maanantai 10. huhtikuuta 2017

Äitiysloman kynnyksellä


Jään virallisesti äitiyslomalle nyt pääsiäisenä. Todellisuudessahan sitä näin osa-aikaisena yrittäjänä tekee aina jotain pientä, vaikka miten töitä välttelisi eli muutama työkeikka vielä edessä on. Elämä on näin osa-aikaisenakin työntekijänä kyllä ollut melkoista hässäkkää ja täytyy todeta, että klisee siitä, että toinen raskaus menee ikään kuin ”siinä sivussa” pitää täysin paikkaansa.

Viimeisen kuukauden aikana olen tehnyt osa-aikatyön lisäksi muutamia muita työkeikkoja, meillä on tehty isoa keittiöremonttia ja lisäksi olen valmistautunut fitnessvalmentajakoulutuksen päätösviikonloppuun harjoitustyöllä, siitä kertovalla raportilla sekä loppukokeeseen lukemalla. Ei ole paljon mietitty, että minkäs kokoinen se vauva nyt tällä hetkellä on tai miten hän kehittyy. Tyyppi jumppaa siihen malliin, että lienee kunnossa, se on pääasia. Itse lopetin jumppien vetämisen jokunen viikko sitten, kun oltiin 32. raskausviikolla. Tällä kertaa päästiin siis kuusi viikkoa pidemmälle kuin ensimmäisessä raskaudessa. Vatsalihakset eivät ole tällä kertaa vaivanneet, taitavat olla vielä edellisen raskauden jäljiltä niin romuna, heh.


Jumppapirkko ja pötsi

Kaiken kaikkiaan olen edelleen voinut hyvin ja vasta muutaman viime viikon aikana vatsa on alkanut kunnolla painaa. En oikein jaksa enää hirveästi kävellä tai muutenkaan mitään erityistä touhuta. Toisaalta pelkkä istuminen tuntuu olevan vielä pahempi vaihtoehto, sillä työpäivinä alkavat aina liitoskivut, joita ei muuten pahemmin ole. Parasta on siis olla Tinkan kanssa kotona, leikkiä ja nukkua kunnon päikkärit. Tätä aion toteuttaa nyt äitiyslomalle jäämisen jälkeen huolella.

Koska kaikki keskittyminen on mennyt nyt remonttiin ja valmentajakoulutukseen, ei vauvalle ole vielä oikein mitään valmiina. Vaatteita on kassillinen odottamassa pesua, mutta siinä se sitten on. Suunnitelmissa olisi hankkia hänelle unipesä, uusi sitteri, oma laatikosto ja sisaruksille tuplarattaat. Suunniteltu lienee kuitenkin puoliksi tehty, vai mitä?

Tällä hetkellä olen vielä fiiliksissä tuosta valmentajakoulutuksesta, jonka läpäisin nyt viikonloppuna. On mukava olla ensimmäisten joukossa mukana tällaisessa virallisessa lajiliiton ja urheiluopiston koulutuksessa, mitä muissa lajeissa on ollut jo pitkään. Fitness on menossa hyvään suuntaan ja rakkauteni lajia kohtaan ei vain sammu.  Koulutuksessa sen sijaan on vain syttynyt palo oppia lisää ja valmentaa enemmänkin. Ja ehkä vielä jossain kohtaa päästä itsekin taas treeneihin kiinni. Milloin se tapahtuu, on sitten toinen asia. Nyt pitää malttaa keskittyä tähän hetkeen ja nauttia tästä ennen kuin tekee hirveästi muita suunnitelmia. Haluaisin jatkaa valmentajakoulutusten käymistä, mutta aion nyt asettaa perhe-elämän ensin etusijalle.

Todistetusti fitnessvalmentaja!

Tinka on nyt vuoden ja kohta kahdeksan kuukautta. Hän on ollut elämänsä aikana ilman minua kolme yötä, kaikki tuon valmentajakoulutuksen vuoksi. Nämä yöt hän on viettänyt isänsä kanssa eli minkäännäköistä yökyläilyä ei ole vielä harrastettu. En siis usko, että toisenkaan lapsen kanssa kovin nopeasti lähtisin omiin menoihin. Tinkan kanssa haasteena on ollut se, että hänen on välillä kovin vaikea nukahtaa. Hän saattaa olla aivan väsynyt, mutta ei vain saa unen päästä kiinni. Ehkä tästä syystä rutiineista poikkeaminen nukkumisen osalta on hänelle haastavaa. Raukka on perinyt äitinsä onnettomat unenlahjat. Yritämme siis mahdollisimman paljon pitää illat samanlaisina. Syödään iltapala, etsitään yhdessä yöpuku ja sitten Muumi (eli hammastahna) ja harjataan hampaat. Mennään kaikki yhdessä petiin, lauletaan unilaulu, halaillaan ja sitten Tinka jää iskän kanssa nukkumaan. Rutiineista huolimatta nukahtamisessa menee aikansa.

Selkeästi ensimmäisen lapsen myötä lapsenhoitoon on tullut tiettyjä periaatteita ja toisaalta taas, joitakin etukäteen suunniteltuja periaatteita on saanut heittää menemään. Meille on ollut tärkeää mennä tilanteen mukaan. Tinka ei millään suostunut nukkumaan omassa sängyssään – okei, nukutaan perhepedissä, ei ongelmaa. Tinka söi hyvin rintamaitoa ja kasvoi hienosti – hyvä, miksi turhaan väkisin opettaa pullolle. Nukahtaminen onnistui vauvana helpoiten rinnalle – olkoon niin, ei äidin ole ensimmäisen vuoden aikana pakko päästä iltarientoihin. Tinka on ollut kiinni äidissä ja aina kaivannut paljon läheisyyttä – selvä, sitä hän tulee saamaan ja äiti voi miettiä omia menojaan sen mukaan.

Totta kai kaipaamme puolison kanssa välillä ihan kahdenkeskistä aikaa, sillä sitä ei ole Tinkan syntymän jälkeen juuri ollut. Toisaalta olemme asennoituneet niin, että nyt on tällainen hetki eikä tämä hetki kestä ikuisesti. Tämä pikkulapsiaika on ohimenevää eikä sitä kannata pilata voivottelemalla. Ihan varmasti vielä tulee aika, kun lapset voi viedä mummolaan tai mummalaan yökylään ja meille jää enemmän myös kahdenkeskistä aikaa. Jos jotain olen tässä oppinut, niin sen, että jokaisella perheellä on omat tapansa toimia. Jokaisen tapa lienee se oikea juuri sille perheelle.

Tällaista sillisalaattia tällä kertaa. Jään vielä muutamaksi päiväksi odottamaan äitiysloman alkamista ja pääsiäistä perheen kesken. Mukavaa viikkoa!

Ei kommentteja: