Viikko sitten tähän aikaan olin juuri lähtenyt urakoimaan 21 kilometriä juosten. Taisin tehdä varsinaisen päätöksen lähtemisestä edellisenä iltana, jolloin hain kaupasta riisikakkuja ja totesin, että kaipa tässä vois jotain yrittää tankata...
Valmistautuminen oli siis maailman huonoin. Olin juossut alkuvuoden aikana tasan kolme lenkkiä. Toki liikun muuten suuria määriä ja vedän esim. Attackia vähintään kerran viikossa (Attackhan on tavallaan "juoksutunti"). En ollut oikeastaan huolissani kuntoni puolesta, sillä vuosien runsaan liikkumisen ansiosta luotin peruskuntooni kyllä. Sen sijaan kroppani on alkanut ilmoitella, että alkaa saada tarpeekseen tästä rääkkäämisestä. Kärsin viikon ajan kovista kivuista toisessa kyljessä ja rintakehällä. Olo oli toisinaan kovinkin tuskainen ja liikkuminen hankalaa. Lääkärin diagnoosi oli, että selkäjumi, joka tavallaan vetää etupuolelle. Diagnoosi taisi pitää paikkaansa, sillä rintakivun helpotettua kipu siirtyi noidannuolen tyyliseksi kivuksi, jonka kanssa elelin pari päivää. Tähän kun lisätään ongelmat akillesjänteen ja toisen polven kanssa, niin sanoisin, että puolimaraton oli oikeasti aivan helvetin hyvä idea.
Valmistautumisviikkokin meni aivan sumussa minuuttiaikataululla. En ehtinyt syödä, en nukkua ja stressasin aamusta iltaan. Perjantaina vedin vielä Attackin, joka on todella kevyt ja sopiva valmistautuminen puolimaratoniin. Jep jep. Ottakaa musta mallia vaan, tämä on todella esimerkillistä toimintaa.
Joka tapauksessa lauantaina heräsin ajoissa syömään puuroa ja juomaan vielä hieman vettä, jotta jaksaisin puolenpäivän aikaan lähteä matkaan. Ilma aiheutti pienen yllätyksen, sillä olin varautunut kevyellä juoksutakilla, mutta auringon paistaessa se olisi ollut liikaa. Mitään lyhythihasta juoksupaitaa en omista, joten ei muuta kuin jumppatoppia päälle ja lippistä päähän ja lämpöön. Vielä lähtiessä totesin, että sykemittari ei toimi (sitäkään ei olisi kannattanut etukäteen tarkistaa), joten oli pakko kurvata kaupan kautta hakemaan patteria. Onneksi sain mittarin toimimaan, sillä se osoittautui kyllä tärkeäksi matkan varrella.
Yyteri näytti ilman puolesta parastaan ja fiilis ennen lähtöä oli hyvä. Ei onneksi oltu ihan hellelukemissa, niin juokseminen oli ihan miellyttävää. Lähdössä jättäydyin aika lailla sinne peräporukkaan, koska en ollut asettanut muita tavoitteita kuin päästä ehjänä maaliin. Loppujen lopuksi tämä osoittautui hieman huonoksi päätökseksi, sillä ekan vitosen aikana sain jonkin verran ohitella ihmisiä. Sykettä seurailin ja ekan vitosen aikana se pysytteli 140 kieppeillä. Siitä vähitellen annoin sykkeen nousta. Vitosen jälkeen yli 150, kympin jälkeen 160 ja lopussa en enää miettinyt koko sykettä.
Huoltopisteitä Yyterin lenkillä oli viiden kilometrin välein. Join desin verran Dexalia 5, 10 ja 15 km kohdilla ja 15 km kohdalla taisin ottaa tilkan myös vettä. Juoksun aikana huomasi kyllä, että pientä nestehukkaa oli havaittavissa, sillä lämpimästä ilmasta huolimatta en hikoillut oikeastaan ollenkaan. En ollut kuitenkaan huolissani, koska juoksu sujui koko ajan hyvin.
Kymmenen kilometrin paikkeilla oli vaikeampi hetki ja muutama juoksija, jotka olin jo kertaalleen ohittanut, tulivat nyt ohitseni. Yritin pysyä heidän kannoillaan, mutta oli pakko luovuttaa ja todeta, ettei vielä puolessa välissä voi voimiaan tuhlata. Jossakin 12 km kohdalla alkoi taas helpottaa, vaikkakin jaloissa juoksu alkoi jo tuntua. Koko ajan kuitenkin jotenkin tiesin, että maaliin asti tulen kyllä pääsemään ja aloin laskea kilometrejä ja minuutteja, että mihin aikaan olisi mahdollista päästä. Tavoittelinkin sitten päästä alle 2.10, koska alle kahden tunnin ei ollut enää mahdollisuuksia.
Siinä vaiheessa kun näin 18 kilometrin merkin, päätin aloittaa loppukirin ja antaa sykkeen nousta ja jalkojen sattua. Kolme kilometriä sitä nyt juoksee vaikka kepin nokassa! Ja loppukiri toimi hyvin, maaliin pääsin ajassa 2.06.21! Maaliin päästyä olo oli lähinnä "tässäkö tämä oli?". Pääsin maalin ja aivan hyvävoimaisena ilman mitään ongelmia. Olin niin pöllämystynyt, etten tainnut edes saada sanaa suustani toisen juoksijan kiittäessä kisasta. Terkkuja vain sille kaverille, jonka kanssa ohittelimme toisiamme matkan varrella!
Yyterin maratonin järjestäjiä ja muita juoksijoita pitää kyllä kiittää äärimmäisen mukavasta tunnelmasta! Matkan varrella järjestäjät ja huoltojoukot kannustivat kaikkia juoksijoita ja tuli tunne, että meidän kuntosarjojen juoksijoiden kisa oli ihan yhtä tärkeä kuin yleisten sarjojen juoksijoidenkin. Itsellä jäi hieman hampaankoloon se, että lähdin niin viimeisten joukossa matkaan ja otin muutenkin melko varovasti. Olisin pystynyt aika paljon parempaan aikaan, mikäli olisin ottanut itsestäni vielä enemmän irti. Mutta toisaalta, parempi se oli katsoa kuin katua.
Pysähdyttyäni parin tunnin juoksemisen jälkeen alkoivat jalkakivut. Kotimatkalla kävin vielä kaupasta hakemassa Gatoraden ja pienen sipsipussin neste- ja suolatankkaukseen ja valehtelematta kävelin noin 10 senttiä kerrallaan. Aikamoinen lihaskipu iski jalkoihin enkä meinannut pystyä nousemaan autosta ylös. Vedin sen Gatoraden ja sipsit, vettä, hetken päästä ruokaa ja tuoremehua ja sitten nukkumaan. Tunnin päiväunien jälkeen elämä alkoi voittaa ja jalat vertyivät melko nopeasti. Tosin maanantain BodyPumpissa jalat ilmoittelivat itsestään vielä niin, että kyykkyjä ei kyllä alas asti päässyt, mutta mitäpä pienistä.
Todella hyvä fiilis juoksusta jäi enkä usko, että tämä viimeiseksi jää. Tosin ehkä ensi kerralla voisin vaikka vähän treenata ennen lähtöä!
Valmistautuminen oli siis maailman huonoin. Olin juossut alkuvuoden aikana tasan kolme lenkkiä. Toki liikun muuten suuria määriä ja vedän esim. Attackia vähintään kerran viikossa (Attackhan on tavallaan "juoksutunti"). En ollut oikeastaan huolissani kuntoni puolesta, sillä vuosien runsaan liikkumisen ansiosta luotin peruskuntooni kyllä. Sen sijaan kroppani on alkanut ilmoitella, että alkaa saada tarpeekseen tästä rääkkäämisestä. Kärsin viikon ajan kovista kivuista toisessa kyljessä ja rintakehällä. Olo oli toisinaan kovinkin tuskainen ja liikkuminen hankalaa. Lääkärin diagnoosi oli, että selkäjumi, joka tavallaan vetää etupuolelle. Diagnoosi taisi pitää paikkaansa, sillä rintakivun helpotettua kipu siirtyi noidannuolen tyyliseksi kivuksi, jonka kanssa elelin pari päivää. Tähän kun lisätään ongelmat akillesjänteen ja toisen polven kanssa, niin sanoisin, että puolimaraton oli oikeasti aivan helvetin hyvä idea.
