PetraBettina

On tämä kyllä aikamoista hommaa tämä äitiys. Tuntuu, että tässä kilpaillaan jostain ihmeellisestä paremmuudesta ja neuvojen annosta koko ajan. Olepa yli kolmekymppinen aiemmin lapsista välittämätön äiti, niin kyllä neuvojia riittää. Ja sitten riittää niitä, jotka ovat hoitaneet vasemmalla kädellä kaiken. Muutama asia vaan ketuttaa ylitse muiden. Liikunta . Joku on viikko synnytyksen jälkeen salilla ja sen jonkun kaveri ei joudu edes pitämään taukoa liikunnasta raskauden vuoksi. Sitten nämä tyypit sanovat, että on tietysti ihan yksilöllistä miten palautuu, että ovat onnekkaita. Mutta muistavat heti seuraavassa lauseessa mainita, että toki aiempikin kunto vaikuttaa. Suomeksi tämä tarkoittaa, että hyväkuntoiset pystyvät liikkumaan pidempään ja palautuvat nopeammin eli itsestä se vain on kiinni. Katinkontit sanon minä. Voin sanoa, että olin todella hyvässä kunnossa ennen raskautta, mutta niin vain jouduin kävelylenkitkin kesällä lopettamaan. Kävin toki salilla loppuun asti, mutta en jak

Mietin aika tarkkaan, että mitä asioita blogissasi julkaisen. Tasaisin väliajoin mietin myös blogin tulevaisuutta ja julkisen päiväkirjan pitämisen mielekkyyttä. Haluan kirjoittaa oman elämän pohdinnoista enkä halua tästä "viisi vinkkiä kevyeen jouluun" -blogia. Kirjoitan itsekkäästi itselleni enkä halua blogissani välttämättä ottaa asiantuntijan roolia. Työminä on erikseen, täältä sen sijaan useimmiten löytyy henkilökohtaisia asioita. Aluksi tarkoitus oli kyllä olla asialinjalla, mutta loppujen lopuksi kaipasinkin paikkaa, johon purkaa myös muita elämän pohdintoja. Siinä mielessä blogissa on ollut paljon haahuilua asiasta toiseen ja tälläkin hetkellä sen kohtalo on pohdinnassa. Mutta toistaiseksi kirjoitellaan niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Ja niin kauan kun blogiin liittyvät asiat ja yhteydenotot ovat pääsääntöisesti positiivisia. Jotkut asiat ovat kuitenkin niin henkilökohtaisia, etten halua jakaa niitä. Tuntuu, että jakaminen tekee niistä vähemmän omia ja henkilöko

Olenkin kertonut, että ruokamäärät ovat suuresti muuttuneet Tinkan syntymän jälkeen. Huomaan, että liikkumattomuus vaikuttaa, sillä niinä päivinä, kun olen vetänyt jumpan, on nälkä selkeästi suurempi. Ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärrän miten voi unohtaa syödä. Aikaisemmin se on ollut täysin mahdoton ajatus. Mutta jos nälkä on vain pieni, voi syömistä koko ajan vähän siirtää eteenpäin. Sitten jumpan jälkeen se tavanomainen pieni iltapala ei riitäkään vaan yöpalaa pitää vielä vatsan kurniessa alkaa etsimään. Suutarin lapsellahan ei ole kenkiä, mutta ei niitä kyllä aina ole suutarillakaan. Olen nimittäin aina ollut aikamoinen tunnesyöjä. Toki tiedän keinoja, joiden avulla yrittää asiaa muuttaa, autanhan asiakkaitanikin samassa asiassa. Välillä pientä muutosta onkin tapahtunut, mutta jossain kohtaa ollaan sitten menty taas takapakkia. Yleensä syömisen tarpeen minulla laukaisevat ikävät asiat ja stressi. Etsin ikään kuin syömisestä iloa elämään. Olohan ei tosin yleensä helpotu. Syömis

Tinsu kävi seisomakatsomossa penkkiurheilemassa Treenaaminen on toistaiseksi aika lailla erilaista kuin ennen vauvaa. Käyn salilla noin kerran viikossa, jolloin yritän nopeasti saada treenattua koko kropan läpi. Eli käytännössä kaikki viikon treenit kerralla. Se on aika paljon, kun olen vuosikaudet treenannut neljään jaetulla ohjelmalla. Käytännössä siis yritän tehdä nopealla tahdilla pari liikettä jaloille, selälle ja olkapäille sekä vähintään yhdet liikkeet hauiksille, ojentajille ja rinnalle. Ajan säästämiseksi käytän toisinaan supersarjoja. Viime kerran treeni näytti tältä: Jalkakyykky Smithissä x 3 Vaakaprässi x 3 Vinopenkki käsipainoilla x 3 Pystypunnerrus kp x 4 Vipunostot sivulle istuen x 3 Supersarja: ranskalainen punnerrus kp ja hauiskääntö kp istuen x 3 Jättiläissarja: selänojennus, levypainon nosto eteen, ojentajapunnerrus ja vasarakäännöt kp x 2 Aikaa meni reilu tunti lämmittelyineen eli tahti oli aika napakka. Synnytyksen jälkeenhän kannattaisi aloittaa kes

Ajattelin etukäteen, että kotona oleminen olisi haastavaa. Olenhan ollut vuosikaudet niin työorientoitunut ja arvottanut itseäni aikaansaannosteni perusteella. Mitä enemmän ehdin tehdä, sen parempi. Kotona oleminen on antanut perspektiiviä aikaisempaan elämään ja täytyy sanoa, että onhan se meno ollut aivan älytöntä. Olen levännyt viimeksi joskus yläasteella parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen on aina menty valon nopeudella eteenpäin. Facebookista löytyy vuosi toisensa jälkeen statuksia kiireestä, väsymyksestä ja toivomuksesta, että tilanne muuttuisi. Ikinä se ei muuttunut. Viime vuosi taisi olla pahin, sillä joinakin päivinä aikataulu oli niin kiireinen, että se ei sallinut edes 10 minuutin viivytystä. Koko päivänä. Elämä oli tarkkaan aikataulutettua, yhtä paikasta toiseen juoksemista. Itsensä rasittamista niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kiire oli sitä, että aamukahdeksasta iltayhdeksään mentiin työstä toiseen sillä minuuttiaikataululla ja kun illalla päästiin kotiin, alk

Kadonnutta vyötäröä etsimässä Synnytyksen jälkeen painoni on pudonnut 20 kg. Olen ollut melko tyytyväinen peilikuvaani ja olo on tuntunut suhteellisen hoikalta. Olinhan raskaana satakiloinen möhkäle, jolla oli kaksoisleuka ja ennätysmäärä selluliittia. Ainoastaan vaatteet ovat kertoneet, että tässä ollaan vielä hieman tavallista tuhdimmassa kunnossa. Päälle mahtuvien housujen lukumäärä kun on edelleen laskettavissa yhden käden sormin eikä niihin mahdu ainoitakaan farkkuja. Fiilis on kuitenkin ollut suhteellisen hyvä. Kunnes menin salille. Siellä on nimittäin peilit joka paikassa! Sain treenivyön juuri ja juuri puristettua viimeiseen reikään, mutta lopputulos ei näyttänyt kauniilta. Lopputreenin pohdinkin, että miksi ihmeessä olin lähtenyt tiukoissa trikoissa treenaamaan.  Miksi en maastoutunut löysiin vaatteisiin? Joskus kannattaisi vilkaista peiliin jo kotona. Olisin halunnut selitellä kanssatreenaajille, että olen hiljattain synnyttänyt ja siksi minulla on vielä melko iso vats

Ruokavalio on muuttunut aika paljon, kun vertaa raskautta edeltävään. Ei ehkä niinkään laadullisesti, mutta melko paljon määrällisesti. Ennen raskautta (ja oikeastaan kyllä vielä raskauden aikanakin...) söin urheilijan ruoka-annoksia eli usein ja paljon. Nyt annoskoko on huomattavan paljon pienentynyt. Myös lämpimien ruokien määrä on vähentynyt, sillä aiemman kahden lämpimän aterian sijasta syön nykyään useimmiten vain yhden. Imettäminenhän kuluttaa jonkin verran energiaa, jonka vuoksi imettävän pitää muistaa syödä (ja juoda) hyvin. Tuo energiamäärä on noin 500-700 kcal erittyvän maidon määrästä riippuen. Minun on ainakin kyllä kuitenkin huomioitava, että päivittäinen muu kulutus on hyvin vähäistä, sillä sohvalla istuminen ja vauvan kanssa ympäri taloa haahuilu ei hirveästi kuluta. Edes se tunnin päivittäinen kävelylenkki ei merkittävästi energiankulutusta nosta. Ei voi siis ajatella syövänsä ihan miten paljon tahansa imetystä tekosyynä käyttäen. Broilersalaattia avokadolla ja si

