perjantai 26. elokuuta 2011

Loma loma loma!

Lomaaaaa! Seuraavat 10 päivää, ou jee. Aloitin lomani huonolla aamulenkillä (jostain syystä pisti koko ajan ja olin lisäksi ihan ylipukeutunut ja meinasin saada lämpöhalvauksen) sekä erinomaisella jalkatreenillä. Kohta suuntaan nokkani kohta länsirannikkoa, jossa viikko kuluu ilman sen suurempia suunnitelmia. Suunnitelmat on lähinnä treenata lujaa, huilata sopivasti, nähdä kavereita sekä käydä viikon keskivaiheilla Tampereella kisa-asuja sovittamassa.

Eilen tein vaparista ensimmäisen kunnollisen kokonaisen, kun sain vanhan kilpa-aerobickaverin yleisöksi. Kokonainen sujui hyvin muutamaa pikkuvirhettä lukuunottamatta ja jaksoin sen ihan mallikkaasti. Ohjelma on tällä kertaa melko raskas, sillä biitti siinä on noin miljoona ja vaikeusosiakin riittävästi. Mutta ihana sitä on tehdä ja hioa! Kaverin kanssa pohdittiin vielä eilen tarkennuksia muutamiin kohtiin, joten nyt olo ohjelman suhteen on melko luottavainen. Se vain vaatii vielä toistoja, toistoja, toistoja. Ja toistoja.

Nälkä vaanii ajoittain melko kovastikin, mutta onneksi motivaatiota riittää, joten pää on pysynyt kylmänä. Sämpylät tankkauspäivänä auttavat pääkoppaakin melkoisesti :) Sitä kun tietää, että yhtenä päivänä saa hieman erilaista sapuskaa, jaksaa sitä painaa ne raskaammatkin päivät läpi. Yllättävän hyvin olen jaksanut työt ja treenit mennä ihan hyvällä energialla. Toki välillä on päiviä, jolloin katse lasittuu ja jo pelkkä käveleminen vaatii suunnattomia voimanponnistuksia, mutta onneksi tuollaiset päivät ovat toistaiseksi olleet vain yksittäisiä. Mielenkiintoinen olotila sitä silti välillä on kropassa. Sitä on jollakin tavalla kummallisen tietoinen kropastaan ja sen tuntemuksista. On vaikea löytää mukavaa asentoa, kun tuntuu, että aina painaa jonnekin. Jalat kramppailevat välillä ja toisinaan tuntuu, että pohkeet ovat suuren rasituksen myötä jatkuvasti kramppaamassa. Mutta toistaiseksi ikävämmät tuntemukset ovat menneet parissa päivässä ohi ja sitten on taas jaksanut paremmin. Ilman tankkauspäivää tosin voisi olla vaikeaa. Nestettä kroppani kerää nyt ajoittain melko paljon. Tiedä häntä mistä se sitten johtuu, mutta eipä siitä kannata turhaa stressiä ottaa.

Rasitus kropalle toki on tällä hetkellä melko kova. Teen paljon aerobista nyt, jonka lisäksi tietysti sali- ja vaparitreenit sekä työt. Joten niin paljon kuin työstäni tykkäänkin, on ihan kiva olla nyt viikko lomalla. Tosin ohjaukset jäävät viikoksi pois eli aerobista pitää tehdä lenkkipolulla vielä normaaliakin enemmän. Se ei silti minua haittaa, minä voisin juosta vaikka aamusta iltaan! Tosin näillä kaloreilla voisi kroppa sanoa jossain vaiheessa sopimuksensa irti...

Poriin sitten jälleen eri saleja testailemaan. En ole vielä löytänyt sieltä salia, joka tuntuisi omalta ja vaikuttaisi yhtä hyvältä kuin nykyinen Gym 99 täällä Kuopiossa. No, yksi sali on Porissa vielä testaamatta ja siihen on nyt aika suuret odotukset. Jospa siitä tulisi sitten tulevaisuuden sali minulle! Tulevaisuutta on tässä muuten suunniteltu nyt ihan huolella ja hieman alkaa kuviot selviämään sen suhteen, että mitä minä sitten ihan oikeasti ajattelin isona tehdä. Mutta siitä lisää sitten tuonnempana. Ensin nauttimaan vapaa-ajasta!

