keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kolmen vuoden kehitys?

Ryhmäliikuntaohjaajan työ on ihanaa, mutta kyllähän se aika paljon aikaa vie. Tänäänkin olen muutaman tunnin käynyt biisejä läpi ja kasassa on kaksi uutta koreografiaa. Yhden tunnin eteen saa tehdä melko paljon töitä. Toki esim. Zumba Fitness auttaa siinä, että tarjoaa meille musiikkia ja valmiita koreografioita mutta aikaa niiden läpikäymiseenkin menee.

Ensin sitä katselee DVD:n läpi ja kuulostelee iskeekö joku biisi erityisesti omaan korvaan. Koreografioita on yleensä tarjolla kaksin kappalein, joten kumpikin pitää katsoa.

Sitten koreografioiden fiilistely siltä kantilta mikä liike sopii omalle kropalle tai tuntuu muuten toimivalta.

Päätös siitä ottaako jomman kumman koreografian sellaisenaan, muokkaako sekoituksen vai ottaako vaikutteita sieltä ja täältä ja keksii loput itse.

Koreografian suunnittelu.

Biisin opettelu (toisinaan helpommin sanottu kuin tehty jos sisältää useita erilaisia osia)

Koreografia musiikkiin useamman kerran läpi (+vielä muutama kertaus juuri ennen tuntia).

En usko, että korvaus tuntien ohjaamisesta kattaa kaikkia työtunteja, mutten toisaalta usko että kukaan tätä pelkän rahan takia tekeekään. Itse teen tätä siksi, että missään muualla en koe yhtä suurta liikunnan riemua kuin tunnilla. Ja jos saan itse olla ohjaajana edesauttamassa sitä, niin vielä parempi.
 
Viikonloppuna tein sen hirmuisen jalkatreenin, vaikkei se oikein kulkenut. Tai ainakaan mitään ennätyspainoja ei voinut laittaa. Mutta perillehän tuo tuntui menevän silti. Maanantaina olkapäät ja ojentajat melko perusmeiningillä. Pystypunnerrusta edelleen 20 kg käsipainoilla, kenties kohta uutta ennätysyritystä? Eilen vuorossa oli selkä ja piiitkästä aikaa kevennettyä leuanvetoa. Ilman kunnon kevennystä siitä ei olisi kyllä tullut mitään, että hieman olisi tekemistä tässä liikkeessä. Tosin kroppakin painaa tällä hetkellä sen verran, ettei sitä ihan helppo ole ylös saadakaan :D

Ja nyt kun päästiin painoihin ja olomuotoon, niin uudet suunnitelmat alkavat kyllä tässä jo hahmottua! Näyttäisi nimittäin pahasti nyt siltä, että seuraava tavoite olisi syksyn 2013 SM-kisat. Ja saattaapi edessä olla sarjan vaihto eli kisaaminen body fitneksessä. Tämä ei välttämättä ole lopullinen vaihdos mutta nyt olisi hyvä hetki keskittyä vain fysiikkaan kun vapariin ei oikein tunnu paukkuja nyt riittävän. Ja onhan se mielenkiintoista nähdä miltä se oma fysiikka näyttää verrattuna muihin saman pituisiin naisiin ;) Eli siis niihin pisimpiin.

Kisasuunnitelmista innostuneena aloin penkomaan vanhoja kuvia ja pohtimaan onko sitä lihasmassaa yhtään muutaman viime vuoden aikana kertynyt. Kunnollinen salitreeni siis alkoi vasta ennen ekoja kisoja keväällä 2009, sitä ennen salilla treenaaminen oli ollut lähinnä aerobicin oheistreeniä.


2009:
 






Kuva: Timo Laaksonen Productions

2010:
 



 .
2011:
 


Kuva: Bodylehden galleria

Kuva: Bodylehden galleria
 
No, onhan tuo tukkatyyli ainakin vaihdellut jos ei muuta :) Ja vielä jäniskevennyksenä vuosi 2012:
 
Öööö, ai siis miten niin näytän erilaiselta treeneissä kuin lavalla??


perjantai 16. marraskuuta 2012

Liikuntaviikko

Jos ei huvita, niin ei huvita. Tällä viikolla ei huvittanut mennä salille, joten keksin (mukamas) muuta puuhaa.

Ma: Lenkki 6 km
Ti: Kahvakuula 45 min + salin puolella hauistreeni
Ke: BodyStep + salin puolella olkapäitä
To: Zumban ohjaus
Pe: Lenkki 6 km
(La: Suunnitelmissa hirmuinen jalkatreeni)

Ryhmäliikunta on maailman parasta. Vaikka miten väsyttäisi, niin aina sitä saa tunnilla itsensä vauhtiin. Ja fiilis jälkeenpäin on mahtava. Se on myös hetki päivästä, jolloin kaikki muut ajatukset kaikkoavat. Kun stepissä miettii, että mihin hittoon se askel seuraavaksi otetaan ja tuijottaa silmä kovana, että osuuko hyppy laudalle, ei ihan hirveästi ehdi arjen askareitaan miettimään. Ehkä saman ajatusten kaikkoamisen voi saada myös Salattuja Elämiä tuijottaen mutta suosittelen silti liikkumista.

Penkkiurheilukin on ihan mukavaa.
D-vitamiinikeskustelu senkun jatkuu. Yliopiston tutkimusmenetelmät olivat puutteelliset, joten tulokset eivät olekaan luotettavia. Niin tai näin, ihan hyvää keskustelua tuotteiden luotettavuudesta tässä saatiin aikaan. Muuten D-vitamiinikeskustelu lentelee välillä ties missä. Ostin uuden Fitbody-lehden, jossa Anssi Manninen (joka siis myy mm. D-vitamiinivalmisteita) kirjoittaa näin:

"Valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan päivittäinen D-vitamiinin saantisuositus on 20 mikrogrammaa yli 60-vuotiaille, 7,5 mikrogrammaa muille aikuisille ja 10 mikrogrammaa alle 3-vuotiaille, raskaana oleville ja imettäville. Näitä suosituksia noudattamalla suomalaiset eivät voi edes unelmoida optimaalisesta D-vitamiinistatuksesta. Suositukset ovat siis liian alhaiset."

Herra Manninen on siis ilmeisesti mitannut kaikkien suomalaisten veren D-vitamiinistatuksen ja tietää, ettei kukaan voi tuolla määrällä saavuttaa hyvää tasoa. Niin no, tätähän me emme voi tietää. Ainoa tapa tietää saako riittävästi D-vitamiinia olisi mitata veren D-vitamiinitaso. Ja tämä pitäisi tehdä yksilöllisesti, koska jos naapurin Irma tarvitsee 20 mikrogrammaan optimaaliseen tasoon, ei se vielä tarkoita, että minäkin tarvitsisin tismalleen 20 mikrogrammaa. Kinkkinen juttu. Varsinkin kun suositukset on pakko tehdä koko väestöä eikä yksittäisiä ihmisiä ajatellen. Ja varsinkin kun pitkäaikaisella suurella D-vitamiinin saannilla on havaittu haitallisia terveysvaikutuksia. Terveyssatamassa on ihan hyvä kirjoitus D-vitamiinista.

torstai 1. marraskuuta 2012

Hirveesti kaikkee

Kuten esimerkiksi se, että

a) Sain tänään ajokortin. Tai siis sellaisen paperilappusen, joka jossain kohtaa vaihdetaan väliaikaiseksi ajokortiksi. Inssi sujui sellaisilla sykkeillä, että sykemittari olisi ollut mielenkiintoinen. Kyllä voi aikuista ihmistä jännittää. Olisikohan sitä 18-vuotiaana ottanut rennommin vai jännittänyt entistä enemmän? Tiedä häntä, mutta nyt mietin sitä, että kuinka laiska minusta tämän johdosta tulee?

Tähän asti olen pyöräillyt joka paikkaan. Talven liukkailla pyörä on jäänyt kotiin ja liikkuminen on sujunut jalan. Säästä riippumatta aina pyörällä tai kävellen (niin no, toki olen aika innokkaasti pummannut kyytejä kortillisilta ihmisiltä..). Kuopiossa ollessa laskin, että joka päivä pyörällä tuli kuljettua sellaiset 6-15 km. Ei kovin iso luku mutta kun sen toistaa joka hemmetin päivä, niin tuleehan siinä hyötyliikuntaa. Mutta entäs sitten kun on mahdollisuus autoon? Ajanko tulevaisuudessa lähikauppaankin autolla? Kun niitä ostoksia on niin hankala kantaakin...

b) Kuuntelin maanantaina asiantuntijoiden puheenvuoroja rasvasta. Ja totesin, ettei mikään ole muuttunut. Kova rasva on edelleen kovaa ja pehmeä pehmeää ja kovaa karsitaan ja pehmeää lisätään. Eipä sen kummempaa. Samalla pitää kuitenkin muistaa realistisuus ja se, että ruokavalion tavoitteet on priorisoitava. Kaikkea ei voi muuttaa kerralla.

Mielenkiintoista oli pohdinta ylipainon ja lihavuuden yleistymisestä. Sellainen fakta, että suurin osa tyypin 2 diabeteksesta olisi ehkäistävissä painon pudottamisella. Toki osa normaalipainoisistakin diabeteksen saa, mutta huikea vaikutushan väestön laihtumisella olisi. Ja silti painon pudottaminen ja säilyttäminen on niin hankalaa. Onkohan niin, ettei diabetesta ajatella riittävän vakavana asiana? Sen hoito onnistuu monesti tabletein, ei kovin vakavaa, niinkö? Vai onko niin, että riippumatta uhkasta tai motivaatiosta, on laihduttaminen vain yksinkertaisesti niin kovin vaikeaa? Ja miksi se on vaikeaa? Tarvitsisiko painonhallitsija ravitsemusterapeuttia, psykologia vai personal traineria? Vai kaikkia yhdessä?

c) Tein eilen huippuhyvän jalkatreenin. Siihen kuului Smith-kyykkyä ehkä 80 kg:lla (en ole varma paljonko tuollainen kevyt smith-tanko painaa), jalkaprässiä, suorin jaloin maastavetoa, takareisiä ja potkuja. Mahtava fiilis ja tänään koskee todella, huomisen kipuja vaan odotellessa...

d) Kävin tiistaina BodyCombatissa noin viiden vuoden tauon jälkeen. Taukoa ollut siis siksi, etten kokenut lajia omakseni. Olen pitänyt tylsänä tuntia, jossa vain isketään ja potkitaan, näin kärjistetysti. Yllätyksekseni viihdyin varsin hyvin tunnilla! Tosin välillä nauratti, kun näytin peilistä kyllä ihan raskaan sarjan nyrkkeilijältä mutta tekeminen oli hieman voimistelijamaista...vai kuuluko nilkan ojennus joka kohtaan? Tunnin edetessä liikekieli alkoi löytyä hieman paremmin eli ehkä minustakin vielä taistelija saadaan! Tässä se nähdään, että kertaalleen hylättyjä juttuja kannattaa kokeilla uudelleen. Ekalla kerralla ei ehkä sytytä, mutta joku toinen kerta tunti voi iskeä ihan eri tavalla. Eikä tarvitse välttämättä odottaa viittä vuotta siinä välillä...