sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Treenin makuun taas päästy!

Selkätreeniä tänään:

Kevennetty leuanveto x 3
Tuettu kulmasoutu x 3
Ylätalja lapiokahvalla x 3
Alatalja x 3
Pull down x 4

Lisäksi vähän hauista:

Seisten kulmatangolla x 3
Istuen käsipainoilla x 3
Vasarakäännöt vuorokäsin x 4

Jeah. Eiköhän tässä päästä taas rytmiin, aivan mahtava fiilis treenata!

Huomenna sitten vappu ja ystäviä, voiskohan paljon paremmin enää mennä?

Erinomaista vappua kaikille! Olkaahan kiltisti.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Mitä kunnon salilla pitää olla?


1. Rautaa!

Painojen pitää kolista ja tankojen heilua. Ylätaljan lapiokahvasta pitää tulla känsiä ja sen pitää haista pahalle. Kaikenlaiset muovivemputtimet on ihan syvältä.

2. Rauhaa

Kymmenen ihmistä saman peilin edessä ei ole hyvä. Pohdit mihin väliin mahdut, mitkä lattialla lojuvista painoista ovat vapaat ja ketä häiritset missäkin kohtaa. En ole halua ihmisiä iholleni muutenkaan, miksi haluaisin salilla?

3. Treenimeininkiä

Kaikkien ei tarvitse vääntää hampaat irvessä, mutta jos salille on tultu vaan juoruamaan tai esittäytymään, voisi jättää myös tulematta. Ja jos satun hikoamaan, ähisemään tai puhisemaan, niin minua ei tarvitse tuijottaa, kiitos.

4. Salietiketti

Ja sitä ymmärtäviä ihmisiä. Treenaamaan ei tarvitse tulla kymmenen jätkän porukalla, joista yksi tekee ja muut huutavat vieressä. Painot saa ottaa pois laitteesta kun lopettaa (on aivan käsittämätöntä, että tämä ei vieläkään joka paikassa ole itsestäänselvyys!) ja tarvittaessa muita treenaajia voi auttaa. Jos kaveri pyytää varmistamaan, ei se ole sinun treenistä kuin vajaa minuutti pois, mutta saattaa auttaa sitä toista viemään treeninsä loppuun asti. Laitetta ei tarvitse varata itselleen loppuillaksi vaan siinä voi tehdä vuorotellen, painoja voi jopa vaihtaa välillä.


Kaikenlaista on siis tullut mieleen, kun on joutunut pois omalta saliltaan. Terkut vaan Gymille, siellä kaikki toimi loistavasti. Täydellisen salin metsästäminen ei olekaan ihan helppo juttu. Kävin tässä eräällä salilla, jossa laitteet laskivat toistot. Juu, ihan oikeasti. Eikö ihmiset osaa enää laskea kymmeneen häh? Yhdellä salilla tuntui, että siellä tärkein tehtävä oli näyttäytyä, että täällä mä nyt tosi kovasti treenaan. Ja vaikka minultakin Better Bodiesin vaatteita aika paljon löytyy, niin joskus olisi kiva mennä treenaamaan ihan vaikka kauhtuneessa T-paidassa. En tosin tiedä onko se missään enää sallittua? ;)

Tähän viikkoon on mahtunut iloa ja surua. Elämä on ihmeellistä.

Äidin syntymäpäiville leivoin mango-vaniljajuustokakkua.
Ulkonäkö ei ole kummoinen, mutta maku erinomainen!

Pohja: Digestive-keksejä vajaa paketillinen ja sulatettua Beceliä sopivasti

Täyte: Kaksi purkkia Sunnuntain vaniljan makuista tuorejuuston kaltaista valmistetta + hieman tomusokeria pehmentämiseen
Vaniljakastiketta iso purkki vaahdotettuna
Säilykemangoa pilkottuna
6 liivatetta mangoliemeen sekoitettuna

Päällinen: Bonnen mangososetta ja liivatetta (4 kpl)



Täällä saa muuten taas tätä leipää, nam!
(Ja ei, Porin Leipä ei ole maksanut tästä mainoksesta. Eikös ravitsemusterapeutin tehtäviin kuulu esitellä elintarvikevalikoimaa..??)

Hillitöntä huhtikuun loppua kaikille! Kohta on vappu! Tänä vappuna ajattelin ostaa Fresitaa ja olla aloittamatta kisadieettiä sen jälkeen. Mitenköhän se onnistuu näin neljän vuoden tauon jälkeen?

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tämä ei ole treeniblogi...

...mutta on kohta oleva. Sillä nyt riitti tämä laiskottelu!

Viimeiset 10 vuotta olen juossut tulisilla hiilillä ilman pysähtymistä. Olen jatkuvasti opiskellut, jonka lisäksi olen tehnyt todella paljon töitä, ohjannut tunteja, käynyt koulutuksia ja kilpaurheillut. En ole ikinä ajatellutkaan muunlaista elämää eikä se mielestäni ole ollut erityisen rankkaa. Mutta tänä keväänä oli pakko himmata. Olen ilmeisesti tullut vanhaksi, sillä enää ei jaksa huhkia. Jätin omat treenit taka-alalle ja keskityin kouluun ja töihin. Ja niin on menty koko kevät. Kunnollisen salitreenin olen tehnyt viimeksi ehkä helmikuussa, mikä on aika järkyttävä ajatus, sillä en ole ikinä eläissäni pitänyt näin pitkää treenitaukoa. Tokihan olen käynyt tunneilla ja muuta, mutta ei se suuriin treenimääriin tottuneelle ole sama asia. Miten sitten päästä takaisin vanhaan rytmiin?
Kaikella on aikansa, kertoi minulle ystäväni
kun aloitin viiden vuoden opiskelu-urakkani uudessa kaupungissa.
Niinpä, ja nyt se aika on ohi.

Mutta nyt riittää tämä laiskottelu! Lupaan ja vannon, että palaan salille heti huomenna! Tämä on julkinen lupaus. Uuden salin testaus on siis huomenna edessä.

Yhdellä salilla pääsin vastaanottoon asti ja mielestäni palvelu oli niin töykeää, että sinne en aio astua  enää. Minä äänestän aika nopeasti jaloillani huonon palvelun edessä, entä te? Vaikka en salille tulekaan vastaanottohenkilökunnan kanssa seurustelemaan, niin kyllä henkilökunnan nyt pitää ystävällistä olla. Tervehtiminen, hymy ja miten voin auttaa ovat asioita, joista lähdetään liikkeelle. Jos ensimmäinen lause on, että "mihin sä oot menossa?", niin olisi ehkä pitänyt kääntyä kannoillaan ja todeta, etten ainakaan tänne. Tai sitten olen vain turhan tarkka.

Tätä salikorttia on joskus käytetty...

Tavoite nro 1: palata normaaliin treenirytmiin eli nelijakoiseen ohjelmaan
Tavoite nro 2: saada vedettyä lenkkarit jalkaan ja lähteä aamulenkille
Tavoite nro 3: selvittää tulevaisuuden kilpailu- ja valmennusasiat viimeistään kesän aikana

Ei kai siinä rytmiin pääsemisessä oikein muu auta kuin aloittaa.... vai?


En oikein jaksa uskoa, että enää fitneksessä kisaisin. En usko, että ilman akrobaattista ohjelmaa sarjassa on enää mahdollisuuksia. On aivan sama mitä siellä muuten häärää, kunhan tekee riittävästi temppuja. Enkä minä osaa temppuja, joten tässä on tasan kolme vaihtoehtoa: body fitness, fitness fysiikka ja kisaamisen lopettaminen. Hmmm. Body fitness tökkii, fysiikka vaatisi melko paljon lisää lihasta ja lopettaminenhan nyt ei ikinä ole vaihtoehto. Että tässä sitä sitten ollaan.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Mikä on ohjaajan merkitys ryhmäliikunnassa?

Olen saanut viime viikkoina runsaasti palautetta ohjaamisistani, kun olen kertonut asiakkaille poistuvani kaupungista. Kaikki tuo käsittämättömän hieno palaute on saanut pohtimaan ohjaajan merkitystä ryhmäliikunnassa. Onko se oikeasti tärkeää kuka siellä edessä huitoo vai ovatko asiakkaani vain erityisen kohteliaita?

Olen saanut ihanaa palautetta siitä, miten olen erityisen hyvä tsemppaamaan, miten minusta huokuu liikunnan ilo ja miten olen saanut ihmisiä innostumaan liikkumisesta. Nämä asiat kertovat, että olen onnistunut siinä, mitä haluan tuoda esiin ja mitä mielestäni ohjaajan pitäisikin edustaa. Liikunnan ilo ja hyvä olo ovat tärkeimpiä asioita. Totta kai on hienoa, että samalla saa myös terveysvaikutuksia, vaikuttaa kehon koostumukseen ja hallitsee painoaan, mutta eihän kukaan jaksaisi ikäänsä liikkua, mikäli siitä ei nauttisi. Eniten ryhmäliikunnassa rakastan sitä tunnetta, kun tunnilla vedetään yhdessä hyvällä fiiliksellä treeni läpi. Rankemmilla tunneilla ryhmä auttaa tsemppaamaan ja kevyemmillä luo fiiliksen. Mielestäni ryhmäliikunnassa on nimenomaan kyse ryhmässä liikkumisesta; siitä että ohjaaja treenaa muiden kanssa, näyttää esimerkkiä ja saa asiakkaat ylittämään itsensä. Ja ne fiilikset, mitkä se tunnin vuorovaikutus luo, ovat toisinaan aivan käsittämättömät!

Mielestäni ohjaajan ei tarvitse olla esiintyvä artisti, mutta sen verran pitää olla karismaa, että saa ihmiset rentoutumaan ja pystyy tsemppaamaan. Ohjaaja ei ole tunnin tärkein ihminen, sillä ilman treenaajia ei olisi ohjaajaa ja heidän vuoksihan ohjaaja paikalla on. Jokaisella ohjaajalla on lisäksi oma tyylinsä, johon vaan kannattaa luottaa. Joskus ajattelin olevani huono ohjaaja, jos en osannut täydellistä salsa-askelta (en osaa kyllä vieläkään) tai en kertonut yhtä paljon hauskoja juttuja, kuin joku toinen ohjaaja, mutta sitten totesin, että minä ohjaan näin, ohjatkoon muut miten haluavat. Omaa persoonaansahan ei voi muuttaa, vaan se pitää ottaa tunnille mukaan. Ohjaamista voi aina kehittää, mutta itseään ei voi alkaa muokkaamaan.

Ainakin minä nautin ohjaamisesta suunnattomasti ja toivon, että asiakkaani ymmärtävät, että olen saanut heiltä paljon. Kaikki palaute, jokainen kiitos, jokainen hymy; muistan varmasti ne kaikki. Olen aivan eri ohjaaja, kuin mitä olin työpaikalleni tullessani, mistä olen äärettömän kiitollinen niin asiakkaille kuin minuun luottaneille esimiehillenikin.

Olo nyt on käsittämättömän haikea. Tulen todella kaipaamaan työtäni. Olen äärettömän onnellisessa asemassa, sillä jätän työpaikkani itkien. Se tarkoittaa, että siellä on ollut aika hyvä olla.

Toivon kaikille asiakkaille ihania hetkiä niin ryhmäliikunnan kuin kaiken muunkin liikunnan parissa! Nauttikaa ja tsempatkaa toisianne!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ei jaksa enää!

En jaksa tätä jatkuvaa pitää tehdä sitä tätä ja tota -meininkiä. Tänäänkin on "vapaapäivä" ja olen tehnyt gradua, pakannut tavaroita, käynyt läpi ensi viikon tunteja, lukenut lopputenttiin ja tehnyt sitten vähän lisää gradua ja ensi viikon muita kouluhommia. Edes treenaamaan en ehtinyt, kun juutuin tähän koneelle. Pitäisi pitää tulosseminaari ensi viikolla, niin pitäisi kai olla jotain tuloksia, mitä esittää...vai miten se menee?

Kaksi viikkoa tätä hullunmyllyä jäljellä! Sitten olen jo Porissa tekemässä viimeistä harjoittelua. Gradun viimeistely kyllä jää harjoittelun ajalle, mutta ei haittaa. Eipähän ole muita töitä silloin.

Jotta saan ajatukset hetkeksi pois siitä mielenkiintoisesta sepelvaltimotaudista, ajattelin tehdä Tiinan treenit -blogista saadun haasteen eli seitsemän random-asiaa blogin pitäjästä. Tässä siis diibadaabaa minusta.

1. Koulussa rakastin äidinkieltä ja matematiikkaa. Luin paljon kirjoja ja haaveilin ammatista kirjallisuuden tai kirjoittamisen parissa. Joskus kirjoitin pöytälaatikkoon paljonkin erilaisia tekstejä, mutta jossain vaiheessa hävitin kaiken.

2. Olen ollut täysin urheiluhullu pikkutytöstä lähtien. Olen seurannut kaikkia mahdollisia lajeja ja harrastanut itsekin mm. kilpa-aerobicia, telinevoimistelua, joukkuevoimistelua, kilpatanssia, funk-tanssia, tennistä, pesäpalloa ja hyvin lyhyen aikaa myös yleisurheilua. Tosin ensimmäistä lukuunottamatta kaikkia muita vain harrastusmielessä ja ilman sen kummempia lahjoja lajeihin ;) Ohjannut olen nuoresta asti; olinkohan 14-vuotias kun vedin ensimmäisen aerobictuntini. Nykyään penkkiurheilijan sydäntä lähinnä  on jääkiekko.

3. Minulta puuttuu jokin "naisgeeni", sillä en tykkää sisustaa, en jaksa kierrellä kaupoissa, en ole kiinnostunut häistä, lapsista tai kynttiläkutsuista, en silitä ikinä, en istuta kukkia enkä ole kiinnostunut ihmisten pihoista ja puutarhoista, en juurikaan jaksa meikata ja elän kuin pellossa, koska ei kiinnosta siivota. Tykkään vaan treenata ja katsoa jääkiekkoa. Ei kai se väärin ole?

4. Vihaan laiskuutta ja ajan tuhlaamista. En kovinkaan usein nuku pitkään, sillä mielestäni on typerää tuhlata aikaa nukkumiseen. Kahdeksan tuntia unta riittää ihmiselle erinomaisesti, kaikki siitä ylimenevä on silkkaa laiskuutta.

5. Tykkään laittaa ruokaa, mutta en ole siinä erityisen hyvä. Tykkään myös laulaa, vaikka en siitäkään nyt ihan ammattia itselleni saisi. Usein tykkään myös yhdistää edelliset kaksi asiaa.


6. En kestä hifistelyä missään asiassa. Vaikka treenaaminen ja terveellinen ravitsemus ovat tärkeitä asioita, inhoan pilkunviilausta ja mustavalkoisuutta. En ymmärrä jatkuvaa yletöntä hehkutusta tappotreeneistä tai vaa`an kautta kulkevasta ravinnosta tai miljoonista pakkauksista lisäravinteita. Vaikka fitness olisi miten elämäntapa, niin elämässä nyt vaan on muitakin asioita. Jopa tärkeämpiäkin ;) Keep it simple.

7. Minusta tulee kesällä omakotitalon ja ison pihan omistaja, joka ei ole eläissään leikannut ruohoa tai istuttanut kukkasia. Itse asiassa en tunnista varmaan ainuttakaan ihmisten pihoissa kasvavaa kasvia. Paitsi voikukan. Ajattelin rakennuttaa tenniskentän siihen pihalle...


Seuraavan parin viikon aikana yritän kerätä elämäni Kuopiossa ja siirtää sen Poriin. Tavoittelen lisäksi lopputentistä selviytymistä ja viimeisten kurssien läpi saamista. Kohta ehkä pystyn keskittymään taas muuhunkin kuin omaan napaani ;)

Hilpeää huhtikuuta!