maanantai 14. joulukuuta 2015

Tunnesyöjän tunnustukset ja treenit

Olenkin kertonut, että ruokamäärät ovat suuresti muuttuneet Tinkan syntymän jälkeen. Huomaan, että liikkumattomuus vaikuttaa, sillä niinä päivinä, kun olen vetänyt jumpan, on nälkä selkeästi suurempi. Ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärrän miten voi unohtaa syödä. Aikaisemmin se on ollut täysin mahdoton ajatus. Mutta jos nälkä on vain pieni, voi syömistä koko ajan vähän siirtää eteenpäin. Sitten jumpan jälkeen se tavanomainen pieni iltapala ei riitäkään vaan yöpalaa pitää vielä vatsan kurniessa alkaa etsimään.

Suutarin lapsellahan ei ole kenkiä, mutta ei niitä kyllä aina ole suutarillakaan. Olen nimittäin aina ollut aikamoinen tunnesyöjä. Toki tiedän keinoja, joiden avulla yrittää asiaa muuttaa, autanhan asiakkaitanikin samassa asiassa. Välillä pientä muutosta onkin tapahtunut, mutta jossain kohtaa ollaan sitten menty taas takapakkia. Yleensä syömisen tarpeen minulla laukaisevat ikävät asiat ja stressi. Etsin ikään kuin syömisestä iloa elämään. Olohan ei tosin yleensä helpotu. Syömisen ilo kun on aika ohimenevää.


Välillä olen pitänyt itseäni kurissa sillä, että olen sallinut herkut vain tiettyinä päivinä, karkkipäivinä. Tuolloin olen voinut syödä järjettömiä määriä kerralla. Makeanhimoni on taltutettu vasta kun yhtään palaa suklaata ei enää pysty syömään.  Okei, tuo oli kyllä vale. Syöminen nimittäin loppuu siinä kohtaa kun se suklaa loppuu, harvemmin ennen. Pidemmän aikaa olen kuitenkin noudattanut erilaista lähestymistapaa. Vaikka viikonloppuisin monesti syödäänkin vähän eri tavalla, en arkenakaan kiellä itseltäni mitään.  Jos haluan kahvin kanssa pullaa, syön kahvin kanssa pullaa. Jos tulee mieliteko karkkiin, saatan jopa lähteä ostamaan sitä. Mutta. Kuuntelen myös tarkkaan mikä on oikea mieliteko ja mikä ei. Monesti ajatus menee ohi kunnollisen välipalan jälkeen.

Muutenkin ruoan rooli on vauva-arjen keskellä selkeästi muuttunut. En oikeastaan kaipaa ruokaa ja välipaloja samalla tavalla kuin ennen. Voisin viettää päivät vain pähkinöitä napostellen ja olisin hyvin tyytyväinen. Mutta koska terveellisesti syöminen on minulle tärkeää, pyrin päivittäin syömään yhden lämpimän aterian sekä muutaman välipalan kasviksia ja hedelmiä näihin sisällyttäen. Olen huomannut, etten enää syö suuria annoksia vain syömisen ilosta vaan oikeasti syön vain nälän pois. Toki annoskoko varmasti muuttuu taas kun liikkuminen lisääntyy.

Tiedättekö ne blogit, joissa ruokakuvatkin ovat
tarkkaan aseteltuja ja äärimmäisen kauniita?
Tämä ei ole sellainen blogi.
Koen kuitenkin, että ruoka on myös paljon muuta kuin ravintoaineita ja energiaa, joita on pakko syödä. Hyvä ruoka on suuri nautinto, josta on toisinaan ihana nauttia hyvällä omatunnolla. Perheessämme on myös tapana usein kokoontua yhteen syömään, jolloin syöminen on myös sosiaalinen tapahtuma. Muutenkin meillä on ruoka aina syöty yhdessä yhteisen pöydän äärellä. Tapa, jonka haluan opettaa Tinkallekin.


Syömisestä liikkumiseen. Viime viikon liikkumiset näyttivät seuraavalta:
Ma: BodyPump-tunnin ohjaus
Ti: Kävelylenkki 40 min
Ke: Kävelylenkki 1 h
Pe: Kävelylenkki 45 min
La: Treeni 1 h (tiimin kanssa toiminnallinen treeni, jossa mm. voimaloikkia sekä metcon)
Su: Zumba-tunnin ohjaus 1 h


Lauantaina tosiaan saatiin fitness-tiimimme kanssa tutustua erilaisiin treenijuttuihin vierailevan valmentajan johdolla. Itse tosin tein voimaloikat kyykkyinä, sillä en uskalla vielä tehdä voimakkaita ponnistuksia. Mieli kyllä tekisi, koska olo on niin hyvä! Seuraavan päivän Zumbassa totesin, että on hyvä ottaa vielä varovasti. Äkkinäiset liikkeet tuottavat vielä ikäviä tuntemuksia. Ei ihan ole vielä palautunut. Mieli menisi jo, mutta kroppa ei ole ihan mukana. Tämä ei muuten ole mitään kärsimättömien ihmisten hommaa tämä lasten saaminen! Missään suhteessa, hih!


Toivottavasti palautuminen kuitenkin edistyy hyvin. Haluaisin nimittäin jo pian kokeilla miten onnistuu vaunujen kanssa juokseminen. Vai onnistuuko ollenkaan. Omien treenien tekeminen on vielä hankalaa, sillä Tinka itkee aina kun olen poissa. Siitä tulee itselle niin paha mieli, ettei sitä viitsi kovin usein aiheuttaa. Mutta toivon, että tilanne helpottaa jossakin kohtaa. Helpottaahan se, helpottaahan??

Ei kommentteja: