keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Taaperoperhe Kööpenhaminassa



Vuodenvaihteessa halusimme päästä pienelle lomalle ja tällä kertaa lomapaikaksi valikoitui Kööpenhamina. Kriteerinä oli lähinnä lyhyt lentomatka, sillä muutaman päivän takia ei lapsen kanssa jaksa kovin pitkälle lähteä reissaamaan. Kööpenhaminasta olen myös kuullut paljon hyvää, joten odotin mielenkiinnolla tekisikö kaupunki yhtä suuren vaikutuksen kuin Oslo aikoinaan.

Pari vuotta sitten vietimme vuodenvaihteen lomaa Gdanskissa ja tuolloin totesin, että kaupunkilomat talvella eivät ole hyvä juttu. Olen Kööpenhaminan reissun jälkeen samaa mieltä. Palelen aina ja joka paikassa, joten pakkanen ja paljon kävelyä eivät ole hyvä yhdistelmä. Eli ensi talvena lähdemme lämpimään.

Menomatkassamme oli hieman jännitystä, sillä olimme valinneet Porin ja Helsingin väliseksi matkustusvälineeksi junan ja kuten on tiedossa; VR ja talvi eivät ole hyvä yhdistelmä. Ensimmäinen ongelmamme toki oli löytää Porista tilataksi, joka veisi meidät, appivanhemmat, kummitytön ja 1-vuotiaan lastenistuimessa rautatieasemalle. Enpä olisi uskonut, että taksin varaaminen voisi olla niin hankalaa. No mutta, aivan loistavaa palvelua tarjonnut taksi lopulta löytyi ja pääsimme junamatkalle hyvillä mielin.

Ongelmat alkoivat pääkaupunkiseudulla, sillä koko pääkaupunkiseudun junaliikenne oli sekaisin. Tikkurilaan mennessä olimme jo melko paljon myöhässä ja tuolla meillä oli vielä junanvaihto lentokentälle vievään junaan. Vaihdoimme ripeästi heti ensimmäiseen lentokenttäjunaan, mutta yllätys, yllätys, se ei lähtenytkään mihinkään. Aikamme istuttuamme tuli kuulutus, ettei ole tietoa milloin juna pääsee liikkeelle. Tässä kohtaa meillä oli vajaa 40 minuuttia lähtöselvityksen sulkeutumiseen ja piti vielä hakea vuokrattu vaunupussi eri terminaalista. Ei muuta kuin kaikki kamat kasaan ja etsimään taksia. Onni onnettomuudessa oli, että taksijonon ensimmäisenä oli tilataksi, johon mahduimme kaikki ja saimme vain heittää vaunut ja laukut autoon mukaan. Taksikuski rauhoitteli, että puolessa tunnissa ehdimme hyvin hakea vaunupussin ja vielä ajoissa lähtöselvitykseen. Ja näin kävikin, huh!

Menomatkan koneessa Tinka nukkui, joten matka sujui mukavasti. Kööpenhaminan lentokentältä pääsi junalla rautatieasemalle, jonka lähellä hotellimme sijaitsi, joten siirtymiset sujuivat hyvin. Olimme tosin luottaneet liikaa rautatieasemaan, sillä oletimme, että sieltä pääsisi myös metroon, mutta näinhän ei ollutkaan. Metroasemalle oli toista kilometriä matkaa, mikä aiheutti hieman haasteita siirtymisten suhteen. Ilmeisesti metro myös rautatieasemalle on kuitenkin nyt Kööpenhaminassakin rakenteilla.

Vierailukohteiksemme paikan päällä valikoituivat Den Blå Planet, Zoo, Strogetin kävelykatu, Nyhavn sekä Amalienborg ja vahdinvaihto. Yritimme myös käydä Carlsbergin museossa, mutta heikkojen opasteiden ja rakennustyömaiden vuoksi emme löytäneet museolle heti ja kyllästyimme etsimään.

Den Blå Planet sijaitsi melko lähelle juna-asemaa, joten sinne kulkeminen sujui helposti. Akvaario oli mukava ja sopivan kokoinen kohde meille. Siellä oli pari muutakin lapsiperhettä meidän lisäksi, joten varsinainen perhekohde oli kyseessä. Eläintarhaankin lähdimme junalla, mutta tällöin kävelemistä asemalta tuli reilu kilometri. Ja tietysti eläintarhassa kävelyä oli tiedossa lisää. Tilannetta ei parantanut se, että taivaalta tuli räntää ja koko ajan palelsi. Käveleminen sai myös selkäni väsymään, näitä raskauden iloja taas. Eläintarha oli kuitenkin iso ja monipuolinen, joten päivä oli sinänsä kyllä mukava.

Kööpenhaminassa kulkemiseen sopisi ilmeisesti parhaiten bussi ja kesäaikaan erityisesti Hop on - hop off -bussi, joka kiertää kaikki tärkeimmät turistikohteet. Näin talvella se ei kuitenkaan kiertänyt
kaikkia halumiamme kohteita.

Tinka oli koko matkan erittäin reipas matkustaja. Hän jaksoi istua rattaissaan ja naureskella pitkiä päiviä. Päiväunien nukkuminen oli jälleen kerran haastavaa, mutta onneksi yöt sujuivat sitten hyvin. Paluumatkalla väsymys sitten otti vallan ja lentomatka meni torkkuessa ja itkeskellessä. Siinä kohtaa itkuun ei oikein auttanut enää mikään. Sitä vain yritti löytää toiselle koko ajan parempaa asentoa, jossa se uni tulisi. Ennen lentomatkaa olimme joutuneet jonottamaan turvatarkastuksessa aivan tuhottoman kauan ja jo se oli saanut väsyneen tytön ärsyyntymään. Voin kertoa, että kun olet yrittänyt rauhoitella sylissä huutavaa ja rimpuilevaa taaperoa kaikin mahdollisin keinoin ahtaissa jonoissa ja päädyt turvatarkastukseen, jossa yrität saada kaikki eväät ja nesteet järjestykseen, itsesi ja taaperon läpi jostakin portista, palamaan takaisin ottamaan kenkiä pois vain seurataksesi kuinka moni ihminen sinut sillä välin kiilaa ja lopulta hikisenä läpi portista etsimään, että kuka otti lapseni ja vastaamaan virkailijan kysymyksiin lapsen eväistä, niin ei näissä hormonihuuruissa ollut kuulkaa itku kaukana. Siihen paloin myös kaikki aika, jonka olimme suunnitelleet käyttävämme lentokenttäshoppailuun. No, säästö on aina hyvästä!
Tosiaan seuraava ulkomaan matkamme suuntautuu hyvin todennäköisesti jonnekin hieman lämpimämpään kohteeseen. Matkasta voi tulla mielenkiintoinen, sillä silloin lapsia tulee olemaan kaksi. Ai että, siinä sitä saattaa vipinää ja villejä tilanteita riittää! No, tuohon matkan on vielä aikaa, sillä seuraava juniorimme syntynee vasta toukokuun lopulla eikä tässä ihan heti olla reissuun lähdössä.

Hotellien aamiaiset :)
 

 

 

 



maanantai 16. tammikuuta 2017

Millainen äiti haluaisin olla?


Haluaisin olla järjestelmällinen äiti. Sellainen, joka arkistoi kaikki vauvavuoden tapahtumat kauniiseen vaaleanpunaiseen kirjaan. Siellä lukee lapsen kehittymisestä kaikki mahdollinen ja se on kuvitettu vuoden tapahtumilla, kuten onnittelukorteilla, junalipuilla ja ensimmäisillä kädenjäljillä.

Sen sijaan kirjoitan vauvakirjaan joskus ja jouluna, jolloin joudun miettimään, että minkä ikäisenä se ensimmäinen askel nyt tulikaan. Ei hitto vie, kyllä äidin nyt tällainen pitäisi muistaa! Mutta tuntuu, että hän on kävellyt jo ikuisuuden ja viikot pyörivät vauhdilla eteenpäin.

Haluaisin olla sisustava äiti. Sellainen, jonka lapsen huoneessa on harkittuja yksityiskohtia. Vähintään itse tehty taulu ensimmäisestä vauvakuvasta ja pienen pienistä jalanjäljistä. Uusia sisustusinspiraatioita etsiskelisin jatkuvasti lehdistä ja blogeista.

Sen sijaan kasaan kaikki lelut, muistot ja kirjat lapsen huoneeseen aivan miten sattuu. Jaksan kerätä lelut lattialta ehkä joka kolmas päivä. Jos silloinkaan.

Haluaisin olla aikaansaava äiti. Sellainen, joka toivoessaan muistoksi valokuvaussessiota ammattivalokuvaajan kanssa sekä raskausaikana että vauva-arjessa, myös saisi aikaan toteuttaa toiveensa. Sitten aikaansaavasta äidistä tulisi sisustava äiti ja koti olisi verhottu ihanilla rakkauskuvilla.

Sen sijaan mietin edelleenkin, että en sitten tosiaan saanut aikaiseksi järjestää Tinkan 1-vuotiaskuvausta. Enkä saa varmaan edelleenkään sitä raskauskuvausta. Tai vastasyntyneen kuvausta. Otan tavoitteeksi koko perheen kuvaukset, kun Tinka täyttää kaksi vuotta. Tai ehkä 20 vuotta.

Haluaisin olla pullantuoksuinen äiti. Sellainen, joka tekee itse kaikki ruoat ja maustaa ne itse kasvattamillaan yrteillä. Leipoo viikoittain pullaa ja ottaa lapset mukaan ruoanlaittoon.

Sen sijaan menen useimmiten sieltä mistä aita on matalin ja teen niitä samoja vanhoja jauhelihakastikkeita viikosta toiseen. Enkä osaa vieläkään käyttää yrttejä. Ostin yleiskoneen, koska rakastan pullaa, mutta yllättäen en ole saanut vielä aikaiseksi. Tinkakin viittaa äidin ruoille kintaalla, joten saa useimmiten edelleen tulla toimeen ihan muiden äitien tekemällä ruoalla.

Haluaisin olla siisti äiti. Sellainen, joka käyttää päivät kotona hyödyksi ja pitää kodin puhtaana. Joka voi siivota vähän joka päivä ilman, että joka päivä tarvitsee aloittaa suursiivousta alusta asti. Sellainen, joka tietää kaiken ekologisista puhdistusaineista ja pitää kodin raikkaana ja hyvän tuoksuisena. Kerää lelut sisustukseen sopiviin laatikoihin iltaisin ennen kuin alkaa silittää puhtaita pyykkejä.

Sen sijaan suurin ponnistukseni on pölyjen pyyhintä kerran viikossa. Teen sen rätillä ja vedellä eikä meillä tuoksu ikinä raikkaalle. Tinka saa levittää lelunsa joka ikiseen huoneeseen, joista jaksan siivota iltaisin yhden, jos sitäkään. Sisustuksessa mikään ei sovi mihinkään eikä koskaan ole ihan siistiä. Pyykit jaksan juuri ja juuri viikata kaappiin, silittämisestä on ihan turha haaveilla.

Haluaisin olla asioista kiinnostunut äiti. Sellainen, joka tuplarattaita pohtiessaan käy läpi kaikki mahdolliset merkit ja niiden nettisivut, lukee äitipalstoilta arvosteluja ja pohtii järkevästi rattaiden sopivuutta perheen tarpeisiin.

Sen sijaan odotan, että tieto sopivista rattaista vain jotenkin tupsahtaisi päähäni. Tai että joku muu hoitaisi homman puolestani. Ja sitten päädyn ostamaan ensimmäiset vähääkään omaan silmään sopivat ilman minkäänlaista ennakkokartoitusta.

Millainen äiti sitten olen?

Sellainen, joka istuu lattialla lelujen keskellä ja miettii miten valtavan hienoa onkaan vain istua tässä. Sellainen, jonka mielestä lapsesta on tullut suorastaan nero, kun se osaa jo laittaa palikat oikeista rei`istä laatikon sisään. Sehän on aivan valtavan hieno taito! Sellainen, joka pussaa ja halaa joka välissä, niin että lapsen pitää välillä todeta ”Äh!” ja työntää äiti kauemmas, kun se häiritsee tärkeitä leikkejä. Sellainen, joka laittaa sitä samaa ruokaa aina, mutta tekee sen mielellään ja rakkaudella. Sellainen, jonka maailmassa sekainen koti ei loppupeleissä merkitse paljoakaan. Sellainen vähän tukka pystyssä ja villasukat jalassa kulkeva äiti, joka lapsen päiväunien aikaan ottaa lapsen kainaloon ja menee itse mukaan unille. Ja jättää samalla tiskit altaaseen ja pyykkikorin täyteen. Sellainen kaikkea muuta kuin täydellinen äiti, joka välillä jättää lapsen lähteäkseen jumppaamaan. Tai opettamaan fitnesstytöille poseerauksia. Tai palaveeraamaan milloin mistäkin.

