sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Juoksemaan oppii juoksemalla ja lepäämään lepäämällä

Niinhän siinä sitten kävi. Vähän lepoa eikä mikään tunnu enää ylitsepääsemättömän vaikealta. Se pyhä kolminaisuus harjoittelu, ravinto ja lepo pitää ihan totta paikkaansa. En tee mitään -päivänä kävin aamulla lenkkeilemässä, jonka jälkeen pesin pari koneellista pyykkiä, mutta siinä se sitten oli. Loppupäivän makasin sohvalla ja olin kuolemanväsynyt. Yöunillekin menin ajoissa ja vetelin kymmenen tuntia unta palloon. Taisi tulla lepääminen tarpeeseen. Se on vain jännä, kun sen tarpeen ymmärtää aina vasta kantapään kautta. Ikinä ei tulisi mieleen jättää treenejä väliin tai syödä ohi suunnitelman, mutta lepäämisen voi kyllä ohittaa. Ihmismieli on kummallinen.

Hyvää tankkauspäivää!
(ja eikö ole kiva, että Intersportissa on kaiken maailman
juoksuklinikat ja lenkkaritarjoukset viikko sen jälkeen, kun ostin uudet lenkkarit...)

Suomen paras leipomo on uusi lempiohjelmani!
Lähdin eilen aamulla lenkille sillä ajatuksella, että juoksen rauhallisesti ja pidän sykkeen melko alhaalla. Tarkoitus oli pitää syke maksimissaan 135 paikkeilla. Aika pian kuitenkin huomasin, että sillä hölköttelyllä mitä harrastin, oli hankala saada syke edes 130 tuntumaan. Hölköttely oli myös sen verran hidasta, että sillä menolla puolimaratoniin saisi varata aika reippaasti aikaa. Niinpä puolivälissä lenkkiä kiristin tahtia ja löysin hieman paremman temmon. Syke pysyi silti aisoissa.

Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että loppulenkistä tuntui siltä, että nyt juoksen liian lujaa ja alan väsyä, mutta syke oli silti edelleen maksimissaan 140. Attackissa voin vetää 160 sykkeellä pitkäänkin eikä tunnu missään. Tästäpä sitten sellainen päätelmä, että juoksemaan oppii vain juoksemalla. Ei se kuitenkaan ole ihan sama mitä aerobista harrastaa vaan kyllä juoksemista pitää opetella juoksemalla.



Jäin kyllä miettimään, että olisi varmasti järkevää keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Esimerkiksi halutessaan kehittää lihasmassaa tulisi tehdä kaikki sen asian eteen eikä rasittaa itseään juoksuilla ja jumpilla ja sen sellaisilla. Mutta sitten taas... Ei se olisi yhtä hauskaa! On paljon mukavampaa tehdä kaikkea mahdollista yhtä aikaa! 

Tästäpä lähtee sitten viimeiset kolme viikkoa kisaan! Hommat on aika lailla mallillaan. Hotelli on hoidettu, bikinit muutamaa timangia vailla kunnossa, värit ostettu, kaunistautuminen hoidossa (ulkoistettu jälleen sen paremmin osaavalle henkilölle), aikataulut suunniteltu. Enää tarvitsee vaan treenata, vähän nähdä nälkää sekä hillitä hermonsa. Helppo homma. Ei kai, on tässä ihan hyvä olo kisan suhteen, ei suurempaa paniikkia. Työt on hyvin pitkälti jo tehty. Enää odotetaan, että päästäisiin lavalle!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

En tee mitään -päivä

Tiesittekö, että blogeissa pitää dieetistä puhua mahdollisimman positiiviseen sävyyn? Jos sattuu valittamaan, niin voidaan heti olla huomauttamassa, että "itsepä olet valinnut" tai "mahtaako olla kropassa kaikki kunnossa" tai "onkohan nyt dieetissä vikaa". Loppuun asti pitää muistaa hehkuttaa dieettiä maailman hienoimpana aikana, joka ei oikeastaan ole muuttanut elämässä mitään.

No, ihan tiedoksenne, että meillä ei tällä hetkellä heitellä ruusun terälehtiä ja hypitä onnesta. Meillä lasketaan päiviä dieetin loppumiseen. Useimpina päivinä laskuja tehdään sillä ajatuksella, että koska pääsee kisaamaan, mutta toisina päivinä iloa haetaan ihan oikeasti siitä, että kohta tämä loppuu. Ja veikkaan, että minä en ole tässä kahden hengen perheessä ainoa, joka tämän jakson päättymistä odottaa.

Kirjoitin väärin, meillähän on kolmen hengen perhe eikä kahden.
Kolmas perheenjäsenemme Benda.
Olen jumalattoman väsynyt. Teen töitä päivisin ja ohjaan iltaisin. Nukun kahdeksan tuntia yössä, mutta meinaan silti nukahtaa päivälläkin (nukkumisongelmani on siis kääntynyt päälaelleen). Lähes koko ajan ketuttaa jokin ja hommat tuntuvat vaativan tuplasti energiaa. Energiaa, jota ei ole. Puolet kotona vietetystä ajasta vietän hiljaa ja omissa oloissani, koska en jaksa edes jutella.

Maanantaina havahduin siihen, että päiväni olivat niin täynnä ohjelmaa, että jouduin opettelemaan uusia Les Millsejä treeneissä sarjatauoilla. Siinä kohtaa mietin, että saatan ehkä tehdä liikaa töitä ja tässä ei ehkä ole mitään järkeä. No ei ollut ei, olin ihan pihalla sen ohjelman kanssa myöhemmin. Samana päivänä huomasin, etten voinut keskittyä ruoanlaittoon ilman, että piti käydä välillä kirjottamassa uusia juttuja seuraavan päivän luentodioihin. Hämmennä riisiä, tarkastele power pointia, hämmennä riisiä... Sitten syödään ja siinähän voi samalla esim. tarkastaa sähköpostit ja viimeistellä työasioita. Jos jostain syystä sattuu katsomaan telkkaria, niin sitä voi aivan hyvin tehdä läppäri sylissä ja samalla hoitaa jotakin tähdellisempää asiaa. Jep jep. Ja sitten vielä ihmettelen, että miksi olen välillä niin stressaantunut ja ajan itseäni piippuun...

Instagramissa haasteena käsilaukun sisältö.
Mulla mitään käsilaukkuja ole, mutta nämä kaksi kassia kulkevat päivittäin mukana.
Sitä vaan jäin miettimään, että minkä ihmeen takia multa löytyy joka kassista
vähintään yksi haarukka??
Päätin jo tuolloin maanantaina, että lauantaina pidän lepopäivän. Ja päätös on pitänyt. Huomenna en aio tehdä mitään. En yhtään mitään. Työkone saa olla suljettuna huomisen päivän, sillä sunnuntaina ehtii kyllä. Aion istua sohvalla, tuijottaa telkkaria ja lukea lehtiä. Kämppä on kuin lentoon lähdössä, pyykkikorit täynnä ja nurkat täynnä villakoiria, mutta ihan sama. Tarvitsen vapaata ja tarvitsen sitä nyt. Piste.

Tämä viimeinen kuukausi ennen kisoja on aivan syvältä. On nälkä, väsyttää, viluttaa ja no... vi**ttaa myös. Päivät tuntuvat älyttömän pitkiltä ja tuntuu, että kolme viikkoa on vielä ikuisuus. Vaatteet kertovat, että kunto alkaa olla hyvä (mikään ei pysy enää päällä eikä pienempiä housuja kaapista löydy), mutta silmä ei näe sitä. Peilistä näkyy vain heikkouksia ja puutteita. Käsitys hyvästä kunnosta alkaa olla hämärtynyt. Välillä on vaikea muistaa miksi tätä oikeasti teen.

Se peili!
Tämän homman on loputtava.


Mistä tämä ketutus sitten kertoo?

Siitä, että dieetti alkaa olla pitkä (kohta neljä kuukautta takana), energiansaanti on riittämätöntä ja kulutus suurta. Ravitsemustila ei näinollen ole paras mahdollinen.

Tekisi mieli olla kuin Benda; ensin nukut koko päivän,
ja kun joku tulee kotiin, kerjäät rapsutusta ja ruokaa.


Mutta tiedättekö mitä? Jos kirjoitan huomenna illalla uuden postauksen, niin olen sitä mieltä, että elämä on ihanaa ja lähes täydellistä. Sitä se lepääminen ja runsaampi syöminen nimittäin teettää (huomenna myös tankataan). Onkin mielenkiintoista miten ravitsemus vaikuttaa myös mieleen eikä vain fyysiseen olotilaan. Kuinka paljon käsi kädessä elintavat kulkevatkin myös psyykkisen hyvinvoinnin kanssa. Eihän siinä mitään uutta ole, mutta yhä uudelleen asian vain aina näin dieetillä ymmärtää.

Ohjaukset olen jaksanut yllättävän hyvin ja toisaalta niistä saa myös hyvää mieltä, kun saa fiiliksen päälle ja pystyy tunnin ajaksi unohtamaan kaiken muun. Huomenna ajattelin kyllä, että jospa kävisin tekemässä tämä dieetin ensimmäisen (!) aamuaerobisen ja lenkkeilemässä. Katsotaan.

Okei, en aio valittaa tämän enempää. Pysyttelen jatkossa aina huonon fiiliksen aikana poissa sosiaalisesta mediasta, niin en jakele negatiivisuutta turhaan. Joka tapauksessa, haastan kaikki kiireiset ihmiset pitämään En tee mitään -päivää huomenna. Ainakin yrittämään. Ainakin puolet päivästä. Viikonloppuja!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kuukausi jäljellä!

Neljä viikkoa kisaan ja tällä hetkellä se tuntuu tooodella pitkältä ajalta. Kävimme eilen Prismassa kaupassa ja olin valmis syömään koko kaupan. Teki mieli kaikkea mitä näin; keksejä, leipää, munkkeja, jauhelihaa, jogurttia, karjalanpiirakoita, hedelmiä, juustoa ja totta kai karkkia. Kaikki mahdollinen näytti hyvältä. Paitsi Jaffa-keksit, joista en tykkää. Ilmeisesti ikinä ei ole niin makeanhimo, että Jaffa-keksit alkaisivat kuulostaa houkuttelevilta.

Joka tapauksessa viimeinen kuukausi on sellainen, että alkaa pikkuisen ottamaan jo päähän. Ei huvittaisi enää syödä pieniä annoksia saamatta vatsaansa täyteen. Haluaisi ahtaa mahansa täyteen pastaa ja asettautua sitten vatsansa viereen huilaamaan. Tosin tämä halu kestää tasan kisaan asti ja katoaa sillä sekunnilla, kun saisi syödä. Onneksi ruokavaliooni on nyt löytynyt todella toimiva kokonaisuus. Vaikka energiaa tulee vähän, jaksan melko lailla hyvin. Edelleen Attackissakin tunnen itseni todella kevyeksi ja se auttaa jaksamaan, vaikka joskus lihaksista muuten vähän virtaa puuttuisikin. Syön jonkin verran hiilareita tällä hetkellä ja proteiinia vain välttämättömän. Koska ohjaan paljon, tarvitsen hiilaria jaksaakseni. Tällä ruokavaliolla jaksan hyvin ja kunto menee silti koko ajan eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti.

 
Tänään oli huikea päivä, sillä meillä oli Porihallilla MasterClassit ja saimme huippuohjaajat mukaamme lanseeraamaan uudet Les Millsit. Olin itse mukana BodyAttackin ja Sh`Bamin lanseerauksissa ja erityisesti Attack oli aivan mieletön. Huikea fiilis ja itsestä kaikki irti. Toimin ohjaajakollegan kanssa vierailevan ohjaajan varjona, jolloin pystyin keskittymään vain tekniikkaan ja täysillä menemiseen. Tulipa treenattua! BodyAttack on edelleen suurin tuntirakkauteni eikä ole sen voittanutta.
 
Sh`Bam vedettiin tänään panttereissa!
Viimeinen kuukausi menee eteenpäin edelleen kuntoa parantaen. Hieman kireämmäksi kun vielä pääsee, niin hyvä on. Kokonaisuudessaan olen suht tyytyväinen tämänhetkiseen kuntoon, mutta lavalle haluan viedä pikkuisen vielä kireämmän paketin. Eli vielä siis unohdetaan mieliteot ja keksit ja ruisleivät. Pitää antaa kaikki tälle viimeistelylle, niin ei tarvitse sitten tällä kertaa itkeä pettymystään kisan jälkeen. Tämänkertainen dieetti on ollut kohtuullisen mukava matka ja jos siitä yksi kuukausi on vaikeaa, niin so what? Mikä idea tässä olisi, jos homma olisi helppoa? Se on vähän sama kuin kaiken treenaamisen kanssa. Ei sitä helppouden takia tehdä.


 Hirveän onnellinen olen siitä, että olen saanut osakseni todella paljon tukea ja tsemppauksia. Tällä viikolla yhden päivän aikana sain salilla kolmelta eri ihmiseltä tsempit. Siitä tulee ihan todella mahtava fiilis. Hienoa on myös se, että laji ei ole enää mikään kummajainen vaan ihmiset tietävät mitä fitness on ja kannustavat aivan kuin olisi mistä tahansa urheilulajista kysymys. Fysiikkaurheilijat kun ovat urheilijoita siinä kuin muutkin urheilijat. Laji on erilainen mutta ei vähempiarvoinen. Ja se, että jonkun mielestä fitness ei ole urheilua, ei oikeastaan kiinnosta minua enää lainkaan. En jaksa ollenkaan vaivata päätäni muiden ajatuksilla. Rakastan tätä hommaa ja se on tärkeintä. Ei minulla ole tarvetta todistella urheilijastatustani kenellekään. Pidän itseäni amatööriurheilijana ja jos se ei jollekulle sovi, niin se on sitten sen henkilön ongelma. Itse olen tyytyväinen lajivalintaani ja se kai on tässä hommassa se merkittävin asia.
 
Tiimini Koiviston Isku muuten avasi tänään Facebook-sivunsa eli jos kiinnostaa Porin Koiviston Iskun Fitnessjaoston touhut enemmänkin, niin käypä tykkäämässä meistä. Löydät sivun nimellä Koiviston Isku Fitness.
 
Asics Cumulus
Kisavalmistautumisen ohessa olen kääntänyt katseita jo hieman tuleviakin haasteita kohtaan ja aloittanut maratonvalmistautumiset uusien tossujen hankkimisella. Koska treenaaminen on yliarvostettua ja lähinnä lahjattomille, niin aloitin tärkeimmästä. Alan ehkä tekstiilijuoksijaksi. Ei vaan, pakkohan se on olla kengät kunnossa ja edelliset Adidakset kun eivät millään muotoutuneet omaan jalkaan, niin uudet lenkkarit oli hankittava. Tuntuvat jalassa älyttömän pehmeiltä, joten kengistä tämä homma ei tule kiinni jäämään. Jostain muusta se kyllä voi jäädä, mutta en vaivaa sillä päätäni vielä.
 
Erinomaista viikonloppua kaikille! Jos naispuoleisia ihmisiä kiinnostaa liikkujan ravitsemusasiat, niin vedän pienen kolmen vartin luennon huomenna Porin Lady Linellä klo 14 alkaen. Käyn läpi kuntoilevan ihmisen ruokavalion perusperiaatteet ja annan aikaa kuulijoiden kysymyksille. S-etukorttia näyttämällä pääsee vielä huomenna myös salille treenaamaan eli voit samalla käydä verryttelemässä salin puolella. Tai vaikka jatkaa kanssani Porihallille Zumban MasterClassiin! Ei muuta kuin liikunnallista sunnuntaita vaikkapa seuraavalla teemalla:
 
Porilaista huumoria ;)
 

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Vaikealta viikolta hyvinvointiviikkoon ja uusi tiimi!

Takana on haastava viikko. Töitä tehtiin joka päivä aamusta iltaan ja treenit hoidettiin hyppytunneilla. Yöunet jäivät vähiin ja se hemmetin flunssa vaivasi koko viikon. Edelleen on ääni poissa. Onneksi ei kuitenkaan kuumetta nostanut, niin kaikki hommansa sai hoidettua. On hieman haastavaa, kun tekee kahta osa-aikatyötä ja lisäksi toimii yksityisyrittäjänä ja ohjaajana (se taitaa olla se kolmas osa-aikatyö). Yrittäjänä minulla on yksi kuukausihomma sekä useampi asiakas. Eli olisko tuossa sitten periaatteessa viisi työpaikkaa? No, ei saa valittaa, kun on töitä, mutta kalenterin hallinta on oikeasti kohtalaisen haastavaa tällä hetkellä. Viiden työn sijoittaminen niin, että aikataulut sopivat sekä minulle että työantajille/asiakkaille ei ole aina ihan yksinkertainen yhtälö. Lisätään tähän vielä kilpaurheilua ja se fakta, että yhtä lukuunottamatta kaikki työt tulevat kotiin asti, niin vapaa-ajan ongelmia ei ole. Koska ei ole vapaa-aikaakaan. Ja jos on, se käytetään nukkumiseen.