No niin, nyt ovat viimeisetkin äitiyspoliklinikkakäynnit ohi. Synnytys on nyt ikään kuin loppuunkäsitelty. No niin varmaan. Tässä on kyllä ollut erinäköisiä ajatuksia mielessä ja tunteet pinnassa viime aikoina useammastakin syystä. Vuosi sitten isänpäivänä nimittäin kerroimme isillemme, että heistä tulee isoisiä (puolison isä toki oli jo vaari, mutta omalle isälleni kyseessä oli ensimmäinen lapsenlapsi). Muistan kuinka onnellinen asiasta silloin olin. Ja kuinka maailma mureni vain muutamaa viikkoa myöhemmin, kun lapsi vietiinkin pois. Keskenmenohan oli varhainen ja monessa suhteessa varsin "helppo", koska ei tarvittu lääkkeitä tai muuta vastaavaa. Ja silti se oli kaikkea muuta kuin helppo. Olen miettinyt paljon sitä kuinka se suru on jäänyt ihon alle kytemään, vaikka lapsi meille nopeasti sen jälkeen suotiinkin. Keskenmenohan on varsin yleinen asia. Arviolta 15 % raskauksista päättyy keskenmenoon. Ja silti niistä ei puhuta. Olisin itse halunnut heti kertoa kaikille, mu

Ammatistani johtuen olen hyvin tietoinen siitä, että syöminen on vaikeaa. Ja jos ei ole, niin siitä tehdään sellaista. Myös treenaaminen on joskus vaikeaa, fitnessurheilusta puhumattakaan. Kaikki nämä jäävät kuitenkin taakse, kun mietitään kuinka vaikeaa on äitiys. Tai miten vaikeaa siitä voi tehdä. Ajattelin etukäteen, että lapsi kyllä varmasti opettaa äitiään ja lapsenhoito alkaa sujua alkukankeuden jälkeen kuin itsestään. No, aika ajoin sitä kuitenkin törmää tilanteisiin, joissa miettii että mikähän olisi järkevin vaihtoehto tai miten lasta tässä kohtaa kannattaisi käsitellä. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ehdottomasti avata netti. Varsinkin jos haluaa kokea huonommuutta tai epävarmuutta sekä saada itselleen huonon omatunnon. Hyvä äiti on nimittäin sellainen, joka täysimettää lapsentahtisesti vähintään puoli vuotta ja sen jälkeen osittaisimettää WHO:n suosituksen mukaan niin kauan, että lapsi on 2-vuotias. Jos äiti joskus jostain kumman syystä on hetken poissa lapsen luota

Uutena äitinä sitä saa aika paljon neuvoja muilta äideiltä. On kuitenkin paljon tapoja, jotka ovat aikaa myöten vanhentuneet. Tiedättehän ne, että vauva syötetään noin kolmen tunnin välein eikä hänen anneta ylimääräisiä hetkiä viettää rinnalla. Vauvaa ei saa pitää koko ajan sylissä, ettei hän totu siihen. Vauvan pitää nukkua omassa sängyssä, ettei hän totu nukkumaan äidin vieressä. Huutaminen vahvistaa vauvan keuhkoja, joten hänen voi joskus antaa rauhoittua itsekseen. Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä, jotta hän oppii nukahtamaan itsekseen. No, meillä vauva syö ihan niin usein kuin hän itse haluaa. Joskus se tarkoittaa koko illan kestävää syömismaratonia, mutta sitten se tarkoittaa. Hän saa myös viipyä syömässä niin kauan kuin haluaa. Onhan se syömisen lisäksi myös läheisyyden tankkaamista. Tyttö myös nukkuu vieressäni ja viettää usein aikaa sylissäni. Hänen ei anneta huutaa vaan itkuun reagoidaan sylittelemällä saman tien. Tytsy pyörittää minua ja elämääni, mutta niin hän saaki