ratkaissut asian jättämällä ne vohvelit kauppaan. Toimii.

Operaatio aamiaisen palauttaminen on alkanut suhteellisen hyvin, sillä joka aamu olen hyvän aamiaisen syönyt. Tai ainakin olen aloittanut sen. Mutta siitä lisää joku toinen kerta. Erinomaista viikon jatkoa!
 

Lenkki nro 43