perjantai 30. syyskuuta 2011

Lappeenrannan kisat


Matkalla Lappeenrantaan

Lappeenrannassa tuli kisattua viikko sitten. Valmistautuminen kilpailuun sujui hyvin. Viimeistelyt tuntuivat ensin siltä, että eiväthän nämä nesteet tästä ole mihinkään lähdössä, mutta lähtivätpä sitten viimeisten päivien aikana kuitenkin! Koko viikon ajatukset olivat kisoissa ja valmistautumisessa; piti käydä ostoksilla ja kampaajalla ja pakkailla ja tehdä eväitä, ja koko ajan muistaa juoda vettä. Ja juoda vettä ja juoda vettä. Herranjestas sitä vettä tuli jo korvistakin ulos... ja sitten kun olit tottunut siihen veden juomiseen, piti se lopettaa. Ja sitten kisan jälkeen ensimmäinen ajatus olikin: vettä! Hah.

Kilpailijakokoukseen lähdössä

Varsinainen kilpailupäivä oli oikein mukava. Olin aluksi huolissani siitä, että olin päättänyt hoitaa Lappeenrannassa meikkaamisen itse, mutta lopputulos oli ihan ok. Stressiä aiheutti ainoastaan se sama asia, kuin edellisissäkin kisoissa: väri. Atooppinen iho ja Jan Tana ei ole hyvä yhdistelmä. Atooppinen iho ei ole yhtään minkään värin kanssa hyvä yhdistelmä, että sinänsä parempaakaan vaihtoehtoa ei ole tarjolla. No, Helsingissä kokeillaan erilaista tyyliä ja siellä on meikkauskin varattu asiansa osaavalta ihmiseltä, joten ei tarvitse stressata niistä :)

Alkukilpailussa kroppa tuntui irtonaiselta ja vaparin jaksoi hyvin vetää. Iltapäivän finaalissa jalat jo vähän painoivat, mutta ohjelma sujui silti ihan mukavastai. Ei kuitenkaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla; hyppy spagaatiin jäi tekemättä kummallakin kerralla, sillä lava ei ollut paras mahdollinen enkä uskaltanut riskeerata. Tosin tämän päätin vasta kun olin jo ilmassa, jännä miten paljon sitä ehtii yhden hypyn aikana ajattelemaan... Pitää sitten SM-kisoissa vetäistä sekin täysillä! Muutenkin ohjelmista jäi hieman varovainen olo. Sain palautetta alkukilpailun jälkeen, mutta en mielestäni onnistunut oikein parantamaan suoritusta finaaliin. Kilpailun jälkeen tein pari ihan pientä muutosta ohjelmaan ja nyt onkin suunnattu ajatukset siihen, että Helsingissä ei anneta tuumakaan periksi, vaan tarkoituksena on tehdä elämäni suoritukset! Tässä kuitenkin versio vaparista Lappeenrannasta:



Kuntoon olin suht tyytyväinen, mutta tarkoitus olisi olla Helsingissä vielä hieman kireämpi. Sitten voisin olla tyytyväinen. Myös asennoissa oli hiomisen varaa ja niitä onkin nyt tällä viikolla treenattu entistä ahkerammin. Alkukilpailuissa fysiikkakierroksella tärisin lisäksi ihan hirvittävästi. On mielenkiintoinen tunne yrittää hymyillä kun tuntee jopa suunsa tärräävän kuin viimeistä päivää... Finaalissa ehti jo vähän jopa nauttimaan tilanteesta ;)
 Väliaika: meikkausta ja laiskottelua

 Lopputuloksissa sijoitukseni oli sitten kolmas. Ihan ok, mutta pakko myöntää, että pikkuisen jäi hampaankoloon. Eihän urheilija voi ikinä olla tyytyväinen mihinkään muuhun kuin voittoon, oli se voitto sitten realistinen ajatus tai ei.

 Että minä rakastan tätä lajia :)

Kaiken kaikkiaan ihana kisareissu takana. Sarjan muut tytöt ovat mukavia ja on kiva, että voi päivän aikana höpötellä muiden kanssa eikä tarvitse kyräillä omissa oloissaan. Hienoa, että lajissa hyvin pitkälti vallitsee tällainen kulttuuri, että kilpailijat kannustavat ja tsemppaavat toisiaan. Jokainen meistä tietää kuinka suuren työn takana se lavalle nouseminen itse asiassa on. Ja sijoituksesta riippumatta, jokainen on varmasti pystinsä ansainnut.

