lauantai 25. helmikuuta 2017

Ne hiton raskauskilot!

No niin, tässä sitä taas ollaan. Tuskailemassa näitä hiton kiloja, vaikka ollaan vasta juuri pääsemässä raskauden viimeiselle kolmannekselle ja painonnousun pitäisi olla vasta edessä. Neuvolassa kuitenkin sain havahtua siihen, että viimeisen kuukauden aikana painoa on tullut kilo viikossa ja yhteissaldo on jo 13 kg. Ja oikeasti havahduin tähän vasta nyt, sillä olen ajatellut homman etenevän tällä kertaa paljon mukavammin.

Tinkastahan kiloja tuli yhteensä 25. Ne kyllä kaikki lähtivät alle vuodessa, joten siinä mielessä ongelmaa ei ollut.  Ei se kilojen kerääminen nyt kuitenkaan kovin tarpeellista liene ja ainahan siihen saattaa riskejä liittyä. On kuitenkin vaikea miettiä mitä sitä tekisi toisin.

Minulla on nimittäin nälkä. Ihan jatkuva ja todellinen nälkä. Tuntuu, että vatsa ei kunnolla täyty mistään ja koko ajan voisi syödä. Erityisesti iltaisin, jolloin tuntuu, että mikään iltapala ei pidä nälkää koko yötä poissa. Olen toki myös herkutellut, ei sitä käy kieltäminen, mutta pääasiassa olen yrittänyt täyttää vatsaa ihan perusruoalla ja välipaloilla. Aamupuuro on palannut jäädäkseen ja lisäksi olen syönyt kilokaupalla appelsiineja. Mitään radikaalia ruokavaliossa ei siis ole tapahtunut, lähinnä kai välipalojen määrä on tämän nälän myötä kasvanut.

Hassua on se, että tuo 13 kilon painonnousu piti nähdä neuvolan puntarilla, itse en sitä ole huomannut. Niinkö paljon sitä peilikuvalleen sokeutuu? Vai näkeekö sitä aina vain vatsan, kun sinne peiliin katsoo? Jää se vatsan yläpuolelta löytyvä ylimääräinen leuka sitten huomaamatta? Jotenkin olen tässä raskaudessa voinut henkisesti niin hyvin, että vartalon muutokset eivät ole juuri herättäneet tunteita. Lähinnä olen vain fiilistellyt vatsaa ja ollut siitä onnellinen. Myös fyysisesti olen pystynyt vielä moniin entisiin asioihin, kuten hyppimään Sh'Bamissa ja punnertamaan Pumpissa, joten paino tai vatsa ei ole varsinaisesti tullut tielle sielläkään. Kaiken kaikkiaan tästä painonnoususta onkin tällä hetkellä varsin ristiriitaiset tuntemukset. Toisaalta se ärsyttää hirveästi ja toisaalta taas tiedän, etten mitään oikeastaan toisinkaan tekisi. En aio alkaa stressaamaan syömisestä tai rajoittamaan sitä. Jos on nälkä, niin silloin syödään.

Jotain muutoksia voisin silti tehdä.
- Voisin pyrkiä syömään enemmän lämmintä ruokaa, mikäli se pitäisi nälkää paremmin poissa.
- Voisin keskittyä enemmän proteiinipitoisiin välipaloihin, sillä olen syönyt nyt kovin hiilihydraattipitoisesti (mysliä, leipää, hedelmäsmoothieita).
- Voisin juoda enemmän vettä. Juon ihan liian vähän, joten voisin sillä nesteelläkin vähän täyttää mahaa.

Näiden lisäksi aion edelleenkin ottaa rennosti. Uskon, että henkinen hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin fyysinen, joten minkäänlaista stressiä en aio ottaa. Alan vain uskoa siihen, että toiset meistä keräävät raskausaikana enemmän kiloja kuin toiset ja se vain pitää hyväksyä. Totta kai tilannetta pitää seurata ja hieman rajoittaa esim. sokerin saantia, jotta vauvasta ei kasva kovin isoa, mutta mihinkään hifistelyyn ei tarvitse alkaa. Kannattaa myös välttää vauvaryhmiä, joissa porukka on samoihin viikkoihin mennessä kerännyt ehkä viidesosan minun kiloistani. Hitot siitä sitten. Itsepä kiloni kannan. Ja teen sen mielelläni, sillä lopputuloksena on jotain maailman parasta. Siinä vaiheessa, kun palkinto on sylissä, ei paljoa elopainot enää kiinnosta.

Viettäkäähän kuulkaa mukava viikonloppu! Itse palailen juuri junalla BodyPumpin jatkokoulutuksesta ja suuntaan seuraavaksi Ässien peliin. Olen uhannut syödä siellä tänään elämäni ensimmäiset kiekkonakit eli niin sanotun nakkimukin. En vaan enää tiedä uskaltaako sitä tämän kilopuhinan jälkeen tehdä. Pitää ehkä siirtää ensi kauteen. Niitä terveellisiä kiekkoeväitä odotellessa.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Haikeat hetket


Aika rientää ja raskautta alkaa olla jo 26 viikkoa täynnä. Ihan ei onnistunut alkuperäinen ajatukseni viikkoseurannasta blogissa tai edes pöytälaatikossa… Viikot hurahtavat ohi sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta. Äitiyspakkausta lukuun ottamatta mitään hankintoja ei ole vielä tehty, mutta ehkä hyvin suunniteltu on jo puoliksi valmis?

