perjantai 29. marraskuuta 2013

Ravitsemusblogi

Olen aloittanut puhtaasti ravitsemusaiheisen blogin nettisivuillani www.petrafit.fi. Tämä blogi säilyy henkilökohtaisena bloginani, jossa oman elämän ravitsemuspohdintoja, mutta muuten ravitsemusaiheiset tekstit löytyvät jatkossa tuolta.
Ensimmäiseen tekstiin pääset tästä.

Kuva: Katri Tamminen

Florida osa 4; Key West

Maanantaina hyppäsimme siis autoon ja otimme suunnaksi Key Westin. Tällä kertaa monikaistaisia teitä ei tarvinnut ajaa kovin pitkään, sillä Key Westiin johti yksi halki meren kulkeva tie. Matkalla yhtenä nähtävyytenä on seitsemän mailia pitkä silta, joka todella tuntuu siltä, että ajaisi keskellä merta. Matkan varrella on muutama pieni kaupunki, jotka houkuttelevat matkailijoita syömään ja ostoksille.



Ajattelimme pysähtyä syömään "jotain pientä", mutta toisin kävi. Tower of pizzan menu vaikutti niin hyvältä, että päätimme syödä pastalounaat siinä. Annos oli hieman eri maata kuin "jokin pieni". Ham and cheese pastani oli äärettömän hyvää mutta eihän tuollaista nyt kukaan jaksa syödä. Saati, että sen syöminen olisi mitenkään tarpeellista. Jos kuitenkin olet meganälkäinen matkalla Key Westiin, suosittelen Tower of pizzaa lämpimästi. Löytyy muistaakseni Key Largosta.

Matka vei läpi Key Largon, Islamoradan ja Marathonin sekä yli 42 sillan. Välillä ihmettelimme keskellä rämeikköä sijaitsevia yksinäisiä taloja, välillä alligaattoreista varoittavia kylttejä. Matkan kerrottiin meille etukäteen olevan täynnä hienoja maisemia ja olihan tuo, jos nyt pitää vettä hienona maisemana. Sitä nimittäin riitti silmänkantamattomiin. Paljon muuta ei sitten näkynyt.

Itse Key West on saari, jossa sanotaan olevan USA:n eteläisin paikka. Varsinaisesti tuo paikka on kuitenkin toisella saarella, mutta koska se on yksityisomistuksessa, ei sinne ole pääsyä. Key Westin sanotaan olevan the home of the sunset, sillä auringonlasku näyttäytyy siellä upeana ja satamassa onkin jokaisena iltana auringonlaskun juhla.



Tiistain yhdistimme huvin ja hyödyn ja vedimme lenkkarit jalkaan lähtiessämme tutustumiskierrokselle. Matkamme vei Hemingwayn talon kautta Southernmost pointille ja sieltä edelleen rantoja tutkimaan. Muutama tunti siinä kului kävellessä ja ilmasta nauttiessa. Rannan löydettyämme minulle tuli yllättäen nälkä (todella yllättäen, enhän ole juuri koskaan nälkäinen..) ja piti lähteä takaisin päin ravintolaa etsimään. Onneksi meksikolainen ravintola lounaineen löytyi pian.







Rannalla löhöilyn jälkeen jaksoi juuri ja juuri kävellä takaisin hotellille, joka tällä kertaa oli rykelmä pieniä puurakennuksia omine huoneistoineen. Paikka oli varsin tunnelmallinen, varsinkin kun kadulta katsottaessa ei pystynyt yhtään päättelemään mitä pihan puolelta löytyisi. Hyvin pian jatkoimme matkaamme takaisin satamaan, sillä oli auringonlaskun aika. Auringonlasku tapahtui varsin nopeasti ja kirvoitti yleisössä spontaanit aplodit. Kello taisi olla 18.50, kun auringosta ei enää näkynyt sädettäkään.


Illallinen by Burgerfi
En tiedä montako hampurilaisravintola tuossa maassa on, mutta voin kertoa, että aivan jumalattoman monta. Ja totta kai ne piti entisenä hampurilaistyöntekijänä kaikki testata! Nykyinen ammatti ehkä hieman soti vastaan mutta mitäpä pienistä. Illallisen jälkeen sitten romanttisesti pyykinpesulle. Coin laundry oli toimiva ja tarpeellinen, sillä reissua oli vielä viikon verran jäljellä.
 
 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Florida osa 3; Sunrise ja NHL

Laivasta poistuminen tapahtui vaiheittain, joten kaikki säästyivät ruuhkassa seisomiselta. Terminaalista ulos päästyämme etsimme taksia mutta ongelmaksi tuli se, että meillä ei ollut yhtään käteistä mukanamme. Luottokorttien luvatussa maassa oletimme, että taksin voi maksaa myös kortilla mutta näin ei suinkaan ollut. Sen lisäksi, että osa takseista vastaanotti vain käteistä, osa niistä ei antanut rahasta ollenkaan takaisin. Mielenkiintoista. No, taksilla automaatille ja sitten lentokentälle, jossa meitä oli vuokra-auto odottamassa.

Seuraava suuntamme oli Sunrise, jossa meitä odotti Comfort Inn -niminen hotelli. Navigaattori päälle ja suunnistamaan parhaimmillaan kahdeksankaistaisia teitä. Liikenne Miamissa on yhdellä sanalla hullua. Oikealle kääntyminen myös punaisella on sallittua, mikäli sitä ei ole erikseen kielletty. Poikkeuskäännökset ovat myös sallittuja ja nämä yhdessä saattavat aiheuttaa mielenkiintoisia tilanteita. Yllätykseksemme emme todistaneet kuin yhtä peltikolaria eli ilmeisesti homma kuitenkin toimii. Isommille teillä kaistoja vaihdellaan ihan miten sattuu ja ihan missä sattuu, ja ilman vilkkua totta kai. Kaistaa voi vaihtaa mm. sulkuviivalla, risteysalueella ja oikeastaan vaikka kaistalla olisi jo auto; kyllä se väistää. Huh. "Harmikseni" minä en pystynyt tuolla ajamaan, sillä vuokrayhtiö vaati, että kuljettajalla oli ollut vähintään kaksi vuotta ajokortti hallussaan. Itsehän olen vasta vuoden päivät ajellut.


Ilma oli edelleen pilvinen, joten lähdimme katsastamaan meille hehkutettua suurta Sawgrass Mills -ostoskeskusta. Olihan tuo ihan massiivinen. Kauppoja oli niin sisällä kuin ulkopuolella olevilla ostoskaduillakin. Ja hinnat eivät päätä huimanneet. Päädyin ostamaan muutamat kengät ja mm. talvi-Converseistani maksoin hieman päälle 20 euroa. Jep. Kuvassa näkyvistä punaisista on maksettu muistaakseni 70 €... Naisellisesti shoppailin tietenkin lähinnä liikkeissä Nike, Adidas, Puma ym. Nike Freet muuten ostin ja ajattelin testata auttaako uudenlainen kenkä jalkaongelmissani. Nuohan ovat kuin sukat laittaisi jalkaan. Ne taipuvat eri tavalla kuin tavallinen kenkä ja laittavat myös jalkaterän lihakset töihin. Eivät tietenkään tarjoa samanlaista tukea kuin perinteiset aerobiclenkkarit, mutta katsellaan miten toimivat.


Comfort Innin aamiainen taas oli melkoisen yksinkertaista. Tarjolla oli, yllätys yllätys, vohveleita! Ja arvatkaa mitä muuta..paahtoleipää! Jep. Ainoa proteiininlähde oli keitetty kananmuna, jota sitten parina aamuna vetelin. Kolmantena aamuna tajusin, että ne samat munat ovat olleet siellä jokaisena aamuna, vähenevät vain sen mukaan kun minä niitä syön. Että näin. Löysin onnekseni pussikaurapuuroa ja siirryin proteiinittomaan aamiaiseen.

Lauantaina tutustuimme Fort Lauderdaleen, joka vaikutti olevan urheiluautojen, muskeliveneiden, täytettyjen huulien ja kassissa kulkevien puudelien luvattu paikka. Kaunis ranta siellä oli ja komeat maisemat, mutta kaikesta näki, että täällä puhuu raha.




 
Rannalla löhöilyn jälkeen käveltiin Las Olas Bulevardia päästä päähän ja pohdittiin kehdataanko mennä rantakuteissa jonnekin syömään. Ei kehdattu. Ajettiin siis takaisin Sunriseen ja testattiin pikaruoan valtakunnan seuraava pikaruokapaikka eli Wendy`s. Tässä kohtaa oltiin oltu koko päivä syömättä (olipa järkevää). Aamiaisen jälkeen olin ainoastaan käynyt margaritalla rannalla ja sen jälkeen koko päivä syömättä ja aika lailla myös juomatta. Näin sitä kuulkaa ravitsemusterapeutti unohtaa kaikki ohjeensa lomalle lähtiessään.
 
Illalla oli sitten kohtalainen nälkä. Kanasalaatti oli hyvää muttei vienyt nälkää kokonaan, joten piti hakea vielä juustohampurilainen päälle. Vettä yritin alkaa juoda mutta taisin saada vajaa puoli litraa juotua, kun päivän nestehukka heikensi olon. Loppuilta menikin sitten liikkumatta sängyssä. Pahoinvointi kesti sen illan, mutta päänsärky jatkui kaksi päivää. Eikä paljon särkylääkkeet auttaneet. Jos ei muuta hyvää, niin muistipa ainakin loppureissun ajan juoda vettä.
 
 
Sunnuntaina vuorossa oli etukäteen ajatellen yksi matkan kohokohdista: NHL-ottelu.
 
Ihan vinkkinä: jos haluatte nähdä hyvää jääkiekkoa, älkää menkö Floridaan. Matsi oli kaikin mahdollisin tavoin pettymys. Halli oli puolillaan ja peli oli onnetonta. Jossain vaiheessa mietin, että oikeastiko ollaan nyt maailman parasta kiekkoliigaa katsomassa? Vastustaja Tampa Bay Lightningilla oli kyllä hyvä tehokaksikko tiimissään, mutta muuten kovin erityistä osaamista ei näkynyt. Nopeaa peli kyllä oli. Pudotussyöttöjä tai maalin takana seisoskelua ei juuri harrastettu eli siinä mielessä oli mielenkiintoista. Ja menihän tuo jatkoajalle ja rankkareihin! Suomalaisetkin pääsivät parrasvaloihin, kun kotijoukkueelta rankkarin veti Barkov ja vastustajalta Filppula ja Salo.
 
 
 
Matsin jälkeen napattiin vielä Barkovilta nimmari, joten eiköhän tuo nyt ihan hyvä reissu kuitenkin ollut. Mutta ehkä jos kaipaa kunnollista tunnelmaa halliin, ei kannata välttämättä Miamiin suunnata. Kaupunki on enemmän jenkkifutis- ja koriskaupunki, mutta niistä sitten myöhemmin enemmän.
 
Maanantaina oli jälleen aika vaihtaa maisemaa ja lähteä tien päälle. Suuntana oli etelä ja Key West.
 




torstai 14. marraskuuta 2013

Florida osa 2; Risteily

Maanantaina heitettiin hyvästit Fairfieldin kertakäyttöastioille ja otettiin taksi Miamin satamaan. Tarkoituksena oli viettää viikko maanantaista perjantaihin Carnival Imaginationin kansilla. Satamaan päästyämme matkalaukut lähtivät heti henkilökunnan mukaan ja me saimme siirtyä lähtöselvitykseen tyhjin käsin. Ensin alakerran tiskille kertomaan virkailijoille keitä olemme ja näyttämään passit (en vieläkään tiedä mikä tämän virkailijan tarkoitus oli). Sitten turvatarkastukseen läpi metallinpaljastimien noin parinkymmenen henkilökunnan jäsenen tuijottaessa tapahtumaa. Välillä tuntui, että henkilökuntaa oli joka nurkassa ja toisinaan heidän ainoa hommansa tuntui olevan asiakkaiden tervehtiminen. Turvatarkastuksen jälkeen siirryimme sitten yläkertaan varsinaiseen lähtöselvitykseen.

Olimme varautuneet tuntikausien odotteluun, sillä lähtöaika oli klo 16 ja olimme satamassa jo klo 11 jälkeen. Yllätys oli positiivinen, kun huomasimme, että laivaan pääsi jo päivää viettämään. Ja suuntasimme tietenkin ensimmäiseksi, minnekä muuallekaan kuin syömään!


Risteily oli mallia all inclusive ja ruokaa oli saatavilla 24/7. Päiväsaikaan ruokapaikkoja oli kaksi; toisessa tarjolla oli hampurilaisia, ranskalaisia ja hodareita, ja toisessa vaihdellen ranskalaisen, italialaisen tai karibialaisen keittiön herkkuja. Myös salaattipöytä ja pizzapiste olivat avoinna. Ruokajuomana tarjolla oli vettä ja lemonadea. Lemonade oli niin makeaa, että aloimme lantraamaan sitä vedellä aina kun halusimme juoda limsaa. Pääosin kannatti kuitenkin pysyä vedessä.
Näkymiä kannelta satamassa ollessa



'
Syötyämme ja laivaa hetken tutkittuamme päätimme käydä hytissä vaihtamassa uima-asut päälle ja siirtyä kannelle aurinkoa ottamaan ja satamasta lähtöä seuraamaan. Samaan aikaan kuulimme kuulutuksia turvallisuushetkestä, johon matkustajia pyydettiin saapumaan. Päätimme kuitenkin mennä suoraan adults only -kannelle eli lapsivapaalle auringonottoalueelle. Tai niin luulimme.
 
Ennen laivan lähtöä nimittäin koko laiva osallistui evakuointiharjoitukseen. Henkilökunta tarkasti jokaisen hytin, merkkasi ne evakuoiduiksi ja ohjasi käytävillä harhailevat matkustajat omiin evakuointipisteisiinsä. Siellä istuimme sitten ja kuuntelimme turvaohjeita sekä pelastusliivien käyttöohjeita. Lopuksi meidän piti siirtyä omien pelastusveneidemme luokse, jonka jälkeen harjoitus päättyi. Varsinainen löhöily saattoi alkaa!
 
 
Jokaisena iltana laivalla tarjoiltiin illallinen alku- ja jälkiruokineen. Nämä totta kai kuuluivat pakettiin, mutta juomat tuli maksaa itse. Rahaahan laivalla ei liikuteltu vaan kaikki ostot ladattiin hyttiavaimenakin toimineelle kortille. Illallisella meillä oli aina sama pöytä ja pöytäseuruekin tuli siinä tutuksi. Tosin meidän pöydästämme me olimme ainoat, jotka kävivät joka ilta syömässä. Toki myös muut ruokapisteet olisivat olleet auki mutta kun ihminen jaksaa syödä vain rajallisen määrän hampurilaisia... Mukavia keskusteluja saimme kansainvälisen pöytäseurueemme kanssa kuitenkin aikaan. Pariskunta, joista mies oli Ghanassa syntynyt mutta Yhdysvaltoihin jo lapsena muuttanut muotisuunnittelija ja nainen venäläinen hammaslääkäri oli varsinkin mielenkiintoista seuraa. Tässä kohtaa aloimme harkita USA:han muuttamista, sillä keskusteluissamme kävi ilmi, että terveydenhuollon ammattilaiset tienaavat Yhdysvalloissa huomattavasti Suomea enemmän. Dallas olisi kuulemma hyvä vaihtoehto. Että saattaa mennä tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi...

Casual Night
Ensimmäisenä iltana illallisella meidät yllätettiin henkilökunnan puolesta Happy honeymoon -laululla. Happy birthday -laulut raikasivat myös jokaisena iltana. Lisäksi henkilökunta intoutui joka ilta jonkinnäköiseen tanssiin tai lauluun, ensimmäisenä iltana taidettiin opetella koreografiaa Flo Ridan Low-biisiin.
 
Huone oli siivottu ensimmäisen kerran jo ensimmäisenä iltana ja tämän jälkeen siivoaminen tapahtui kaksi kertaa päivässä. Joka ilta saimme myös seuraavan päivän ohjelman, josta selvisi aikataulut, dress codet ja muut.
 

 
Tiistaina saavuimme Key Westiin eli aivan Floridan eteläkärkeen. Olimme tulossa Key Westiin uudelleen seuraavalla viikolla, joten kävimme vain hieman kävelemässä Duval Streetiä edestakaisin.
 
Carnival Imagination



 
Illalla dress code oli elegant, joten pukeuduimme parhaimpiimme ja kävimme jälleen illallisella. Sitä ennen itsensä sai käydä kuvauttamassa laivan kuvauspisteissä, joita oli toistakymmentä ympäri laivaa. Pyörähdimme muutamassa pisteessä, jotta saimme "virallisen" laivavalokuvan mukaamme. Illallisen jälkeen kävimme katsomassa shown:n, joka toisena iltana oli nimeltään Epic Rock. Ekana iltana olimme katselleet Divas-nimistä show:ta. Erinomaista laulua ja tanssia eli oli ilo katsella. Myös stand upia kävimme parina iltana kuuntelemassa.
 
