keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Miksi fitness ei ole urheilua?

Kanssatreenaajaa kiinnosti tänään salilla kilpailusuunnitelmani. Eihän tässä nyt mitään kummallista ole, mutta kysyjänä olikin itseäni melkoisesti vanhempi rouvashenkilö. Rouva on aina mielenkiinnolla kysellyt meidän fitnessurheilijoiden kilpailuista ja saavutuksista ja kertoi nyt olleensa lehteenkin joskus yhteydessä, että eikö meidän menestyksestä voisi tehdä juttua. Eivät kuulemma tee. Vastasin jo, että eihän meistä nyt mitään juttuja, ei tätä pidetä urheiluna, ja sitten vasta aloin pohtia, että miksi ihmeessä ei.

Sitä on jo niin tottunut siihen, että fitnessurheilua ei urheiluna pidetä eikä sitä urheilusivuilla näy, ettei sitä enää edes kyseenalaista. Siihen, ettei lajia pidetä urheiluna on varmaan (ainakin) kaksi syytä: lajin huono maine dopingin suhteen sekä fysiikkapainotteisuus suorituspainotteisuuden sijaan. Tokihan tähän urheiluun kuuluvat myös suoritukset; poseerauksia ei voi heittää miten vaan eikä vapaaohjelmaa vedellä vasemmalla kädellä. Suuren yleisön mielestä vain laji on sitä, että arvostellaan ihmisten ulkonäköä. Ja niinhän se hyvin pitkälti onkin.

Nyt kuitenkin fitneksen säännöt (nimenomaan fitness, ei body fitness) ovat muuttuneet ja vapaaohjelmasta saa tulevaisuudessa kaksi kolmasosaa pisteistä fysiikkakierroksen muodostaessa vain yhden kolmasosan. Eli toisinpäin kuin ennen. Mikä siis nyt enää erottaa meidät "todellisista urheilijoista"? Se yksi fysiikkakierros? Ja miksi se ei sitten olisi urheilua? Kirjastossako se kunto on hankittu? Tämä on arvostelulaji, jonka erottaa aerobicista/tanssista/voimistelusta fysiikkakierros sekä vapaaohjelmasta puuttuvat tiukat kriteerit ja pisteytykset. Onko syynä sitten se, ettemme ole taidoiltamme yhtä ylivertaisia kuin SM-aerobicin finalistit? Miksi meidän pitäisi olla? Laji ei ole aerobic vaan fitness. Meidän treeniaikaamme kuluu runsaasti myös salin puolella lihasmassaa kasvattamassa, me emme voi käyttää joka päivä tuntikausia voimistelullisten taitojemme hiomiseen. Ja tietysti voidaan katsoa miten hyvin aerobiccarit suoriutuisivat ohjelmastaan puolen vuoden tiukan dieetin ja viimeistelyviikon jälkeen kuivina ja janoisina..? Aerobic on äärettömän hieno laji ja se toimii tässä vain esimerkkinä ja vertailukohteena. Kymmenen vuotta lajin parissa vei sydämeni mutta on ymmärrettävä, että fitness ei ole arobicia. Fitnessohjelman ei tarvitse olla aerobicohjelma. Minun ei tarvitse olla huipputason aerobiccaaja tai voimistelija tai tanssija, riittää että osaan niitä kaikkia ja pystyn taitojani käyttäen muodostamaan hyvän show:n :)

Entäs se doping? Se tunnettu "fakta" että kukaanhan ei voi lihaksiaan kasvattaa pelkällä kaurapuurolla? Se tulee tämän lajin kanssa vastaan aina ja jatkuvasti. Se nyt vaan sattuu olemaan niin, että Suomen Fitnessliiton kilpailulisenssin haltijat (fitness, body fitness, classic bodybuilding) ovat ADT:n alaisia urheilijoita eli testaajat voivat kolkuttaa ovelle milloin vaan. Ja tuleeko niitä käryjä kuin sienia sateella? No, eipä ole hirveästi näkynyt. Että se siitä sitten. Sanokaa yksikin täysin puhdas urheilulaji. Kyllähän noissa perinteisissä, totisena, ihailtavana urheiluna pidetyissä lajeissakin saattaa ehkä joku yksi käyttää. Tai kaksi.

Fitnesslajeja on pidetty marginaalilajeina mutta ovatko ne sitä enää? Lajin lehti BODY on ostetuimpia lajikohtaisia lehtiä, keskustelupalstat täyttyvät ja blogeja avataan jatkuvasti. Ainakin täällä Savon maalla tuntuu harrastajiakin olevan jo mukavasti. Eikä kiinnostus jää harrastajien keskuuteen vaan kuntoilijatkin ovat kiinnostuneita lajistamme ja kisoistamme. Kaiken lisäksi positiivisin mielin. Kukaan ei syyttele dopingista tai narsistisuudesta vaan kannustus vaikuttaisi olevan aitoa. Hulluinahan meitä joskus pidetään mutta eikös me sitä vähän ollakin? Ja sitä paitsi, joka ikisen yksilölajin urheilijan pitää välillä olla pikkuisen narsistinen. Pakkohan sitä on joskus omaan napaan tuijottaa. Ilmeisesti sitä ei ole vielä onneksi tehty liikaa, kun ei ole ketään ystävistä tai läheisistä vierelta kadonnut :)

Olisikohan siis jo aika antaa fitnessurheilulle sen ansaitsema arvostus ja nostaa se lajiksi muiden lajien rinnalle? Ei mekään siellä treeneissä haukottelemassa käydä.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Harjoitellaan ravitsemusta

Olen monesti pohtinut sitä, että olen urheillut koko pienen ikäni enkä ole juuri törmännyt ravitsemusvalmennukseen missään lajissa (Siis ennen kuin siirryin lajiin, jossa ravitsemus on lähes yhtä suuressa roolissa harjoittelun kanssa). Toki terveellisestä ruokavaliosta on saatettu mainita mutta missä lajissa siihen oikeasti panostetaan? Missä lajissa sitä pidetään todellakin harjoittelun levon kanssa yhtä suurena tekijänä? Tietenkin harjoittelu tulee urheilijalle aina ykkösenä ja on mahdollista huonoillakin ravitsemustottumuksilla menestyä mutta kuinka paljon kehittymistä voisikaan vielä parantaa hyvä ravitsemustila? Pitääkö urheilijan olla jo huipulla ennen kuin ravitsemus otetaan osaksi valmennusta?

Optimaalinen ravitsemus takaa paitsi parhaan mahdollisen vireystilan harjoituksiin myös auttaa palautumisessa, terveenä pysymisessä ja kehon koostumuksen ylläpitämisessä. Ja muutenkin yleinen hyvä olo on varmasti kaikille tervetullutta. Eri lajien ravitsemustarpeet eroavat toisistaan niiden luonteen perusteella. Kestävyysurheilijalle tärkeintä on riittävä energiansaanti, teholajien harrastajien erityinen keskittymisen kohde taas on harjoitusten luonteen vuoksi hyvä palautuminen. Jokainen urheilija tarvitsee hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa aivan kuten kaikki muutkin ihmiset. Ravintoaineiden suhteet vain saattavat vaihdella lajista riippuen.

Itse muistaa selkeästi sen kun alkoi kiinnittämään huomiota ravitsemukseen. Aika nopeasti sitä tajusi, että tällähän on selkeä vaikutus harjoitteluun. Jaksaminen, palautuminen, energia, kehon koostumus; vihdoin urheilemisesta tuli ikään kuin kokonaisvaltaista. Hienoa olisi jos useammat valmentajat ottaisivat ravitsemuksen tärkeäksi osaksi urheilijan elämää. Terveellisiin ruokailutottumuksiin opetettaisiin jo juniori-ikäisiä, jolloin huippu-urheilijoiksi lopulta päätyvät osaisivat jo ravitsemuksen perusasiat eikä niitä tarvitsisi opetella alusta alkaen. Huipulla voisi keskittyä jo pikkutarkempiin asioihinkin. Ravitsemuksesta tulisi luonnollinen osa elämää ja urheilemista. Se ei olisi pelkkiä kieltoja ja herkuitta elämistä vaan normaali ja rento osa elämää. Urheilijankaan ei tarvitse koko elämäänsä harrastaa äärimmäistä itsekuria, perusasioiden kunnossa pitäminen on se tärkein asia. Kenties meidän tulevien ravitsemusterapeuttien tulisi jalkautua myös urheilun pariin. Pääasiahan olisi ensin saada perusravitsemus hyvälle mallille ennen kuin alettaisiin kiinnittää huomiota niihin lajin vaatimiin yksityiskohtiin.

Välillä tuntuu hassulta, että nykyinen lajini harrastaa välillä ravitsemuksen suhteen melkoista pilkun viilausta ja osassa urheilulajeja ravitsemus taas ei ole missään roolissa. Kenties malli siitä keskeltä olisi hyvä vaihtoehto. Tässä lajissa ravitsemus dieetillä on niitä kieltoja ja äärimmäistä itsekuria mutta omalla asenteellaan voi myös dieetin ruokailuista saada nautinnollisia. En tule ikinä ajattelemaan, että ruoka olisi vain ravintoa ja polttoainetta vaan minulle se tulee aina olemaan nautinnollinen osa päivää. Kaiken mitä syön, tulee olla hyvää. En syö mitään vain terveellisyyden tai ravintoaineiden vuoksi. Kaikesta löytyy itselle sopiva vaihtoehto. Ja mitä ei dieetin ulkopuolella kannata unohtaa? Rentoutta. Söinpäs siis tänäänkin siitä kananmunasta myös keltuaisen ;)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Blogin 1. treeniposti

Jeah, olen treenannut tänään. Tässä olikin jo melko (turhan) monta välipäivää. Aikamoista hullunmyllyä on arkipäivät nyt, paljon deadlinea lähestyviä koulutehtäviä asiakaskäyntien + luentojen lisäksi ja tietty töitä. Ei vaan ehtinyt loppuviikosta treenaamaan kun pakko ihmisen on nukkuakin joskus. Ikävä kyllä niin, itse olen kyllä sitä mieltä, että nukkuminen on aivan turhaa ajan hukkaamista. Parempi olisi jos sitä ei tarvitsisi harrastaa ollenkaan.

Ja koska viikonloppunakin sattui olemaan muita intressejä, päästiin vasta tänään normaaliin päiväjärjestykseen. Vuorossa selkä + hauikset:

Ylätalja lapiokahvalla x3
Tuettu kulmasoutu x3
Ylätalja niskan taakse x4
Alatalja leveällä x4
Takaolat x4
Hauiskääntö kp x3
Vasarakääntö kp x3
Vatsa laitteessa x3
Vinot vatsat Abcoaster x2

Palkkari ja kohti kotia. Palkkarina malto + hera. Palautusjuoman lisäksi olen muuten melko huono käyttämään lisäravinteita. Ainoastaan dieetillä kiinnitän asiaan enemmän huomiota. Nyt kun ruokaa saa riittävästi syödäkseen, on parempi pyrkiä saamaan vitamiinit ja muut suojaravintoaineet ruoasta kuin purkista. Vitamiineja kun ei tarvi syödä grammakaupalla vaan suositusten mukaiset annokset riittävät. Ainoastaan C-vitamiinin mega-annoksista on urheilijoiden todettu hyötyvän raskaina treenikausina. Tämäkin ilmeisesti toimii vain kausittain käytettynä, jolloin se on parempi ajoittaa dieetille. Muutenkin vierastan ajatusta, että käytetään kaikkia mahdollisia lisäravinteita ikään kuin "varmuuden vuoksi". Suurimmalla osalla lisäravinteita kun ei ole tieteellistä todistetta toimivuudestaan. Toki urheilussa kaikkea ravitsemusasiaa ei voikaan tieteellisillä tutkimuksilla perustella, sillä käytännön kokemus voi olla eri kuin mitä tutkimus todistaa. Ei esimerkiksi ole pystytty tieteellisesti todistamaan, että urheilijalle olisi hyötyä proteiininsaannista, joka ylittää 2g/painokilo. Käytännön kokemukset voimailijoiden yms. keskuudesta kuitenkin kertovat toista. Näin ollen urheiluravitsemus tuntuu osittain olevan myös kokemusten varassa. Välillä silti tuntuu, että se on enimmäkseen uskomusten varassa...

Treeneissä luotan 100% valmentajaani, vaparitreeneissä taas omaan osaamiseeni. En ole todellakaan mikään hifistelijä, en pohdi, en kirjaa, en tee suunnitelmia. Ehkäpä siitäkin syystä blogin pitäminen on hyvä juttu, tulee edes vähän laitettua muistiin treenijuttuja. Kuten olen sanonut, tämä on vain harrastus, jota en mieti 24/7 vaikka se paljon aikaa viekin. Uskon, että treenaamisessa pätee sama periaate kuin ravitsemuksessa: perusasioiden tulee olla kunnossa. Tällöin ei mistään tarvitse niin vakavasti stressata.

Ja niinhän se on; mitään ei elämässä kannata ottaa kovin vakavasti. Paitsi jääkiekko, jos minulta kysytään ;) Niinpä jatkan matsin kuuntelemista ja kaivan koulutehtävätkin vielä esille. Oikein hyvää alkanutta viikkoa sekä minulle että muille!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Jotain kitinän lisäksi?

Hmmm, tarkoitus oli aloittaa yhdistetty treeni/ravitsemusblogi mutta jotenkin tämä on jäänyt tällaiseen yleiseen kitinään ravitsemusmaailman epäkohdista. No, ehkäpä tässä vielä päästään käytännön asiaankin. Jossain vaiheessa.
Treenit etenee suunnitellusti, mitä nyt treeniaikaa on välillä hankala löytää ja homma sijoittuukin usein aikaiseen aamuun. Aerobista tulee tuntien ohjauksen muodossa tällä hetkellä n.3-6 tuntia viikossa. Joskus enemmänkin kun oikein intoutuu tuurailemaan.. Olisihan tuolla nyt hyvät ilmat myös vetää luistimet jalkaan ja lähteä Kallaveelle mutta vähiin on jäänyt se tänä talvena. Välillä tuntuu, että sitä yrittää vaan selvitä viikko kerrallaan eteenpäin hoitaen vain kaikki pakolliset asiat. Ylimääräisestä on turha stressata vaan on parempi niinä harvoina vapaa-ajan hetkinä tehdä ihan mitä juuri silloin mieleen tulee. Tämän illan vapaailta menee kuunnellessa Ässien matsia nettiradiosta, huomenna taas olen kutsunut muutaman koulukaverin illanviettoon. Kuulostaa mukavalta viikonlopulta :) Sunnuntaina voikin sitten taas paneutua kouluhommiin.
Mutta siis, treeneistä on tulossa enemmän joskus kun saan aikaiseksi ;) Kuvia on ehkä tulossa joskus kun saan kameran kuntoon. Siihen asti jatkan tekstillä ja turhalla napinalla ;)

torstai 17. maaliskuuta 2011

Ruokaräyhä todellakin

Tänään kantaa ravitsemuskeskusteluun otti jälleen uusi ravitsemuksen "asiantuntija". Helsingin Sanomien Ruoka-sivulta nimittäin löytyi A.W. Yrjänän (tunnetusti ravitsemukseen perehtynyt ammattilainen??) kolumni, jossa Yrjänä ilmoittaa omega-6 -rasvahappojen olevan elimistölle haitallisia ja kertoo, että niitä pitäisi välttää ja suosia vain omega-3 -rasvahappoja. Margariinit ovat haitallisia, samoin rypsiöljy ja suosia kannattaa voita sekä luomutäysmaitoa. Omega-3 ja -6 -rasvahappojen suhde tulisi kuulemma olla 1:1 ja siksi tuo rypsiöljykin on niin pahasta.

Tottahan on, että rypsiöljyssä on enemmän linolihappoa (omega-6) kuin alfalinoleenihappoa (omega-3) mutta ei tämä suhde ole mitenkään erityisen haitallinen. Keskivertosuomalainen saa suuren osa omega-3 -rasvoistaan juuri rypsiöljystä. Toinen tärkeä lähde on kala. On totta myös, että omega-6-rasvahappoja saadaan paljon enemmän kuin omega-3-rasvahappoja ja kolmosten saantia tulisikin lisätä. Välttämättömiä rasvahappoja, joita elimistö ei itse pysty valmistamaan on kuitenkin kaksi, linolihappo ja alfalinoleenihappo. Näistä linolihappo on omega-6-rasvahappo. Linolihappoa tarvitaan mm. ihon kunnon ylläpitäjäksi, jolloin sen puute aiheuttaa ihon kuivumista ja hilseilyä. Lisäksi se toimii muiden pitkäketjuisten rasvahappojen esiasteena, joilla puolestaan on lukuisia tärkeitä fysiologisia tehtäviä. Mahdollista on, että suurella omega-6 ylimäärällä olisi haitallinen vaikutus solun toimintaan ja HDL-kolesterolin pitoisuuteen mutta suomalaisten monityydyttymättömien rasvahappojen saanti on kuitenkin varsin kohtuullista. Kohtuullinen määrä ei vaikuta kolesterolipitoisuuteen.
Luomutäysmaidon omega-3 -määrää en tiedä. Fineli ilmoittaa tilamaidon rasvahapoista seuraavaa: rasvaa 4,2g, tyydyttynyttä rasvaa 3g, linolihappo 51mg ja alfalinoleenihappo 16mg. Tavallisessa täysmaidossa luvut ovat rasvahapot 3,1g, tyydyttynyt rasva 2,2g, linolihappo 45mg ja alfalinoleenihappo 12mg. Ilmeisesti luomutäysmaidossa omega-3-pitoisuus sitten jotenkin pompsahtaa korkeammaksi...

Eniten kuitenkin edelleen ihmetyttää tämä trendi, jossa ravitsemuksen suhteen maallikot (jos nyt näin voi sanoa) kertovat julkisuudessa omia kokemuksiaan ja uskomuksiaan totuutena. En kiellä sitä ettemmekö ole yksilöitä ja että jokaiselle on oma toimiva ruokavalionsa. Ja on totta ettei ravitsemuksen maailma ole mustavalkoinen vaan asioilla on puolensa ja tutkimusta tehdään koko ajan (ja hyvä niin!). Mutta miksi ihmiset saavat kertoa asioita, jotka eivät pidä paikkaansa lehdissä ja televisiossa? Miksi ihmisillä edes on tarve tehdä niin? Miksi A. W. Yrjänälle tuli tarve osallistua rasvakeskusteluun? Käsittääkseni Yrjänä on muusikko ja kirjailija. Mikä tekee hänestä pätevän kertomaan kaikille miten pitää syödä?

Pitääkö ravitsemuksen ammattilaistenkin alkaa ohjaamaan ihmisiä enemmän julkisuudessa? Pitääkö meidän siirtyä enemmän yksilöohjauksesta julkisuuteen? Alkaa keskustella mediassa? Pitääkö meidänkin alkaa aggressiivisiksi ja mennä televisioon meuhkaamaan paremmasta ruoasta ja "vääristä uskomuksista"? Vai kiinnostaako se ketään? Pitäisikö meillä aina olla vastapari, vastaväittelijä mukana, että meistä tulisi kiinnostavia? Miksi meidän pitää selitellä suosituksiamme? Koska mitä ilmeisemmin monen mielestä me olemme vetäneet ne hatusta ja keksineet ne vain ihmisiä huijataksemme. Tai, kuten Yrjänä toteaa, ne perustuvat "muutamaan vanhentuneeseen tutkimukseen". Niin no, tuosta muutamasta voi kyllä olla montaa mieltä... Ymmärrän sen, että jokainen on oman ravitsemuksensa asiantuntija mutta mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi koko väestölle. Ja suositukset on tehty koko väestölle. Suositukset, joista ammattilaisten tulisi olla kertomassa.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Elä ja hengitä

Oletteko tienneet, että ravitsemustieteilijät vain istuvat kotona ja puputtavat porkkanaa? Ja että fitnessurheilijat elävät ja hengittävät lajiaan 24/7? Koko elämähän perustuu vain proteiinin optimaaliseen saantiin sekä treenin ja palautumisen oikeaan ajoittamiseen. Urheilijat eivät juhli, valvo tai syö kananmunasta keltuaisia. Ravitsemustieteilijät eivät koske makkaraan, meetvurstiin tai energiajuomiin. Jep.

Mustavalkoisuus on mukavaa mutta ei toimi käytännössä. Ei ainakaan minun mielestä. En koe fitneksen olevan elämäntapa vaan harrastus. Totta kai se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään mutta mikä kilpaurheilu ei vaikuttaisi? Suurin osa kansallisen tason urheilijoista kiinnittää huomiota ruokavalioonsa (tai ainakin heidän pitäisi kiinnittää). Tokihan fitneksessä ruokavaliolla on vielä oleellisempi osansa kuin monissa muissa lajeissa mutta ei silloin tällöin viihteellä käyminen estä merkittävästi lihasten kasvua. Vuodesta puolet menee intensiivisesti dieetin parissa; kenen pää kestää jos vielä offillakin pitää koko ajan laskea, punnita ja pingottaa? Hmm, ilmeisesti kyllä aika monen mitä monen blogia lukee.. Eikö rentous ole avain paitsi onnistuneisiin suorituksiin niin myös onnistuneeseen ruokavalioon? Perusasiat kuntoon, jolloin silloin tällöin herkuttelu ei pilaa yhtään mitään. Loppujen lopuksi kun elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin ruoka ja harrastukset.

Eikä tervellinen ravitsemus tarkoita pelkkää porkkanan puputtamista. Onnistuneen ruokavalionkin takana on rentous. Monipuolisuus, kohtuullisuus, rentous, nautinto. Terveellinen ei ole synonyymi mauttomalle tai pahanmakuiselle. Samoin kuin edes dieetillä ei ruoan tulisi olla vain ravintoa vaan nautinnollinen osa päivää. Kaikenlaisesta ruoasta saa hyvää ja erilaisiin makuihin tottuu. Aamun kaurapuuro voi joskus maistua taivaalliselle aterialle. Ja mitä pidemmälle dieetti etenee, sitä paremmalta se puuro maistuu :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Viljatko vaarallisia?

On mielestäni hieman kummallista, että MTV3:sta ja Studio55:sta on tullut jonkinlainen Antti Heikkilän tiedonjakokanava. Studio55:n nettisivuilla Heikkilä mm. väittää viljojen olevan lähestulkoon myrkyllisiä eikä kenenkään pitäisi niitä syödä. Eikä Heikkilän mielipide jää vaaleaan viljaan vaan hänen mielestään esimerkiksi ruisleipä ei ole ollenkaan terveysruokaa. Todisteena tästä näyttäisi olevan keliakiaa sairastavat ihmiset, jotka ovat saneet helpotuksen oloonsa jätettyään viljat pois (yllätys yllätys!). Mietin vain, että itse kun olen kala-allerginen niin tarkoittaako se, että ihmisen elimistö ei ole rakennettu syömään kalaa? Olen vielä todella allerginen, sillä saan hyvin voimakkaita oireita. Eihän siis voi olla että ihminen on tarkoitettu syömään jotakin noin vaarallista? Ja miksi emme voisi syödä jotakin, jota esi-isämme eivät ole syöneet? Jos maailma kehittyy, elintarvikkeet kehittyvät ja tietotaitomme kehittyy, miksi emme voisi toimia kehittyvän maailman mukaan? Ja olikos esi-isiemme eliniän odote kovinkaan pitkä? Oliko maailmamme samanlainen? Ei ja silti meidän pitäisi syödä kuten silloin. Anteeksi mutta nyt putosin kärryiltä.

Vai olisiko nyt vain kuitenkin niin, että ihmiset ovat yksilöllisiä ja allergiat ja yliherkkyydet kehittyvät toisille ja toisille ei? Ei, se ei missään nimessä voi olla niin, kyllä ruisleipä on syyllinen. Mitään merkitystähän ei ole niillä lukuisilla tutkimuksilla, joissa ruisleivän terveyshyöty on todistettu? Ei, kyllä Heikkilä tietää paremmin kuin tutkimusryhmät. Ruokakulttuurillamme ei myöskään ole mitään merkitystä. Ei ole väliä, että ruisleipä kuuluu olennaisena osana (ja hyvä niin!) suomalaiseen ruokakulttuuriin ja on monelle tärkeä osa päivittäistä ravitsemusta. Ruisleipä on myös tärkein kuidunlähteemme ja vaikka kuitua on mahdollista saada riittävästi myös kasviksista, en usko että se käytännössä tässä maassa toimisi. Nytkin kuidun saanti on hieman alakanttiin. Ruisleivässä on myös lukuisia muita ainesosia, jotka ovat meille tärkeitä. Kyllä ruisleipä vaan on suomalaisten oma superfood.

