keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Viimeiset viikot käsillä

Jaahas, se olisi sitten kaksi ja puoli viikkoa ja ekan kerran lavalle tänä syksynä. Niin se aika menee. Omasta kunnosta en osaa sanoa juuta enkä jaata. Paino on mitä sattuu ja peili näyttää mitä milloinkin ja fiilis nyt vaihtelee nollasta sataan nanosekunnissa. Hittoako siitä. Ettenpäin mennään eikä meinata.

Perjantaina hain siis Biancaneveltä valmiit bikinit ja on kyllä komiat, täytyy sanoa! Lisäksi kisakassista löytyy jo kengät, Jan Tanaa, korut ja bikiniliima. Kaunistautuminen ripsien ja hiusten osalta aloitetaan ensi viikonloppuna. Hotellit on varattuina ja osin jo maksettuinakin. Huoltoporukka on melko lailla selvillä ja aikataulut tiedossa. Että eiköhän tässä olla kohtalaisen ready to go.

Mitään ajatusta en tosin ole suonut sille, että jos Jyväskylästä ei SM-kisapaikka napsahda, niin kisat jatkuvat seuraavana päivänä Tampereella. Pitäisi ehkä tehdä jokin suunnitelma sen varalle, mutta ehtiihän sen muodostamaan siinä lauantai-illan aikanakin :)

Jazz-pukeutumista heinäkuussa
Viikonloppuna Porissa siis jazzailtiin ja viihdyin minäkin Areenalla, vaikka aluksi epäilin joko a) paleltuvani kuoliaaksi tai b) tylsistyväni paikallaan istumiseen. Kaverit vitsailivat, että olisi pitänyt ottaa minulle lenkkarit mukaan, niin olisin voinut kirmata ympäri Kirjurinluotoa jazzia kuunnellen. Pitää muistaa ensi kerralla. No mutta tarkenin, kun änkesin päälle topin, neuletakin, kolitsitakin, ulkoilutakin, sadeviitan ja hartiahuivin jalkojen päälle. Että näin. Ihana heinäkuun lämpö.

Tässä kohtaa ei tarvittu vielä ihan kaikkia vaatteita, mutta äkkiä se sää siitä muuttui...

Nyt on isketty päälle kaikki mahdollinen mikä kassista löytyi. Ei paljon sade enää haitannut :)
Sunnuntaina sain tehtyä aerobisen ja salitreenin ja sitten loppupäivän makasin kuin raato. Aivan järkyttävä fiilis. Olisi tehnyt mieli istua lattialle ja itkeä. Mutta en itkenyt vaan heittäydyin sohvalle ja tuijotin tv:tä hela dagen. Ja vielä erittäin hyvällä omatunnolla. Ilmoitin koutsille, että nyt pojat väsyttää ja nälättää ja silti paino on jossain taivaissa. Ohjeeksi lepoa ja hieman muutosta ruokakuvioihin. Ja kappas, vuorokauden jälkeen olo oli kuin eri ihmisellä. Taas luisti ja ennen kaikkea mieliala oli noin tuhat kertaa parempi. Tästä herääkin kysymys, että paljonkohan ravitsemuksella on oikeasti merkitystä mielialaan? Koska dieetillä sen vaikutus tuntuu toisinaan olevan äärettömän suuri. Minulle esim. ei sovi kovin matalahiilarinen ruokavalio siinä mielessä, että silloin väsyn helposti enkä oikein ollenkaan totu siihen. Toisille taas se sopii todella hyvin ja kokevat itsensä hyvinkin energisiksi. Oikeanlaisen ruokavalion löytäminen ei siis aina ole helppoa, oli sitten dieetillä tai ei.


Viimeiset viikot ovat aina olleet minulle haastavia. Mitä lähempänä tavoite on, sitä hankalammalta tuntuu ja sitä kärsimättömämpi olen. Tämän tiedostaminen johtaa siihen, että kaikki ylimääräiset menot viimeisiltä viikoilta karsitaan. Tosin kalenteri näyttää silti varsin täydeltä, että eipä sinne kyllä enää mitään mahtuisikaan.


Tämä on ollut siinäkin mielessä haastava dieetti, että en ole ennen tehnyt samaan aikaan säännöllistä työaikaa kahdeksasta neljään. Olen aina tehnyt vuorotyötä, jolloin treenejä on voinut suunnitella hieman eri tavalla. Nyt viideltä aamulla treenaamaan herääminen ja pitkän työpäivän jälkeen treenit tai ohjaukset ovat kyllä verottaneet. Siihen päälle tuntien suunnittelua ja hieman ekstratöitä viikonloppuisin ja öisin, niin on tässä ollut tekemistä. Ei ehkä ihan optimaalista mutta koskapa elämä olisi. Harvemmin sitä pystyy vain urheilemiseen keskittymään.


Nyt pitää vain nauttia näistä viimeisistä viikoista, koska sittenhän se iso urakka on taas hetkeksi ohi. Kaikki irti kaikista fiiliksistä ja nauttien kohti kisalavaa! Hikistä heinäkuun jatkoa kaikille!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tankki täyteen!

Tai siis niin luulin, kun tiistaina aloin tankkaamaan. No, ei kylläkään mitään jättimääriä eli en ajatellutkaan vetäväni liiasta energiasta kärrynpyöriä koko päivää. Mutta ajattelin, että jaksaisin päivän Attackin vähän paremmin. Tässä kohtaahan kroppa vetäisi ihan mitä vaan. Kaikki mitä syö, laskee todella helposti. Kroppa on tyhjä. En ymmärrä mitä ihmiset tankkauspäivinään syövät, kun kieriskelevät sen jälkeen vatsakivuissaan. Itse voisin syödä loputtomiin. No, oma tankkaukseni onkin ollut suht hillitty eli sen verran, että lihakset saavat energiaa ja tankki on täynnä taas pari päivää.

Tiistaina sitten kesken Attackin sain jonkun ihmeellisen vatsakrampin ja keräilin itseäni muutamat viimeiset biisit. Olo oli sellainen, että olisi tehnyt mieli mennä halaamaan vessanpönttöä ja vetää sitten pitkäkseen sängylle, nukahtanut olisi taatusti. Olo oli muutenkin kummallinen loppuillan, ei yhtään energinen niin kuin yleensä tankkauspäivänä. Saattaa tosin johtua vain liian vähäisistä yöunista, mutta joka tapauksessa tämä väsymys on tällä hetkellä melko käsittämätöntä. Yleensä nukun huonosti ja dieetillä vielä huonommin ja nyt voisin vain koko ajan nukkua. Tosin päivät ovat aika raskaita kahdeksan tunnin työpäivineen, ohjauksineen ja treeneineen. Kello soi arkisin viideltä ja ennen töitä tehdään joko aerobinen tai salitreeni, illan ohjauksista riippuen. Painon laskusta on turha haaveilla viikolla, kun unet jäävät 5-6 tuntiin. Huono nukkuminen pamauttaa aina nestettä kroppaan ja vasta viikonlopun kymmenen tunnin yöunet poistavat suurimman nestelastin. Mutta kun tämän tiedostaa, ei tarvitse stressata viikon painolukemista.

Muutenkin on pitänyt opetella pois painon jatkuvasta kyttäämisestä. Painan enemmän kuin edellisillä dieeteillä eikä kunnon eteneminen ole nyt loppudieetistä näkynyt niin selkeästi vaa`alla kuin mitä peilissä. On uskallettava luottaa siihen miltä kunto näyttää eikä siihen yhteen lukuun, jonka kone aina aamuisin arpoo. Tosin omiin silmiin luottaminen ei aina ole kovin fiksua. Kun katsoo hiilareista tyhjää kroppaansa väsyneenä ja kettuuntuneena, ei ehkä osaa olla kovin analyyttinen tai realistinen.


Tässä kohtaa vedän vitamiineja purkista enemmän kuin laki sallii. Yleensä en tee niin, sillä uskon että D-vitamiinia lukuunottamatta saan melko hyvin ruoasta kaiken tarvittavan. Tässä kohtaa kuuluu "ruokavalioon" D-vitamiinin lisäksi kalsiumia, C-vitamiinia, monivitamiinia, magnesiumia, omegoita ja rasvanpolttajaa. Lisäksi heraproteiinia ja BCAA:ta kuluu. Mitään ongelmia ei ole ollut ja olen säilynyt ilman sairasteluja (koputetaan puuta äkkiä!) ja tällä kertaa myös ilman loukkaantumisia, wuhuu! Ei tainnut meikäläisen kroppa enää viime vuosina kestää tuota vapariharjoittelua, kun oli ongelmia jos jonkinlaisia. Ainoa "vaiva" on siis ajoittainen väsymys, joka johtuu hiilarin ja energian puutteesta. Kummallistahan se olisikin jos useamman viikon miinuskaloreiden jälkeen sitä edelleen hyppisi ilosta tasajalkaa :) (tosin viikonloppuna tein vähän loikkasarjoja aerobisen päälle ja ei ihan juuri ole yhtä kepeästi jalka noussut, jotakin hyppelyä se oman painon putoaminen teettää)

Olen siis välillä kuolemanväsynyt ja varma, että kunto on aivan syvältä. Ja sitten taas vähän väliä rakastun tähän lajiin taas uudelleen ja painan järjettömällä fiiliksellä aamuaerobisesta töiden kautta iltatreeniin. Niin se heittelee niin olotila kuin mielialakin.

Tällä viikolla toki ilonaiheita riittää. Tänään saan valmiit kisabikinit ja samalta Tampereen reissulta nappaan kyytiin Savosta saapuvia jazz-vieraita. Eli viikonloppuna tiedossa sopivassa suhteessa treeniä, T-kävelytreeniä ja jazzailua. Toivotaan huomiselle lämmintä säätä, jotta tarkenen jazzailla koko päivän. Taidan asettautua Areenalla toppatakissa makuupussiin, jotta en palele. Tai ehkä Earth, Wind and Fire tuo musiikillaan lämpöä päivään :) Huomennahan sitä ollaankin jo kolmen viikon päässä ensimmäisestä kisakoitoksesta!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Fitness-kuplasta, päivää.

Provosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen.

Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista:

1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina.

Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin.

Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? Missä vaiheessa tärkeimmäksi asiaksi muodostui tuhkimotarinan luominen?
 
Olenko katkera? Olen kyllä. Ihmettelen miksi koko ikänsä liikkunut tai kilpaurheillut ihminen ei saa samanlaista huomiota. Miksi muuttuminen on hienompaa kuin säilyttäminen? Miksi on pitänyt olla sohvaperuna, että voi nyt olla fitness?

2) Onko fitness urheilua?

Sitä jaksetaan pohtia. Valmennettavastani tehtiin juttu paikalliseen sanomalehteen hyvän kilpailumenestyksen ansiosta ja, yllättävää kyllä, juttu tehtiin urheilusivuille. Tämä olikin liian hyvää ollakseen totta, sillä toimittaja halusi jutussaan pohtia onko kyseessä urheilulaji vai ei. Hänen mielestään ei ollut. Ihme, ettei siirtänyt tekstiä sitten viihdesivuille.

Toivon näkeväni päivän, jolloin fitnessurheilua näytetään urheiluruudussa. Pahoin kyllä pelkään, etten tule sitä ikinä näkemään. Lajistamme kun puuttuu suoritus eikä poseeraaminen riitä urheilusuoritukseksi. Tikan heittäminen, kuulan vierittäminen ja pallon lyöminen kepillä taas riittävät. Järjettömän paljon huomiota keräävät myös autolla radalla ajaminen ja kansallislajimme pääsarja, jossa kaksi-kolme hyvää joukkuetta pelaa vastakkain ja muut joukkueet yrittävät sinnitellä perässä. Mutta niissä onkin kyse huippu-urheilusta. Fitneksessä taas viihteestä. Vai oliko se sittenkin syömishäiriöstä?

3) Fitness on oikeutettu syömishäiriö, joka sekoittaa aineenvaihdunnan.

Saattaa olla. Näin ikävästi voi käydä, mikäli ei ole kartalla siinä mitä tekee. Mikäli on alttiutta syömishäiriöön, fitness ei ole oikea laji. Ei muuten ehkä ole baletti tai taitoluistelukaan. Tai mäkihyppy. Tai oikeastaan mitkään hyppylajit. Niin, aika monessa lajissa syömishäiriö saattaa olla vaarana, jos asioihin ei osata suhtautua oikein eikä harjoitusohjelmaa muodosteta ammattiataidolla.

Mikä tässä lajissa sitten on oleellista? Taas kolme kohtaa:

1) Riittävä treenipohja

Ei kukaan lähde kylmiltään maratonille. Ei kukaan voi lähteä myöskään kuppilasta fitnessdieetille. Jos on ollut satujumppailija ja päättää yhdessä yössä muuttua kilpaurheilijaksi, voidaan ennustaa, ettei siitä hyvää seuraa. Kropan pitää tottua treenimääriin. Paljon treenannut voi saman tien vetää aamuisin aerobista ja illalla salitreeniä, koska se ei ole millään tavalla shokki elimistölle. Mutta jos treeni on ollut aiemmin muutama tunti ryhmäliikuntaa ja kuntosalia viikossa, ei siitä vain voi alkaa treenaamaan kahdesti päivässä. Ei, vaikka miten ottaisi aamutreenin kevyesti. Ei, vaikka miten olisi tahtoa, halua ja nälkää.

Joissain lajeissa treenataan määrällisesti paljon, toisissa taas huomio on treenitehossa. Monissa lajeissa nämä asiat yhdistyvät hieman kauden mukaan. Fitneksessä ei loppujen lopuksi tarvitse treenata määrällisesti hirmuisia määriä (jos nyt verrataan huippu-urheiluun), mutta ajatuksen pitää olla mukana siinä mitä tekee. Aina on kyse yksilöllisyydestä. Omalla urheilutaustallani voin huoletta treenata toistakymmentä tuntia viikossa, olen tehnyt niin yli puolet elämästäni. Mutta jos treenaaminen on aloitettu vuosi sitten, voi miettiä mikä ero tulee rasituksen kestämisessä ja palautumisessa verrattuna paljon treenanneeseen.

Toki voihan olla, että on lajiin lahjakas ja tottuu nopeasti. Voi olla, ettei koe minkäänlaista ongelmaa asiassa. Mutta asiaan pitää valmistautua ja se pitää tiedostaa. Kaikki mulle heti nyt –asenne ei sovi tähän lajiin. Ei sitten missään suhteessa.

2) Ammattitaitoinen valmennus

Ammattitaitoinen valmentaja tuntee fysiologian, ymmärtää ravitsemustiedettä ja haluaa tuntea urheilijansa. Ammattitaitoinen valmentaja osaa nähdä valmennettavan kunnon oikealla tavalla ja huolehtii jaksamisesta. Valmentaja on tsemppaaja, ei piiskaaja (jos kyse on pelkästä piiskaamisesta, niin joko valmentaja tai kilpailija on väärässä paikassa).

Valmentajalla pitää olla riittävät tiedot ravitsemuksesta, harjoittelusta ja elimistön toiminnasta. Ammattitaitoinen valmentaja tietää, että ketään ei voi laittaa syömään 1000 kaloria päivässä samalla, kun treenataan hulluna. Sen verran pitää tuntea fysiologiaa, että se nyt vaan ei toimi. Kaikkia ravintoaineita ei voi vain purkista ottaa. Valmentajan pitää ajatella myös urheilijan terveyttä.

Kerran kilpailuissa käynyt, ravitsemukseen kouluttautumaton ihminen ei ole hyvä valmentaja. Valmentajan pitää osata tarkastella kilpailijaa yksilönä eikä ohjeistaa kaikkia samasta muotista. Tämä ei onnistu ilman riittävää tieto-taitoa. Ei tarvitse olla tietynlaista koulutusta, mutta pitää olla kokemusta ja omaehtoista opiskelua taustalla. Jos kilpailija itse yhtään tietää mistään mitään, huomaa kyllä nopeasti tietääkö valmentaja. Ja valmentaja kannattaa valita huolella, jotta kilpailijana ei tarvitse alkaa kyseenalaistamaan hänen metodejaan.

3) Oman kroppansa tunteminen ja kuuntelu

Urheilijaa saattaa silloin tällöin väsyttää. Urheileminen on rankkaa ja kisakaudella elämä on itsensä haastamista ja osin myös taistelua. Aina ei tunnu hyvältä ja joskus pitää vaan purra hammasta. Kilpaurheilu on raastavaa ja rasittaa kehoa ja mieltä.

Tällöin pitää tietää, minkälainen väsymys on vielä hyvää väsymystä ja milloin mennään yli. Pitää tuntea kroppansa ja mielensä ja tunnistaa huonot merkit. Se ei ole yksinkertaista mutta muuttuu helpommaksi kokemuksen myötä. Itseään on myös pysähdyttävä kuuntelemaan. Signaaleja ei voi painaa pois mielestä. Voi olla, että riittää pariksi päiväksi pysähtyminen ja lepääminen. Tai sitten voi olla, että pitää viheltää peli poikki. Päätöksen pitäisi tulla urheilijalta tai valmentajalta. Ei lääkäriltä, joka kieltää urheilun siinä kohtaa, kun ollaan jo liian pitkällä.


Kaiken kaikkiaan haluan tuoda esille, että fitness on KILPAURHEILULAJI. Siis urheilulaji siinä kuin kaikki muutkin urheilulajit. Siinä ei ole mitään hohdokkaampaa, eikä sen puoleen mitään väheksyttävämpää kuin muissakaan lajeissa. Jokaisella saa olla mielipiteitä lajeista (en minäkään kaikkea Urheiluruudussa näkemääni urheiluna pidä) mutta ei tämä fitness nyt niin kovin ihmeellistä ole. Laji voi olla vaarallinen, jos hommaa ei osata tehdä oikein. Mutta niin kai mäkihyppykin olisi aika vaarallista, jos lähtisin kokeilemaan sitä vain muutaman ponnistustreenin jälkeen?

Fitness tulisi erottaa kauneusihanteesta, hyvinvoinnista ja lifestylestä. Vai puhuvatko vaikkapa kuulantyöntäjät, että tämä kuula on elämäni ja kauneuteni salaisuus? Fitness on kilpaurheilua eikä vartalo, joka pitäisi omata 24/7 ja 365 päivää vuodessa. Treenikaudet treenataan ja syödään hyvin (niin kuin toivottavasti kaikki muutkin urheilijat) ja kisakaudella tavoitellaan kuntoa, johon ”tavallisen ihmisen” ei missään tapauksessa tulisi pyrkiä eikä itseään siihen verrata. En minäkään yritä juosta kymmentä kilometriä puolessa tunnissa, vaikka ajatus siitä hieno olisikin.

Tässä tullaan myös siihen, että aivan kuin kaikista meistä ei ole kestävyysurheilijoiksi, kaikista ei ole fitnessurheilijoiksi. Eikä kenenkään elämäntapa voi olla kisakunnossa pysyminen. Se on mahdoton tehtävä. Huippu-urheilija ajoittaa kuntonsa kisakaudelle. Meidän huippukuntomme on vartalomme. Vartalo, joka on tehty urheilemalla ja syömällä oikein. Ja joka on ollut täysin mahdollista saavuttaa terveenä säilyen.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Viikon lautasmalli

Viikko on ollut täynnä ristiriitaisia tunteita. Olen väsynyt, kroppa on väsynyt, nesteinen ja treeni ei kulje. Haluan, että aika kisoihin menee nopeasti enkä sittenkään halua, koska en ole vielä kunnossa. Ehdinkö kuntoon? Mitä se vielä vaatii, että pääsen kuntoon? Miten jaksan? Miten lähipiiri jaksaa, kun olen väsynyt ja ärtynyt ja huomaan ärähtäväni asioista aivan turhaan?

Toisaalta taas lähestyvät kisat luovat sellaista kutinaa, ettei mikään muu. Fiilistelen jo viimeistelyjä, kisamatkoja ja bikineitä. Nautin treenistä silloin, kun se kulkee ja lenkeistä silloin, kun jalka ei hapota. Broilersalaattikin on oikeastaan päivästä toiseen ihan yhtä hyvää. Olen valmis tekemään töitä tämän homman eteen.


Mutta väsyttää. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Osin johtunee siitä, että viikolla yöunet jäävät liian lyhyiksi, koska yksinkertaisesti vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Viikonloppuna yritän ottaa takaisin, koska olen täysin vakuuttunut, että ihminen pystyy nukkumaan univelkaansa pois tai tarvittaessa unta varastoon ;)

Tiedän, että kova väsymys on vain väliaikaista ja jossain kohtaa taas helpottaa. Todella hyvin olenkin tähän asti jaksanut ja treeneissä on myös kulkenut. Kummahan se toisaalta olisi jos vähäisellä energia- ja hiilarimäärällä sitä jaksaisi koko ajan sata lasissa painaa.

 
Koska urheiluravitsemus on fitneksen ulkopuolellakin minua kiinnostava asia, luin mielenkiinnolla uusimmasta Jääkiekkolehdestä jutun, jossa Oskar Osala kertoi ruokavaliostaan. Osala on alkanut kiinnittää huomiota ravitsemukseen ja jutusta oli pääteltävissä, että tämä ei kiekkopiireissä ole välttämättä kovin yleistä. On jännä, että niin olennainen asia kuin ravitsemus, on monesti niin huonoilla kantimilla. Jokainenhan nyt syödä osaa, niinkö? Hmmm, en olisi aina aivan varma.
 
Hieman Osalan jutuissa särähti se, että mies ei syö ollenkaan aamiaista vaan lähtee treeneihin proteiinijuoman voimalla eikä syö ollenkaan välipaloja, koska ne ovat elintarviketeollisuuden keksimä juttu. Rohkenen olla eri mieltä mutta suotakoon meille mielipiteemme. Ehkä tästä hyvin käy ilmi se, että vaikka tietyt asiat ravitsemuksessa yleensä paikkansa pitävät, niin yksilöllisyys on kuitenkin aina tärkeää. Jokaisen tulisi löytää juuri itselle sopiva ruokavalio. Toivonkin, että lehteä lukevat kiekkojuniorit eivät jätä aamiaista syömättä esimerkin vuoksi. Tuskin, muistaahan Osala onneksi mainita, että hänen tyylinsä ei sovi kaikille.
 
Yksilöllisyyttä joutuu terapeuttina usein korostamaan, koska monet ajattelevat, että paasaamme kaikille tismalleen samaa ruokavaliota. Perusjutut ovatkin samat; kasvikset, rasvan laatu, kuitu. Mutta hyvän ruokavalionhan voi toteuttaa hyvin monella eri tavalla. En minä esim. pakota ketään syömään kahdeksaa palaa leipää päivässä, niin kuin usein luullaan. Enhän minä itsekään juuri syö leipää. Kai sitä ihminen nyt halutessaan ilman leipääkin voi elää.
 
Lautasmallikaan ei aina ole se perinteinen. Urheilijan lautasmalli on eri kuin painonpudottajan. Diettaavan fitnessurheilijan lautasmalli on eri kuin jääkiekkoilijan. Silti kummankin tulee huomioida riittävä ravintoaineiden saanti ja palautuminen. Paljon samaa, paljon erlaista. Jokaisen tulisi löytää oma lautasmallinsa, mutta se lienee toisinaan helpommin sanottu kuin tehty.