Aamu alkaa puurolla.
Ja Mynthonilla ja Buranalla.
Koko viikon tuntui siltä, että oikeasti nyt se hymy hyytyy enkä jaksa enää. Sitten tuli tämä päivä; viikon ainoa vapaa ja tankkauspäivä. Ja eiköhän se hymykin alkanut taas löytymään. Seuraava vapaapäivä tosin on joskus kahden viikon päästä eli nyt pitää nauttia.




Tuleva viikko on Hyvinvointiviikko. Tällä en nyt tällä kertaa viittaa omaan hyvinvointiini vaan Porihallin, LadyLinen ja Friitala Sport Centerin teemaviikkoon. Eli tulevan viikon pääsee S-etukortilla treenaamaan! Tiedossa on myös erityistä ohjelmaa, kuten saliohjausta, meikäläisen ravitsemusluento sekä huikeat Master Classit. Koko ohjelman näkee S-kanavalta.

Huomenna lähden Tampereelle opettelemaan uusia Les Millsejä. Tiedossa on kuusi tuntia putkeen eli Pumpin, Attackin ja Sh`Bamin koulutukset yhteen menoon. Voi dieettiläistä illalla vähän hapottaa. Joka tapauksessa uudet ohjelmat lanseerataan Master Classeissa ensi viikonloppuna Porihallilla. Itsekin hyppään lavalle mutta ohjausvastuun luovutan tällä kertaa itseäni paremmalle. Sunnuntaina sitten Zumba Master Class, jossa myös tyydyn vain nauttimaan menosta ja huippuohjaajasta. Porilaisten (ja ulvilalaisten ja nakkilalaisten ja kaikkien muidenkin kynnelle kykenevien) kannattaa siis suunnata Porihallille ensi viikolla!


Kisoihin on nyt siis tasan viisi viikkoa aikaa. Niin vähän ja samalla niin paljon. Voimat hupenevat, joten viisi viikkoa on vielä ikuisuus. Toisaalta kunto vaatii vielä hiomista, jolloin viisi viikkoa on aivan liian vähän. Mutta näinhän se aina on. Sovitaan, että viisi viikkoa on nyt ihan sopivasti.

Kilpailuihin lähden nyt edustamaan Team Porin Koiviston Iskua. Liityin tiimiin hetki sitten ja innolla lähden Iskun edustajana kisaan. Tiimin edustajat menestyivät upeasti syksyn SM-kisoissa, joten kauheat paineet kasautuivat heti itselle tiimiin kuulumisesta. No ei vaan, positiivisesti minut otettiin vastaan enkä kokenut paineita. Parhaani olen tehnyt ja teen loppuun astikin. Sitten toivon, että se riittää mahdollisimman pitkälle.


Viisi viikkoa siis vielä täyttä höyryä eteenpäin! Elämä on yhtä (hallittua?) kaaosta mutta ei se mitään. Kämppä on lentoon lähdössä ja ruokailutilan pöytää ei työpapereiden alta erotu, mutta mitä sitten? Silloin on tehtävä, kun on sen aika. Muunlainen aika tulee sitten myöhemmin. Ihan kohta.

Naistenpäivänä treeniä ja Ässien matsia. Siinähän ne on tämän naisen lempiasiat!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Maratonilta toiselle

Mitä täällä tapahtuu? Olen ehkä kohtalaisen sekaisin. Äkillisen päähänpiston johdosta ilmoittauduin Yyterin puolimaratonille. Eli kun kisarupeama huhtikuun 13. päättyy, niin noin kuukauden päästä pitäisi vetäistä 21 km juosten. Että  onhan siinä ihan kuukausi aikaa treenata. Mitähän mun päässä liikkuu?