Jotenkin ei tekisi mieli edes ottaa kantaa näihin höpinöihin mutta kun mies tuntuu saavan naamansa joka mediaan, niin hieman alkaa jo ärsyttää. Ja hän puhuu lääkärinä tällaisia asioita. Tottahan toki ihmiset uskovat mitä LÄÄKÄRI sanoo. Kyllähän LÄÄKÄRI tietää ravitsemuksesta enemmän kuin ravitsemusterapeutti. Puuh. Lääkäriähän ei mitkään suositukset sido. Hän voi keksiä ihan mitä tahansa hölyn pölyä ja uskotella ihmisille kuinka ravitsemussuositukset ovat päin honkia. Onneksi suurin osa lääkäreistä näin ei tee vaan he toimivat yhteistyössä ravitsemusterapeuttien kanssa luottaen terapeuttien ammattitaitoon. Nämä vastarannan kiisket vain tuntuvat huutavan kaikkein kovimmalla äänellä ja voimakkaimmin sanakääntein. Pitäisikö itsekin alkaa huutaa, kuuntelisiko sitten joku? Vai pitäisikö keksiä, että mulla olis tässä nyt ihan uusi ruokavaliovillitys, jota noudattamalla elämänlaatu paranee potenssiin kymmenen? Tämä on tällainen ruokavalio, että vältetään sokeria, vaaleaa viljaa ja kovaa rasvaa. Ja sitten suositaan kasviksia, marjoja, hedelmiä, täysjyvää, vähärasvaista lihaa ja rasvattomia maitotuotteita. Mitä? Ai ei kiinnosta? Ai liian tavallinen? Joo, ei tämä kyllä varmaan tuo missin ulkonäköä, parempaa parisuhdetta ja huipputyöpaikkaa kuten nuo kaikki muut ruokavaliovillitykset tuntuvat tuovan. Kannattaa noudattaa jotakin sellasta, sillä silloin elämä muuttuu kertaheitolla prinsessasaduksi.

Rehellisyyden nimessä on kyllä sanottava, että sen lisäksi että ammattilaisista tämä on pieni, kovaääninen porukka, niin onhan se tavallisesta väestöstäkin. Aika harva jaksaa loppujen lopuksi meuhkata jostakin viljattomasta ruokavaliosta (ellei siihen ole selkeä syy kuten keliakia tai vilja-allergia) vaan ihmiset tuppaavat syömään kuten hyvältä tuntuu. Eikä siinä ole mitään pahaa. Syömisen tulisikin olla vain yksi mukava osa-alue elämässä. Tavoitteena, että arkiruokailussa pyrittäisiin terveellisyyteen, monipuolisuuteen ja kohtuullisuuteen ja herkutteluhetkiäkin elämään sallittaisiin. Onhan tässä elämässä nyt suurempiakin asioita kuin ruokavalio. Terveellisen ruokavalion avulla vain pystymme lisäämään tärkeiden elinvuosiemme määrää ja laadukkuutta. Että eiköhän sovita, että huomennakin voi aamulla sen kaurapuuron keittää! (Päälle vähän marjoja ja tilkka raejuustoa ja miten ois pieni loraus pellavansiemenöljyä, avot!)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Tuntemattomat ravitsemusterapeutit

Savon Sanomissa oli tiistaina 8.3. ravitsemustieteen emerita professori Eini Laakkosen mielipidekirjoitus ravitsemusterapeuteista. Siinä todettiin mm. kuinka suuri osa ihmisistä saa ravitsemusohjausta ihmisiltä, joilla ei ole lainkaan ravitsemusterapian koulutusta ja kuinka ravitsemusterapeuttien avulla pystyisimme ehkäisemään sairauksia ja säästämään huomattavasti hoitokuluissa.

On totta, että ravitsemusterapeutit ovat melko tuntematon ammattiryhmä. Monelle tulee mieleen vain "Olet mitä syöt" ja ravitsemusterapeutti arvostelemassa ihmisten jääkaappeja. Harva tietää edes sitä, että ravitsemusterapeutit ovat terveystieteen maistereita ja omaavat viiden vuoden yliopisto-opinnot. Ravintoterapeutit, -valmentajat ja -ohjaajat ovat suorittaneet huomattavasti suppeamman koulutuksen. Ravitsemusterapeutit opiskelevat viisi vuotta täyspäiväisesti ravitsemukseen liittyviä asioita, lääketiedettä, ravitsemustiedettä ja -terapiaa, ravitsemusohjausta yms. He pystyvät perusravitsemuksen lisäksi auttamaan mm. allergioihin ja sairauksiin liittyvissä haasteissa. Miksi sitten ravitsemusterapeutit eivät saa ansaitsemaansa arvostusta?

Nykypäivän vähähiilihydraattisten dieettien vouhotus on tuntunut vievän pohjaa ravitsemussuosituksilta. Se on hieman kummallista, sillä eihän niissäkään nyt ranskanleipää kehoteta syömään vaan painopiste on täysjyvässä sekä kasviksissa, marjoissa ja hedelmissä. Juuri ravitsemussuositusten mukaisella ruokavaliolla on saatu hyviä tuloksia mm. diabeteksen ja sepelvaltimotaudin ehkäisyssä. Silti tuntuu, että me ravitsemustieteilijät emme saa ääntämme kuuluviin. Tai tuntuu siltä, että tässä maassa pitäisi huutaa tosi lujaa saadakseen äänensä kuuluviin. Tai sitten riittää, että naama on tasaisin väliajoin Seiskan kannessa, niin kappas, 20 000 ihmistä seuraa dieettiäsi!

