maanantai 26. toukokuuta 2014

Ulkonäkökeskeistä nälässä urheilemista?

Jään toisinaan pitkäksikin aikaa pohtimaan sitä, että miksi olen valinnut tämän lajin. Miksi ihminen, joka jaksaa melko vähän kiinnittää huomiota ulkonäköönsä on valinnut näin ulkonäkökeskeisen lajin? Lajin, joka monesti ketuttaa, koska siihen liittyy jatkuva vaa`alla ramppaaminen, joka muuten mielestäni olisi täysin turhaa. Olen kysellyt tätä itseltäni viime päivinä, sillä nyt pitäisi tehdä päätös syksyn kisoista.

Tuorepuuroa: rahkaa, maitoa, kaurahiutaleita, mysliä, mustikkaa ja pellavarouhetta
yön yli hautuneena, lisäksi hunajaa ja banaania.
Olin jo päättänyt kisata syksyllä, koska kevään kisoista napsahti suora SM-kisapaikka. Sitten huomasin, että paluu treenisalille houkutti kohtalaisen vähän. Paino nousi kuin ammus ja ajatus ruokavaa`asta tuntui karulta. Pää on väsynyt tähän touhuun, joka ottaa kuitenkin niin paljon.

Osa näistä ajatuksista johtunee siitä, että olen todella väsynyt. Takana on kaksi rankkaa dieettiä eli kutakuinkin koko vuosi on oltu dieetillä. Sitä ennen yksi välivuosi, jota ennen kolme vuotta kisaamista. Samalla suuria elämänmuutoksia ja kiireistä, stressaavaa elämää. Ei se ihme, jos joskus vähän väsyttää. Olen väsynyt moneen muuhunkin asiaan ja siksi selkeästi rauhoittanut elämääni tulevan kesän ajaksi. Voi olla, että hetken vielä huilattuani olen intoa täynnä ja suuntaamassa täysillä syksyyn. Tai sitten en ole ja siirrän ajatukset jo ensi vuoteen. En tiedä vielä.


Dieetillä tästä puuttui rasvakerros...
Olen kuitenkin kyseenalaistanut lajia tässä viime päivinä. Paino tosiaan nousi salamannopeasti, vaikka mitään ahmimista en harrastanut. Epäsäännöllisyys ja viikonloppujen juhlat ovat kuitenkin kostautuneet. Ainoa vain, että asia ei haittaisi minua ollenkaan, jos en suunnittelisi kisaamista. Viihdyn aivan mainiosti kropassani nytkin. En ole koskaan harrastanut fitnesstä tavoitellakseni unelmakroppaani tai päästäkseni pois vartalooni liittyvistä epävarmuuksista. Viihdyn nahoissani. Niinpä nyt kyseenalaistan sitä miksi lähtisin kiusaamaan itseäni sillä ruokavaa`alla ja puntarissa hyppäämisellä, jos siihen ei ole palavaa halua. Suurin voitonnälkä taisi kadota kevään kisoihin ja olen nauttinut makeasta elämästä. On ollut myös mukavaa huomioida ravitsemus vain ja ainoastaan jaksamisen kannalta. Miten syön, jotta jaksan ohjata? Miten syön, jotta jaksan juosta? Eikä niinkään, että miten jaksan juosta tällä syömisellä?

Kuva: Bodylehti
Haluaisin myös kaiken fitness-villityksen ympärillä tuoda esiin myös sitä näkemystä, että itsestään voi tykätä ihan "tavallisen" kokoisenakin. Miksi aina pitäisi pyrkiä olemaa täydellisen timmi tai hoikka, kun voi olla terve, energinen ja elinvoimainen? Enkä nyt tarkoita, että hoikkuus poissulkisi nämä termit vaan että ainakin itse joutuisin näkemään hirveästi vaivaa ja olemaan todella tarkkana, jos haluaisin pysyä koko ajan hoikkana. Mutta tiedostan, että tämän lajin edustajana en ehkä sovellu tällaiseksi roolimalliksi, mikä on toisaalta harmi, sillä se on nimenomaan se, mitä haluaisin ravitsemuksen puolesta tuoda esiin. Terveys, rentous ja nautinto. Kaikki sanat mahtuvat samaan lauseeseen ja samaan ateriaan.

Toki fitneksessä on kyse kilpaurheilusta ja kilpaurheilussa asiat viedään äärimmäisyyksiin. Urheilun ei ole tarkoituskaan olla helppoa eikä se ehkä terveyttä edistävääkään aina ole. Osa minusta haluaa edelleen palavasti kilpailla, kehittyä ja taistella. Osa sen sijaan haluaa juosta, liikkua, syödä, nauttia ja rentoutua.

Olen antanut tasoitusta sillä, että olen aina urheillut niin paljon myös muita lajeja samaan aikaan. Uskon, että voisin olla lihasmassaltani jo toista tasoa, jos olisin keskittynyt viime vuodet vain ja ainoastaan tähän. Mutta kymmenen tuntia kaikkea muutakin liikuntaa viikossa vie väkisinkin terää lihasmassan kasvattamiselta. Toisaalta, en ole koskaan edes harkinnut vain kuntosaliharjoitteluun keskittymistä. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleminen kun on paljon tärkeämpää. Se on myös paljon tärkeämpää kuin ulkonäkö.

Ja silti kilpailen lajissa, jossa ulkonäkö määrittää kaiken. Missä on mennyt vikaan?

lauantai 24. toukokuuta 2014

Ensimmäinen puolimaraton!

Viikko sitten tähän aikaan olin juuri lähtenyt urakoimaan 21 kilometriä juosten. Taisin tehdä varsinaisen päätöksen lähtemisestä edellisenä iltana, jolloin hain kaupasta riisikakkuja ja totesin, että kaipa tässä vois jotain yrittää tankata...


Valmistautuminen oli siis maailman huonoin. Olin juossut alkuvuoden aikana tasan kolme lenkkiä. Toki liikun muuten suuria määriä ja vedän esim. Attackia vähintään kerran viikossa (Attackhan on tavallaan "juoksutunti"). En ollut oikeastaan huolissani kuntoni puolesta, sillä vuosien runsaan liikkumisen ansiosta luotin peruskuntooni kyllä. Sen sijaan kroppani on alkanut ilmoitella, että alkaa saada tarpeekseen tästä rääkkäämisestä. Kärsin viikon ajan kovista kivuista toisessa kyljessä ja rintakehällä. Olo oli toisinaan kovinkin tuskainen ja liikkuminen hankalaa. Lääkärin diagnoosi oli, että selkäjumi, joka tavallaan vetää etupuolelle. Diagnoosi taisi pitää paikkaansa, sillä rintakivun helpotettua kipu siirtyi noidannuolen tyyliseksi kivuksi, jonka kanssa elelin pari päivää. Tähän kun lisätään ongelmat akillesjänteen ja toisen polven kanssa, niin sanoisin, että puolimaraton oli oikeasti aivan helvetin hyvä idea.

Valmistautumisviikkokin meni aivan sumussa minuuttiaikataululla. En ehtinyt syödä, en nukkua ja stressasin aamusta iltaan. Perjantaina vedin vielä Attackin, joka on todella kevyt ja sopiva valmistautuminen puolimaratoniin. Jep jep. Ottakaa musta mallia vaan, tämä on todella esimerkillistä toimintaa.

Joka tapauksessa lauantaina heräsin ajoissa syömään puuroa ja juomaan vielä hieman vettä, jotta jaksaisin puolenpäivän aikaan lähteä matkaan. Ilma aiheutti pienen yllätyksen, sillä olin varautunut kevyellä juoksutakilla, mutta auringon paistaessa se olisi ollut liikaa. Mitään lyhythihasta juoksupaitaa en omista, joten ei muuta kuin jumppatoppia päälle ja lippistä päähän ja lämpöön. Vielä lähtiessä totesin, että sykemittari ei toimi (sitäkään ei olisi kannattanut etukäteen tarkistaa), joten oli pakko kurvata kaupan kautta hakemaan patteria. Onneksi sain mittarin toimimaan, sillä se osoittautui kyllä tärkeäksi matkan varrella.

Valmistautumassa...
Yyteri näytti ilman puolesta parastaan ja fiilis ennen lähtöä oli hyvä. Ei onneksi oltu ihan hellelukemissa, niin juokseminen oli ihan miellyttävää. Lähdössä jättäydyin aika lailla sinne peräporukkaan, koska en ollut asettanut muita tavoitteita kuin päästä ehjänä maaliin. Loppujen lopuksi tämä osoittautui hieman huonoksi päätökseksi, sillä ekan vitosen aikana sain jonkin verran ohitella ihmisiä. Sykettä seurailin ja ekan vitosen aikana se pysytteli 140 kieppeillä. Siitä vähitellen annoin sykkeen nousta. Vitosen jälkeen yli 150, kympin jälkeen 160 ja lopussa en enää miettinyt koko sykettä.

Huoltopisteitä Yyterin lenkillä oli viiden kilometrin välein. Join desin verran Dexalia 5, 10 ja 15 km kohdilla ja 15 km kohdalla taisin ottaa tilkan myös vettä. Juoksun aikana huomasi kyllä, että pientä nestehukkaa oli havaittavissa, sillä lämpimästä ilmasta huolimatta en hikoillut oikeastaan ollenkaan. En ollut kuitenkaan huolissani, koska juoksu sujui koko ajan hyvin.

Kymmenen kilometrin paikkeilla oli vaikeampi hetki ja muutama juoksija, jotka olin jo kertaalleen ohittanut, tulivat nyt ohitseni. Yritin pysyä heidän kannoillaan, mutta oli pakko luovuttaa ja todeta, ettei vielä puolessa välissä voi voimiaan tuhlata. Jossakin 12 km kohdalla alkoi taas helpottaa, vaikkakin jaloissa juoksu alkoi jo tuntua. Koko ajan kuitenkin jotenkin tiesin, että maaliin asti tulen kyllä pääsemään ja aloin laskea kilometrejä ja minuutteja, että mihin aikaan olisi mahdollista päästä. Tavoittelinkin sitten päästä alle 2.10, koska alle kahden tunnin ei ollut enää mahdollisuuksia.

Siinä vaiheessa kun näin 18 kilometrin merkin, päätin aloittaa loppukirin ja antaa sykkeen nousta ja jalkojen sattua. Kolme kilometriä sitä nyt juoksee vaikka kepin nokassa! Ja loppukiri toimi hyvin, maaliin pääsin ajassa 2.06.21! Maaliin päästyä olo oli lähinnä "tässäkö tämä oli?". Pääsin maalin ja aivan hyvävoimaisena ilman mitään ongelmia. Olin niin pöllämystynyt, etten tainnut edes saada sanaa suustani toisen juoksijan kiittäessä kisasta. Terkkuja vain sille kaverille, jonka kanssa ohittelimme toisiamme matkan varrella!


Mitali maaliin pääsystä!
Yyterin maratonin järjestäjiä ja muita juoksijoita pitää kyllä kiittää äärimmäisen mukavasta tunnelmasta! Matkan varrella järjestäjät ja huoltojoukot kannustivat kaikkia juoksijoita ja tuli tunne, että meidän kuntosarjojen juoksijoiden kisa oli ihan yhtä tärkeä kuin yleisten sarjojen juoksijoidenkin. Itsellä jäi hieman hampaankoloon se, että lähdin niin viimeisten joukossa matkaan ja otin muutenkin melko varovasti. Olisin pystynyt aika paljon parempaan aikaan, mikäli olisin ottanut itsestäni vielä enemmän irti. Mutta toisaalta, parempi se oli katsoa kuin katua.

Pysähdyttyäni parin tunnin juoksemisen jälkeen alkoivat jalkakivut. Kotimatkalla kävin vielä kaupasta hakemassa Gatoraden ja pienen sipsipussin neste- ja suolatankkaukseen ja valehtelematta kävelin noin 10 senttiä kerrallaan. Aikamoinen lihaskipu iski jalkoihin enkä meinannut pystyä nousemaan autosta ylös. Vedin sen Gatoraden ja sipsit, vettä, hetken päästä ruokaa ja tuoremehua ja sitten nukkumaan. Tunnin päiväunien jälkeen elämä alkoi voittaa ja jalat vertyivät melko nopeasti. Tosin maanantain BodyPumpissa jalat ilmoittelivat itsestään vielä niin, että kyykkyjä ei kyllä alas asti päässyt, mutta mitäpä pienistä.

