keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tylsää ravitsemusta

Olen toisinaan meinannut vaivua epätoivoon tämän nykyajan "jokainen nettiä lukenut on ravitsemuksen ammattilainen"-trendin kanssa, mutta onneksi tulee hetkiä, jolloin luottamus omaan työhön ja tekemiseen palaa. Ne hetket syntyvät silloin, kun tapaa ihmisiä, joita on neuvoillaan pystynyt auttamaan. Silloin, kun todetaan että rasvan laadun muuttaminen on todella vaikuttanut veren rasva-arvoihin ja vielä varsin merkittävästi. Silloin, kun pienillä muutoksilla kohti tasapainoisempaa ruokavaliota saadaan selkeää näyttöä muutosten terveyttä edistävästä vaikutuksesta. Silloin kun huomataan, että suuri muutos olikin pieniä tekoja.

Silloin sitä aina muistaa, että suurin osa ihmisistä haluaa kuitenkin syödä monipuolisesti ja ilman sen kummempia erityisruokavalioita tai kieltäytymisiä.



Ravitsemuksen asiantuntijoitahan on julkisuudessakin tarjolla vaikka mihinkä lähtöön. Miksi suurimman suosion sitten tuntuvat saavan muut kuin ravitsemusterapeutit?
Tuntuu, että ravitsemusterapeuttien sanomaa pidetään tylsänä. Suositaan ruisleipää, kehotetaan siirtymään kasvirasvaan, painotetaan säännöllisyyttä ja monipuolisuutta. Tylsää, tämä on kuultu ennenkin. Mutta jos valovoimainen ravitsemusluennoitsija kiertää kertomassa, ettei Becel ole elintarvike, on se jo paljon raflaavampaa. Erilaista, joten sen on pakko olla erityistä ja oikeaa. Näinkö se menee?

Loppujen lopuksi tylsä totuushan on, että paras ravitsemus on monipuolista ja voi sisältää kohtuudella kaikkea. Se on ainakin minun totuuteni mutta jokaisellahan on omansa. Joka tapauksessa, palautan uskoni siihen, että työni on edelleen tärkeää, tapahtui netin syövereissä mitä tahansa.

Uusi aamiaisherkku: proteiinilettu (Mass), hunajaa ja mansikoita, toimii!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Buranan voimalla

Tai ei Buranan mutta sen halvemman vastaavan version. Eikös ne Buranan nimellä kaikki puhekielessä kulje? Joka tapauksessa ensin iski flunssa, johon kyseistä tavaraa tarvittiin. Kummallista kyllä, olen tänä vuonna ollut useasti kovassa flunssassa, kun aiemmin sitä ei tapahtunut juuri koskaan. Kovasti olen pohtinut mikä tähän voisi olla syynä. Erityisen stressaava vuosi? Liian vähän liikuntaa? Huono ruokavalio? Vitamiinivalmisteiden puuttuminen?

Ja jos syynä on vitamiinit, niin mitä pitäisi popsia ja paljonko? C-vitamiinia, D-vitamiinia, monivitamiinia? C-vitamiinilla kai ei todellisuudessa ihan järin suurta vaikutusta ole, tiedä sitten jos sitä grammakaupalla popsisi. D-vitamiinista saadaan ehkä tulevaisuudessa lääke kaikkeen mahdolliseen vaivaan, niin moneen asiaan sitä on viime aikoina yhdistetty mutta varsinaista näyttöä ei vielä kaikesta ole. Miten sitten pitäisi syödä? Ehkä olen syönyt hieman normaalia enemmän herkkuja mutta ei kai se kenestäkään sairasta tee? Vai tekeekö? Vai pitäisikö alkaa syömään superfoodeja, niin tulisi superihmiseksi ja superterveeksi? Itse kyllä lasken mustikat superfoodiksi ja niitä on kyllä tullut popsittua. Muuten olen edelleen kohtalaisen skeptinen maailmalta kuljetettujen superfoodien supermaisuudesta.

 
Flunssa kun vähän hellitti, niin lähdin ohjaamaan. Tunnilla hyppäsin kerran vähän huonosti ja jalassa tuntui tärähdys. En ajatellut sitä enempää, sillä pystyin jatkamaan normaalisti eikä koko iltana jalka tuntunut mitenkään kummalliselta. Yöllä sitten heräsin todella kovaan särkyyn ja sitä buranankorviketta etsiessäni ei kävelemisestä meinannut tulla yhtään mitään. En todella tiedä mitä tapahtui, kun vamma tuli tällä tavalla "viiveellä". Mutta onhan noita kantapääongelmia tässä ollut, niin taitaa olla seurausta sille. Mitä tästä opitaan? Tervettä päivää ei todella näe. Liikunta on terveellistä kuntoilumielessä mutta jos sitä tekee työkseen tai kilpaillaakseen niin se on kaikkea muuta ;)
 

Käveleminen on tänään ollut sen verran tuskaista, että töissä en viitsinyt lähteä edes syömään, ettei tarvinnut kävellä ruokalaan asti. Korvasin lounaan sitten proteiinipatukalla. Virhe! Ei toimi, varsinkaan jos patukka maistuu (mukamas) korvapuustille. Suosittelen; älä skippaa lounasta!

