torstai 11. joulukuuta 2014

Urheilijaidentiteetti

Elämä jatkuu ja joskus taas jopa hymyilyttääkin. Sain hirveästi viestejä edellisen kirjoituksen jälkeen ja olen niistä kaikista kovin kiitollinen. Jotenkin helpottaa ajatus, että muutkin taistelevat samojen asioiden kanssa. Tokihan sen on tiennyt, ettei ole ainoa tässä maailmassa, mutta kun nämä ovat sellaisia asioita, joista ei puhuta. Sydämestäni siis kiitos kaikesta tuesta.

Koko vuosi on ollut melko rankka ja minusta tuntuu, että olen painanut koko vuoden stressitilasta toiseen. Vähän väliä olen katsellut kalenteriani, että tuossa kohtaa varmasti helpottaa tai tuossa kohtaa rauhoittuu, mutta ikinä niin ei käy. Vähitellen se kalenteri taas täyttyy. Blogitekstitkin toistavat itseään. Näin jälkikäteen ajatellen en edes tiedä miten olen vuodesta selviytynyt. Ihmisellä on hirveästi voimia.

Samalla tiedostan, että olen elänyt tällä tavalla lähestulkoon viimeiset kymmenen vuotta ja itse asiassa muistan jo aiemminkin, lukiovuosina, tunteneeni väsymystä. Ahkeruudessa ja energisyydessä on puolensa ja puolensa. Viime aikoina olen kuitenkin yhä enemmän ja enemmän pohtinut, että mikä on se tekijä, mikä minut saisi rauhoittumaan. Miten oppisin ottamaan aikaa itselleni? Viime aikoina en ole edes ehtinyt treenaamaan riittävästi (oikeastaan koko loppuvuosi huhtikuun kisojen jälkeen on mennyt ilman kunnon treenejä) eli edes neljää tuntia viikossa en ole pystynyt itseeni sijoittamaan. (Ja nyt jos joku huutaa, että se on järjestelykysymys, niin jaan mielelläni kalenterin hänen kanssaan, niin tarkistetaan.) Tämä on aiheuttanut sen, että tietynlaisesta urheilijaidentiteetistä on pitänyt hieman päästää irti.


Olen kilpaurheillut koko ikäni. Pidän itseäni urheilijana, vaikka olenkin amatööriurheilija. Olen tottunut suuriin treenimääriin ja hyvään kuntoon. On ollut kummallista harrastaa liikuntaa ikään kuin kuntoilumielessä. Ohjaan ryhmäliikuntaa eli viikoittaista liikuntaa tulee aina 4-5 tuntia vähintään. Mutta tuo on niin pieni määrä päivittäiseen treenaamiseen tottuneelle. Monestihan sitä on treenattu kaksikin kertaa päivässä. Tällä hetkellä tuntuu aivan kuin ei treenaisi ollenkaan vaan lähinnä löhöäisi sohvalla. Ja samalla huomaa, että palautuminen ei enää ole niin tehokasta kuin aiemmin. Sitä myös kaipaisi enemmän kehonhuoltoa, joka on samalla kaipuutani siihen seesteisyyden olotilaan, jota pidän mahdottomana tehtävänä. En haluaisi vielä päästää urheilijaidentiteetistäni irti. Haluaisin jatkossakin kehittyä nimenomaan urheilijana ja käyttää vapaa-aikaani ja sitä omaa aikaa treenaamiseen.

 

 
Mukana Koiviston Iskun vuosikirjassa
Elämän ollessa kaaosta sitä huomaa olevansa kiukkuinen koko maailmalla. Ärsyttää yli kaiken jos joku sanoo, ettei ole mitään tekemistä. Tai että joku tekee aikansa kuluksi jotakin. Voi herranjestas! Itse joudun ruokaa laittaessanikin tekemään töitä samalla, kun muuten ei olisi aikaa tehdä ruokaa. Enkä tosiaan käytä öitäni joulukorttien tai koristeiden askartelemiseen, siivoamistakin tapahtuu vain joskus, ehkä jouluna. Olen kiukkuinen myös kaikista onnellisista ihmisistä varsinkin, jos heidän onnensa liittyy lapsiin tai raskauteen. En pysty onnittelemaan sellaisista asioista.

Samalla ymmärrän kyllä miten järjetöntä tällainen ajattelu on. Kenenkään toisen onni ei ole minulta pois. Eikä minun elämäni muutu ellen itse tee sille jotain. Olen tosissani miettinyt, että mitä jatkuva stressi tekee terveydelle. Stressihän ei yleensä vaikuta terveyteeni eli en sairastele, vaikka olisin miten stressaantunut. Mutta mitä tapahtuu pitkässä juoksussa? Kuka tietää?

Vihdoin ja viimein voin kuitenkin sanoa, että olen aloittanut muutoksen! Pari työjuttua on ensi vuodelta karsittu ja jouluksi on lomaa varattuna! Tarkoitus olisi matkata Gdanskiin eli vinkkejä Puolan matkalle otetaan vastaan. Toistaiseksi ryhmäliikunta toimii stressinhallintakeinonani eli tänään vuorossa Sh`Bam ja BodyPump. Sh`Bamissa olisi uutta ohjelmaa tarjolla. Mikäli vain aivoni ovat sisäistäneet uuden ohjelman koreografiat!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Suurta surua

Kuten viimeksi mainitsin, on ilojen lisäksi elämään mahtunut myös surua. Surua on aiheuttanut muutaman viikon takainen keskenmeno, joka on pysäyttänyt melko lailla. Koin tapahtuneen kovin voimakkaasti ja voin melko huonosti. Fyysisesti toivuin nopeasti, mutta muuten toipuminen on vienyt aikaa. Ja kesken se kai on vieläkin.

On vaikea selittää omia tuntemuksiaan. Päällimmäisenä tunteena oli suuri suru. Surua seurasi viha, katkeruus ja epätoivo. Kirjoitin useamman sivun ajatuksiani, mutta tuo teksti on sen verran henkilökohtaista, ettei sitä voi ainakaan vielä julkaista. Puoliso on sen saanut lukea ja hän on muutenkin ollut kallioni tämän kaiken keskellä. Kaiken kaikkiaan tapahtunut oli jotenkin musertavaa ja tunne ennen kokematon.

Olen ennenkin puhunut siitä miten perheelliset ihmiset pitävät lapsettomia jotenkin, en nyt sano huonompina, mutta ainakin vähemmän elämästä tietävinä. Nyt omassa elämässä tuota perheenlisäystä on hartaasti toivottu ja kun se onni meille suodaan, se viedäänkin heti pois. Tämän takia olen entistäkin herkempi ihmisten kommenteille. On käsittämätöntä miten perheenlisäyksestä udellaan. Varsinkin naimisiinmenon jälkeen kysymykset ovat olleet hyvin suoria. En ole sietänyt näitä kysymyksiä ennen, enkä varsinkaan siedä niitä tällä hetkellä. En ymmärrä miten se kuuluu yhtään kenellekään, että tuleeko meille lapsia vai ei ja milloin niitä tulee. Toinen mitä perheelliset sanovat on, että "nauti nyt kun vielä voit/tee töitä nyt kun vielä voit, kun sinulla ei vielä ole lapsia". Tällä hetkellä tuollaiset kommentit satuttavat niin, että kerron jokaiselle asiaa kommentoivalle tapahtuneesta. Haluan tavallaan tukkia ihmisten suut. On myös kummallista, että minulta ei ole koskaan kysytty esim. mitä puoluetta äänestän tai mikä on suhteeni kirkkoon, mutta lasten tekemisestä on udeltu kymmenet kerrat. Suomessa politiikka ja uskonto ovat henkilökohtaisempia kuin parisuhteen sisäiset asiat.

Kaiken keskellä olen pohtinut myös ihmisen vahvuutta. Kerrottuani tapahtuneesta, olen kuullut paljon ihmisten kohtaloita lapsiin liittyen. Osa tarinoista on hyvinkin surullisia ja vakavia, paljon surullisempia kuin meidän kohtalomme. Yleensä sitä näkee vain positiiviset asiat eli nykyään kai ne, joista hihkutaan Facebookissa. Kipeät asiat suljetaan helposti neljän seinän sisälle. Ja siellä ihmisillä on paljon vakavia asioita, joista he ovat selvinneet. Itse olen pohtinut myös omaa vahvuutta tämän kaiken keskellä. Tässäkään tilanteessa en tietenkään jäänyt sairaslomalle, vaikka koinkin että olisin sitä tarvinnut. Mutta ihmisellä on käsittämätön kyky naamioitua heti kotioven suljeuduttua. Kaiken pystyy hoitamaan niin, että kukaan ei tiedä mitään. Kukaan ei tiedä, vaikka sisältä olisi aivan pieninä palasina.

Syy miksi haluan kertoa tästä julkisesti, on lähinnä se, että olen huomannut kertomisen auttavan. Mitä enemmän kerron, sitä paremmalta tuntuu. Sitä enemmän saan lämpimiä ajatuksia, kuulen vastaavanlaisia tarinoita ja erityisesti kuulen myös onnellisia loppuja. Kertomisen ansiosta minun ei myöskään tarvitse esittää kenellekään mitään eikä hymyillä, jos ei hymyilytä. Jokainen ymmärtää, jos olen normaalia alakuloisempi. Tosin jos joku kysyy, vastaan tietysti kaiken olevan ok, koska mitä muutakaan siihen voi vastata? Että elämä on vaikeaa ja helpotus on tuolla jossain tulevaisuudessa aivan liian pitkän ajan päässä? Että en halua kertoa tunteistani, vaikka haluankin sinun tietävän asiasta?

Ja vaikka tässä ei ole tämän suuremmasta asiasta kyse, niin kyllä se elämän tärkeysjärjestys on taas hetkeksi muistunut mieleen. Arkiset asiat tuntuvat toissijaisilta. Ja ymmärrän kyllä, että maailma ei lopu tähän ja ihmisillä on vakavampiakin asioita mietittävänään, mutta tämä on nyt ollut omassa elämässä iso asia. Olen kai onnellinen siinä mielessä, kun tämä asia on suurimpia surujani.

Kuva: Katri Tamminen
Ja kyllä, elämä jatkuu. Työt jatkuvat ja ne sisältävät paljon mielenkiintoisia asioita sisällään. Hieman karsintaa olen joutunut tekemään, sillä kaksitoistatuntiset päivät alkavat olla liikaa. Yrittäjänä tietysti pitkää päivää on pakko painaa, mutta pitäisi muistaa myös itsensä jossain välissä. Olen suunnitellut uudenvuoden lupaukseksi yhtä viikoittaista vapaapäivää, mutta se voi olla turhan kova tavoite. Kenties yksi vapaapäivä kahdessa viikossa voisi olla lähempänä toteutumistaan, katsotaan!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pariisi


Syksyyn on mahtunut niin iloa kuin suurta suruakin. Lisäksi työviikot ovat olleet aivan hulluja, joten yhtään ylimääräistä aikaa ei ole blogille jäänyt. Ja toisaalta taas, kaiken fitnesskeskustelun keskellä, en ole kokenut, että minulla olisi ollut uutta annettavaa keskusteluun. Oma kantani fitnessurheilusta kun on melko selvä. Fitness on urheilua, johon kuuluu off-kausi ja kisakausi ja jossa tärkeintä on treenaaminen ja siitä nauttiminen, ei blogit, kuvat tai sponsorit. Fitneksen ei tarvitse olla pilkun viilaamista eikä ulkonäön tarvitse olla kaiken keskipiste. Piste.

Palataan nyt postauksien tielle ensin ilojen kautta. Ensimmäisen hääpäivän kunniaksi lähdimme viettämään vuoden toista vapaaviikkoani Pariisiin.


Hääpäivän brunssilla Vaakunassa


Kuva: Katri Tamminen


Vuosi sitten tähän aikaan matkusteltiin USA:ssa
Tämän vuoden matka alkoi laivareissulla Tukholmaan


Tukholmasta lento Pariisiin




Notre Dame


Kyllä, myös meidän lukkomme löytyy nyt täältä :)

Työn ja tuskan takana ollut futismatsi




Futismatsin seikkailut jaoin Facebookissa tähän malliin:

Tapahtuipa kerran, että halusimme mennä katsomaan Ranskan liigaa. Liput tilattiin, maksettiin, printattiin ja kaikki oli ok. Sitten alkoi ranskankielisten sähköpostien pommitus, joissa ensin liput peruttiin ja rahat luvattiin palauttaa, mutta sittemmin liput luvattiin uudelleen, mutta pelipäivä vaihtui. Paikat valittiin uudelleen ja maksu oli ok. Sähköpostiin tuli tunnukset, joilla pääsi tulostamaan lipun. Tai siis olisi pitänyt päästä. Lippuja ei vain ikinä saapunut. Sähköposteja lähetimme ilman vastausta. Stadionilla selitimme asiaa neljässä eri paikassa, joista kolmas paikka pitkällisen selvityksen jälkeen lupasi, että liput odottavat neljännessä paikassa. Neljännessä paikassa asiasta ei tiedetty mitään. Kuulemma kun 60 000 muuta oli saanut lippunsa, niin meille ei voinut käydä näin. Lopulta liput luvattiin jos odottaisimme puoli tuntia. Puolen tunnin päästä piti odottaa 10 minuuttia. Ja sitten, puolentoista tunnin selvityksen ja viiden eri ihmisen kanssa asioinnin jälkeen meillä oli liput. Matsi oli jäätävän hyvä, mutta Zlatan ei tietenkään pelannut. Paluu hotellille oli myös oma episodinsa, sillä RER-juna ei kulkenutkaan, mutta jo kaksi tuntia pelin jälkeen olimme hotellilla! Vive la France!

No, saimme lopulta alkuperäiset lippumme, sillä ne lähetettiin meille kotiin, kun olimme jo palanneet reissusta. Pelin jälkeen siis. Mutta mitäpä pienistä.



Riemukaarella

 



Park Luxembourg





Tämä, Nike ja Adidas veivät shoppailurahani!

Sotamuseo



Pain au chocolat, osa 1/4



Näkymät Eiffelistä käsin



 




Louvre ja sen käsittämätön kartta


Mona Lisaa katsomassa

Vaikuttava Louvre


Shoppailut


Marie-Antoinetten jäljillä @ Conciergerie
Pariisi oli huikea. Vajaa viikko ei riittänyt mihinkään, sillä vielä jäi näkemättä mm. katakombit ja Versailles. Myös Roland Garros kiinnostaisi jatkossa. Joka tapauksessa mahtava loma ja todellakin kaiken hehkutuksen arvoinen kaupunki.

Viime vuonna teimme lupauksia asioiden ikuistamisesta ja nyt nuo lupaukset on pidetty, tässä todisteet...

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Mitä suosituksia tänään syötäisiin?

Ihmisenhän on pakko syödä elääkseen. Toisille se on helpompaa kuin toisille. Sanonnan mukaanhan toiset syövät elääkseen ja toiset elävät syödäkseen. Osa meistä ei juurikaan kiinnitä syömiseen huomiota, osalle taas ruokailutottumukset ovat lähes uskonnon tasolle vietyä fanaattisuutta. Ravitsemus ja erilaiset ravitsemussuuntaukset herättävät voimakkaasti tunteita ja intohimoja. Ehkä juuri siksi, että jokaisen on pakko syödä, joten ruokavalintojen ongelma on pakko ratkaista jotenkin. Ihminen tekee aika monta ruokavalintaa elämänsä aikana.

Ravitsemussuositukset ovat viime vuosina kohdanneet kritiikkiä, mutta eihän niitä sokeasti kenenkään tarvitsekaan noudattaa. Jussi Riekki kirjoitti blogissaan äärettömän hyvin suosituksista ja siitä miksi niihin luottaa. Ehkä tärkein syy on se, että ravitsemussuositusten taustalla on tiede, eivät kenenkään yksittäiset kokemukset tai uskomukset

En silti asiakkaideni tai valmennettavien kanssa pakota ketään ravitsemussuositus-muottiin vaan ruokavalio muodostetaan AINA asiakkaan omien toiveiden mukaan. Jos koen, että ruokavalio ei ole riittävän monipuolinen, kerron ja perustelen asian, ja pyrimme löytämään kompromissin.



Kiivi-pellava-vaniljasmoothie
Teen paljon töitä sekä fitnessurheilijoiden että monien muiden lajien urheilijoiden kanssa ja urheilumaailmassa ravitsemussuositusten mukaisella ruokavaliolla pötkii aika pitkälle. Tai ainakin jos pohja on suositusten mukainen; tiettyjä muutoksia tulee totta kai tehdä. Jokaisessa lajissa kun on omat piirteensä ja jokaisella ihmisellä on omat tapansa, mieltymyksensä ja rajoituksensa. Ravitsemus muokataan tukemaan harjoittelua ja kilpailemista eli treenaaminen toimii ravitsemuksen lähtökohtana, eivät suositukset. Lopputulos ei kuitenkaan useinkaan ole kovin kaukana.

Itse koen, että urheilijalla olisi hyvä olla myös ravitsemusvalmentaja. Toistaiseksi homma on toiminut äärettömän hyvin urheilija-asiakkaideni kanssa. Minä vastaan ravitsemusvalmennuksesta ja henkilökohtainen valmentaja vastaa fysiikkavalmennuksesta. Kenenkään kun ei tarvitse olla kaikkien alojen erityisasiantuntija.



Miten ravitsemusterapeutti sitten itse syö? Minusta tuntuu, että oma ruokavalioni muuttuu vähitellen aina vain sallivammaksi. En ole ikinä dieettejä lukuun ottamatta noudattanut mitään tarkkaa ruokavaliota, mutta joitakin periaatteita on ollut. Viime aikoina olen joustanut aika monista periaatteista.
 
Mikä sitten on pysyvää? Jotkut asiat vain aina ovat tietyllä tavalla, esim.

- Maito on aina rasvatonta. Aina. Myös kahvissa ja leivonnassa.
- Levite on aina Becel Goldia. Se on mielestäni ehdottomasti kasvirasvalevitteistä parhaimman makuista.
- Jogurtti on lähes aina rasvatonta. Joskus saatan ostaa Uuniomena-jogurttia rasvalla, mutta käytännössä syön aina jogurttini rasvattomana.
- Juusto on aina 17 % rasvaa sisältävää.
- En käytä voita ikinä. Siis oikeasti ikinä. Missään. En edes ruoanlaitossa tai leivonnassa. Pärjään sillä Becel Goldilla sekä oliivi- ja rypsiöljyillä.
- Kaikki liha ja kana on aina marinoimatonta.

Itse tehty pika-ateria: ruishampurilainen, uunijuureksia ja perunaa


Parasta ruokaa: spagettia ja jauhelihakastiketta!


Olen hullaantunut avokadoon ja laitan sitä joka paikkaan!
Missä olen muuttunut sallivaksi?

- Sallin itselleni useammin tuoremehua. Olen aina ajatellut, että mehut ovat turhaa energiaa ja sokeria, mutta olen löytänyt kultaisen keskitien, sillä pidän tuoremehuista eli siis TÄYSmehuista aika paljon.
- Sallin itselleni lähes päivittäin herkkuja. Syön esimerkiksi palan suklaata tai keksin kahvin kanssa. Aiemmin on ollut tarkkaa, että arkisin ei herkkuja syödä, mutta tässäkin olen päätynyt siihen, että tiheäkään herkuttelu ei terveyttä pilaa, kunhan määrä pysyy kohtuudessa.
- Joitakin tuotteita saatan ostaa täysrasvaisina. Esimerkiksi salaattijuuston ostan nykyään rasvaisena versiona ihan vain maun vuoksi.

FASTin uusi proteiinipannukakkujauhe
oli yllättävän hyvää!
Nyt viiden dieetin jälkeen huomaa, että tiettyjä muutoksia ruokavalioon on selkeästi tullut. Söin esimerkiksi vuosikausia aina aamupalaksi kaurapuuroa raejuustolla, marjoilla ja lesitiinillä tai pellavansiemenöljyllä. Nyt olen jotenkin totaalisen kyllästynyt puuroon. Pitipä se tämäkin päivä nähdä! Nyt syön aamulla leipää, jogurttia, rahkaa tai mysliä. Myös rahkan syöminen on selkeästi vähentynyt.

Käytännössä siis syön melko paljon ravitsemussuositusten mukaisesti. Ateriarytmini on hieman erilainen, sillä syön päivällisen aina päivän viimeisenä ateriana. Minulle sopii se, että illan jumppien jälkeen saa vielä reilun lämpimän aterian. Päivällä saatan syödä parikin välipalaa kyllä. Kananmunien syömistä olen vähentänyt, sillä keväällä minulla huomattiin kohonneet kolesteroliarvot ja kananmunien käytön vähennyttyä ne laskivat. Tähän saattoivat vaikuttaa myös muut tekijät, mutta kirjoittelen tästä ihan oman postauksensa vielä.

Mitä lisäravinteita sitten tällä hetkellä käytän? No, en juurikaan mitään. Joskus treenin jälkeen näitä:


Lisäksi D-vitamiinia aina silloin kun muistan. En usko hillittömiin lisäravinnearsenaaleihin eikä varmuuden vuoksi käyttäminen ei kiinnosta. Aika harvan lisäravinteen takana on vankkaa näyttöä hyödystä. Toki silmät kannattaa aina pitää auki.

Mitä muuta kuuluu? No ei kummempia; töitä, töitä ja töitä, mutta ei saa valittaa. Ihanaa kun niitä on!

Ehdin myös käydä Ahvenanmaalla kääntymässä
viime viikonloppuna!


Kastelholman linna


Viikon epäterveelliset syötiin Dinos-ravintolassa
 
Selässä on jumi ja se on käytännössä aivan vino,
mutta aukeaa sentään suht hyvin!

Ai niin, kausikin alkoi, go Pata!