Todella hyvä fiilis juoksusta jäi enkä usko, että tämä viimeiseksi jää. Tosin ehkä ensi kerralla voisin vaikka vähän treenata ennen lähtöä!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Mitäs sitten syötäisiin?

Heti dieetin jälkeen minusta tuli totaalisen laiska ruoanlaittaja. Eväät jäi aina tekemättä ja frozzypackin kannet pyörivät missä milloinkin, mutta eivät koskaan pakkasessa, missä niiden kuuluisi olla. Treenikassi täyttyi proteiinipatukoista ja muista yhtä ravintorikkaista välipaloista. Suunnitelmallisuus katosi päivistä täysin. Nyt suunnitelmallisuuteen on palattava, sillä seuraavat kolme viikkoa tulevat olemaan niin kiireiset, että tuskin kissa ehtii sanomaan. Saati ruokaa laittamaan.

Olenkin lähiaikoina tehnyt lähinnä maailman helpoimpia ruokia, jotka olen ristinyt uusavuttoman aterioiksi. Onnistuvat siis ilman minkäänlaista ruoanlaittotaitoa :)

Kasvissuikaleita, broileria ja riisiä öljyssä paistettuna,
lisänä tomaattia

Matkoilla olevan helppo välipala

Spagettia, paprikaa öljyssä ja kinkkusuikaleita

Purkillinen ruokakermaa mukaan ja ääntä kohti!
Broileria uunista, salaattia, paprikaa, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia
valkosipulipatongin kera

Rahkaa, ananasta, banaania ja cashewpähkinöitä ennen treeniä

Herkutteluun Kolmen kaverin jäätelöä

Ensimmäistä kertaa Punnitse & Säästä -kaupasta,
ihan en vielä vakuuttunut...

Laiska ruoanlaittaja kävi Mäkkärin pestosalaatilla

Herkkupuuro ennen treenejä; Elovenan valkosuklaa-mansikkapuuroa,
banaania, persikka-Bonnea, cashewpaähkinöitä ja raejuustoa
 

Prismaan oli ilmestynyt herkkupähkinöitä

Kiitos tiimini Koiviston Iskun yhteistyökumppanille Hartwall Novellelle kesäjuomista!

Aprikoosi &Jasmin oli älyttömän hyvää!
 
Joskus käy pieni työtapaturma ja ruoasta tulee näinkin väritöntä...


Kappas, oon saattanut käydä treenaamassakin
kaiken syömisen ohella

Juoksutreenien jälkeen hymyilyttää
Tosiaan treeni-into alkaa palata ja tiimikavereiden kanssa on myös juoksutreenejä vedetty. Tänään mm. mäkivetoja kaveri reppuselässä... Vähän ehkä hapotti. Mutta aivan sairaan siistiä! Eikä hapotus onneksi kestä kauaa. Aamulla jaksaa jo palauttelevalle lenkille. Ja illemmalla kävin vielä rinnan ja hauikset treenaamassa.

Kisojen jälkeen treenipainot ovat olleet hieman normaalia alhaisemmat. Osin johtuu varmaan siitä, että kisojen jälkeen tuli muutama viikko, jolloin en pahemmin salitreeniä tehnyt, sillä kaikki aika meni töihin ja ohjauksiin. Nopeasti voimatasot kuitenkin palaavat ja toivottavasti kohta päästäisiin jo ohi entisten treenipainojen. Tai pakko se on päästä, koska pikkusiskoni on tulossa treenipainoissa ohi ja sehän ei käy päinsä! Loistava kilpailuasetelma siis edessä, hyvää kiritystä ;) Ei muuta kuin uusia treenejä kohti siis!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Ihana Oslo

Lähdimme viime viikolla ystäväni kanssa 30-vuotisreissulle Osloon (miksi juuri Osloon, sitä ei varmaan kukaan tiedä). Minulla ei ollut kaupungista juuri ajatuksia tai odotuksia, mutta yllättäen kaupunki vei sydämeni täysin! Harvassa paikassa sitä on tuntenut oloaan niin kotoisaksi kuin tuolla.