Sunnuntaina meillä kotona vietetään siskon valmistujaisjuhlia. Juhlat on muuten hirmu kivoja, mutta veikkaan, että marenkikakun kanssa samassa kahvipöydässä oleminen ei ole kovin mukavaa... Pitää ehkä pyytää kanssajuhlijoita kuvailemaan makua ja nauttia vaan kakun ulkonäöstä ;) Meillä on muuten meidän viiden hengen perheessä nyt yksi ravintolakokki, yksi ravitsemusterapeutti ja yksi ruoanlaittoa harrastuksenaan pitävä huippukokki. Arvatkaa mitä meillä yleensä aina tehdään, kun nähdään..? Niinpä, syödään. Ensimmäinen kysymys on aina "Mitä syödään?". Aina kun kokoonnutaan, oli sitten joulu, juhannus tai jonkun synttärit, kaikkein tärkeintä on yhdessä hyvän ruoan syöminen. Yhdessä syödään toki nytkin, minun lautaseltani vain puuttuu osa pöydän antimista. Mutta yhdessä syöminen on aina ollut meillä tärkeää ja sitä on arvostettu. En voisi ikinä ymmärtää, että perheenjäsenet söisivät jokainen silloin kuin huvittaa. Syöminen on paljon muutakin kuin energian tankkaamista. Ja se voi olla sitä myös dieetillä. Lautasella nyt vaan sattuu olemaan omat eväät, mutta seura ja yhteinen hetki on aivan samanlainen kuin ennenkin.

Itsensä kuvaaminen tuntuu muuten melko dorkalta, mutta silti sitä on muka pakko harrastaa.. Peiliinhän tässä nyt tulee muutenkin melko paljon tuijoteltua ;) Pitää ehkä lomalla ottaa ihan kunnollisiakin kuvia.

Jep, eipä sitten muuta kuin mahtavaa viikonloppua kaikille, mää lährenny Porii!

tiistai 16. elokuuta 2011

Forever young

Rihanna-look, melko hienosti väänsi kaveri fledan Rihanna-kuntoon ;)

Olen ehkä parantunut. Nimittäin sairaudesta nimeltä aikuistuminen. Yllättävän kauan sitä jo sairastinkin. Luulen, että nyt ollaan palattu takaisin vanhaan diagnoosiin ´ikuinen teini-ikäinen`. Kuinka pitkälle voi elää "parikymppisen elämää" eli tulla ja mennä miten huvittaa ilman kissoja, koiria, lapsia ja omaa mansikkamaata? No, jos ajattelee kuin teini-ikäinen, niin kai ihan just niin kauan kuin huvittaa.

Palasin Helsingistä. Olisin voinut kyllä jäädäkin. Niin paljon kuin Poria rakastankin, niin kyllä aina Helsingistä palaaminen joko Poriin tai varsinkin tänne Kuopioon, tuntuu siltä kuin kuolleeseen kaupunkiin palaisi. Kunnes sitä taas tottuu tähän menoon ja alkaa pitää kotikadun neljän auton jonoa liikenneruuhkana. Jep jep.

On nälkä. Ja univelkaa. Jotenkin hysteerinen olo. On liikaa energiaa eikä kuitenkaan ole. Mutta hyvä fiilis tästä hommasta.  Stepiä ja Attackia tänään. Yhden vapaapäivän jälkeen takaisin hommiin. Kyllähän sitä jo huilattiinkin.

Just train.

lauantai 13. elokuuta 2011

Onni on pieniä suuria asioita

Maanantaiaamuna oli harmaata ja satoi vettä taivaan täydeltä. Piti kaivaa vedenkestävä syystakki ja hanskatkin varmuuden vuoksi esiin, kun lähti pyörällä salille. Matkalla sade loppui ja ilma tuoksui syksylle. Syksy on ihanaa aikaa. Syksy tuoksuu kisoilta, jännitykseltä ja kaikelta uudelta. Koulun alku lähestyy; tekee mieli mennä ostamaan penaali ja kyniä niin kuin lapsena. Ilmat viilenevät; kaapista saa kaivaa toisenlaista vaatetta päälle. Kisat ovat ihan kohta; onhan kaikki käytännön asiat hoidettu, joko jännittää, mikä on kunto, miten paljon ihmistä voi nälättää?
Olen ilmeisesti jotenkin välitilan ihminen, sillä rakastan kevättä ja syksyä. Talvea vihaan sydämeni pohjasta eikä kesä herätä minussa juurikaan tunteita. Kevät ja syksy taas tuoksuvat niin monille uusille asioille. Ihmeellinen onnellisuuden tunne kävi kylässä sateisena maanantaiaamuna.

Viime yönä nukuin huonosti ja heräsin useasti. Joskus aamuyöstä päätin ottaa kellosta herätyksen pois ja nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Lauantaiaamuun herätessäni maha murisi äänekkäästi ja mieli olisi tehnyt vain napsauttaa kahvinkeitin päälle, keittää aamupuuroa ja istahtaa tietokoneen ääreen. Läksinpä sitten kuitenkin ulos ja kohtasin aurinkoisen ilman. Aamulenkistä tuli aamupäivälenkki, kun olin Puijon portaissa vasta puoli yhdentoista maissa (eli minun elämässäni päivä oli jo hyvin pitkällä ja monta tehokasta aamun tuntia oli hukattuna ;)). Hiemanhan siellä ruuhkaa oli, mutta kerrankin se oli minusta vain mukavaa. Yleensä yritän käydä aikaisin aamulla, jotta saan treenata mahdollisimman rauhassa. Mutta menihän se noinkin. Oikeanpuoleinen kaista vain käyttöön ja siellä sitä kiivettiin sulassa sovussa. Onhan se aina mukavaa nähdä kunnostaan huolta pitäviä ihmisiä. Mahan murinakin rauhoittui ja kahvi maistui homman jälkeen erityisen hyvältä.
Aamiaisen jälkeen oli vuorossa vaparitreeni, jossa jaksoin ihmeen hyvin painaa. Kisanopeudella en vielä saa liikkeitä musiikkiin ja pari kohtaa vaatii pohtimista ja tarkennusta, mutta kokonaisuudessaa treeniin olin oikein tyytyväinen. Muistoksi tosin jäi melkoisia mustelmia, vaarallista hommaa näköjään tuo temppuilu ;) Treenin jälkeen lounasta ja onnellinen olo.


Lappeenrantaan on nyt kuusi viikkoa ja Helsinkiin kahdeksan. Tiukilla mennään, jotta kunto saadaan riittävän kovaksi. Tulevat viikot eivät taatusti tule olemaan helppoja, mutta onneksi elämässä kaikki muu on kunnossa. Minulla on ihan uskomaton lähipiiri, joka jaksaa tukea ja kannustaa päivästä toiseen. Mieheni, joka ei itse edes ole ollenkaan sali-ihminen tai kiinnostunut tästä lajista, vaan on enemmän joukkuelajien ihmisiä, seisoo aina takanani. Kertaakaan hän ei ole sanonut ainuttakaan negatiivista sanaa kisaprojektiini liittyen. Tokihan hän varmasti haluaisi, että kesällä voisi vapaammin tehdä ja mennä, eikä aina tarvitsisi miettiä minun treenejä ja syömisiä, mutta ikinä hän ei ole dieetistäni pahaa sanonut. Lisäksi hän aina jaksaa kuunnella treenijuttujani ja dieettipohdintaani. Olen yrittänyt välttää nälästä valittamista, koska tämähän on ihan vapaaehtoista hommaa, eikä silloin kuulu valittaa, mutta ei sitä aina voi välttää. Joskus jos tulen nälkäisenä kotiin ja pantaa oikein kiristää, saatan todeta, ettei minulle saa puhua ennen kuin olen saanut ruokaa. Sellaisissa tilanteissa nimittäin tiedän, että ärsytyskynnys on matalalla.  Meillä tietysti on yhteistä historiaa jo monen monta vuotta, joten kyllä hän tietää minun kilpailuviettini ja sen, että aina pitää jokin tähtäin olla olemassa. Mutta onni ja apu hänessä asuu.
Kuten myös ihanassa ystävässäni, jonka saan jälleen Helsinkiin huoltajakseni. Parhaat ystävät uhraavat viikonloppujaan pelkästä auttamisen ilosta. Huoltajan onkin hyvä olla tuttu henkilö, ainakin minulla, sillä kova jännitys saattaa tehdä minusta hermoheikon ja silloin saattaa suusta päästä mitä vaan. Silloin pitää tietää, mitä tehdä ja mitkä jutut pitää jättää omaan arvoonsa. Lisäksi huoltajan tulee pitää langat käsissään, jottei minun tarvitse keskittyä mihinkään ylimääräiseen. Ja toki tarvitsen jonkun, jonka kanssa heittää huonoa läppää takahuoneessa..  Kristan kanssa meillä on jo aerobicin puolesta monta kisareissua takana ja homma vain toimii. Sitä paitsi on ihan hirvittävän ihana nähdä taas, tätä välimatkaa kun on tässä tämä 400 km. Ja minä kun olen siitä onneton ystävä, että olen maailman huonoin pitämään yhteyttä. En tykkää puhelimessa puhumisesta ja saattaa mennä pitkiä aikoja ettei minusta kuulu mitään. Tosiystävät tietävät tämän ja ovat silti olemassa. Onni asuu korvaamattomissa läheisissä.



On mukavaa, että lähipiirini on tässä kolmen viime kesän aikana oppinut juttuni, eikä kukaan enää kummastele dieettiäni. Aluksi ajattelin, että vanhempani pitävät tätä ihan huuhaahommana, mutta nykyään aina kun kotiin matkustan, soittaa äitini kaupasta kysyäkseen mitä voin syödä ja mitä haluan hänen ostavan. Tosin isääni taitaa harmittaa, kun hän ei voi lohtia herkkujaan minulle (hän on nimittäin ihan minkälaisten lasien läpi tahansa katsottuna maailman paras kokki), mutta talvella sitten taas. Onni se on pieniä juttuja, joilla minut huomioidaan.

Ruoka on nyt mielessä vähän väliä. Tekee mieli käydä läpi reseptejä ja miettiä mitä sitten dieetin jälkeen tekisi ja leipoisi. Tämä tosin on ihan turhaa ajatustyötä, sillä kaikki mieliteot katoavat sillä samalla sekunnilla kun dieetti päättyy. Mieliteot ovat vain nälkäisen ja hiilareita kaipaavan mielen tuotoksia. Ihmisen mieli se on kummallinen kapistus. Ravitsemusneuvonnassakin välillä tuntuu, että olisi tärkeämpää olla psykologi kuin ravitsemusterapeutti. Ei ihmisen päähän voi kaataa ravitsemustietoutta, jollei mieli ole ottamassa sitä vastaan. Syömisongelmien taustalla kun on usein niin paljon muuta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.


Maanantaina lähden katsomaan Rihannaa Helsinkiin vanhojen työkaverien kanssa. Porukka on edellisestä työpaikastani ja on todella mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa! Hieman mietityttää arjen rutiinien katkeaminen, mutta toisaalta se voi olla ihan hyvä juttu. Saa välillä hieman ajatuksia jonnekin muualle. Hauskuutta reissusta ei taatusti puutu, tämä porukka kun ei ole tunnettu tosikkomaisuudesta ;) Onni asuu siis ystävissä ja maha kippurassa nauramisessa.

Keväällä tehdyllä Helsinkin reissulla piti käydä tutustumassa tulevaisuuden työpaikkaani ;)
Aika pyöreät posket tytöllä muuten, taidettiin käydä Kultsan kisojen jälkeen vähän pastalla ja kokiksella...

Tämä oli tsemppibiisi vuosi sitten, eikä se ole käytössä kulunut. Sanat toimivat edelleen. Toinen tsemppibiisi on Elonkerjuun Hätäästä elämää. Niitä kahta kun soittaa repeatilla, niin kyllä jalka nousee!


Energistä elokuuta!


EDIT: Sunnuntaiaamun onni voi koostua 1,4 kg painonpudotuksesta. Näköjään kova työ palkitaan sittenkin :)

perjantai 5. elokuuta 2011

Ei ole helppoa ei

Suuri rakkauteni: Puijon portaat
Huipputreeniä!

Ja parasta Puijon portaat on aikaisin aamulla kun aurinko paistaa, on rauhallista ja korvakuulokkeissa pauhaa "Paina paina, siedä siedä, jaksaa jaksaa!" Ja seuraavana päivänä tietää pohkeissaan tehneensä.

Tämä on vähän tällaista vuoristorataa tämä touhu. Eilen olin ihan ärsyyntynyt ja kiukkuinen, kun mitään edistystä ei tunnu tapahtuvan, vaikka kaikkeni teen. Sitten treffasin koutsin, jonka silmään edistystä oli hieman tapahtunut, mikä paransi sitten omaakin fiilistä. Ja tänään näkyi puntarillakin pikkuisen pienempiä lukemia kuin ennen, joten olo alkaa taas olla luottavaisempi. Mutta tänään väsyttää. Tänään väsyttää ihan hillittömästi. Kävin treenaamassa vaparia ja mietin kotiin kävellessä vain, että "jokainen askel vie kohti kotia, ei enää montaa, kävele vain, jaksat kyllä". Ja matka sentään oli ehkä 400 m ;) No mutta, kohta taas vähän tankkaillaan, niin sitten ehkä jaksan taas paremmin. Sunnuntaina pitää jaksaa bailatakin, kun Zumbakiertue saapuu Kuopioon ja edessä on kahden tunnin Zumbamaraton! Ou jee.