Kotimatkalla pysähdyttiin Mikkeliin, jossa Mikkelin Amarillo sai toimia herkkuruokailupaikkanani. Lämpimät kiitokset vain Amarillon suuntaan, olihan erinomainen palvelu ja hyvää ruokaa :) Muuten mitään sen suurempaa mässyttelyä ei loppuilta sisällään pitänyt. Sen verran tankattiin, että vielä viimeisen rutistuksen jaksaa tehdä. Vasta sitten on aika syödä niin paljon kuin huvittaa.

Tämä viikko menikin sitten hyvin pitkälti tämän opuksen parissa:

Jestas mitä tekstiä, huh. No mutta, jotakin sain aikaan tänään tentissä ja Aristoteleen todellisuuden rakenteesta tuli toivon mukaan riittävästi kirjoitettua. Nyt on sekin stressinaihe poissa ja voin toivottavasti vihdoin hakea ne kandin paperit. Kandin tutkintohan on muuten minulla ollut jo yli vuoden kasassa, mutta pikkuisen on tämä tentti jäänyt roikkumaan... Pitiköhän se suorittaa ekalla vuosikurssilla ja minähän olen vasta viidennellä... No, mitä pienistä.

Dieettiä on jäljellä viikko ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että onneksi vain viikko. Pikku hiljaa nimittäin alkaa riittämään. Toisaalta tämä on ihan hyvä tunne, sillä tiedän antaneeni kaikkeni. Voin käsi sydämellä sanoa, että kaiken olen tehnyt prikulleen niin kuin on ollut tarkoitus ja tehnyt hommia tämän eteen niin paljon kuin vain pystynyt olen. Olen onneksi ihanien ja kannustavien ihmisten ympäröimänä, jolloin tämä väsymyskin on helpompi kestää. Minulle ei kotona kiukutella, jos olen väsynyt ja ärsyyntynyt; minulle sanotaan, että "sinä jaksat kyllä, sinä jaksat vielä viikon painaa ihan varmasti". Minä olen tällä hetkellä itsekäs ja pyörin oman napani ympärillä, mutta onneksi minulla on epäitsekäs puoliso, joka asian hyväksyy ja jaksaa vielä kannustaakin. Mikäs tässä siis ollessa, täysillä vain eteenpäin! 

lauantai 17. syyskuuta 2011

"No Looking Back, No Quitting"



Eipä voittanut Tanji tänäkään vuonna Olympiaa, vaan voiton vei jälleen kerran Adela Garcia. Tanjille hopeaa. Toinen suosikkini Oksana Grishina sijoittui viidenneksi. Näiden naisten fysiikoihin on meikäläisellä muutama vuosi vielä töitä tehtävänä... Parempi siis aloittaa heti :) Vaparitreeniin voi ottaa vähän Oksanalta mallia... Hyvää treenipäivää!

http://www.fitnessrxmag.com/contests/11-olympia-weekend/844-fitness-competitor-oksana-grishinas-performance-workout.html

perjantai 16. syyskuuta 2011

Loppuuko tämä viikko koskaan?

Vaparitossut. Toisia on ehkä jo pari kertaa käytetty... 

Tämä on maailman pisin viikko eikä ehkä pääty koskaan. Olin jo keskiviikkona perjantaissa. Torstaina oli maailman pisin päivä, kun istuin yhteensä 6,5 tuntia junassa siksi, että sain olla kolme tuntia Tampereella. Päivä jatkui kotiin palattua vielä ohjauksella. Edessä on ehkä maailman pisin viikonloppu, kun olen yksinäni, lähestulkoon vapaalla ja yritän tehdä vielä kaikkeni kuntoni eteen. Ensi viikosta vasta pitkä tuleekin, kun odotan Lappeenrannan kisareissua täpinöissäni. Ja sitten SM-kisoja. Ja ihmettä kunnon suhteen.

No, ei se nyt ihan ihmettä tarvi, mutta viilausta kylläkin. Toivon, että tämä nälkä tietäisi hyvää. Juttelin juuri ystäväni kanssa siitä, miten hänellä oli sairastelusta johtuneen painon putoamisen jälkeen nyt jatkuvasti nälkä. Kroppa selvästi ilmoitti, että toipumiseen vaaditaan energiaa ja vanha normaalipaino on saavutettava takaisin. Näin se oikeasti menee. Kyllä elimistö tietää mitä se tarvitsee. Sitkeällä nälällään se ilmoittaa energiavajeestaan. Useimmiten vain ongelmana on se, ettemme kuuntele sitä, kun keho lopettaa viestien lähettämisen. Syömistä jatketaan kunnes nälkä ei vain ole poistunut, vaan tilalle on tullut ähkypuhkuolo, jossa enempää ei vain voi syödä. Ainakaan juuri silloin. Tai sitten syömme nälän mukaan, mutta yltiöenergiarikasta ruokaa. Jotain mitä elimistömme ei ehkä kaipaisi ollenkaan. Fiksu syöminen on välillä eksyksissä. Näin dieetillä taas osa näistä viesteistä pitää osata jättää kuuntelematta. Tai vaikka kuuntelisi, niin niihin ei tule vastata. Nälkä on tässä tapauksessa ihan hyvä. Siltä pitää vaan sulkea korvansa.

Älkää käsittäkö väärin, ei tässä nyt koko puolta vuotta olla hirmuista nälkää nähty. Mutta loppurutistus vaatii aina vähän enemmän, varsinkin kun dieettiviikkoja alkaa jo olla takana. Ja ähkypuhkuolokin saattaa odottaa siellä sitten joskus, kun homma päättyy ;) Sitä ennen rutistetaan vielä kolme viikkoa menemään. Vähiin käy ennen kuin loppuu.


Kassin pohjalta löytyy aarteita :)

Käytännön hommat alkaa olla kunnossa. Melkoista järjestelyä vaatii tämä laji. On biksuja, vapariasua, meikkejä, ihon maalausta, kynsiä, korkkareita, irtoripsiä, hiusten laittoa... Olen pohtinut lajin vaihtamista sellaiseen, johon mennään vain suorittamaan ja piste (kuulantyöntö on käynyt mielessä..). Ei vaan, ihan mukavaahan tämä on. Kukapa sitä nyt ei tykkäisi nätiksi laittautua?  Ja bling-bling-bikineistä tuli kyllä aikas makeet :)

Ai niin, tänään alkoi taas tämän penkkiurheilijan ykkösliiga. Ja siinähän ei tietenkään minulle ole mukana kuin yksi joukkue ;)



maanantai 12. syyskuuta 2011

Nälkä!



On nälkä. Hirveä nälkä. Ja niinäkin hetkinä kun ei ole, niin on sellainen olo, että jotain voisi syödä. Joo joo, ei saa valittaa (kuka senkin muka on päättänyt ettei saa valittaa, koska tämä on "oma valinta" ja "vapaaehtoista"?? kyllä kai vapaaehtoinenkin nälkä v*tuttaa..?) mutta minkäs teet. Minkäännäköisiä mielitekoja ei kyllä ole, sillä ajatukset on vain mahan murinassa ja se MITÄ syö, on täysin toissijaista.

Ja pitäisi ajatella, että nälkä vie kuntoa eteenpäin (ja eteenpäin sen totisesti täytyisi vielä mennä ennen kuin loppuu aika kesken), mutta kuka hitto sitä jaksaa aina ajatella positiivisesti? Nautin edelleen hirveästi aamulenkeistä ja hyvistä salitreeneistä, jotka eivät ole pienistä kaloreista kärsineet vaan rullanneet koko ajan hyvin, mutta tästä ruoan punnitsemisesta en enää nauti.

Mutta mitä sitten? Tässä ollaan loppusuoralla; viimeistä kuukautta viedään ja jo alle kahden viikon päästä ollaan ekaa kertaa lavalla. Purraan hammasta ja painetaan menemään, oli nälkä tai ei. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, hemmetti soikoon.