Norjan kieltä on kohtalaisen helppo ymmärtää, mikäli osaa ruotsia. Tietenkään kaikkea ei ymmärrä, mutta sen verran, että ravintolassakin pystyy kommunikoimaan norjaksi niin kauan kun ei tarvitse itse sanoa kuin kyllä, ei tai kiitos. Norjan kielestä puuttuu ruotsille ominainen nuotti, mikä tekee siitä jokseenkin miellyttävämmän kuuloisen ja helpomman seurata. Tosin englannillakin kaupungissa pärjäsi loistavasti, sillä KAIKKI ihmiset puhuivat lähes virheetöntä englantia. Muutenkin kaupunki oli hyvin kansainvälisen oloinen.

Mitä sitten neljä päivää Oslossa teimme? Lähinnä söimme hyvin (eli huonosti), kiersimme nähtävyyksiä ja otimme rennosti. Nukuin hyvin, söin hyvin ja voin hyvin. Tarpeellinen loma.

Tässä vilaus Oslosta, tietenkin lähinnä ruoan kautta ;)

Joe & the Juice

National Museum ja Huuto


Kuninkaanlinnaa tutkailemassa

Kuninkaanlinnan mäki, jossa useampikin porukka
veti mäkivetoja vappuaaton kunniaksi!


Ice Bar

Ice Barin drinkit; valkoviiniä ja variksenmarjalikööriä jäälasista tarjoiltuna

Egonin pasta

Aamupala nro 1.
Scandic Byportenin aamiainen vei jopa bodarin nälän mennessään ;)

Holmenkollenilla



Ulkoilmamuseossa

Kahvitauko

Välipalan aika
Jogurttia tai kreikkalaista jogurttia myslin kera oli kaupoissa
tarjolla useammankin eri valmistajan toimesta

Vigelandin patsaspuistossa

Murto-osa puistosta, joka myös oli täynnä lenkkeilijöitä



Cosmopolitan appelsiinilla

TGI Friday`s

Jäätelöä popcornilla?

Aamiainen nro 2.

Oopperatalo



Scotsman

Ostokset ja tuliaiset
Desingntorgetista uusi frozzy pack totta kai!

Terassikauden korkkaus


Lentokentän cappucino

Korvapuustin makuista rieskaa!
Siis kaikkea ne keksii, tämä oli huippuhyvää!
Oslossa 2/3 ihmisistä kulki Niken lenkkareista. Ja nyt en valehtele ollenkaan. Osa oli yhdistänyt lenkkarit urheilukuteisiin, mutta suurimmalla osalla lenkkarit yhdistyivät niin farkkuihin, mekkoihin kuin kauluspaitoihinkin. Joka puolella myös näkyi lenkkeilijöitä eli kaupunki vaikutti melkoisen urheilulliselta. Huviamme olikin bongata päivän ekat lenkkeilijät, Niken lenkkarit ja Narvesen-kaupat, sillä kaikkia näitä kaupunki oli täynnä!

Ruokailutottumuksethan noina päivinä olivat kaikkea muuta kuin terveelliset, kuten kuvista näkyy. Mutta... Mitä sitten? Kertaakaan en tuntenut huonoa omatuntoa syömisestä. En sadasosasekuntiakaan. Päivässä söimme runsaan aamiaisen, pienen välipalan ja tuhdin illallisen. Jos salaatit jäivätkin vähemmälle, niin mitäpä tuosta? Neljässä päivässä ei kenenkään terveys murene tai kilot kerry. Mutta pää kevenee ja mieli lepää kyllä. Ja se on paljon tärkeämpää se.

Arki reissun jälkeen on tuntunut raskaaaalta. Kevätväsymystä ilmassa. Ja kun jalkaongelmat taitavat estää ensi viikon puolimaratonin, niin lähinnä tekisi mieli käpertyä petiin ja kaivautua sieltä ulos joskus kesäkuussa. Jos silloinkaan.