Jogurttia, hedelmiä, raejuustoa, leipää ja maapähkinävoita.
Aamiaisella tyydyin yleensä kylmän pöydän antimiin, sillä lämpimiin pisteisiin sai jonottaa melkoisen kauan. Keskiviikkona suuntasin aamulla myös treenaamaan, sillä laivalla oli toimiva kuntosali. Myös ravitsemusluennolle olisi voinut ilmoittautua, mutta jätin tällä kertaa välistä. Päivän treeninä ensin 30 min hölkkää juoksumatolla ja sitten supersarjoja:
 
1a) vipunostot sivulle kp
1b) vipunostot eteen kp
1c) takaolat kp
 
2a) ranskalainen punnerrus kp
2b) hauiskääntö kp
2c) vasarakääntö kp
2d) ojentajapunnerrus
 
3a) rintalihaspunnerrus
3b)pull down laitteessa
 
Kaksi tai kolme kierrosta kutakin ja suihkuun. Nopeaa ja tehokasta. Sitten saavuimmekin jo Meksikon Cozumeliin.
 


Ironman athlete?
Cozumelissa olisi pitänyt mennä jollekin retkelle tai lähteä kiertämään saarta skootterilla tai autolla, sillä kävellen siellä ei ollut mitään nähtävää. Mitä nyt useampi kymmenen aggressiivista skootterivuokraajaa.. Eli aika nopeasti oli hermot myyjiin mennyt ja päädyimmekin drinkeille pieneen baarintapaiseen, jossa join elämäni suolaisimman margaritan. Koko drinkki oli täynnä jäätä, joka oli käytännössä jäädytettyä suolaa. No, muutama lime perään, niin johan toimi.
 
Siesta.
Kävelimme vielä hetken ympäri satama-aluetta, johon oli rakennettu turisteille ostosalue. Taisi meillekin jotain tuliaisia sieltä tarttua matkaan. Päätimme kuitenkin siirtyä takaisin laivaan, sillä ilma muuttui pilviseksi ja odotimme sadetta. Laivalla kun siihen aikaan oli vielä rauhallista, pääsimme kahdestaan minigolf-radalle, jossa minä tietysti otin takkiini. Minä ja mailapelit...parempi että tyydyn sivusta seuraamiseen.
 
Yksi hole-in-one kuitenkin!
Illalla seurasimme satamasta lähdön lisäksi mahtavaa salamointia Meksikon taivaalla. Salamat valaisivat koko horisontin ja salamointi jatkui pitkälle yöhön. Vielä nukkumaan mennessä seurasin hetken taivaanrantaa hytin ikkunasta. Siis sen lisäksi, että tarkistin, että myrskyääkö ulkona ja ollaanko vielä pinnalla. Minähän olen täysin varma, että laivat uppoavat ja lentokoneet putoavat ja kaikki katastrofit tapahtuvat silloin, kun minä olen matkalla. Puolisoni mielestä tämä on hyvin hauskaa. Olen esimerkiksi ilmoittanut, että risteilyllä minua on ihan turha majoittaa minnekään autokannen alapuolelle, sillä en taatusti nuku siellä. Eikös hän sitten kerran laivalle mennessämme alkanut johdattaa minua kakkoskerrokseen ja meinasin itkua tuhertaa, että ihanko oikeasti pakotat minut tänne. No, ei pakottanut, kunhan leikki kustannuksellani ja halusi vain nähdä ilmeeni. Sain sitten siirtyä ylemmille kansille.
 


 
Torstain teemana laivalla oli "Fun day at sea". Jep, hauskaa oli. Jonkin aikaa makoiltiin kannella "aurinkoa ottamassa". Ainoa vaan, että auringosta ei näkynyt vilaustakaan vaan koko taivas oli täynnä paksua pilveä. Välillä tuntui, että pilvet olivat niin alhaalla, että putoaisivat kohta kannelle. Kun tuuli oli niin kova, että tavarat lentelivät ja aurinkoa oli pakko ottaa paita päällä, niin luovutimme ja siirryimme sisätiloihin. Se siitä hauskasta auringonotosta sitten. Tässä kohtaa alkoi tuntua, että laiva oli nähty ja samaten ruokapisteet oli koluttu pariin otteeseenkin, joten risteily päättyi juuri sopivaan aikaan. Neljä päivää oli oikein passeli pituus ainakin tällä laivalla.
 
Matkalukemiset.
Supisen kirjan luin kahdelta istumalta ja myös Zlatan meni varsin nopeasti, suosittelen!
 
 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Florida osa 1; Miami

En ikinä ajatellut haluavani tai tarvitsevani isoja häitä, mutta nyt kun ne on pidetty, voin sanoa, että onneksi pidettiin. Aivan ihana päivä! Täydellistä.

Kuva: Katri Tamminen
 
Kuva: Katri Tamminen

Ensimmäinen aamiainen rouvana
Aika pienestä tytöstä asti minulla on ollut ihmeellinen kiinnostus USA:ta kohtaan. En edes muista mistä se on lähtenyt liikkeelle. Muistan vain aina halunneeni joskus vierailla maassa. Inhoan kuitenkin itse matkan tekemistä ja varsinkin lentämistä yli kaiken ja yli kymmenen tunnin lentomatka on tuntunut hirvittävältä. Siksi en ole ikinä innostunut esim. Thaimaan matkoista, koska olen ajatellut, että jos joskus kykenen riittävän pitkään koneessa istumaan, niin silloin reissu suuntautuu Yhdysvaltoihin. Niinpä, kun pohdimme häämatkaamme, ei vaihtoehtoja oikeastaan ollut kuin yksi. Osavaltio ja kaupunki olivat jonkin aikaa pohdinnassa mutta loppujen lopuksi päädyimme Floridaan. Ja Floridassa hujahti 18 päivää tuosta vaan.

Lähdimme häiden jälkeisenä torstaina matkaan ja matkasimme Onnibusin kyydillä Helsinkiin. Harmaa ja sateinen keli oli omiaan nostamaan matkakuumetta. Hyppäsimme metroon, jolla rautatientorille ja syömään Sports Academyyn. Söin valkosipulibroileria, joka oli äärettömän hyvää. Pidän valkosipulista todella paljon ja yleensä sitä on kaikessa minusta aivan liian vähän. Tässä sitä oli mukavasti, oikein hyvä annos!



Ruokailun jälkeen lentokenttähotellille ja muutamaksi tunniksi nukkumaan ennen kello neljän herätystä. Aamiaisen jälkeen se rakastamani matkustaminen sitten alkoi. Ensimmäinen etappi oli Air Berlinin koneella Berliiniin Tegelin kentälle. Matka kesti pari tuntia ja sujui suht hyvin. Olin hankkinut apteekista korvatulpat, joiden tarkoituksena oli helpottaa matkan aikana tapahtuvaa paineen vaihtelua. Lentäminen ja erityisesti laskeutuminen on korvilleni aina yhtä tuskaa ja koko lentämisen jälkeinen päivä menee korvat lukossa, paukkuessa, koskiessa ja koko pään ollessa kipeä vielä pitkään lentämisen jälkeen. Tulpat eivät estäneet kipua mutta tuntuivat vähentävän matkan aikana tapahtuvaa korvien paukkumista hieman. Tai tiedä häntä, saatoin myös kuvitella.

Tegelin lentokenttä oli pieni ja ahdas. Portti ja lähtöselvitys olivat samassa tilassa ja ihmiset tungeksivat yhdessä kasassa. Meillä piti Suomen päässä tehty lähtöselvitys riittää myös täällä mutta eikös meidät passitettu porttijonosta lähtöselvitysjonoon. No, virkailija piirsi ympyrän boarding passiin, niin sitten saimme siirtyä portille. Portin jälkeen löysimme itsemme vielä ahtaammasta turvatarkastus/lähtöaula-yhdistelmästä. Ja tietenkin tässä kohtaa taisimme olla tunnin verran aikataulusta jäljessä. No, meillä oli sen verran lomafiilis päällä, että eipä tuo hirveästi haitannut.

Minullahan menee hyvin nopeasti hermot tilanteissa, joissa ei ole mitään tekemistä. Olin kyllä vieraillut pokkarikaupassa ennen lähtöä mutta silti pitkä paikallaan istuminen hieman hermostutti. Pelastukseksi koitui koneen "viihdekeskukset". Jokaisella matkustajalla oli oma viihdekeskuksensa, josta löytyi leffoja, tv-sarjoja, musiikkivideoita, musiikkia ja pelejä. Taisin katsoa yhden leffan ja useamman komediasarjan matkan aikana. Myöskin Mahjongia tuli melko paljon pelattua. Matkan aikana tarjoiltiin kaksi ateriaa (toisella kanaa ja pastaa, toisella jauhelihapihvi, juustoa ja coleslaw`ta), mutta koska en ollut tajunnut ostaa kentältä mitään mukaani, olin jokseenkin nälkäinen puolet matkasta. Ei ole ihan tehty urheilijoille nuo lentokoneiden annokset ;)


Täytyy kyllä sanoa kiitos tämän koneen henkilökunnalle, sillä ensimmäistä kertaa ikinä lentoemäntä kysyi olenko kunnossa, kun laskeutuminen oli alkanut. Ilmeestäni ja asennostani nimittäin varmasti näkee, että olo on tuskainen. No mutta, laskeutumisestakin selvittiin ja niinpä Miamin lämpö vastaanotti meidät maahan. Tosin lentokoneesta Miamin maaperälle oli vielä jonkin verran matkaa; oli passitarkastusta, sormenjälkien ottoa, valokuvausta, erilaisten dokumenttien luovuttamista ja jatkuvaa jonottamista. Vuorokauden valvomisen jälkeen matka alkoi pikku hiljaa painamaan.

Ensimmäiset kolme yötä vietimme lähellä lentokentää olevassa Fairfiel Inn -nimisessä hotellissa. Tarkoituksena oli ensimmäisenä iltana olla mahdollisimman pitkään valveilla, jotta pääsisi heti oikeaan rytmiin kiinni. Lähdimmekin melko pian tutkailemaan hotellin ympäristöä ja etsimään ruokaa. Ruoan etsiminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Olimme 40 korttelin päässä Miamin Downtownista emmekä tienneet yhtään mitä lähistöltä löytyisi. No, ei löytynyt oikeastaan mitään. Aikamme harhailtuamme vastaan tuli Burger King, johon päädyimme ruokailemaan. Supermarketia ei löytynyt mutta onneksi pieni kioski kuitenkin. Seuraavana päivänä tosin selvisi, että kaksi korttelia tiettyyn suuntaan, niin vastaan olisi tullut K-martia, Walgreensia ja vaikka mitä. Tässä kohtaa Burger King kuitenkin riitti ja sen voimin vihdoin nukkumaan.


Downtown Miami
Ensimmäisenä aamuna suunnattiin innolla tutkimaan hotellin aamiaista. Aamiaiselta löytyi mm. kananmunaa + pekonia, paahtoleipää + marmeladeja + maapähkinävoita, muffinsseja + pullaa, jogurttipurkkeja, saksanpähkinöitä, hedelmäpaloja, muroja sekä itse valmistettavia vohveleita vaahterasiirapilla. Olimme hieman pettyneitä aamiaiseen mutta reissun edetessä totesimme, että tämä oli paras aamiainen, mitä hotelleista saimme. Jogurttipurkki saksanpähkinöillä ja hedelmillä, kananmunaa ja hieman vohvelia, niin vatsa oli täynnä. Ihmetystä meissä herätti kertakäyttökulttuuri, joka maassa oli valloillaan. Kaikki oli yksittäispakattua ja tarjolla oli vain kertakäyttöastioita. Muovin määrä yhdeltä aamiaiselta oli aivan järkyttävä. Miksi ihmeessä aamiaista ei tarjoilla astioista? Miksi ihmeessä maitoa löytyy vain pienistä tetroista ja kermaa pienistä kahvikermapurkeista? Miksi kaikki marmeladit ja maapähkinävoit ovat annospakkauksissa?

Aamiaisen jälkeen ajattelimme suunnata bussilla Downtowniin. Google Maps avusti meitä bussin valinnassa ja epätoivoisesti kartan avulla yritimme miettiä mistä löytää bussipysäkki. Hetken aikaa ympäristöä tutkailtuamme vasta tajusimme teiden merkitsemistavat. Tien yläpuolella lukee kadun nimi, mutta se ei suinkaan ole sen tien nimi, jolla olet (kuten luulimme), vaan sen tien nimi, jonka ylität. Tämän tajuttuamme suunnistaminen helpottui. Ja vielä, kun löysimme, että mihin suuntaan katujen numerot pienenivät, niin pysäkkikin löytyi.

Busseissa raha laitetaan automaattiin eikä rahaa saa takaisin. Maksu oli 2,25 dollaria ja jos sopivia kolikkoja ei löytynyt, niin sitten maksettiin kolme dollaria matkasta. Bussissa oli hauska seurata kuinka vanhemmille ihmisille tarjottiin salamana paikkaa, mikäli kaikki bussin etuosan penkit olivat varattuja. Tämä toistui myöhemmin useassa eri paikassa. Senioreille tarjottiin istumapaikkaa aina ja kaikkialla.


Päivän vietimme Downtownissa ja Bayfront Marketplacessa. Ruokailtiin kuubalaisessa ravintolassa ja ostettiin puuttuvia tarvikkeita, kuten flip-flopit, aurinkolasit ja aurinkorasvaa.




Haluatko tietää montako kaloria söit?