Jeah. Ei muuta asiaa. Odotan, että kroppani ymmärtää ottaa energiansa rasvavarastoistani vielä seuraavat 4 viikkoa.



tiistai 6. syyskuuta 2011

Alive and on fire

 Porin lenkkimaisemia

Päivän fiilis

Fiilis vaihtelee hirmuisesti riippuen siitä, miltä kroppa näyttää aamulla peilistä. Kyllähän sen nyt järki sanoo, että möhömaha ja korkea aamupaino kertovat nesteen kertymisestä, mutta aivojen on vaan hirveän vaikea sitä välillä käsittää. Sitä tahtoisi olla joka aamu edellistä aamua paremmassa kunnossa ja saada itsensä parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Vaikka toisaalta sitä alkaa kyllä jo väsyä diettaamiseen ja odottaa niin sitä hetkeä, kun saa syödä vatsansa täyteen. Toisaalta taas sitä on ihan innoissaan näistä viimeisistä viikoista ja tahtoo vain treenata, treenata ja treenata.
Ihmeen hyvin sitä kyllä edelleen jaksaa. Tänään aamulenkillä juoksui kulki aivan älyttömän hyvin ja melkein tuntui, että loppui matka ja aika kesken. Ihan niin kuin sitä olisi hirveän vähän juossut tässä viime aikoina... BodyAttackin ohjaaminen oli mieletöntä, kun huomasi, että sitä vaan jaksaa ja jaksaa, vaikka tunti ei ole sieltä kevyimmästä päästä - varsinkaan enää näillä kaloreilla. Välillähän sitä sitten väsähtää ja jalat vetää tukkoon, mutta pitää muistaa positiivisen ajattelun tärkeys :) Ainaiseen nälän tunteeseen vaan tässä alkaa pikku hiljaa väsyä. Pääasiassa viime päivinä on kuitenkin tuntunut Danko Jonesin sanoin siltä, että "I`m alive and I`m on fire!"

Kisavalmistelut

Jääkaapin seinässä on lista, joka muistuttaa kaikista kisoihin liittyvistä asioista; mitä on jo hoidettu ja mitä pitää vielä tehdä tai hommata. Listaan kuuluvat mm.
  • hotellit Lappeenranta + Helsinki
  • meikki (+ ripset, kynnet, korut yms.)
  • värit (+ öljy + bikiniliima)
  • bikinit + vapariasu
  • vaparitossut
  • kampaaja
Tämän listan lisäksi on kilometrin pituinen lista siitä, mitä kaikkea pitää muistaa ottaa mukaan. Ja mikäänhän ei juurikaan maksa mitään. Hirmu helppo laji, senkun heität trikoot jalkaan ja käyt heittämässä pari kärrynpyörää. Juu NOT. Onneksi alkaa aika hyvin olla hommat hoidossa. Uudet Princessat eli vaparitossut pitäisi vielä jostain löytää.

Kesälomareissu tehty

Lomareissu päättyi Vaasan kautta Alahärmään Power Parkiin, josta vielä yöksi Lappajärvelle ja sunnuntaina Vimpeliin miesten Superin toista finaalia katsomaan. Lappajärven Kivitipusta löytyi kuntosali ja kävin testaamassa ekana päivänä crossarin ja toisena juoksumaton. Ihan toimivat normaalisti ;)
Vimpelissä oli meininkiä jo 2,5 tuntia ennen peliä. Kylänraitti oli täynnä ihmisiä ja kentälle jonotettiin. Katsomot täyttyivät kaksi tuntia ennen peliä jo äärimmilleen ja ilmassa oli sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua. Peli ei sitten itsessään juuri hienouksia tarjonnut ja Vimpelin paljon hehkutettu tunnelma oli kyllä suuri pettymys. Ainakaan sunnuntaina ei tuota tunnelmaa juuri tuntunut, liekö johtunut kotijoukkueen vaisusta pelistä vai mistä. No mutta, Sotkamo vei voiton ja minä voitin meidän perheen sisäisen vedon :)