On toki jokaisen oma asia miten ruokavalionsa muovaa mutta eikö elämän pituiset ruokavaliot olisi parhaita vaihtoehtoja? Miksi "tavallinen" ruoka tai ruokavalio ei enää kelpaa? Miksi ihmiset ajattelevat, että "kyllähän minä nyt syödä osaan" kun selvästikään se ei tässä maassa pidä paikaansa? Välillä tuntuu, että jokainen ihminen kuvittelee olevansa ravitsemuksen ammattilainen. Fitnessurheilussa tämä on erityisen selkeästi havaittavissa. Jos olet kerran ollut dieetillä, olet selvästikin jo tarpeeksi ammattilainen suunnittelemaan toisten ihmisten ruokavalioita. Sillä sehän on helppoa kuin heinän teko! Senkun laitat aamiaiseksi puuroa ja välipalaksi rahkaa, niin miten väärin se nyt voi mennä? Ja jos laihtumista ei tapahdu, niin vähennetään ruokaa entisestään ja otetaan kaikki tarvittavat vitamiinit sun muut purkista. Oletteko tienneet, että kalaöljykapseleita ei ollenkaan suositella juuri kenellekään? Tai että vitamiinit eivät purkista otettuna suojaa ihan samalla tavoin kuin ravinnosta? Ette, mutta ei se mitään. Ei teidän tekemisiä valvota. Ja terveelle ihmiselle tuskin dieetistä mitään välitöntä aiheutuu. Kuka vaan enää tulee ravitsemusterapeutille jos joku muu ravitsemushenkilö voi tehdä (muka) saman asian? Ehkäpä meille tullaan vasta kun tilanne käy hyvin kinkkiseksi esim. perussairauden tms. vuoksi. Ei se mitään, täällä me ollaan odottamassa. Tai sitten lopetetaan se odottaminen ja aletaan hommiin!

Ehkäpä olen liian kärkäs. Tokihan on hyvä, että meillä on valmentajia sun muita, jotka pystyvät auttamaan kuntoilijoita terveellisempään ruokavalioon. Liikuntakeskusten kuntosaliohjaajat tekevät myös tärkeää työtä kuntoilijoiden parissa. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta saada ravitsemusterapeutin palveluja. Ja varmasti suurin osa ravintoneuvojista on ammattitaitoisia. Pointti vain on siinä, että kukaan ei valvo näitä henkilöitä. Ja olisi kansanterveydellisesti hyvä, että suuremmalla osalla ihmisistä olisi mahdollisuus ravitsemusterapeutin palveluihin. Kenties tulevaisuudessa kaikki on jo paremmin? Vaan kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse?

Fitnesspuolella on myös valmentajia, joilla on vankka kokemus kisaamisesta ja dieeteistä, tokihan tällaisten henkilöiden käsiin voi dieettinsä suoda. He tietävät parhaiten millä tavalla rankka ja tavallisen ihmisen näkökulmasta hieman äärimmäisyyksiin menevä dieetti toteutetaan. Välillä vain tuntuu hassulta, että jo hyvin vähäisen kokemuksen jälkeen on osa kilpailijoista suunnittelemassa ruokavalioita ja tarjoamassa palvelujaan ties kenelle. Hienoahan se on jos saamme yhä useamman ihmisen ajattelemaan terveyttään ja ravitsemustaan mutta omien ruokauskomusten totuutena käsittämistä pitäisi harkita. Ja muistaa että yksilöitähän me kaikki olemme. Tiede tarjoaa meille teorian, josta muokkaamme yksilöllisen käytännön.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Suorittamisen onni ja autuus

Se on kumma miten ihmisellä on tarve suorittaa ja yrittää saada mahdollisimman paljon aikaiseksi. Tämä "ongelma" on vaivannut minua jo vuosikaudet enkä osaa vieläkään oikeastaan ikinä rauhoittua. Tasaisin väliajoin ajan itseni väsymystilaan, jossa ei mielestäni edes ole mitään ihmeellistä, ainahan niistä on selvitty.

Kalenterissa ei saa olla tyhjää. Jos koulusta on vapaata, tarkoittaa se että voi mennä töihin. Jos jonkun ajankohdan on budjetoinut kouluhommille, voi silloin oikeastaan lähteä tuuraamaan jumppaa, sillä eihän sitä tehtävää ole pakko juuri silloin tehdä. Sen voi tehdä esimerkiksi yöllä. Ja treenata voi heti salin auettua kuudelta. Ai mitä? Jaa mikä nukkuminen? Ei kuulu harrastuksiin.

