sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tunteiden vuoristorataa

Päivien fiilis vaihtelee melkoisen paljon. Eilen oli ehkä koko kesän mukavin päivä ja tänään taas olotila on ollut ihan kaikkea muuta.

Eilen ensin aamupäivällä kävin tekemässä rinta-hauistreenin ja sitten iltapäivällä hyppäsin autoon ja matkattiin Helsinkiin. Hietaniemessä oli Rock the beach -festarit, jonne piti päästä Danko Jonesia katsomaan. Myös Rammsteinin teatteriesitystä muistuttava keikka tuli seurattua. Aikamoinen ilotulitushan tuo oli.

 
Rock the beachille suurensuuri plussa siitä, että festareille sai viedä omat eväät ja vesipullon. Niinpä frozzypackiin oli pakattu broilersalaatti, jonka vetäisin keikkojen välissä. Ei tarvinnut nähdä nälkää koko iltaa, festarikojujen ruoka kun harvemmin on dieettiläiselle sopivaa.
 
Päivä oli siis todella mukava, sää suosi, seura oli hyvää ja bändit loistavia. Huono puoli oli se, että koska Rammstein lopetti vasta klo 23 jälkeen, olimme tien päällä puolenyön maissa ja kotona puoli neljältä. Tällainen valvominen ei vaan sovi tähän kohtaan. Tänään on sitten oltu sympatiakrapulassa muiden festarikävijöiden kanssa, koska valvominen aiheuttaa vähän samanlaisen olotilan.
 
Aamupäivällä herätessä siis lähinnä vitutti. Vaaka kertoi muutamasta pudonneesta sadasta grammasta, mutta koska odotin isompaa pudotusta, tulos ärsytti. Sitten lähdin treenaamaan, mutta kotoa olikin banaanit loppu, vaikka tarkoitus oli syödä sellainen treenin jälkeen. Ärsytti. Treeneissä oli tarkoitus alkulämmittelyn aikana kuunnella BodyPumpin (josta muuten video on arvioitu ja lisenssi plakkarissa!) musiikkia huomista tuntien kertaillen, mutta sitten ärsytti se, että aina pitää olla jotain tärkeää tekemässä. Niinpä laitoin Pumpin sijaan rockit soimaan ja pidin kuulokkeet korvilla poikkeuksellisesti koko treenin ajan. Helpotti hieman.
 
Jalkatreeni oli ihan suht hyvä, mutta selkeästi vähän väsytti. Hiilarit on vähissä ja peilikuvakaan ei näyttänyt yhtään miltään ja taas ärsytti. Tiesin, että kotona odottaisi noin miljoona hommaa, joita ei huvittaisi tehdä. Ärsytti.
 
 
Loppupäivä sujui onneksi mukavammin, koska yksinkertaisesti siirsin kaikki hommat enkä tehnyt ainuttakaan. Tiedän, että ne odottavat taas huomenna, mutta mitä siitä. Tänään ei vain kyennyt. Onneksi illalla oli vielä Zumban ohjaus, niin fiilis hieman piristyi. Ryhmäliikunnan suola on porukka, joka saa fiiliksen kohoamaan, vaikka kuinka väsyttäisi. Mahtava tunnelma oli sunnuntai-illan Zumbassa ja kotiin lähdinkin sata kertaa energisempänä. Huippua.
 
Tästä lähdetään sitten painamaan loppurutistusta. Jyväskylän karsintaan on kuusi viikkoa aikaa ja kohtalaisen hieno line up on tulossa, tällä hetkellä 24 ilmoittautunutta. Bodylehden sivuilla on muuten meikäläisen  kilpailijaesittely. Hieman pää jäässä ilmeisesti olen esittelyn tehnyt, koska blogilinkki ei näytä vievän yhtään mihinkään. Että näin. Ei taida enää tässä kohtaa ihan olla kaikki muumit aina laaksossa tällä naisella.
 