Valmistautumisviikkokin meni aivan sumussa minuuttiaikataululla. En ehtinyt syödä, en nukkua ja stressasin aamusta iltaan. Perjantaina vedin vielä Attackin, joka on todella kevyt ja sopiva valmistautuminen puolimaratoniin. Jep jep. Ottakaa musta mallia vaan, tämä on todella esimerkillistä toimintaa.
Joka tapauksessa lauantaina heräsin ajoissa syömään puuroa ja juomaan vielä hieman vettä, jotta jaksaisin puolenpäivän aikaan lähteä matkaan. Ilma aiheutti pienen yllätyksen, sillä olin varautunut kevyellä juoksutakilla, mutta auringon paistaessa se olisi ollut liikaa. Mitään lyhythihasta juoksupaitaa en omista, joten ei muuta kuin jumppatoppia päälle ja lippistä päähän ja lämpöön. Vielä lähtiessä totesin, että sykemittari ei toimi (sitäkään ei olisi kannattanut etukäteen tarkistaa), joten oli pakko kurvata kaupan kautta hakemaan patteria. Onneksi sain mittarin toimimaan, sillä se osoittautui kyllä tärkeäksi matkan varrella.
 |
| Valmistautumassa... |
Huoltopisteitä Yyterin lenkillä oli viiden kilometrin välein. Join desin verran Dexalia 5, 10 ja 15 km kohdilla ja 15 km kohdalla taisin ottaa tilkan myös vettä. Juoksun aikana huomasi kyllä, että pientä nestehukkaa oli havaittavissa, sillä lämpimästä ilmasta huolimatta en hikoillut oikeastaan ollenkaan. En ollut kuitenkaan huolissani, koska juoksu sujui koko ajan hyvin.
Kymmenen kilometrin paikkeilla oli vaikeampi hetki ja muutama juoksija, jotka olin jo kertaalleen ohittanut, tulivat nyt ohitseni. Yritin pysyä heidän kannoillaan, mutta oli pakko luovuttaa ja todeta, ettei vielä puolessa välissä voi voimiaan tuhlata. Jossakin 12 km kohdalla alkoi taas helpottaa, vaikkakin jaloissa juoksu alkoi jo tuntua. Koko ajan kuitenkin jotenkin tiesin, että maaliin asti tulen kyllä pääsemään ja aloin laskea kilometrejä ja minuutteja, että mihin aikaan olisi mahdollista päästä. Tavoittelinkin sitten päästä alle 2.10, koska alle kahden tunnin ei ollut enää mahdollisuuksia.
Siinä vaiheessa kun näin 18 kilometrin merkin, päätin aloittaa loppukirin ja antaa sykkeen nousta ja jalkojen sattua. Kolme kilometriä sitä nyt juoksee vaikka kepin nokassa! Ja loppukiri toimi hyvin, maaliin pääsin ajassa 2.06.21! Maaliin päästyä olo oli lähinnä "tässäkö tämä oli?". Pääsin maalin ja aivan hyvävoimaisena ilman mitään ongelmia. Olin niin pöllämystynyt, etten tainnut edes saada sanaa suustani toisen juoksijan kiittäessä kisasta. Terkkuja vain sille kaverille, jonka kanssa ohittelimme toisiamme matkan varrella!
 |
| Mitali maaliin pääsystä! |
Pysähdyttyäni parin tunnin juoksemisen jälkeen alkoivat jalkakivut. Kotimatkalla kävin vielä kaupasta hakemassa Gatoraden ja pienen sipsipussin neste- ja suolatankkaukseen ja valehtelematta kävelin noin 10 senttiä kerrallaan. Aikamoinen lihaskipu iski jalkoihin enkä meinannut pystyä nousemaan autosta ylös. Vedin sen Gatoraden ja sipsit, vettä, hetken päästä ruokaa ja tuoremehua ja sitten nukkumaan. Tunnin päiväunien jälkeen elämä alkoi voittaa ja jalat vertyivät melko nopeasti. Tosin maanantain BodyPumpissa jalat ilmoittelivat itsestään vielä niin, että kyykkyjä ei kyllä alas asti päässyt, mutta mitäpä pienistä.
Todella hyvä fiilis juoksusta jäi enkä usko, että tämä viimeiseksi jää. Tosin ehkä ensi kerralla voisin vaikka vähän treenata ennen lähtöä!
Kommentit