Toistaiseksi siis tämä raskaus on ollut kaikin puolin ensimmäistä helpompi. Tinkaa odottaessa jäin näillä viikoilla pois tuntien ohjaamisesta, nyt olen vielä hyvinkin mukana. Tai no, hyvin ja hyvin. Kevennetysti ja hieman tavallista jäykemmällä lantiolla, mutta kuitenkin. Ensimmäiset pienet oireilut supistusten ja liitoskipujen suhteen ovat kuitenkin ilmestyneet, joten tilannetta seuraillen edetään. Pahoinvointiakin on edelleen toisinaan. Sehän ei ollut tällä kertaa yhtä kovaa kuin ensimmäisessä raskaudessa, mutta kummallisesti sitä on riittänyt tänne viimeiselle kolmannekselle asti.

Se, mikä vähän vaivaa, on pieni haikeus. Mitään päätöstä lopullisesta lapsiluvusta ei ole tehty, mutta voihan se olla, että luku jää kahteen. Se taas tarkoittaisi sitä, että teen kaikkia näitä asioita vasta toista, mutta samalla jo viimeistä kertaa. Onhan se nyt jollain tavalla haikeaa. Nämä ovat kuitenkin olleet niitä kaikkein sykähdyttävimpiä asioita. Erityisesti mieleen ovat jääneet:

  • Positiivinen raskaustesti. Sen näkeminen on jokaisella (kolmella) kerralla tuntunut niin mielettömältä.
  • Ensimmäinen ultraääni. Kävin sekä Tinkasta että nyt toisella kerralla varhaisultrassa yksityisellä. Lääkärin sanat siitä, että kaikki on niin kuin kuuluukin, ovat ikään kuin käynnistäneet raskauden, vaikka tuolloin ollaankin oltu vasta alkuvaiheessa. Tuon ultran jälkeen myös kerroimme asiasta jo perheellemme, mikä sekin teki asiasta jotenkin todellisemman.
  • Sukupuolen kuuleminen. Sukupuolella sinänsä ei ole väliä, mutta sen tietäminen on tehnyt vauvasta jotenkin oman persoonansa. Meillä on myös kummallakin kerralla ollut nimi valmiina, joten tuolloin olemme tavallaan kuulleet, että kuka siellä vatsassa asuu. Se on ollut itselle liikuttava hetki.
  • Äitiyspakkaus. Mikä siinä on, että pahvilaatikollinen vaatteita, joita löytyy lähes jokaiselta saman vuoden vauvalta, saa niin innostumaan?
  • Vatsa. Se on samalla niin ihana ja niin ärsyttävä. On ärsyttävää, kun vaatteiden löytäminen on niin hankalaa ja on ärsyttävää olla kömpelö. On ärsyttävää, että on talvi ja takki menee enää ihan vaivoin ja puristaen kiinni. On ärsyttävää, että kasvaminen ei rajoitu vatsaan vaan leviää myös takapuolen ja alaleuan alueelle. Ja samalla on niin hellyyttävää omistaa iso vatsa, jossa asuu pienen pieni ihminen. Eikä tarvitse ikinä vetää vatsaa sisään vaan voi esitellä sitä ylpeydellä.
  • Vauvavuosi. Se kun voi vain istua vauvan kanssa sylikkäin tuntitolkulla ilman, että tekee muuta kuin ihailee aikaansaannostaan. Se tosin ei ehkä enää onnistu, kun taapero juttelee vieressä, mutta luulen silti, että tulen jälleen toivomaan ajan hetkittäistä pysähtymistä.
  • Lupa höllätä. Raskausajat ovat olleet ensimmäisiä hetkiä elämässäni, kun en ole vaatinut itseltäni liikoja. Tai ehkä erityisesti tässä toisessa raskaudessa olen ymmärtänyt tämän. Olen nukkunut kun on väsyttänyt. Olen jättänyt treenaamatta, kun on siltä tuntunut. Olen sanonut ei, jos aikataulut ovat kiristyneet. Olen keskittynyt siihen, että voin mahdollisimman hyvin ja nostanut sen omassa arvoasteikossani varsin korkealle. Täysin ennenkuulumatonta.

Samalla kun olen yrittänyt nauttia tästä hetkestä, olen jo kaivannut tulevaa ja erityisesti tiukkoja treenejä. Fitness on kuitenkin edelleen vahvasti elämässäni mukana valmentamisen ja valmentajakoulutuksen vuoksi, joten myös muut kuin vauva-asiat pyörivät päässä. Mutta tätähän tämä nyt on; fitnesstä ja vauvoja. Hyvä yhdistelmä. Yritän kuitenkin olla haikailematta jotain muuta kuin tämän hetkistä aikaa. Yritän ottaa tästä kaiken irti. Nauttia tästä vatsasta, vaikka mitä muita oireita ilmenisi. Koskaan kun ei tiedä milloin on se viimeinen kerta.