Olen hirvittävän ylpeä ahkeruudestani. Olen hirvittävän ylpeä siitä, että jaksan, kykenen ja viitsin. Olen energinen,olen tehokas, olen aina täynnä virtaa. En koskaan sano ei. Menen minuuttiaikataululla päivästä toiseen. Viikkoon saattaa mahtua viisi koulupäivää, kuutena päivänä työpaikalla ja vähintään neljänä treeneissä. Jos joku valittaa opiskelun rankkuudesta, saa minulta melkoisen mulkaisun. Yritäpä olla täyspäiväinen opiskelija, täyspäiväinen työntekijä ja kilpaurheilija. Kaikki samaan aikaan. Ja koulu ja työt kun eivät jää yliopistolle ja työpaikalle, vaan tehtäviä pitää tehdä ja uusia tunteja suunnitella kotona. Eikä tuntien suunnittelua tehdä ihan muutamassa tunnissa.

Olen yrittänyt miettiä mistä tämä tarve tulee. Miksi minun pitää olla niin hirvittävän aikaansaava? Miksi pitää olla muka niin paljon muita ahkerampi? Ystäväni puhuivat miten ihanaa olisi muuttaa lämpimään maahan ja elää vain elämästä nauttien. Ajatus kuulosti minusta kaamealta. Ai ettei saisi lainkaan suorittaa? Ei voisi ylittää itseään, ei voisi edetä ja menestyä? Mistä voisi itseään kiittää vapaapäivän tullessa? Mistä voisi itsensä palkita?

Epäilen, että tulen aina olemaan suorittaja. Mutta ei siinä ole mitään pahaa. Ainoa vaan, että suorittajilla pitää olla täyspäinen ystävä tai puoliso, jonka olkaa vasten voi väsymystään rauhassa itkeä. Ja joka sanoo milloin riittää ja että nyt on aika viikonloppuloman. Ja niin kuin sanotaan, raskas työ vaatii raskaat huvit. Mitä sitten jos tekee töitä kahden ihmisen edestä? Kuinka raskasta pitää juhlimisen ollakaan..?

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Suuri huijaus

Viime päivinä on vellonut keskustelua siitä miten "meitä huijataan". Einekset sisältävät lisäaineita eikä mansikanmakuinen tarkoitakaan oikeaa mansikkaa. Lisäaineita pakkosyötetään meille ja niistä saa vähintään syövän. Siis vähintään. Elintarviketeollisuus huijaa ja haluaa tappaa meidät lisäainemyrkytykseen ja syöpään.

Niin ihan totta. Eikö kenellekään ole aiemmin tullut mieleen, ettei eineslihapullat ole pelkkää 100% lihaa? Ihan oikeasti?
Ja mansikan makuinen kääretorttu ei sisälläkään oikeaa mansikkaa. Ei tietenkään kun se on mansikan makuinen. Usein sanalla makuinen viitataan juuri siihen, että kyseisessä tuotteessa on käytetty aromia. Siksi kysessä ei ole mansikkakääretorttu vaan mansikan makuinen kääretorttu.
Fun Light on vain vettä ja lisäaineita. Hmmmm... Fun Light on kaloritonta, eihän siihen voi lisätä oikein mitään ilman että kalorittomuus häviäisi.

Mikä tämä lisäainehysteria on? Lisäaineethan eivät sinällään ole ollenkaan vaarallisia. Jokaisella lisäaineella on oma ADI-arvonsa (Acceptable Daily Intake), joka tarkoittaa suurinta määrää, jonka voi päivittäin nauttia ilman haitallisia terveysvaikutuksia. Elintarvikkeissa käytetyt määrät eivät yllä lähellekään ADI-arvoja ja vaikka yltäisivätkin, tuskin kukaan syö yksipuolisesti tiettyä lisäainetta hirveästi sisältävää elintarviketta..vai? Ainoa poikkeus ovat lapset, joilla pienemmän koon vuoksi tiettyjen lisäaineiden saannit saattavat helposti ylittää rajan. Esimerkiksi mehujen bentsoehappo ja esim. nakkien nitriitti ovat lapsilla tällaisia. Mikäli syö monipuolisesti kaikenlaista ruokaa, ei ole väliä vaikka niitä lisäaineita ruoassa olisikin. Ja ei, kukaan ei kuole siihen perunasalaattiin vaikka siinä olisi 27 lisäainetta.

Tottahan toki marinoimaton liha on parempi vaihtoehto kuin valmiiksi marinoitu. Itselläni tätä valintaa vain puoltaa pikemminkin valmiin marinadin huono rasvan laatu kuin ne muutamat marinadin sisältämät lisäaineet. Enkä ymmärrä mitä tämä huijauspuhe on. Kaikki ainesosat yleensä lukevat siellä elintarvikkeen kyljessä. Ne voi sieltä tarkistaa.

En juurikaan osta eineksiä vaan laitan ruokani itse. Tämä johtuu siitä, että haluan syödä laadukasta ruokaa, joka sisältää hyvää rasvaa, paljon kuitua ja riittävästi proteiinia. Mutta jos haluan iltani ratoksi juoda litran light-limsaa, sen myös teen. Riippumatta siitä paljonko aspartaamia se sisältää.