Pohdittiin siinä samalla peliä odotellessa urheilun merkitystä ihmisille ja paikkakunnille. Totesin, etten varmaan edes tietäisi paikkakuntaa nimeltä Vimpeli, jos en seuraisi pesäpalloa. Olen myös tutustunut moniin muihin kaupunkeihin, kun olen lähtenyt katsomaan jotakin peliä paikan päälle. Tällä reissulla yövyttiin Lappajärvellä, jossa ei muuten olisi varmaan ikinä tullut vierailtua. Penkkiurheilu saa siis ainakin minut liikkeelle ja matkaamaan välillä pitkiäkin matkoja. Monestihan juuri urheilujoukkueet jäävät ihmisille eri kaupungeista mieleen. Usein ensimmäinen asia, joka ihmisille tulee Porista mieleen, on Porin Ässät. Eikös silloin urheilulla ole hyvin suuri merkitys eri kaupunkien imagoissa ja kilpatason urheilua on pidettävä tärkeänä asiana? Vai johtuuko tämä ajattelu vain minun urheiluhulluudestani? Usein kun tuntuu, että urheilun saamasta mediahuomiosta valitetaan aina ja joka paikassa. Vai onko se vain niin, että valittajat valittavat aina, oli tilanne mikä tahansa?


 Pakollinen poseeraus, hirmu vakavana...

Opiskelemisesta

Koulukin alkoi sitten taas. Fiilis on ihan innostunut ja on mukava päästä taas luennoille ja ryhmätöitä tekemään. Ainoa vaan, että alan olla jo aika väsynyt tähän koulun ja töiden yhdistämiseen. Työpaikkani on mitä ihanin, ei siinä mitään, mutta olisi ihanaa keskittyä vain opiskelemiseen ja hoitaa se mahdollisimman hyvin. Tämä vasemmalla kädellä tekeminen kun ei pidemmän päälle palvele. Tätä opiskelun ja töiden yhdistämistä olen kuitenkin harrastanut jo useamman vuoden, valitettavasti kun pelkällä opintotuella ei kyllä elä kukaan (ja jos väittää elävänsä, niin valehtelee ja oikeasti pappa betalar). Yliopistossa on takana neljä vuotta, jota ennen vuosi töitä + avointa yliopistoa, jota ennen kaksi vuotta ammattikorkeaa töiden kera. Ja tietysti töiden lisäksi tehty myös ohjaajan hommia ja harrastettu kilpaurheilua. Että silleen. Ja niitä töitä kun pitää tehdä aina niin paljon kuin ikinäkin kerkeää. En osaa enkä edes oikeastaan juuri halua sen kummemmin hallita rahan käyttöäni, vaan haluan ostaa ruokakaupasta juuri sitä leipää, josta tykkään, en sitä, joka on halvinta. Toistaiseksi en siis ole ollut valmis luopumaan mistään osa-alueesta.

Tekisi kyllä hirveästi mieli kouluttautua vielä lisää. Ensinnäkin tietysti ohjaajana ja kenties laajentaa osaamista myös PT-puolelle. Mutta lisäksi minua kiinnostaisi myös kokonainen uusi tutkinto, nimittäin liikunnan yhteiskuntatieteet. Ainoa vaan, että lisää opiskelu-työt-treenit-ohjaukset -vuosia ei oikein enää jaksaisi. Eihän ole mitään järkeä siinä, että sitä on vetänyt itsensä piippuun jo ennen kuin ehtii edes työelämään. Minulla on myös tapana innostua uusista jutuista, kuten juuri opiskelusta, niin etten oikein osaa ajatella järkevästi. Kaikki pitäisi saada ja tehdä nyt heti, vaikka mieli saattaa muuttua sata kertaa vielä ennen kuin valmistuu edes nykyisestä koulusta. On kovin vaikeaa elää, kun kaikki asiat kiinnostavat ja kaikkea mahdollista haluaisi tehdä.
Kaikki mulle heti nyt -ajattelu on kaikkea muuta kuin järkevää ja terveellistä. Onhan sitä tutkittu, että yhä nuoremmat ajavat itsensä puhki tässä nykyisessä äärimmäiseen tehokkuuteen tähtäävässä yhteiskunnassa. Tasapainon löytäminen elämän eri osa-alueiden välillä on toisinaan haastavaa. Mutta tasapainohan on tarpeen ihan kaikessa elämässä; urheilussa treenin ja levon tasapaino, ravitsemuksessa terveellisyyden ja sallivuuden/herkuttelun tasapaino ja arjessa työn ja vapaa-ajan tasapaino. Näiden asioiden tiedostaminen ei kuitenkaan aina johda niiden toteutukseen... Yritän kuitenkin opetella elämään tässä ja nyt ja hoitaa yhden asian kerrallaan. Ei minun ehkä tarvitse kaikkia maailman asioita tehdä ja oppia. Sitä paitsi tässä on nyt ihan hyvä. Ja joskus ihan hyvä riittää.


Sähäkkää syyskuuta!

torstai 1. syyskuuta 2011

Laput silmillä

Kilometrejä on tällä viikolla kertynyt. Lomalla ehtii treenata. Aamulla, aamupäivällä, illalla. Lenkkiä maastossa, treeniä salilla, aerobista treenin päätteeksi. Treeniälenkkiälenkkiätreeniälenkkiätreeniätreeniä. Sujui oikein mukavasti aina tiistain ja keskiviikon väliseen yöhön asti. Sitten menetin kykyni niellä ja kaikki paino kropassa tuntui nousevan päähäni jomottamaan. Unta taisin saada kurkkukivusta johtuen kokonaiset kaksi tuntia. Hyvin sillä pärjäsi. Onneksi keskiviikkona olikin tiedossa tankkausta ja Tampereen reissu.

Tampereella tuli jokseenkin shoppailtua. Jos tämä olisi muotiblogi, niin nyt esittelisin kaikki ostokseni noin miljoonasta ja yhdestä kuvakulmasta, mutta ei tämä onneksi ole. Tarvitsemiani treenivaatteita tai mitään kisahankintoja en tietenkään tehnyt. Se olisi ollut ihan liian fiksua shoppailua. Oli kovin mukava päivä, vaikkakin ääni ehti katoamaan iltaan mennessä.

Onneksi Strepsils tepsii. Taidan selvitä pelkällä flunssalla, kun ei tunnu kuumetta nostavan. Hyvä hyvä. Minä kuulun ihmisiin, jotka eivät ole ikinä kipeinä. Olen tainnut elämäni aikana olla kokonaisen yhden päivän sairaslomalla. Joskus tällainen pikkuflunssa, mutta harvinaista tämäkin on. Kroppa vaan tuntuu olevan nyt äärimmäisen herkkä. Jalat ovat saaneet hierontaa, joten jaksavat kyllä, mutta pieniä kolotuksia tuntuu. Salilla laitteesta nouseminen ilman silmissä pimenemistä on täysin mahdotonta ja lasittunut katse vaivaa vähän väliä. Lisäksi kaikenlainen sosiaalisuus tuntuu kovalta urakalta. Sitä menee täysin laput silmillä vain yksi ajatus mielessä. Mitään muuta ei edes haluaisi ajatella. Nyt lomalla on vain kovin vaikea vetää raja siihen, mikä on riittävästi ja mikä liikaa. Voisin olla treenaamassa tai lenkillä koko ajan. Miksi istun tässä koneella ja tuhlaan aikaani joutavaan? Vähintään hölkätä nyt jaksaisi aina. En kuitenkaan halua, että homma menee yli ja olenkin yhtäkkiä kroonisessa flunssassa. Tai telon itseni väsyneenä harjoitellessa. Järjen pitää pysyä kädessä, vaikka se vähän vaivaa kyllä nyt tuottaakin. Paremmin, enemmän, tehokkaammin.

Paino on yhtä alhaalla kuin vuosi sitten kisaviikolla, mutta peilikuva ei vielä miellytä. Viimevuotisesta olikin tarkoitus hieman kiristää, silloin kunto oli pienoinen pettymys. Nestettä on edelleen kovasti. Ei auta muu kuin jatkaa hommia ja kiristää vielä viimoiset viikot. Villasukat jalassa painun nyt vällyjen alle odottamaan aamua ja alkavaa viikonloppua. Viikonlopun aikana kierroksessa Merikarvia, Vaasa, Power Park, Vimpeli ja sitten Kuopioon. Ja kyllä, treenipaikat on katsottu valmiiksi. Eväät odottavat vielä väsäämistä. Että minä tykkään tästä hullun hommasta.