Sellainen äiti, joka odottaa tulevaa uutta äitiyslomaa kuin kuutta nousevaa, sillä se on toistaiseksi ollut maailman paras työ. Silloin saa istua villasukat jalassa lattialla ja leikkiä dubloilla. Vielä kun tulisi kesä ja voisi lähteä ilman pukemisepisodia ulos. Ai että, sitä odotellessa.






 

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 liikuntahaasteena 200 vaunulenkkiä



Vuoden 2016 tavoitteena oli tehdä 200 vaunulenkkiä. Alkuvuosi sujuikin varsin mallikkaasti ja vuoden puolessa välissä lenkkejä oli kasassa jo 124. Tuolloin ajatuksena oli, että 200 menee rikki niin, että heilahtaa. Toukokuussa mm. lenkkejä tuli 31, kun muutamana päivänä vedettiin tuplat tai jopa triplat. Vähimmäisaika lenkillehän oli 30 minuuttia. Pääasiassa lenkkien pituus on ollut 40-60 minuuttia, mutta löytyy sieltä mm. 2,5 tunninkin lenkki.

Syksyllä alkaneet osa-aikatyöt ja lisääntyneet toiminimen työt toivat lenkkielämään haastetta, kun päikkäriaika pitikin käyttää töiden tekemiseen. Jonkin verran käytiin sitten lenkillä niin, että Tinka oli hereillä mukana kyydissä. Loppuvuodesta tällaisetkin lenkit vähenivät, sillä taapero keksi, että talvivaatteiden pukeminen on hirveintä mitä maailmassa voi olla ja sitä pitää vastustaa kaikella tarmollaan eli mahdollisimman kovalla kiemurtelulla ja huudolla. Aina siis äiti ei vain jaksanut. Ja mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sitä vähemmän on oikeastaan huvittanutkaan. On kyllä kiva saada raitista ilmaa, mutta kuntoiluksi sitä ei enää voi sanoa, on se sen verran rauhallista kävelyä.

Viikkoa ennen vuoden päättymistä lenkkejä puuttui vielä neljä, mutta niin vain ne saatiin kaikki tehtyä! Vuoden viimeinen ja samalla 200. lenkki suoritettiin vuoden viimeisenä päivänä. Huh, tavoite saavutettu!

Tuo leikkimielinen tavoite sai minut kyllä useammankin kerran nostettua sohvalta vuoden aikana. Olisin varmasti muutenkin lenkkeilyt, mutta nyt lenkkejä tuli ihan varmasti muutama enemmän. Oli siitä siis selkeästi hyötyä. Tulevalle vuodelle en kuitenkaan aio tavoitteita asettaa. Vuosi aloitettiin kyllä heti koko perheen kävelylenkillä ja jumppien ohjauskin jatkuu normaalisti, mutta muuten aion mennä ihan täysin itseäni kuunnellen. Huomaan jo nyt, että en enää tunneillakaan jaksa vetää itseäni ihan piippuun. BodyPumpissa olen vähentänyt painoja selkeästi, sillä ei vain löydy sellaista draivia tekemiseen kuin yleensä. Ehkäpä se kroppa kertoo, että osa energiasta menee nyt ihan muualle ja vähempikin hosuminen riittää.



Tavoittelen sitä, että pystyisin ohjaamaan mahdollisimman pitkälle. Viimeksi jäin pois 26. raskausviikon paikkeilla. Nyt ollaan raskauden puolivälissä eli 20 viikkoa takana ja toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin eikä liikkuminen aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia. Katsotaan miten pitkälle tällä kertaa päästään. Pahoinvointi ja uniongelmat ovat viime aikoina olleet seuranani. Ja vähäinen nukkuminen tuntuu lisäävän pahoinvointia. Kaikki hajut myös etovat ja näin ollen vaipan vaihtokin on ulkoistettu puolisolle. Puuh. On ärsyttävää, kun on aivan poikki, mutta uni ei vain tule tai koko yö menee heräillessä. Toivottavasti tämäkin helpottaa taas kohta.

Onko muilla liikuntatavoitteita ensi vuodelle? Tinkan kanssa aloitetaan ensi viikolla taaperosirkus, mistä olen aivan innoissani! Niin mahtavaa päästä liikkumaan yhdessä. Mielenkiinnolla odotan. En ole halunnut kovastikaan Tinkan kanssa harrastuksia ottaa, sillä jonkun verran kun tekee töitä, on näitä aikatauluja jo muutenkin ihan riittävästi. Jotain on kuitenkin mukavaa päästä tekemään. Siinä meille siis alkuvuoden liikuntatavoitetta; sirkustella ahkerasti!