PetraBettina

Mitä haluaisin vielä kertoa teille elämästäni ja ajatuksistani? Rakastan olla äiti . Esikoiseni on suurin rakkaustarinani. Hän tutustutti minut aivan ihmeelliseen, uudenlaiseen rakkauteen, josta en tiennyt mitään. Olen äärimmäisen kiitollinen lapsistani. Tiedän, etteivät lapset ole itsestäänselvyys, joten yritän muistaa kiittää heistä joka päivä. Heistä on tullut elämäni ykkösasia ja aion aina ajatella heitä ennen itseäni. Luottakaa äidit itseenne . Teidän ei tarvitse toimia kuten ystävänne tai mammapalstojen äidit toimivat, te voitte toimia kuten itse parhaaksi näette. Äidinvaisto on ihan todellinen juttu ja sillä pääsee aika pitkälle. Itse olen päättänyt, että imetän lapsiani juuri niin pitkään kuin se minulle ja lapselle hyvältä tuntuu, nukumme perhepedissä juuri niin kauan kun se on meille helpoin ja paras ratkaisu, hoidan lapsia kotona juuri niin pitkään kuin haluan ja karsin omista menoistani juuri niin pitkään kun koen lapsen sitä tarvitsevan. Sanokoot muut ihan m

Istun sohvalla vauva sylissä. Vauva nukkuu. Vauvan nimi on Joona. Joonan isosisko nukkuu isänsä kanssa makuuhuoneessa. Surffailen kännykällä samalla kun vauva nukkuu. Ehdin selaamaan kaikki somekanavani moneen kertaan vauvan unien aikana. Mietin, että pitäisi tehdä jotain järkevää.  Pitäisikö laittaa vauva kantoliinassa nukkumaan ja tehdä kotitöitä samalla, kun hän nukkuu? Voisinpa laskea hänet jonnekin, mutta hän aina havahtuu, jos joutuu sylistä pois. Miten en ole taas tänäänkään saanut mitään aikaiseksi? Tinkan ollessa vauva, istuin pitkiä aikoja sohvalla vain, jotta hän saisi nukkua sylissäni. Nyt yhtäkkiä koen huonoa omatuntoa istumisesta, vaikka käsittääkseni vauvan hoitaminen on tällä hetkellä pääasiallinen työni. Eikö olekin ihan tärkeää, että vauva saa halutessaan nukkua sylissä? Vanhemman lämmössä ja turvassa. Näin olen itse aina ajatellut, mutta jostain syystä nyt soimaan itseäni olemisesta. En ole sellainen äiti, joka ottaisi paineita vaikkapa kodin siisteydestä

  Synnytyksen jälkeen äidit elävät hormonihuuruista aikaa. Mielialat saattavat vaihdella ja itku on herkässä. Toiset kokevat voimakasta baby bluesia heti synnytyksen jälkeen. Itse voin tällä kertaa synnytyksen jälkeen tosi hyvin, mutta sittemmin mieliala on alkanut heitellä. Tinkan kanssa olin yltiöonnellinen, mutta nyt sitä välillä tuntee selittämätöntä alakuloa ja maailmantuskaa, vaikka jo useammastakin suusta olen kuullut näyttäväni kovin freesiltä näin juuri synnyttäneeksi (tiedä sitten miltä juuri synnyttäneen kuuluisi näyttää..?). Mielessä pyörii kuitenkin vähän niitä sun näitä negatiivisia ajatuksia. Rutiini. Vauvaan rakastuu kyllä samalla tavalla kuin esikoiseenkin, mutta tavallaan se suurin hohto vauvan hoitamisesta on poissa. Silloin kun tätä kaikkea teki ensimmäistä kertaa, se oli niin valtavan hienoa. Vaipan vaihtaminen oli ihanaa, minähän osaan tämän homman! Nyt kakkavaippa on vain kakkavaippa. Vauvan hoitamisessa on tietynlaista rutiinia, mikä totta kai on myös

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Raskauteen liittyviä asioita ja tilanteita on ollut mahdoton ymmärtää etukäteen. Raskauksien myötä asioihin on kuitenkin herännyt kiinnostus. Varsinkin ensimmäisen raskauden aikana sitä luki läpi kaiken käsiinsä saavan tiedon raskauden vaiheista ja mahdollisista oireista. Aika paljon niistä sitten itse kärsikin. Ekassa raskaudessa kärsin voimakkaasta kuvotuksesta, jota kesti aina 18. raskausviikon tuntumaan saakka. Pahoinvointi helpotti aina hieman syödessä, joten napostelin jatkuvasti. Oksentaa ei tarvinnut, vaikka olo oli koko ajan todella huono. Kaikki tuoksut lisäsivät pahoinvointia. Kärsin myös mm. todella voimakkaasta väsymyksestä, turvotuksista, sormien puutumisista, vatsalihasten kivuista ja liitoskivuista. Tässä toisessa raskaudessa olen päässyt hieman helpommalla ja seuranani on ollut lähinnä lievä pahoinvointi. Se tosin on jatkunut läpi koko raskauden ja toisinaan edelleen aamun hammaspesu on pelkkää kyökkimistä. Ensimmäiseen raskauteen verrattuna olen kuitenkin pääs