Nytpä sitten yritän olla kärsivällinen ja selvitä tästä kinkkaamiseeni liittyvästä ketutuksesta nopeasti. Taitaa jäädä viikonlopunkin treenit välistä, viikon treenit jo flunssan vuoksi jäivätkin. Onkohan tämä merkki jostain? Lopeta urheileminen, älä edes yritä? Ala downshiftaamaan, niin selviät?

 
Jotain hyvääkin sentään tähän viikkoon; olen  nyt valmis. Mihin, sitä en ole vielä keksinyt. Alan opiskeleminen ja uteliaisuus kyllä jatkuvat, vastahan tässä on ehditty pintaa raapaista!
 

 


maanantai 10. syyskuuta 2012

Exposta tsemppiä ja viikon treenit

Tämän vuoden Expo tuli sitten seurailtua kotisohvalta. Ihania naisia oli hirveen paljon lavalla. Fitness-sarjassa saatiin jälleen uusi Suomen mestari, kun Eveliina Tistelgren tuli uutena kilpailijana ja vei koko potin.

Kaikki sarjan tytöt näyttivät hyvältä, mikä on hienoa mutta melko kapeahan tuo line up jälleen oli. Onneksi kuitenkin tasokas :) Vapareista olen nähnyt vaan Jyväskylän kisojen videot ja niiden perusteella tykkäsin eniten Johannan vaparista. Hieman erilainen tunnelma ja koreografia, joka etenee ilman pysähdyksiä vaatien ilmaisultakin hieman enemmän. Fysiikan osalta Eveliina T. oli ainakin omaan silmään selkeä ykkönen.
Tästäpä sitten tsemppiä ja motivaatiota jälleen omaankin tekemiseen! Hyviä treenejä nyt onkin alla. Olo on kuin jyrän alle jääneellä, joten homma tuntuu toimivan. Viimeisen viikon treenejä:

Jalat
Kyykky smithissä x4
Jalkaprässi x 3
Askelkyykkykävely kahvakuulien kanssa x4 (+ilman kun ne oli välillä pakko jättää matkan    varrelle...)
Takareidet istuen x4
Lähentäjät x4

Rinta+hauis
Penkkipun. x4
Vinopenkki kp x3
Vipunostot kp x4
Hauiskääntö mutkatangolla x4
Hauiskääntö istuen kp x3
Vasarakäännöt x5
Vatsoja useampi liike

Selkä
Ylätalja eteen x4
Kulmasoutu kp x3
Vipuvarsiveto edestä x3
Ylhäältä x3
Selänojennus x4

Olkapäät+ojentajat
Pystypun. laitteessa x3
Vipunostot x4+rest pause
Vipunostot eteen+takaolat superina
Ojentajapenkki x3
Push down x5

Lisäksi Zumba, BodyAttack ja yksi juoksulenkki 7km.

Tämä meni vähän fiiliksellä ja ilman selkeää treeniohjelmaa tämä viikko. Nyt pitäisi vähän järjestelmällisemmin alkaa taas hommaa miettimään. Sitten voisi ehkä ottaa päämääräksi Fitness Expon 2013..?

Tästä kunnosta olisi sitten vuosi aikaa painaa hommia...

Hommien lomassa voisi välipalaksi syödä tätä: maustamatonta jogurttia, mansikoita ja hunajaa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kisakuumetta ja painonhallintaa

 
Syksyn kisakausi on käynnissä ja kisojen seuraaminen kotoa käsin on ihan syvältä. En tarkoita, että pitäisi olla kisakatsomossa vaan että pitäisi olla lavalla. Pitäisi saada tehdä viimeisen viikon tyhjennystä ja hiilaritankkausta, pakata kisakassia, haistella Jan Tanan tuoksua, juoda litroittain vettä, stressata ja fiilistellä. Olla hirmu tyytyväinen matkaansa ja saavutuksiinsa jo ennen kilpailua.
 
Nyt kisavideoita katsellessa jälleen huomaa, kuinka se vaparifitness vaan edelleen kiehtoo. Tein jo kerran päätöksen, että se on osaltani ohi mutta huomaan hieman pyörtäväni tuota päätöstä. Ei parane sanoa ei koskaan. Vaparin puuttuminenhan kyllä helpottaisi asioita jonkin verran. Treeneissä saisi keskittyä vain salitreeniin ja aerobiseen, ei tarvitsisi miettiä vapariin liittyvien ominaisuuksien ja koreografian harjoittelua. Kisoissa saisi pumppailla rauhassa ja levitellä öljyä ilman kiirettä. Ei tarvitsisi miettiä, että lavalla pyöriminen suttaa värin, joka muutenkin ongelmaiholle levittyy huonosti. Kisoissa ei olisi koko ajan kiire eikä pukuja tarvitsisi hommata kuin yksi. Venyttelyyn ei tarvitsisi käyttää ehkä ihan niin tuhottomasti aikaa.
 
Mutta silti.
 
Onhan siinä nyt ihan eri fiilis päästä kunnolla esiintymään ja heittämään jalkaa. Ainoa vaan, että se ei riitä. Pitää osata myös seisoa käsillään. Ja tehdä flikuja tai minimissään puolivoltteja. Pelkällä esiintymisellä ja koreografialla ei pitkälle pötkitä. (ettehän kuule katkeruutta äänessäni?) Siksi asia jäänee edelleen pohdinnan alle.
 

Mutta vol 2.

Pitäisikö tälle ruholleen tehdä jotakin ennen kisasuunnitelmia? Ilmeisesti ilman säännöllistä treenaamista on hieman hankala kehittyä, joten treeneihin pitää panostaa tosissaan. Kahdeksasta neljään työpäivät ja autokoulussa vietetyt illat syövät hieman treeni-intoa mutta jonnekin ne on nyt vain tungettava.

Elopainolleen olisi kai myös jotakin tehtävä. Tällä hetkellä pudotettavaa kisakuntoon on ihan liikaa. Ja tässä kohtaa voi nyt sitten alkaa mussuttamaan kisojen jälkeen possuksi paisuvista fitness-kilpailijoista. Niitähän aina ihmetellään, että miten ne voi lihota niin? Kaksikymmentä kiloakin voi tulla, herranjestas! Sitten jokainen lupaa ennen kisaa, että en kyllä lihoa kuin korkeintaan muutaman kilon, olen kyllä loppuelämäni tiukka ja kurinalainen. Ja sitten kun lihotaan, niin muiden on hyvä alkaa osoittelemaan sormella. Laiska ja itsekuria vaillahan tuo on.

 
 
Kyllähän minä tiedän miksi tässä ollaan ja miten tähän on tultu. Tiedän myös miten tästä päästään eteenpäin. Se vaan ei aina ole niin helppoa. Niinkuin se ei ole läheskään kaikille (ainoastaan niille täydellisille fitnesstyypeille, jotka suunpielet korvissa raahaavat kylmälaukkuaan paikasta toiseen vuodenajasta riippumatta). Luulenpa, että pystyn nyt samastumaan myös potilaitteni painonhallinnan haasteisiin. Tiedän miten helpolla paino saattaa nousta. Ja tiedän miten hankalaa asioiden muuttaminen saattaa kaikesta tietämyksestä huolimatta olla.
 
Ja ei, en vietä päiviäni syöden suklaata ja hampurilaisia. Yksinkertaisesti olen liikkunut aina todella paljon ja syönyt sen mukaisesti, nyt sitten liikkuminen on selkeästi vähentynyt mutta ruoka-annokset ovat ennallaan. Niin kuin niin monella muullakin; kysymys on annoskoosta. Syönkö sen mitä elimistöni tarvitsee vai sen mitä mieleni himoitsee? Voisinko keskittyä syömiseen enemmän, jolloin kylläisyyden tunnistaminen olisi helpompaa? Yleisestihän tulisimme aika maltillisilla ruoka-annoksilla toimeen, mutta mielihalut saavat meidät syömään enemmän. Ohjenuorana voisi olla, että yksi lautasellinen riittää aina, se santsiannos on vain mieliteko. Todellinen nälkä on jo poissa.
 
Vai pitäisikö minun kulkea talousvaa`an kanssa ympäri vuoden ollakseni uskottava fitnessurheilija? Pitäisikö minun olla nyt hiljaa, sillä jos on fitnessurheilija ja ravitsemusterapeutti ei voi olla niin hölmö, että päästää itsensä lihomaan? Pitää iloisena selittää kaikille, miten painonhallinta on ihan helppoa, kunhan vain syö paljon kasviksia ja harrastaa liikuntaa. Jep jep. Senkin uhalla, että minut tulevaisuudessa luetaan niihin onnettomiin, paisuviin wannabe-bodareihin, sanon silti että painonhallinta ei aina ole helppoa ja vaatii myös töitä ja pohdintaa.
 
Enpä tiedä miksi ajauduin kirjoittamaan tästä, se ei ollut aluksi tarkoitukseni. Mutta asia pyörii mielessä, joten sanoiksihan se oli saatava. Mikään ei muutu, ellei asioita ensin myönnä itselleen. Eli nyt, surkuttelu sikseen ja eteenpäin!
 
Kisakuntoa
 
 Kuvat: Bodylehden galleria, body.pictures.fi
 
 
Hyvin syönyt treenaaja