keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Fitness-kuplasta, päivää.

Provosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen.

Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista:

1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina.

Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin.

Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? Missä vaiheessa tärkeimmäksi asiaksi muodostui tuhkimotarinan luominen?
 
Olenko katkera? Olen kyllä. Ihmettelen miksi koko ikänsä liikkunut tai kilpaurheillut ihminen ei saa samanlaista huomiota. Miksi muuttuminen on hienompaa kuin säilyttäminen? Miksi on pitänyt olla sohvaperuna, että voi nyt olla fitness?

2) Onko fitness urheilua?

Sitä jaksetaan pohtia. Valmennettavastani tehtiin juttu paikalliseen sanomalehteen hyvän kilpailumenestyksen ansiosta ja, yllättävää kyllä, juttu tehtiin urheilusivuille. Tämä olikin liian hyvää ollakseen totta, sillä toimittaja halusi jutussaan pohtia onko kyseessä urheilulaji vai ei. Hänen mielestään ei ollut. Ihme, ettei siirtänyt tekstiä sitten viihdesivuille.

Toivon näkeväni päivän, jolloin fitnessurheilua näytetään urheiluruudussa. Pahoin kyllä pelkään, etten tule sitä ikinä näkemään. Lajistamme kun puuttuu suoritus eikä poseeraaminen riitä urheilusuoritukseksi. Tikan heittäminen, kuulan vierittäminen ja pallon lyöminen kepillä taas riittävät. Järjettömän paljon huomiota keräävät myös autolla radalla ajaminen ja kansallislajimme pääsarja, jossa kaksi-kolme hyvää joukkuetta pelaa vastakkain ja muut joukkueet yrittävät sinnitellä perässä. Mutta niissä onkin kyse huippu-urheilusta. Fitneksessä taas viihteestä. Vai oliko se sittenkin syömishäiriöstä?

3) Fitness on oikeutettu syömishäiriö, joka sekoittaa aineenvaihdunnan.

Saattaa olla. Näin ikävästi voi käydä, mikäli ei ole kartalla siinä mitä tekee. Mikäli on alttiutta syömishäiriöön, fitness ei ole oikea laji. Ei muuten ehkä ole baletti tai taitoluistelukaan. Tai mäkihyppy. Tai oikeastaan mitkään hyppylajit. Niin, aika monessa lajissa syömishäiriö saattaa olla vaarana, jos asioihin ei osata suhtautua oikein eikä harjoitusohjelmaa muodosteta ammattiataidolla.

Mikä tässä lajissa sitten on oleellista? Taas kolme kohtaa:

1) Riittävä treenipohja

Ei kukaan lähde kylmiltään maratonille. Ei kukaan voi lähteä myöskään kuppilasta fitnessdieetille. Jos on ollut satujumppailija ja päättää yhdessä yössä muuttua kilpaurheilijaksi, voidaan ennustaa, ettei siitä hyvää seuraa. Kropan pitää tottua treenimääriin. Paljon treenannut voi saman tien vetää aamuisin aerobista ja illalla salitreeniä, koska se ei ole millään tavalla shokki elimistölle. Mutta jos treeni on ollut aiemmin muutama tunti ryhmäliikuntaa ja kuntosalia viikossa, ei siitä vain voi alkaa treenaamaan kahdesti päivässä. Ei, vaikka miten ottaisi aamutreenin kevyesti. Ei, vaikka miten olisi tahtoa, halua ja nälkää.

Joissain lajeissa treenataan määrällisesti paljon, toisissa taas huomio on treenitehossa. Monissa lajeissa nämä asiat yhdistyvät hieman kauden mukaan. Fitneksessä ei loppujen lopuksi tarvitse treenata määrällisesti hirmuisia määriä (jos nyt verrataan huippu-urheiluun), mutta ajatuksen pitää olla mukana siinä mitä tekee. Aina on kyse yksilöllisyydestä. Omalla urheilutaustallani voin huoletta treenata toistakymmentä tuntia viikossa, olen tehnyt niin yli puolet elämästäni. Mutta jos treenaaminen on aloitettu vuosi sitten, voi miettiä mikä ero tulee rasituksen kestämisessä ja palautumisessa verrattuna paljon treenanneeseen.

Toki voihan olla, että on lajiin lahjakas ja tottuu nopeasti. Voi olla, ettei koe minkäänlaista ongelmaa asiassa. Mutta asiaan pitää valmistautua ja se pitää tiedostaa. Kaikki mulle heti nyt –asenne ei sovi tähän lajiin. Ei sitten missään suhteessa.

2) Ammattitaitoinen valmennus

Ammattitaitoinen valmentaja tuntee fysiologian, ymmärtää ravitsemustiedettä ja haluaa tuntea urheilijansa. Ammattitaitoinen valmentaja osaa nähdä valmennettavan kunnon oikealla tavalla ja huolehtii jaksamisesta. Valmentaja on tsemppaaja, ei piiskaaja (jos kyse on pelkästä piiskaamisesta, niin joko valmentaja tai kilpailija on väärässä paikassa).

Valmentajalla pitää olla riittävät tiedot ravitsemuksesta, harjoittelusta ja elimistön toiminnasta. Ammattitaitoinen valmentaja tietää, että ketään ei voi laittaa syömään 1000 kaloria päivässä samalla, kun treenataan hulluna. Sen verran pitää tuntea fysiologiaa, että se nyt vaan ei toimi. Kaikkia ravintoaineita ei voi vain purkista ottaa. Valmentajan pitää ajatella myös urheilijan terveyttä.

Kerran kilpailuissa käynyt, ravitsemukseen kouluttautumaton ihminen ei ole hyvä valmentaja. Valmentajan pitää osata tarkastella kilpailijaa yksilönä eikä ohjeistaa kaikkia samasta muotista. Tämä ei onnistu ilman riittävää tieto-taitoa. Ei tarvitse olla tietynlaista koulutusta, mutta pitää olla kokemusta ja omaehtoista opiskelua taustalla. Jos kilpailija itse yhtään tietää mistään mitään, huomaa kyllä nopeasti tietääkö valmentaja. Ja valmentaja kannattaa valita huolella, jotta kilpailijana ei tarvitse alkaa kyseenalaistamaan hänen metodejaan.

3) Oman kroppansa tunteminen ja kuuntelu

Urheilijaa saattaa silloin tällöin väsyttää. Urheileminen on rankkaa ja kisakaudella elämä on itsensä haastamista ja osin myös taistelua. Aina ei tunnu hyvältä ja joskus pitää vaan purra hammasta. Kilpaurheilu on raastavaa ja rasittaa kehoa ja mieltä.

Tällöin pitää tietää, minkälainen väsymys on vielä hyvää väsymystä ja milloin mennään yli. Pitää tuntea kroppansa ja mielensä ja tunnistaa huonot merkit. Se ei ole yksinkertaista mutta muuttuu helpommaksi kokemuksen myötä. Itseään on myös pysähdyttävä kuuntelemaan. Signaaleja ei voi painaa pois mielestä. Voi olla, että riittää pariksi päiväksi pysähtyminen ja lepääminen. Tai sitten voi olla, että pitää viheltää peli poikki. Päätöksen pitäisi tulla urheilijalta tai valmentajalta. Ei lääkäriltä, joka kieltää urheilun siinä kohtaa, kun ollaan jo liian pitkällä.


Kaiken kaikkiaan haluan tuoda esille, että fitness on KILPAURHEILULAJI. Siis urheilulaji siinä kuin kaikki muutkin urheilulajit. Siinä ei ole mitään hohdokkaampaa, eikä sen puoleen mitään väheksyttävämpää kuin muissakaan lajeissa. Jokaisella saa olla mielipiteitä lajeista (en minäkään kaikkea Urheiluruudussa näkemääni urheiluna pidä) mutta ei tämä fitness nyt niin kovin ihmeellistä ole. Laji voi olla vaarallinen, jos hommaa ei osata tehdä oikein. Mutta niin kai mäkihyppykin olisi aika vaarallista, jos lähtisin kokeilemaan sitä vain muutaman ponnistustreenin jälkeen?

Fitness tulisi erottaa kauneusihanteesta, hyvinvoinnista ja lifestylestä. Vai puhuvatko vaikkapa kuulantyöntäjät, että tämä kuula on elämäni ja kauneuteni salaisuus? Fitness on kilpaurheilua eikä vartalo, joka pitäisi omata 24/7 ja 365 päivää vuodessa. Treenikaudet treenataan ja syödään hyvin (niin kuin toivottavasti kaikki muutkin urheilijat) ja kisakaudella tavoitellaan kuntoa, johon ”tavallisen ihmisen” ei missään tapauksessa tulisi pyrkiä eikä itseään siihen verrata. En minäkään yritä juosta kymmentä kilometriä puolessa tunnissa, vaikka ajatus siitä hieno olisikin.

Tässä tullaan myös siihen, että aivan kuin kaikista meistä ei ole kestävyysurheilijoiksi, kaikista ei ole fitnessurheilijoiksi. Eikä kenenkään elämäntapa voi olla kisakunnossa pysyminen. Se on mahdoton tehtävä. Huippu-urheilija ajoittaa kuntonsa kisakaudelle. Meidän huippukuntomme on vartalomme. Vartalo, joka on tehty urheilemalla ja syömällä oikein. Ja joka on ollut täysin mahdollista saavuttaa terveenä säilyen.

10 kommenttia:

Nuppu Zeitlin kirjoitti...

Juuri näin! täyttä asiaa!

Johanna Lind kirjoitti...

Voi miten hyvin kirjotit Petra! Eiköhän kaikissa urheilulajeissa se kisakunto ole kisakunto, eikä niitä parhaita aikoja juosta tai ajeta ihan joka ilta, miten ihmiset ei sitä ymmärrä?!

Ja valitettavan paljon on niitä valmentajia, jotka ei ajattele asiakkaan terveyttä vaan tulosta.

Hyvin kirjotettu. Hyvä Petra!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

koo kirjoitti...

Aika jännä miten "fitness blogaajat" jaksaa vieläkin ottaa aina näistä kierroksia, paasata ja todistella, että fitness ON kilpaurheiluja jne. (täähän on jo aika vanha juttu ja käsitelty tuhanteen kertaan joka blogissa viimeisen talven aikana..)

Eihän esim. maratoonareitakaan haittaa, että lehdissä nostetaan esille "punkerosta voittajaksi" tarinoita, kun tavantallaaja lähti lenkille. (eikä juoksijoita kiinnosta sekään, että fitness-blogaajat moittii että hyyyyiii miten ne maratoonarit on nii ruipeloita!)

Ehkä fitness-harrastajille tekee hyvää pohdiskella myös sitä omaa itsetuntoa, että miksi ns. ulkopuolisten mielipiteistä jaksetaan niin loukkaantua ja kohkata? Sen energianhan voisi käyttää vaikka johonkin hauskaan, esim. raudan vääntöön! :)

Anonyymi kirjoitti...

Monesta asiasta samaa mieltä, mutta uskoisin, että A-studion juttu on hyvä siinä mielessä, että se laittaa monet konkarivalmentajatkin miettimään tarkemmin antamiaan ohjeistuksia. Esimerkiksi ohjelmassa nähdyn naisen valmentaja ei ollut mikään kerran kisoissa käynyt, vaan Suomen parhaisiin kehonrakentajiin kuuluva nainen, joka on valmentanut monia fitness-sarjoissa kilpailevia hyvällä menestyksellä.

Silti Willmannin kalorit vedettiin kiturajoille, koska "sun nyt vaan pitää tehdä vähän kovemmin töitä kuin muiden". Juuh.

O.J.T kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
O.J.T kirjoitti...

Todella hyvä kirjoitus!

PetraBettina kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne!

Pitää vuelä korostaa, että en tunne tätä A-studiossa esiintynyttä Willmania yhtään enkä tiedä hänen tapauksestaan mitään. Nämä olivat vain yleisesti tässä viime aikoina mieleeni tulleita asioita.

Ja itsehän jaksan kohkata milloin mistäkin, ei tämä fitness ole ainoa asia ;) Luulen, että energiaa riittää silti muuhunkin :)

Päivi kirjoitti...

Mielestäni puhuit paljon asiaa, piste. :)

Anonyymi kirjoitti...

miten voikaan olla trenidkästä tällainen täysi hölönpöly, paskanjauhaminen ja BLOGIPOSTAILU!:-)

Säälittävää ja täysin ala-arvoista touhua! Viety vaan muotimaailman luomat ajatukset uuteen kuosiin.

Ei missään nimessä urheilua.

Dosentti.