Meinaan muuten aina pelästyä, kun klikkaan Bodylehden sivuille. Yläbannerista kun aina tuijottaa oma pärstä ensimmäisenä vastaan :D Nyt pelästyin myös lehteä lukiessa, sillä bongasin saman kuvan Expo-ennakosta. Expon mainos piti tietysti leikata irti ja laittaa jääkaapin oveen motivaatiokuvaksi (ihan niin kuin siitä motivaatiosta olisi muka puutetta). Samalla alkoi myös pienoinen kisajännitys ilmaantua. Tähän asti sitä on ottanut aika lunkisti ja ajatellut, että ovat sitten joskus siellä syksyllä. Nyt oikeastaan kaikki ajatukset on vaan tässä hommassa ja muuhun on hirveän vaikea keskittyä. Olisipa hienoa jos voisi tehdä vain tätä hommaa aamusta iltaan. Sitä täydellistä elämää odotellessa...

Tällä dieetillä ei kyllä mitään ole tullut ilmaiseksi. Ei tietysti pidäkään, mutta verrattuna aiempiin projekteihin, tuntuu tämä vaativan nyt enemmän. Ajattelen kuitenkin niin, että sitten voi olla vain entistä ylpeämpi suorituksestaan kun pääsee kuntoon ja kiipeää lavalle vaikeammankin kautta. Ja vielä pitäisi olla viime vuotta paremmassa kunnossa, että ei tässä helpolla päästä.. Nyt on kuitenkin taas sellainen palava into ja halu painaa täysillä ja ottaa kaikki irti! Huilata ehtii sitten myöhemminkin. Tai ainakin viimeistään haudassa.


Dieetin ympärillä kun tässä nyt aika lailla pyöritään, niin muuta kirjotettavaa ei juuri mielessä ole. Opiskelujuttuja olen tehnyt sen verran, että olen ilmoittautunut läsnäolevaksi, lainannut kirjastosta Kardiologian kirjan sekä avannut sen ja graduni kertaalleen. Huikeaa opiskelemista. Tarkistin myös milloin yhden suorittamatta jääneen kurssin pystyisi tenttimään, mutta päätin taas kerran siirtää hommaa. Tässä tulee käymään niin, etten tule valmistumaan, sillä minulta puuttuu yksi hemmetin filosofian tentti. Kaikkea kanssa. Se on vaan joskus niin kovin vaikeaa.

Kerran tässä tosin sain taas ravitsemuskeskustelusta näppylöitä, kun uutisissa puhuttiin karppauksen hyödystä diabeteksen ehkäisyssä. Uutisessa haastateltiin voita ja kermaa syövää miestä sekä raviNTOterapeuttia (hän ei siis ilmeisesti ollut ravitsemusterapeutti) eikä siinä missään vaiheessa määritelty tarkemmin mitä karppaus on. Puhuttiin kyllä siitä, miten täysjyväviljan sekä kasvisten vaikutus verensokerin nousuun on pienempi kuin vaalean viljan ja sokerin, mutta ei määritelty paljonko kyseisiä ruokia karppaus-ruokavalioon kuuluu. Käsittääkseni ravitsemussuositukset yhä edelleen suosittelevat juuri täysjyvää ja kasviksia, marjoja ja hedelmiä hiilihydraattien lähteenä. En ainakaan muista suositelleeni kenellekään sokeria. Lisäksi voisi kyllä ihan kiinnittää siihen rasvan laatuun huomiota sen kerman ja voin mättämisen sijaan. Haastateltavan vointihan oli kohentunut ja veriarvot parantuneet, mutta niin siinä tuppaa käymään kun laihtuu. Mielenkiintoista olisi nähdä veriarvot muutaman vuoden päästä, mikäli hän on onnistunut pitämään laihdutetun painon poissa, mutta edelleen käyttänyt rasvojen lähteenä kovaa rasvaa. Ja rasvan kohdallakin kysymys on kokonaisuudesta. Jos välttämättä tahtoo käyttää kermaa ruoassa, niin sitten käyttää, mutta otetaan niitä pehmeitä rasvoja sitten muualta riittävästi. Huoh. On se karppaus nyt niin kovin ihmeellistä. No, tuskinpa tämäkään villitys enää kovin kauaa kestää.

Loppuun maailman paras vapari. Ei kannata kokeilla perässä. Ei ehkä näyttäis ihan samalta... Tuollaiseen liikepuhtauteen kun joskus pääsisi, niin voisi olla tyytyväinen. Kaunista.