tiistai 8. maaliskuuta 2011

Suorittamisen onni ja autuus

Se on kumma miten ihmisellä on tarve suorittaa ja yrittää saada mahdollisimman paljon aikaiseksi. Tämä "ongelma" on vaivannut minua jo vuosikaudet enkä osaa vieläkään oikeastaan ikinä rauhoittua. Tasaisin väliajoin ajan itseni väsymystilaan, jossa ei mielestäni edes ole mitään ihmeellistä, ainahan niistä on selvitty.

Kalenterissa ei saa olla tyhjää. Jos koulusta on vapaata, tarkoittaa se että voi mennä töihin. Jos jonkun ajankohdan on budjetoinut kouluhommille, voi silloin oikeastaan lähteä tuuraamaan jumppaa, sillä eihän sitä tehtävää ole pakko juuri silloin tehdä. Sen voi tehdä esimerkiksi yöllä. Ja treenata voi heti salin auettua kuudelta. Ai mitä? Jaa mikä nukkuminen? Ei kuulu harrastuksiin.

Olen hirvittävän ylpeä ahkeruudestani. Olen hirvittävän ylpeä siitä, että jaksan, kykenen ja viitsin. Olen energinen,olen tehokas, olen aina täynnä virtaa. En koskaan sano ei. Menen minuuttiaikataululla päivästä toiseen. Viikkoon saattaa mahtua viisi koulupäivää, kuutena päivänä työpaikalla ja vähintään neljänä treeneissä. Jos joku valittaa opiskelun rankkuudesta, saa minulta melkoisen mulkaisun. Yritäpä olla täyspäiväinen opiskelija, täyspäiväinen työntekijä ja kilpaurheilija. Kaikki samaan aikaan. Ja koulu ja työt kun eivät jää yliopistolle ja työpaikalle, vaan tehtäviä pitää tehdä ja uusia tunteja suunnitella kotona. Eikä tuntien suunnittelua tehdä ihan muutamassa tunnissa.

Olen yrittänyt miettiä mistä tämä tarve tulee. Miksi minun pitää olla niin hirvittävän aikaansaava? Miksi pitää olla muka niin paljon muita ahkerampi? Ystäväni puhuivat miten ihanaa olisi muuttaa lämpimään maahan ja elää vain elämästä nauttien. Ajatus kuulosti minusta kaamealta. Ai ettei saisi lainkaan suorittaa? Ei voisi ylittää itseään, ei voisi edetä ja menestyä? Mistä voisi itseään kiittää vapaapäivän tullessa? Mistä voisi itsensä palkita?

Epäilen, että tulen aina olemaan suorittaja. Mutta ei siinä ole mitään pahaa. Ainoa vaan, että suorittajilla pitää olla täyspäinen ystävä tai puoliso, jonka olkaa vasten voi väsymystään rauhassa itkeä. Ja joka sanoo milloin riittää ja että nyt on aika viikonloppuloman. Ja niin kuin sanotaan, raskas työ vaatii raskaat huvit. Mitä sitten jos tekee töitä kahden ihmisen edestä? Kuinka raskasta pitää juhlimisen ollakaan..?

Ei kommentteja: