sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

KuopioRock




Ready for Danko!


Eturivin paikat, totta kai!


No niin, ala jo, ala jo, ala jo...


Ou jeah!

"This heart gets stronger, this skin gets thicker, this mouth gets louder"

Huippuviikko huipentui eiliseen KuopioRockiin ja Danko Jonesiin. Danko ei pettänyt odotuksia vaan päätti lähes täydellisen päiväni huikealla tavalla. Aiemmin olin jo tehnyt ihanan aikaisen ja aurinkoisen aamulenkin, käynyt shoppailemassa, ottanut päikkärit ja syönyt hyvin. Shoppailureissulle eksyin, kun piti käydä postista hakemassa paketti, ja kämpän ja postin välille sattui vähän turhan monta kauppaa. Palasin kotiin noin viiden ostoskassin kanssa ja mies totesi minut nähdessään, että "Tais olla pari muuttujaa siinä matkalla..." No, siinä nyt sattui pari vahinkoa ;) Sitten vielä Danko ja positiivisesti tunnelmallaan yllättänyt KuopioRock. Ei hullumpaa.
Festareilla oli kyllä ihana tunnelma. Iloisia, musiikista nauttivia ihmisiä, joille pääasia tuntui olevan rock eikä niinkään se kaikki muu oheistoiminta. Aurinkoinen, kesäinen ilta ja juuri sopivasti jengiä. Mahtavaa.


Viime viikko sujui mukavasti, sillä vaikka töitä ja tekemistä oli paljon, oli virtaakin tankkauksen ansiosta ihan eri tavalla. Aivan mahtavia tunteja sain koko viikon ohjata; melkein meinasi välillä lähteä homma lapasesta kun oli ohjaaja niin innoissaan. "Fitness magic" tai "flow" tai ihan miksi sitä fiilistä nyt haluaakin sanoa, on joka tapauksessa mahtava tunne. Homma toimii ja hiki virtaa. Ei huono, sanoo porilainen taas.

Viikon olisi tehnyt paremmaksi vain hieman suurempi painonpudotus, mutta ilmeisesti kaikkea ei voi saada. Tiukilla saa nyt mennä, että saa edistymistä aikaiseksi. Ei ole helppoa ei. Välillä tuntuu ihan käsittämättömältä, että tällä työmäärällä ei enempää edistymistä tapahdu. Mutta eipä se sillä ihmettelemisellä parane. Pitää vaan laittaa tossua toisen eteen huomennakin ja tehdä parhaansa. Positiivista kyllä oli, että Rockiin vedin päälleni farkut, joihin yleensä mahdun vasta lähellä kisakuntoa. Ne on säästetty ihan sitä varten, että kisakunnossakin olisi yhdet hyvin istuvat farkut. (ja juu, joskus olen ollut tarpeeksi pieni niihin ihan normaalistikin..) Että eihän se vaakakaan absoluuttinen totuus ole, mutta pakkohan edistymisen sielläkin on jossain määrin näkyä. Hyvä kunto tästä vielä aikaiseksi saadaan :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Uusi minä


Uusi minä syntyi, kun vanhalle minälle annettiin vähän normaalia enemmän hiilihydraattia sekä kunnon yöunet. Hyvänen aika mikä muutos olotilassa. Sitä on kuin uudesti syntynyt ja miettii, että tällaiseltäkö normaali elämä tuntuikin..? Tällaisella energiamäärälläkö minä yleensä toimin? Tällaistako se oli, kun kävelemistä ei tarvinnut erikseen ajatella ja mieli keksi koko ajan uutta tekemistä? Ziisus.

Hiilihydraattia tankattiin siis maltilla, mutta peruspuuron ja hedelmien lisäksi päivään kuului myös vähän herkkuja eli sämpylöitä sekä kevytjätskiä. En muista milloin olisin syönyt jotain yhtä hyvää. Rakastan dieetillä juuri sitä, miten pienet maut ja maistiaiset ovat jotain taivaallisen hyvää. Sitä ei edes kaipaa karkkia tai roskaruokaa vaan nauttii eniten vaikkapa sämpylöistä ja persikoista. Muutenkin minun mielitekoni ovat yleensä aina samantyylisiä; eniten kaipaan sitä, että saisi syödä vatsansa täyteen. Mieluiten ihan kotiruokaa kuten spagettia ja jauhelihakastiketta. Hiilarinpuute saa minut myös aina himoitsemaan sekä leipää että pullaa, vaikka kumpikaan ei normaalisti kuulu ruokavaliooni ihan vain siksi etten juuri välitä niistä.

Koko lauantaipäivän tuntui, että kävelemisen sijaan lensin paikasta toiseen. Työpaikalla tuli puhdasta kun hiljaisen päivän ratoksi kehittelin erilaisia siivouskohteita itselleni. Loppuillan sitten laiskottelin sohvalla ja nautin olostani. Toki olisin voinut syödä hevosen ja mieli olisi tehnyt isompiakin annoksia, mutta tämäkin jo helpotti oloani ja väsymystäni. Illan leffana oli Black Swan, josta olin kuullut hirvittävästi ylistyssanoja. Minulle elokuva olikin sitten suuren suuri pettymys. Ihan ok pläjäys mutta kaukana pelottavasta saati nerokkaasta. Pöh. Mutta jätski maistui hyvältä sen seurana. Oppikirjoissa lukeva "hiilihydraatti on polttoaineemme" se kyllä vaan pitää paikkaansa. Paristot on ladattu ja auto tankattu ja matka kulkee taas hieman nopeammin. Myös ajatukset kulkevat hieman kirkkaammin ja suunta kohti määränpäätä on selkeä.


Päivän päätteeksi nukahdin sohvalle avonaisen parvekkeen oven eteen, tuuletin sohvan jalkopäässä. Ilmeisesti vähän hiilaria ja viikon univelat aiheuttivat sen, että asunnon kuumuudesta huolimatta sain vihdoin kokonaiset yöunet. Mahtavaa. Aamulla heräsin ilman kellon soittoa vasta kymmeneltä; levänneenä, energisenä ja vailla sudennälkää. Elämä oli varsin ihanaa. Kuumuudesta huolimatta. Se on vaan kyllä kumma, miten 2000-luvulla ei kyetä rakentamaan asuntoja, jotka pysyisivät asumiskelpoisina tällaisillakin ilmoilla. Kämppä on kuin sauna! Tuntuu, että se kerää kaiken lämmön itseensä ja huokuu sitä päivästä toiseen. Tietysti se, että koko päivän paistaa sisään eikä minkäänlaista vetoa pieneen asuntoon saa aikaiseksi, vaikeuttaa tilannetta. Meidän kodissa ei sälekaihtimia pahemmin availla.

Katsotaan miten pitkälle viikkoon varastoista riittää energiaa. Maanantai kyllä yleensä syö energiat hyvin aamuisen salitreenin ja iltaisen tuplatunnin ansiosta. Työputkesta 7 päivää on takana ja 5 edessä. Sitten lauantaina odottaa vapaapäivä sekä KuopioRock, jossa esiintyy suuri suosikkini Danko Jones! Jeah beibe.



torstai 21. heinäkuuta 2011

Jazzit jälleen vuoden päästä!

Ready for Pori Jazz!


Meidän lisäksi 25 000 muutakin halusi nähdä Sir Elton Johnin



Jazzit on jazzailtu tältä vuodelta. Pohdin tuossa, että en ole vielä ikinä ollut Jazzeja itse viihteellä. Porissa asuessa Jazzit tiesivät aina töitä. Ja viimeiset kolme kesää onkin mennyt Kuopiossa ja dieetin parissa. No, ehkä ensi kesänä. Ehkä. Ja ehkäpä ensi kesänäkin jazzkadulta löytyy se ihana fudge-taivas, jonka nyt lähes itkien jouduin ohittamaan...
Aamulenkit tuli Porissa tehtyä tuttuun tapaan metsässä itikoiden syötävänä. Eksyinpä myös keskelle vanhaa "työpaikkaa" eli Isomäen jazz-leirintää. Mukavasti näytti olevan jälleen asuntovaunuja paikalla. Seuraava reissu suuntautuukin sitten Helsinkiin, jossa Rihanna is on the beach tuossa kuukauden päästä. Ja siitä pari viikkoa niin pääsen hyvin ansaitulle viikon kesälomalle. Onhan tässä nytkin sellainen 12 päivän työputki menossa, että ehkäpä sitä muutaman lomapäivän ehtii ansaitsemaan.

Tällä hetkellä painan noin seitsemän miljoonaa kiloa. Se saattaa johtua siitä, että olen taas lopettanut nukkumisen eikä lisäksi kroppani tykkää helteistä vaan kerää kilokaupalla nestettä. Edistymisestä ei siis ole mitään tietoa. Jalka ei oikein enää nouse ja väsyttää ja vituttaa, että eiköhän siellä jotain tapahdu kuitenkin koko ajan ;) Ei vaan, kyllähän tässä vielä jaksaa mutta koville se välillä ottaa. Välillä on vaikea saada sykettäkin ylös, kun tuntuu ettei vaan yksinkertaisesti jaksa nostaa jalkaa. Onneksi ohjaajan työ on kuitenkin sillä tavalla vuorovaikutteista, että sen lisäksi että minä tsemppaan asiakkaita, tsemppaavat he minua. Energisistä ihmisistä saa itsekin virtaa :)
Nukkumista olen aina pitänyt täysin turhana asiana ja ajan tuhlaamisena. Nyt muutaman unettoman yön jälkeen jo pelkästään ajatus nukkumaan menemisestä ahdistaa. Ärsyttää se pyöriminen ja holtiton väsymys, josta huolimatta uni ei tule. Tämähän ei siis minulla edes vältämättä ole dieettiin liittyvä asia, vaan vaivaa muutenkin aina silloin tällöin. En ole keksinyt sen liittyvän erityisesti mihinkään, vaan unettomuus löytää luokseni aina ajoittain. Toki sitä nyt tällä hetkellä käy hieman eri tavalla kierroksilla, mikä varmasti pahentaa tilannetta. Yritän kuitenkin pitää rytmin normaalina, niin tilanne varmasti pikku hiljaa helpottaa.

Käytännön asioita kisoihin liittyen pitäisi vielä hieman hoitaa. Lappeenrannan kisoihin tulisi löytää meikkaaja ja vähän hankintoja tehdä. Bikinit ja vapariasu ovat jo valmisteilla ja makeethan niistä taas tulevat :) Tällä kertaa vedetäänkin kunnon bling blingit kehiin! Yrityksenä olla supernaisellinen kenties..? Minä tuossa töissäkin jo uhosin, että kyllä minustakin vielä jonain päivänä nainen tulee; minä nimittäin jo eräänä päivänä MEINASIN laittaa kynsilakkaa. Eli siis melkein jo laitoin. Ongelmaksi muodostui vain se, että enhän minä omistanutkaan kynsilakkaa. Että semmosta. Naisellisuus kunniaan ja silleen. Voinko edelleen jatkaa verkkareihin pukeutumista?

Minä ja mu Porini

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Viikonlopun pohdintoja

Hirmuinen tahti! Nimittäin tässä päivittelyssä näköjään. Ilmeisesti mulle on ilmestynyt liikaa aikaa (se on se kun päätti unohtaa gradun kokonaan..) tai sitten mulla on liikaa ajatuksia päässä. Olisi toki kiva jos olisi dieetissäkin hirmuinen tahti, mutta no, kaikkea ei voi saada.

Lauantaipäivällä tulikin nautittua auringosta ihan mukavasti. Aamulenkin ja kellaritreenin jälkeen lähdettiin vielä tekemään pieni kävelylenkki, jolla tajuttiin, että lähes meidän takapihalle on ilmestynyt aivan mahtava puistoalue. Puistosta löytyi mm. pienet koris- ja futiskentät, joten käytiinpä hakemassa kotoa pallo ja lähdettiin ottamaan matsia. Oli älyttömän hauskaa, vaikkakin totesin ettei jalkapallo ehkä ole vahvimpia lajejani... Potku kyllä lähtee lujaa, mutta suunnasta ei ole tietoa ;) Liikunnallisen iltapäivän jälkeen suuntasimme vielä Kallaveden risteilylle. Siinä vaiheessa kun on 30 astetta lämmintä, jopa minä tarkenen järvituulessa. Olikin ihanaa vain istuskella ja nauttia olostaan.

Kuopio juhli eilen viimeistä iltaa Viinijuhlia ja laivat olivat täynnä ihmisiä. Siinä laivan kannelta menoa katsellessamme pohdimme jälleen kerran Kuopion ja Porin eroavaisuuksia. Niistä eroista saisi ehkä kirjan verran tarinaa, mutta tällä kertaa keskityimme lähinnä siihen, miten eri tavalla kaupungit suhtautuvat omiin vahvuuksiinsa. Kuopiolla on Kallavesi, jota se arvostaa ja mainostaa. Puhutaan satamasta, vaikka kyse on pienen pienestä matkustajasatamasta, joka näin meren rannalta tulevan mielestä ei ole oikeaa satamaa nähnytkään. Mutta kuopiolaiset arvostavat satamaansa. Kallaveden ranta on täynnä laivoja, jotka tekevät sisävesiristeilyjä ja toimivat muuten ravintolalaivoina. Väinölänniemestä ollaan ylpeitä ja sitä pidetään ihmeellisenä asiana, vaikka omaan makuun se ei vedä Kirjurille lähellekään vertoja. Puhutaan Viinijuhlista suurenakin tapahtumana, vaikka kyse on pikkuruisesta satamatorilla sijaitsevasta tapahtumasta, jossa on esiintymislava ja pari kaljatelttaa. Ylipäätään ajatellaan, että kaikki täällä on hienoa ja mahtavaa. Kyse on asenteesta; ollaan ylpeitä siitä mitä on ja halutaan vielä kehittää puitteita lisää. Ulkopuolisena sitä välillä miettii, että mistä täällä oikein kohkataan?

Mitä tehdään Porissa, jossa on kaikki puitteet parhaalle kesäkaupungille? Ei mitään. Ollaan tyytyväisiä siihen, että meillä on Jazzit ja toivotaan, että ihmiset eivät muina aikoina kaupunkiin eksy. Toivotaan myös, että porukka tajuaa myös pysyä poissa Yyteristä, joka nyt sentään on Natura-aluetta. Ajetaan Beach futis pois Yyteristä metelöimästä, jotta voidaan valittaa, kun se järjestetään raviradalla. Ajetaan jokirannan ainoa ravintolalautta pois, sillä se ei miellytä kaikkien ihmisten silmää. Valitetaan kaikista tapahtumista ja toivotaan, että mikään ei koskaan muutu ja että Poriin ei koskaan turisteja eksyisi. Huh hah hei. Porissa on äärettömän kaunis Kirjurinluoto, jossa toki on upea Pelle Hermannin puisto, mutta eikös siellä voisi muutakin mukavaa olla? Kuten tuollainen koriskenttä, jossa eilen pelailtiin. Jokirannassa olisi tilaa useammallekin ravintolalaivalle, miksei myös risteilijöille. Niin, miksei? Ja entäs se Yyteri? Kuusi kilometriä pitkä hiekkaranta, jonka ainoat palvelut ovat yksi WC (joka ehkä on joskus auki) sekä pari hikistä kahvikioskia. Mutta mitään ei saa tehdä, mitään ei pidä kehittää, sillä kaikki tulee pitää luonnontilassa. Pitää nauttia vain luonnosta. Vaikka sitten jalat ristissä. Kohta Yyterissäkään ei saa kulkea kuin tiettyjä polkuja pitkin, jotta sotketaan luontoa mahdollisimman vähän. Puuh.

Ja mikä tämän purkauksen sitten aiheutti? No se, että paluu takaisin Poriin lähestyy vääjäämättä. Se ei ole ihan vielä lähikuukausien asia, mutta on mielessä jatkuvasti. Eilen kun auringonpaisteessa kävelimme, lausahdin ääneen haaveeni siitä, miten ilta jatkuisi jos elämä olisi täydellistä: Istahtaisin oman omakotitaloni takapihan kuistille ja helteisen päivän päätteeksi avaisin pakkasessa odottaneen Fresitan. Pöydällä odottaisi kulhollinen tuoreita mansikoita ja niitä popsiessani pohtisin, istuisinko vain siinä mukavasti vai laittaisinko lilaa luomiin ja lähtisin terassille? Voisin myös kilauttaa kavereille, että grilli on lämpiämässä, lähdettekö iltaa istumaan?

Mutta sitten heräsin haaveistani. Heräsin ja tajusin, että asun kuopiossa hemmetin kuumassa vuokrakämpässä, en todellakaan omista taloa, en edes grilliä, en voi avata Fresitaa, olen rahaton ja suurin osa kavereistani asuu 400 km päässä. Että näin ja se siitä sitten. Mutta haaveillahan saa. Ja tämä on sentään haave, joka on mahdollista jossain vaiheessa toteuttaa :)

Kallaveellä oli kivaa!

Treenit ovat nyt kulkeneet älyttömän hyvin ja kroppa ollut hyvällä tavalla jumissa. On siis mennyt perille. Vapariharjoitteitakin on nyt huomattavasti mukavampi tehdä, kun kropassa on aiempaa vähemmän kannateltavaa. Hypyt nousevat jo aivan eri tavalla kuin vielä hetki sitten. Vielä on kuitenkin hurjasti duunia edessä. Tästä se lähtee taas uusi viikko käyntiin.
Viikon lopulla tehdään jälleen pikavisiitti Poriin. Ei ensin ollut tarkoitus Jazzeille lähteä, mutta lähdetäänpä sittenkin. Mukavaa vaihtelua arkeen, vaikkei siinäkään tällä hetkellä oikeastaan mitään vikaa ole. Elämä kun hymyilee :)

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Aurinkoista päivää

Onko helteellä pakko mennä rannalle ja ottaa aurinkoa jos ei taho? Riittääkö päivän D-vitamiinin saanniksi juoksulenkki aamuauringossa? Pitääkö hienosta ilmasta aina jotenkin erityisesti nauttia?

Minä en ollenkaan ymmärrä rannalla makoilua. Maata nyt TEKEMÄTTÄ MITÄÄN ja odottaa, että auringon säteily ruskettaa ihoa. Juu kyllä, kivaltahan sellanen ruskettunut iho näyttää, mutta minulla aina herää kysymys, että miten hitossa ihmisillä on aikaa vain maata ja olla? Täh? Missä hemmetin välissä tässä nyt rannalle vielä ehtisi? Eikö se ole tylsääkin olla paikallaan ja tehdä ei mitään? Jos on kellarissa töissä, niin saako olla valkoinen koko kesän? Ai joo, se taitaakin olla se kuuluisa kesäloma, josta olen kuullut puhuttavan. Ilmeisesti ihmisillä on kesällä neljä viikkoa loma-aikaa, jolloin heidän ei tarvitse käydä töissä mutta palkka juoksee silti. Ainakin tällaista huhua olen kavereilta kuullut. Opiskelijan ja toiminimellä työskentelevän perheessä ei ihan tällaisia iloja ole. Tai olisi ollut mutta käytäntö saneli toisin. Vaan eipä tuo oikeastaan haittaa. Viikon loma odottaa loppukesästä ja sitä paitsi työ on sen verran mukavaa, että mihin sitä lomaa edes tarvitsisi? :)

Aamulenkkeily kesällä on ihan parasta. On jo lämmin, mutta vielä mukava juosta. Kaupunki on näin viikonloppuisin melko hiljainen ja usein vain muita lenkkeilijöitä tulee vastaan. Parhaita hetkiä. Askel nousee nyt hurjan kevyesti, liekö keventyneellä kropalla tai entisestään parantuneella kunnolla asian kanssa jotain tekemistä..? Hikeä pukkaa, mutta eikös sekin kerro vain toimivasta aineenvaihdunnasta? ;) Virtaa on toistaiseksi riittänyt, vaikka nälkä pikku hiljaa alkaakin tulla. Toivottavasti fiilis pysyykin energisenä vielä mahdollisimman pitkään. Ja hei, mikäs olisi kesällä parempaa dieettivälipalaa kuin rahka ja tuoreet mansikat? Kuulemma mustikoitakin alkaa jo metsästä löytyä eli myös niitä voisi lautaselleen hankkia. Sopii muuten myös muillekin kuin painontarkkailijoille.. vink vink. Ei mansikat aina tarvitse kermavaahtoa kyytipojakseen.

Muutenkin kesäkilojen kerryttäminen on minusta kummallinen ajatus. Kesällähän on maailman helpointa syödä kevyesti ja terveellisesti. Tori tulvii ihania kotimaisia kasviksia ja marjoja, ja helteellä on mukavampikin syödä hieman kevyemmin. Grilli ei vaadi makkaraa vaan kyllä sinne parilalle voi kunnon piffinkin heittää, vartaista ja kasviksista puhumattakaan. Silloin tällöin nautitut jäätelöt eivät vielä ketään lihota ja toisinaan voi kokeilla myös sorbettia, joka kuumalla ilmalla on erinomaista ja jäätelöä kevyempi vaihtoehto. Tietty ne terassioluetkin kannattaisi jättää vain silloin tällöin nautittaviksi, niin eivät jäisi vyötärölle talvea ilostuttamaan ;)

Ruoasta puheenollen, taidankin lähteä torilta mansikoita hakemaan. Saahan siinä aurinkoakin samalla. Voi sitten mennä hyvillä mielin taas kellariin treenailemaan ;) Aurinkoista päivää ja hilpeää heinäkuuta kaikille!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Hullun hommaa

Ciao! Kuva on sarjastamme: Harjoitellaan yhdessä kameran käyttöä ja opetellaan rajaamaan kuva niin, ettei tarvitse siivota sekä käyttämään sellaista tarkkuutta ettei tarvitse meikata. Hirmu kätevää.

Niin siis tiedättekö, että on tämä kyllä ihan hullun hommaa. Tämä harrastus meinaan. Tai kaikkihan sen jo tiesi, että tämä hullu harrastus ei jää treenisalille vaan seuraa mukana joka ikiseen elämän pieneen sopukkaan tällä hetkellä. Mutta ei se haittaa. Tämän hulluuden toteamisen aiheutti se, että kilpailijalistat julkaistiin eivätkä ne olleet taaskaan yhtään viime vuosia runsaslukuisemmat fitness-sarjan osalta. Lappeenrannassa meitä on neljä ja jos kaikki karsintakisan käyneet jatkavat SM-kisoihin, on meitä siellä viisi. Viisi! Siis mitä hittoa? Miksei ketään kiinnosta vaparin tekeminen? On se nyt kummallista.

No mutta, kisasta tulee kyllä kova tälläkin osanottajalistalla. Mirkan ja Johannan aiemmat vaparit nähneenä tiedän, että huippumenoa on ainakin heiltä varmasti tulossa. Yritetään siis korvata tasokkaalla kilpailulla se kilpailijoiden määrä :) Olisi se kuitenkin hienoa jos joskus saataisiin tämänkin sarjan suosiota nostettua. Ehkä joskus.

Kunto on mennyt eteenpäin mutta hirmuisesti on vielä töitä tehtävänä. Elämä pyöriikin täysin tällä hetkellä töiden ja treenien ympärillä. Haaveet gradun eteenpäin viemisestä olen hylännyt ja todennut, että se saa jäädä odottamaan lokakuun loppua. Suunniteltu aikataulu menee täysin plörinäksi, mutta ei voi mitään. Aivokapasiteetti ei nyt riitä. Vapaa-aika on kortilla ja usein on uusia ryhmäliikuntatunteja suunniteltavana niinä hetkinä. Lisäksi kaverit ovat kertoneet, että kotosallakin pitäis jotain ihmeen kotitöitä joskus tehdä. Tiedä häntä sitten. Olen ottanut tavaksi iltaisin töistä tullesta istahtaa sohvalle ja olla tekemättä mitään. Enkä edes ole kokenut huonoa omatuntoa. Se taas johtuu siitä, että perustelen itselleni, että dieetillä tarvitsee myös lepoa ja urheilijan pitää huolehtia myös rentoutumisesta. Hah. Toimii.

Täällä on muuten kuumetta ilmassa. Mutta siis lähinnä asuntokuumetta ja sen sellaista. Sellainen kummallinen pesänrakennusvietti on iskenyt. Ja ongelma vain paheni viikonlopun Porin reissulla. Minussa esiintyy huolestuttavavia aikuisuuden merkkejä, joita vastaan olen aina kapinoinut. Olen aina väittänyt etten vielä vuosiin halua omaa punaista tupaa, perhettä, koiraa ja farmariautoa, mutta kas, ihmeitä näköjään tapahtuu. Tai siis ihminen tulee vanhaksi, muuttuu tylsäksi ja alkaa haluamaan samaa mitä niin monet muutkin ihmiset; aloilleen asettumista ja perheen perustamista. Ilmeisesti luonto tekee tehtävänsä. Olen ollut vakuuttunut, että minusta ei tule tyypillistä aloilleen asettautuvaa kolmikymppistä ja juuri sellainen minusta on nyt tulossa. Mitä hittoa? Miten tässä näin kävi ja mihin tästä saa valittaa? Ja onko tämä oikeastaan edes huono asia? Pitääkö elämässä edes haluta kovin erikoisia asioita vai riittäisivätkö ne ihan tavalliset haaveet? Punainen tupa, perhe ja koira (siis kissa)?

Hattu on kyllä tungettu täyteen jäitä, sillä vielä pitäisi jaksaa viimeinen rutistus opiskeluja ennen kuin voi haaveilla muuttamisesta tai yhtikäs mistään muusta. Toiveammattini kun ei ole gradua vaille valmis maisteri vaan ihan oikeasti haluaisin vuoden sisällä valmistua. Pitääpä nauttia siis viimeisestä villistä opiskeluvuodesta! (Hirmu villiä onkin ollut, olen ollut yksissä opiskelijabileissä - ja sielläkin selvin päin )

Ja nyt pitää nauttia päiväteestä ja rahkasta ja sen jälkeen ihmisten liikuttamisesta! Loppuillan ajattelinkin sitten istua sohvalla ja ehkä tuijottaa televisiota (sillä urheilija tarvitsee paljon lepoa ;)). Hauskaa heinäkuuta!