Kaiken kaikkiaan tähän asti on kulkenut todella hyvin eikä huonoja päiviä ole juurikaan ollut. Treeneissä on jaksanut koko ajan rutistaa ja treenipainot ovat pysyneet ennallaan. Aamulenkille lähtee aina yhtä hyvillä fiiliksillä ja kaiken kaikkiaan fiilis on positiivinen ja odottava. Eli kohti seuraavaa viikkoa ja lähemmäs karsintaa mennään!
 
 

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pienet ilot

Kaiken tämän hullunmyllyn keskellä voimaa saa monista asioista. Pienistä ja suurista asioista. Dieetillä tykkään siitä, että asioita arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen. Se, että yhtenä päivänä viikossa nukkuu pitkään, on juhlaa. Aamupuuro on niin hyvää, ettei sen makua voi sanoin kuvailla. Ennestään tutut maut ovat suorastaan makunautintoja, kun niitä todella maistelee. Aamuvarhainen hikilenkki hiljaisessa kaupungissa saa aikaan pienimuotoisen euforian tunteen, hyvästä salitreenistä puhumattakaan. Kunnon etenemisen havaitessaan tuntee itsensä voittajaksi, jolle vain taivas on rajana.

Vastapainona sitä kyllä kokee myös jonkin verran negatiivisia tunteita (en pääse kuntoon ajoissa, nälkä ja tekee mieli pullaa, ärsyttävää kun väsyttää eikä jaksa keskittyä), mutta ei niihin kannata jäädä märehtimään. Parempi keskittyä hyviin asioihin, joita kyllä löytyy...

Hyvä treeni


Ruokavalion muutokset

Ihanat asiakkaat kaikissa työpaikoissani


Uudet treenivermeet
Kisavalmistautumiset
Attackin jälkeinen euforia
Etenevä kunto

Puoliso, perhe, ystävät

Pieniä iloja, suuria tunteita.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Rauhallinen juhannus

Ihana juhannus takana. Kruununa viime yön kymmenen tunnin yöunet :) Unille jäi myös kilon verran elopainoa, joten homma kulkee kuin juna eteenpäin. Juhannus oli erilainen siinä mielessä, että vietettiin se tällä kertaa kaupungissa ja hyvin rauhallisesti. Yleensä juhannukseen on kuulunut festarit, olin sitten dieetillä tai en. Ja kyllä tuossa todettiin, että ehkäpä taas ensi juhannuksena suunnataan festareille. Aikuistuminen, mitä se on?


Torstai-illalla vedin vielä BodyPumpin juhannustreenaajille, joita olikin ihan kiitettävä määrä. Myöskään perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina en joutunut olemaan yksin salilla eli pyhätreenaajia löytyi mukavasti. Perjantai vietettiin ystävien kanssa meillä grillaten ja pelaillen. Itsekin hieman repäisin ja aloin ryyppäämään.


Juomana Cola Zero ja grillissä broileria, jonka kylkeen salaattia. En koe jääneeni paitsi mistään, kun en saanut ruokajuomaksi viiniä tai siideriä.



Poseerausta juhannustreeneissä
Lauantaina piipahdettiin mökillä ja sen jälkeen Yyterissä. Sitten olikin aika nukkumaan, jotta jaksoi aamulla treenaamaan. Melko tylsää? Ei suinkaan, ihanaa kun saa nukkua hyvin ja keskittyä treenaamiseen.
Ei ollut Yyterissä hirveän railakkaat juhlat käynnissä...
Mihinkään muuhun sitä sitten ei jaksakaan keskittyä. Kaikki energia menee aamulenkkeihin, eväisiin, ruokarytmiin, treeneihin, ohjauksiin ja muihin valmistautumisiin. Kaikki muu on toisarvoista. Hirveän vaikea keskittyä ja esim. suunnitella syksyä, jossa tiedossa runsaasti tapahtumia. Sitä vain menee päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin. On hirveän itsekäs, muttei oikeastaan edes jaksa tuntea huonoa omaatuntoa asiasta. Tällaista on urheilijan elämä välillä eikä se ikuisuuksia kuitenkaan kestä.
Kohti seuraavaa viikkoa siis!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

"On sulla elämä"

Näin totesi puolisoni minulle eilen. Ilmeisesti viittasi kohtalaisen runsaaseen to do -listaani. Ja kieltämättä itsestäkin välillä tuntuu siltä, että onpa mulla elämä ;)

Viikonloppu meni ihanasti Myllyniemessä koulutuksessa. Perjantaista sunnuntaihin oltiin Saukkolan perukoilla idyllisessä maalaismaisemassa innostavien ihmisten parissa. Ajatukset olivat totaalisen poissa arjesta ja keskityin oppimiseen ja tulevaisuuden visiointiin. Oli niin huippu viikonloppu, etten oikein keksi edes sopivia sanoja. Omat eväät kävin mökissäni tekemässä; mukaan oli pakattu valmiiksi paistettua kanaa, kananmunia, salaattivermeet, raejuustoa ja porkkanoita. Jotenkin nälkä ei edes vaivannut, kun ajatukset olivat koko ajan jossain muualla kuin dieetissä.

Viikonlopun majoitus
Lauantaina kävin tutustumassa Saukkolaan keskustaan lenkkeilyn muodossa. Aika hyvältä ja kevyeltä tuntuu juokseminen tällä hetkellä. Tekisi mieli kokeilla pidempääkin lenkkiä, mutta ehkäpä maltan mieleni vielä. Kokeillaan sitten kisojen jälkeen.

Tämä Naisyrittäjyyskeskuksen järjestämä InnoLady Camp on nyt siis virallisten leirien puolesta ohi. Äärettömän onnellinen olen siitä, että pääsin valmennukseen mukaan. Ensinnäkin ryhmä, joka koulutukseen valittiin, oli todella tärkeä tuki yrityksen perustamisessa. Neuvot, vinkit, ideat ja kannustaminen olivat kultaakin kalliimpia. Vertaistuki tällaisessa tilanteessa on tärkeää enkä ilman sitä olisi ehkä näin luottavainen tämän homman suhteen. Kouluttajat leireillä jakoivat arvokasta tietoa ja opin valtavasti. Varsinkin, kun kaikki yrittäjyyteen liittyvä oli minulle uutta. Ajatuksena oli vain laittaa toiminimi pystyyn, hommata kirjanpitäjä ja aloittaa hommat. Jep. Olihan siinä pari muutakin huomioitavaa juttua... Ja vielä muutama lisää, jos homman haluaa tehdä kunnolla.


Herääkin ajatus siitä, kuinka monessa muussakin tilanteessa vertaistuki olisi tärkeää? Painonhallitsijat usein kaipaavat ryhmän tukea, samoin esim. diabeetikot, keliaakikot yms. On tärkeää puhua jonkun kanssa, joka on samassa tilanteessa. Mites sitten fitnessurheilijat? Haluaisin ajatella, että kannustaisimme toisiamme ja olisimme tukena, vaikka kanssakilpailijoita olemmekin. En tiedä miksi, mutta joskus tuntuu että jonkinlaista kyräilyä on ilmassa. Itse ainakin mielelläni treffaisin muita kilpailijoita, pitäisin yhteisiä posetreenejä tms. Ei kai se minulta ole pois jos joku toinen menestyy? Ja jos se joku toinen sattuu olemaan samasta sarjasta ja menestyy, niin sehän ei ole sen toisen vika vaan oma tekeminen ei ole silloin riittänyt.

Viime kisojen jälkeen olin todella pettynyt. Se tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta ja lamaannutti aika pitkäksi aikaa. Nyt olen (ehkä) vähän viisaampi. En lähde kisoihin häviämään, mutta en usko samanlaiseen romahdukseen, mikäli menestystä ei tule. Se on vain sitten opittava katsomaan peiliin. Ja piste.


BodyPump-lisenssivideon kuvaaminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Lähdin kamerani kanssa liikkeeseen ostamaan uutta akkua ja minulle todettiin, ettei niin vanhaan(!) kameraan saa enää akkua. Sehän on jo viisi vuotta vanha, ilmeisesti viisi vuotta on ikuisuus näiden laitteiden kanssa?? Siihen ei myöskään saa virtapiuhaa eikä siitä voi siirtää videoita tietokoneelle. Ainakaan siis yksinkertaisesti tai edullisesti. Loistavaa.

Sitten hommasin pokkarikameran ja testasin videokuvaa. Kameraan mahtuu 10 minuuttia videokuvaa. Mitä? Ei voi olla mahdollista. Ajatuksissa jo siirtää kuvausta, koska tästä nyt ei vaan tule mitään. Sitten tajuttiin ottaa kamera pois HD-moodilta. Johan tuli lisää kuvausaikaa. Tunti on nyt siis kuvattu! Mikä kivi on pudonnut sydämeltä. No, siis vielä en ehtinyt ekaa minuuttia pidemmälle katsoa, että voihan sieltä vielä tulla yllätyksiä vastaan... Mutta sitä mietin sitten.

Joka tapauksessa saavuin eilen kotiin töiden, kameranhakureissun, ohjauksen ja kaupassa käynnin jälkeen. Tein iltaruoan sekä tämän päivän eväät, jonka jälkeen kello oli vähän vaille kymmenen illalla. Sitten totesin, että nyt alkaakin BodyAttack-tunnin opettelu tätä päivää varten. Ja sitten kun siitä selviän niin torstaiksi olisi uuden BodyPump-tunnin opettelu. Ja sitten perjantaina on muuten yksi kuvaussessio. Niin ja pari työhommaa odottaa viikonloppua, että ehtisin istua koneelle. Ai joo, tämä talo alkaa näyttää hurjalta ja joo kyllä, minun tavaroitahan nämä täällä ympäriinsä ovat, mutta kun olen priorisoinut nyt vähän eri tavalla... Hmmm, en ehkä ihmettele, että minulle todettiin, että "On sulla elämä" ;) Tervetuloa kylään meille, elämä on yhtä hallittua kaaosta!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kesäviikonloppu

Onpas toivotonta tämä bloggailu, kun on koko ajan olevinaan niin kauhea kiire. Puuh. Mihinkään ylimääräiseen ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Onneksi kohta on juhannus, niin pystyy hetkeksi hengähtämään.

Viikonloppuna tein pienen ajoreissun Tampereen kautta Kuopioon ja takaisin Poriin. Reilut 800 km kahdessa päivässä, ei huono. Tampereella ensin Biancenevessä bikinien mallipalaveri ja kenkien osto. Ai että on muuten sirot kengät. Ja ihan älyttömän hyvä kävellä, kun korko on nyt aiempaa matalampi. Korkokengillä kävely ei muutenkaan tuota vaikeuksia, vaikken normaalisti niitä kovin usein käytäkään. Joskus on tullut viihdyttyä enemmänkin koroissa, joten kävely sujuu ihan mallikkaasti. Kisoja ajatellen olenkin enemmän huolissani niistä T-kävelyn poseerauksista kuin varsinaisesti kävelystä. Harmi vain, että kilpailuun valmistava leiri on juuri ensi viikonloppuna, kun olen koko viikonlopun koulutuksessa. Jää siis väliin, vaikka tarvetta olisi kyllä ollut. Jospa vielä tulisi toinen ennen syksyä.


Bikinien väristä oli pieni visio Tampereelle ajaessa, mutta tuo visio heitti häränpyllyä liikkeessä. Lopullinen väri oli itselleni todella yllättävä valinta, josta olen edelleen hieman hämilläni. No, intuition varassa on hyvä mennä :) Sellainen kisafiilis iski tuosta käynnistä että huh huh! Tosin sovituskopin peili oli sen verran armoton, että aloin pohtia pitäisikö sinne Kuopioon jatkaa juosten... Eiköhän tästä vielä silti kuntoon keritä!

Pysähdyspaikkana Tiinan Tupa. Dieetin jälkeen sinne on pakko palat, koska Tiinan korvapuustit huusivat mun nimeä!
Ajomatka jatkui siis helteisen Suomen läpi Kuopioon, jonne saavuin iltasella. Matka sujui hyvin, vaikka tasaisin väliajoin pitikin pysähtyä naistenhuoneessa käymään. Tampereeen ja Kuopion välillä kolme pysäystä on jo jonkinnäköinen saavutus.

Sunnuntaina tuhlasin rahani kauppakeskus Matkuksessa, josta löysin kaikkea muuta paitsi niitä juttuja, joita lähdin hakemaan. Vetoremmeistä löytyi kaksi vaihtoehtoa, jotka kumpikin olivat huonoja. En tajua miksi en löydä kunnollisia remmejä!


Remmejä testattiin heti Gym 99:llä, jossa koutsin kanssa oli vuorossa jalkatreeni. Aivan huippua treenata vanhalla, tutulla salilla pitkästä aikaa valmentajan kanssa. Huipputreeni ja palautekin oli varsin positiivista. Onhan tässä matkaa vielä ja töitä saa painaa ihan tosissaan, mutta pääosin olin paljon paremmalla fiiliksellä kunnon suhteen tuon käynnin jälkeen. Ja ilmeisesti jonkinnäköinen stressi asian suhteen laukesi, koska seuraavana päivänä painosta oli jäänyt puolisen kiloa matkan varrelle. Sitä kun yksinään junnaa niissä samoissa painolukemissa ja tuijottaa samaa peilikuvaa päivästä toiseen, saattaa sokeutua ja masentua, kun homma ei tunnu etenevän. Yrittää löytää syitä asialle, vaikka ainoa ratkaisu on kärsivällisyys ja rentoutuminen. Kumpikin on tunnetusti minulle ihan äärettömän helppoja asioita...


Gymillä pitkästä aikaa, ihan huippua!
Kotimatkan selvisin neljällä pysähdyksellä. Neljä pysähdystä 400 km:n aikana. Toisaalta ihan hyvä noin tehokkaan jalkatreenin jälkeen.

Eilinen BodyAttack sujui ihan mukavasti, vaikka takareidet hieman kiristivätkin. Yleiskunto on kuitenkin varsin kova ja näin painon pudottua tekeminen on todella helppoa. Selkeä ero suorituskykyyn. En tiedä johtuuko se pudonneesta painosta vai optimaalisesta ruokavaliosta, mutta jaksaminen on todella hyvää luokkaa tällä hetkellä.

Osana optimaalista ruokavaliota
Tänään tuo jalkatreenin kipu sitten iski. Voi taivas. Aamulenkillä onneksi vähän jalat vertyivät, mutta nyt saa taas kävellä varsin rauhallisesti ja etsiä ilman rappusia olevia kulkureittejä. Mutta ei se mitään. Ehkä minullakin on kohta jalat :)


Tänään yritin kuvata BodyPumpin lisenssivideon. Tai kuvasinkin sen ihanien asiakkaiden kannustamana. Ja mitäs sitten tapahtui? Kamerasta oli loppunut akku 40 minuutin kohdalla! Juuri latauksesta otettu täynnä ollut akku! Miten hitossa se on mahdollista?? En tajua. Uusi yritys siis kuvauksen suhteen tehtävä ensi viikolla, puuh. No, harjoitus tekee mestarin ja tuosta 40 minuutin setistä on hyvä katsoa maneerit ja virheet. Tiedän silti heti oman maneerini; sanon "jes" joka kohdassa. Ihan joka välissä. Se on ärsyttävää mutta en osaa lopettaa. Tapansa kullakin ;)