Oikeasti olen jo vuosikaudet suunnitellut puolikkaan juoksemista, mutta aina vain siirtänyt, kun on ollut kisoja ja muita treenejä eikä ole tullut juostua niin paljoa. Nyt ajattelin, että hitot, kunto on hyvä, vaikka varsinaista juoksulenkkiä ei ole juuri tullut tehtyä, niin mennään kokeilemaan. Jos siinä menee ikuisuus siinä juoksussa tai jos en pääse edes maaliin, niin mitä sitten? Mitä väliä sillä on? Olenpa ainakin lähtenyt matkaan. Itseäni vastaan olen joka tapauksessa juoksemaan lähdössä, siinä hommassa minua ei sijoitukset kiinnosta. Nyt vaan pitäisi hoitaa sykemittari ja lenkkarit kuntoon, niin voisi käydä hieman pidempää lenkkiä kokeilemassa.

Jos siis kiinnostaa juokseminen, niin Yyterin maraton juostaan lauantaina 17.5. Tarjolla on maraton, puolimaraton sekä kuntokymppi ja löytyy niin kilpa- kuin kuntosarjaakin. Yyterissä nähdään siis!

Sitä ennen olisi kuitenkin jotain muuta kisaa tarjolla. Viikot vähenee ja hymy hyytyy kuulkaa. Kuusi viikkoa h-hetkeen ja hieman alkaa väsyttää. Toisaalta nautin näistä viimeisistä, tiukoista viikoista ja toisaalta odotan vain, että tämä päättyy. Yhdenlainen maraton tämä kisavalmistautuminenkin on. Tunteet vaihtelevat hirveällä vauhdilla ja monet pienetkin asiat tuntuvat jättimäisiltä stressin aiheuttajilta (taas tämä stressisana, en ole siis vieläkään löytänyt sitä hallintakeinoa). Hyvällä fiiliksellä kuitenkin kisoja kohti, hyvä tästä tulee.


Tankkauspäivänä testissä.
Makeutettu osin sokerilla, osin stevialla ja oli kyllä todella makeaa!
(vai johtuuko makuaistin herkistyminen tästä dieetistä?)

Tankkausta!

Tee on kova sana iltaisin
Eilen pääsin Kukka Laakson tekniikkaopetukseen ja siellä tuli mieleen, että ei tuo kahvakuulaurheilukaan varmaan hassumpi laji olisi. Tekniikka vaan vaatii jatkuvaa hiomista. Kukan menoa on hieno katsoa, kun kuula kuin kuula nousee niin näppärästi ja täydellisellä tekniikalla. Itse huomasin myös kuulaillessa, että kunto ja kestävyys on tällä hetkellä ihan hyvällä mallilla. Kevyellä kuulalla pitkätkään sarjat eivät väsyttäneet ollenkaan ja painavammallakin jaksoi ihan hyvin pitää tempoa yllä. No, emme me nyt kovin rankkoja treenejä tehneetkään, kun keskityimme enemmän tekniikan hiomiseen.


Kuulailun lisäksi viikonloppuna tuli myös nautittua teatterista sekä musiikista RaumaRockin parissa (vaikka ei sillä kyllä rockin kanssa ollut mitään tekemistä). Nyt sitten valmistautuminen taas uuteen, kiireiseen viikkoon. Jos seuraavista kuudesta viikosta selviän kunnialla (ja ehdin treenatakin jossain välissä), niin ehkä palkitsen itseni ruhtinaallisesti. Katsotaan. Tänään heräsin kurkku kipeänä eli nyt pitää olla sormet ristissä, ettei tulisi mitään pahempaa flunssaa vaan selviäisin pelkällä kurkkukivulla (niin kuin yleensä käy). Viimeksi C- ja D-vitamiinitankkaukseni tuotti tulosta (tai lumetulosta) ja flunssa jäi tulematta; pitää kokeilla samaa nytkin!

Mistä tietää, että alkaa olla jo aika hoikka?
Pää näyttää ihan hervottoman suurelta!



Kyllä oli tehty porilaiselle vaikeaksi tuo musiikin kuuntelu. Pelkkää Lukkoa joka puolella!