Illalla löysimme vihdoin hotellin lähellä olevan kauppakeskittymän mutta kunnollista ravintolaa emme vieläkään löytäneet. Niinpä pikaruoan luvatussa maassa suuntasimmekin McDonald`siin. USA:ssa tuntui ihan joka paikasta löytyvän Mäkkäri, Burger King ja Wendy`s. Siis ihan joka paikasta. Maassa yritetään kovasti vaikuttaa väestön ylipainoon ja sen huomasi mm. Mäkkärissä, jossa kaikkien tuotteiden vieressä luki sekä hinta että energiasisältö. Ei ollut yhtään kiva juttu ;) Toki tiedänkin, että ateriassa on yli 1000 kaloria mutta jotenkin luvun näkeminen sai silti haukkomaan henkeä. Vielä hampurilaisrasiastakin pystyi ravintosisällön tarkistamaan. Olisi mielenkiintoista tietää onko tällä ollut mitään vaikutusta pikaruoan käyttöön.

Sunnuntaiaamuna suuntasin ennen aamiaista treenaamaan hotellin exercise roomiin. Pienessä tilassa oli yllättävän paljon treenaajia mutta sopu sijaa antoi. Laitteita oli tasan kaksi crossaria, kaksi juoksumattoa, kuntopyörä ja vaikoima käsipainoja. Ensin 40 min crossaria ja päälle kuntopiiri:
- rintalihaspunnerrus
- ojentajapunnerrus
- vipunostot käsipainoilla
- vasarakäännöt
- linkkari
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla
- askelkyykkyhyppy
- vipunostot eteen
- vatsakeinu painon kanssa
Toistoja aina 15-20 ja yhteensä kolme kierrosta. Kyllähän siinä hiki tuli! Ja sitten syömään vohvelia...



Loppupäivän vietimme Dolphin Mall -ostoskeskuksessa, jonne bussikyyti vei n. 40 minuuttia. Itse en juuri saanut aikaiseksi ostella mitään, yksi ainoa Guessin laukku tarttui mukaan. Satakuntalaisella oli hieman totuttelemista amerikkalaisiin myyjiin. Ei riitä, että joka paikassa (siis JOKA paikassa) sanotaan ensimmäisenä "Hi! How are you doing?" vaan osassa kauppoja myyjät alkavat jutella niitä näitä kesken shoppailun. Se on se kuuluisa small talk. Eihän siinä mitään, onhan se toisaalta ihan ystävällistä. Mutta jos olen kaupassa 5 minuuttia ja sinä aikana kolme eri myyjää on tullut keskustelemaan kanssani, niin ihan oikeasti se on liikaa. Muutenkin henkilökunnan määrä joka paikassa oli todella suurta. Vaatekaupoissa oli useampi myyjä ihan vain hengailemassa ja juttelemassa asiakkaille. Porilainen tuppisuu ei ymmärrä.


Välipalaksi proteiinismoothie Muscle Milk -proteiinijauheella.

Ruoaksi leipään tehty broilersalaatti avokadon ja mozzarellan kera.
Amerikassa tuotteen ilmoitettu hinta ei ole lopullinen hinta vaan kaikki hinnat ilmoitetaan ilman veroja. Esimerkiksi Floridassa tuotteen ilmoitettuun hintaan lisätään vielä myyntivero 6 % sekä osavaltiovero 1 %. Eli tasarahaa oli turha kaivaa valmiiksi. Myös tipit piti laskea usein laskuun päälle, toisinaan ne oli kyllä jo valmiiksi ilmoitettu laskussa.

Pyrimme maksamaan kortilla (luotolla, debitilla oli aivan turha yrittää), mutta bussiin sitten tarvittiin taas rahaa. Tasarahaa. Eli nostamaan rahaa ja rikkomaan se jossain. Taisi bussimatkan todellinen hinta olla meille ihan jotain muuta kuin 2,25 dollaria... Ostoskeskuksesta lähtiessämme bussi ei ollutkaan ihan heti lähtemässä vaan lähes tunnin jouduimme sitä odottamaan. No, mikäs siellä lämpimässä istuskellessa. Ihmeteltiin vain, että on se kumma, kun se bussi ei lähde silloin MINÄ haluan ja MINÄ olen saanut shoppailuni tehtyä, vaikka en tietenkään ole vaivautunut tarkistamaan aikatauluja... No, hotellille päästiin viettämään vielä yhtä yötä, sillä seuraavana päivänä suunta oli Karibian risteilylle. Eikä muuten enää aamulla tehnyt mieli vohvelia.
Jälkiruokaa