Kuten olen monesti todennut, tämä raskaus on ollut selkeästi ensimmäistä helpompi. Siitä huolimatta alan jälleen näin loppuvaiheessa totaalisesti väsyä tähän olotilaan. Laskettuun aikaan on nyt kaksi viikkoa ja viimeiset pari viikkoa ovat olleet aikamoista taistelua. Olen niin turvonnut, että peiliin katsominen pelästyttää tämän tästä. Ei riitä, että mitkään kengät eivät mahdu enää jalkaan vaan naamakin on niin turvonnut, että näyttää kuin olisi ryypännyt viikon. Seistä jaksaa ehkä juuri sen aika kun viikkaa koneellisen pyykkiä ja sitten pitää jo huilata. Edes lähimpään leikkipuistoon ei meinaa jaksaa lähteä kävelemään, vaikka sinne on ehkä 400 metriä matkaa. Iltaisin ei meinaa saada unta ja yöllä on noustava vessaan ihan vähintään kolme kertaa. Ja joka kerta on yhtä vaikea nukahtaa uudelleen. Koko ajan tekee mieli lakritsia, mitä ei saa syödä. Paino nousee niin, ettei vaa'alle meinaa enää uskaltaa. Ajatukset kireistä vaatteista ja juoksulenkeistä ovat niin kaukaisia, että kuu

Jään virallisesti äitiyslomalle nyt pääsiäisenä. Todellisuudessahan sitä näin osa-aikaisena yrittäjänä tekee aina jotain pientä, vaikka miten töitä välttelisi eli muutama työkeikka vielä edessä on. Elämä on näin osa-aikaisenakin työntekijänä kyllä ollut melkoista hässäkkää ja täytyy todeta, että klisee siitä, että toinen raskaus menee ikään kuin ”siinä sivussa” pitää täysin paikkaansa. Viimeisen kuukauden aikana olen tehnyt osa-aikatyön lisäksi muutamia muita työkeikkoja, meillä on tehty isoa keittiöremonttia ja lisäksi olen valmistautunut fitnessvalmentajakoulutuksen päätösviikonloppuun harjoitustyöllä, siitä kertovalla raportilla sekä loppukokeeseen lukemalla. Ei ole paljon mietitty, että minkäs kokoinen se vauva nyt tällä hetkellä on tai miten hän kehittyy. Tyyppi jumppaa siihen malliin, että lienee kunnossa, se on pääasia. Itse lopetin jumppien vetämisen jokunen viikko sitten, kun oltiin 32. raskausviikolla. Tällä kertaa päästiin siis kuusi viikkoa pidemmälle kuin ensimmäise

No niin, tässä sitä taas ollaan. Tuskailemassa näitä hiton kiloja, vaikka ollaan vasta juuri pääsemässä raskauden viimeiselle kolmannekselle ja painonnousun pitäisi olla vasta edessä. Neuvolassa kuitenkin sain havahtua siihen, että viimeisen kuukauden aikana painoa on tullut kilo viikossa ja yhteissaldo on jo 13 kg. Ja oikeasti havahduin tähän vasta nyt, sillä olen ajatellut homman etenevän tällä kertaa paljon mukavammin. Tinkastahan kiloja tuli yhteensä 25. Ne kyllä kaikki lähtivät alle vuodessa, joten siinä mielessä ongelmaa ei ollut.  Ei se kilojen kerääminen nyt kuitenkaan kovin tarpeellista liene ja ainahan siihen saattaa riskejä liittyä. On kuitenkin vaikea miettiä mitä sitä tekisi toisin. Minulla on nimittäin nälkä. Ihan jatkuva ja todellinen nälkä. Tuntuu, että vatsa ei kunnolla täyty mistään ja koko ajan voisi syödä. Erityisesti iltaisin, jolloin tuntuu, että mikään iltapala ei pidä nälkää koko yötä poissa. Olen toki myös herkutellut, ei sitä käy kieltäminen, mutta pääasia

Aika rientää ja raskautta alkaa olla jo 26 viikkoa täynnä. Ihan ei onnistunut alkuperäinen ajatukseni viikkoseurannasta blogissa tai edes pöytälaatikossa… Viikot hurahtavat ohi sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta. Äitiyspakkausta lukuun ottamatta mitään hankintoja ei ole vielä tehty, mutta ehkä hyvin suunniteltu on jo puoliksi valmis? Toistaiseksi siis tämä raskaus on ollut kaikin puolin ensimmäistä helpompi. Tinkaa odottaessa jäin näillä viikoilla pois tuntien ohjaamisesta, nyt olen vielä hyvinkin mukana. Tai no, hyvin ja hyvin. Kevennetysti ja hieman tavallista jäykemmällä lantiolla, mutta kuitenkin. Ensimmäiset pienet oireilut supistusten ja liitoskipujen suhteen ovat kuitenkin ilmestyneet, joten tilannetta seuraillen edetään. Pahoinvointiakin on edelleen toisinaan. Sehän ei ollut tällä kertaa yhtä kovaa kuin ensimmäisessä raskaudessa, mutta kummallisesti sitä on riittänyt tänne viimeiselle kolmannekselle asti. Se, mikä vähän vaivaa, on pieni haikeus. Mitään

Vuodenvaihteessa halusimme päästä pienelle lomalle ja tällä kertaa lomapaikaksi valikoitui Kööpenhamina. Kriteerinä oli lähinnä lyhyt lentomatka, sillä muutaman päivän takia ei lapsen kanssa jaksa kovin pitkälle lähteä reissaamaan. Kööpenhaminasta olen myös kuullut paljon hyvää, joten odotin mielenkiinnolla tekisikö kaupunki yhtä suuren vaikutuksen kuin Oslo aikoinaan. Pari vuotta sitten vietimme vuodenvaihteen lomaa Gdanskissa ja tuolloin totesin, että kaupunkilomat talvella eivät ole hyvä juttu. Olen Kööpenhaminan reissun jälkeen samaa mieltä. Palelen aina ja joka paikassa, joten pakkanen ja paljon kävelyä eivät ole hyvä yhdistelmä. Eli ensi talvena lähdemme lämpimään. Menomatkassamme oli hieman jännitystä, sillä olimme valinneet Porin ja Helsingin väliseksi matkustusvälineeksi junan ja kuten on tiedossa; VR ja talvi eivät ole hyvä yhdistelmä. Ensimmäinen ongelmamme toki oli löytää Porista tilataksi, joka veisi meidät, appivanhemmat, kummitytön ja 1-vuotiaan lastenistuimessa r

Haluaisin olla järjestelmällinen äiti. Sellainen, joka arkistoi kaikki vauvavuoden tapahtumat kauniiseen vaaleanpunaiseen kirjaan. Siellä lukee lapsen kehittymisestä kaikki mahdollinen ja se on kuvitettu vuoden tapahtumilla, kuten onnittelukorteilla, junalipuilla ja ensimmäisillä kädenjäljillä. Sen sijaan kirjoitan vauvakirjaan joskus ja jouluna, jolloin joudun miettimään, että minkä ikäisenä se ensimmäinen askel nyt tulikaan. Ei hitto vie, kyllä äidin nyt tällainen pitäisi muistaa! Mutta tuntuu, että hän on kävellyt jo ikuisuuden ja viikot pyörivät vauhdilla eteenpäin. Haluaisin olla sisustava äiti . Sellainen, jonka lapsen huoneessa on harkittuja yksityiskohtia. Vähintään itse tehty taulu ensimmäisestä vauvakuvasta ja pienen pienistä jalanjäljistä. Uusia sisustusinspiraatioita etsiskelisin jatkuvasti lehdistä ja blogeista. Sen sijaan kasaan kaikki lelut, muistot ja kirjat lapsen huoneeseen aivan miten sattuu. Jaksan kerätä lelut lattialta ehkä joka kolmas päivä. Jos s

Vuoden 2016 tavoitteena oli tehdä 200 vaunulenkkiä. Alkuvuosi sujuikin varsin mallikkaasti ja vuoden puolessa välissä lenkkejä oli kasassa jo 124. Tuolloin ajatuksena oli, että 200 menee rikki niin, että heilahtaa. Toukokuussa mm. lenkkejä tuli 31, kun muutamana päivänä vedettiin tuplat tai jopa triplat. Vähimmäisaika lenkillehän oli 30 minuuttia. Pääasiassa lenkkien pituus on ollut 40-60 minuuttia, mutta löytyy sieltä mm. 2,5 tunninkin lenkki. Syksyllä alkaneet osa-aikatyöt ja lisääntyneet toiminimen työt toivat lenkkielämään haastetta, kun päikkäriaika pitikin käyttää töiden tekemiseen. Jonkin verran käytiin sitten lenkillä niin, että Tinka oli hereillä mukana kyydissä. Loppuvuodesta tällaisetkin lenkit vähenivät, sillä taapero keksi, että talvivaatteiden pukeminen on hirveintä mitä maailmassa voi olla ja sitä pitää vastustaa kaikella tarmollaan eli mahdollisimman kovalla kiemurtelulla ja huudolla. Aina siis äiti ei vain jaksanut. Ja mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sit