torstai 14. marraskuuta 2013

Florida osa 2; Risteily

Maanantaina heitettiin hyvästit Fairfieldin kertakäyttöastioille ja otettiin taksi Miamin satamaan. Tarkoituksena oli viettää viikko maanantaista perjantaihin Carnival Imaginationin kansilla. Satamaan päästyämme matkalaukut lähtivät heti henkilökunnan mukaan ja me saimme siirtyä lähtöselvitykseen tyhjin käsin. Ensin alakerran tiskille kertomaan virkailijoille keitä olemme ja näyttämään passit (en vieläkään tiedä mikä tämän virkailijan tarkoitus oli). Sitten turvatarkastukseen läpi metallinpaljastimien noin parinkymmenen henkilökunnan jäsenen tuijottaessa tapahtumaa. Välillä tuntui, että henkilökuntaa oli joka nurkassa ja toisinaan heidän ainoa hommansa tuntui olevan asiakkaiden tervehtiminen. Turvatarkastuksen jälkeen siirryimme sitten yläkertaan varsinaiseen lähtöselvitykseen.

Olimme varautuneet tuntikausien odotteluun, sillä lähtöaika oli klo 16 ja olimme satamassa jo klo 11 jälkeen. Yllätys oli positiivinen, kun huomasimme, että laivaan pääsi jo päivää viettämään. Ja suuntasimme tietenkin ensimmäiseksi, minnekä muuallekaan kuin syömään!


Risteily oli mallia all inclusive ja ruokaa oli saatavilla 24/7. Päiväsaikaan ruokapaikkoja oli kaksi; toisessa tarjolla oli hampurilaisia, ranskalaisia ja hodareita, ja toisessa vaihdellen ranskalaisen, italialaisen tai karibialaisen keittiön herkkuja. Myös salaattipöytä ja pizzapiste olivat avoinna. Ruokajuomana tarjolla oli vettä ja lemonadea. Lemonade oli niin makeaa, että aloimme lantraamaan sitä vedellä aina kun halusimme juoda limsaa. Pääosin kannatti kuitenkin pysyä vedessä.
Näkymiä kannelta satamassa ollessa



'
Syötyämme ja laivaa hetken tutkittuamme päätimme käydä hytissä vaihtamassa uima-asut päälle ja siirtyä kannelle aurinkoa ottamaan ja satamasta lähtöä seuraamaan. Samaan aikaan kuulimme kuulutuksia turvallisuushetkestä, johon matkustajia pyydettiin saapumaan. Päätimme kuitenkin mennä suoraan adults only -kannelle eli lapsivapaalle auringonottoalueelle. Tai niin luulimme.
 
Ennen laivan lähtöä nimittäin koko laiva osallistui evakuointiharjoitukseen. Henkilökunta tarkasti jokaisen hytin, merkkasi ne evakuoiduiksi ja ohjasi käytävillä harhailevat matkustajat omiin evakuointipisteisiinsä. Siellä istuimme sitten ja kuuntelimme turvaohjeita sekä pelastusliivien käyttöohjeita. Lopuksi meidän piti siirtyä omien pelastusveneidemme luokse, jonka jälkeen harjoitus päättyi. Varsinainen löhöily saattoi alkaa!
 
 
Jokaisena iltana laivalla tarjoiltiin illallinen alku- ja jälkiruokineen. Nämä totta kai kuuluivat pakettiin, mutta juomat tuli maksaa itse. Rahaahan laivalla ei liikuteltu vaan kaikki ostot ladattiin hyttiavaimenakin toimineelle kortille. Illallisella meillä oli aina sama pöytä ja pöytäseuruekin tuli siinä tutuksi. Tosin meidän pöydästämme me olimme ainoat, jotka kävivät joka ilta syömässä. Toki myös muut ruokapisteet olisivat olleet auki mutta kun ihminen jaksaa syödä vain rajallisen määrän hampurilaisia... Mukavia keskusteluja saimme kansainvälisen pöytäseurueemme kanssa kuitenkin aikaan. Pariskunta, joista mies oli Ghanassa syntynyt mutta Yhdysvaltoihin jo lapsena muuttanut muotisuunnittelija ja nainen venäläinen hammaslääkäri oli varsinkin mielenkiintoista seuraa. Tässä kohtaa aloimme harkita USA:han muuttamista, sillä keskusteluissamme kävi ilmi, että terveydenhuollon ammattilaiset tienaavat Yhdysvalloissa huomattavasti Suomea enemmän. Dallas olisi kuulemma hyvä vaihtoehto. Että saattaa mennä tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi...

Casual Night
Ensimmäisenä iltana illallisella meidät yllätettiin henkilökunnan puolesta Happy honeymoon -laululla. Happy birthday -laulut raikasivat myös jokaisena iltana. Lisäksi henkilökunta intoutui joka ilta jonkinnäköiseen tanssiin tai lauluun, ensimmäisenä iltana taidettiin opetella koreografiaa Flo Ridan Low-biisiin.
 
Huone oli siivottu ensimmäisen kerran jo ensimmäisenä iltana ja tämän jälkeen siivoaminen tapahtui kaksi kertaa päivässä. Joka ilta saimme myös seuraavan päivän ohjelman, josta selvisi aikataulut, dress codet ja muut.
 

 
Tiistaina saavuimme Key Westiin eli aivan Floridan eteläkärkeen. Olimme tulossa Key Westiin uudelleen seuraavalla viikolla, joten kävimme vain hieman kävelemässä Duval Streetiä edestakaisin.
 
Carnival Imagination



 
Illalla dress code oli elegant, joten pukeuduimme parhaimpiimme ja kävimme jälleen illallisella. Sitä ennen itsensä sai käydä kuvauttamassa laivan kuvauspisteissä, joita oli toistakymmentä ympäri laivaa. Pyörähdimme muutamassa pisteessä, jotta saimme "virallisen" laivavalokuvan mukaamme. Illallisen jälkeen kävimme katsomassa shown:n, joka toisena iltana oli nimeltään Epic Rock. Ekana iltana olimme katselleet Divas-nimistä show:ta. Erinomaista laulua ja tanssia eli oli ilo katsella. Myös stand upia kävimme parina iltana kuuntelemassa.
 
Jogurttia, hedelmiä, raejuustoa, leipää ja maapähkinävoita.
Aamiaisella tyydyin yleensä kylmän pöydän antimiin, sillä lämpimiin pisteisiin sai jonottaa melkoisen kauan. Keskiviikkona suuntasin aamulla myös treenaamaan, sillä laivalla oli toimiva kuntosali. Myös ravitsemusluennolle olisi voinut ilmoittautua, mutta jätin tällä kertaa välistä. Päivän treeninä ensin 30 min hölkkää juoksumatolla ja sitten supersarjoja:
 
1a) vipunostot sivulle kp
1b) vipunostot eteen kp
1c) takaolat kp
 
2a) ranskalainen punnerrus kp
2b) hauiskääntö kp
2c) vasarakääntö kp
2d) ojentajapunnerrus
 
3a) rintalihaspunnerrus
3b)pull down laitteessa
 
Kaksi tai kolme kierrosta kutakin ja suihkuun. Nopeaa ja tehokasta. Sitten saavuimmekin jo Meksikon Cozumeliin.
 


Ironman athlete?
Cozumelissa olisi pitänyt mennä jollekin retkelle tai lähteä kiertämään saarta skootterilla tai autolla, sillä kävellen siellä ei ollut mitään nähtävää. Mitä nyt useampi kymmenen aggressiivista skootterivuokraajaa.. Eli aika nopeasti oli hermot myyjiin mennyt ja päädyimmekin drinkeille pieneen baarintapaiseen, jossa join elämäni suolaisimman margaritan. Koko drinkki oli täynnä jäätä, joka oli käytännössä jäädytettyä suolaa. No, muutama lime perään, niin johan toimi.
 
Siesta.
Kävelimme vielä hetken ympäri satama-aluetta, johon oli rakennettu turisteille ostosalue. Taisi meillekin jotain tuliaisia sieltä tarttua matkaan. Päätimme kuitenkin siirtyä takaisin laivaan, sillä ilma muuttui pilviseksi ja odotimme sadetta. Laivalla kun siihen aikaan oli vielä rauhallista, pääsimme kahdestaan minigolf-radalle, jossa minä tietysti otin takkiini. Minä ja mailapelit...parempi että tyydyn sivusta seuraamiseen.
 
Yksi hole-in-one kuitenkin!
Illalla seurasimme satamasta lähdön lisäksi mahtavaa salamointia Meksikon taivaalla. Salamat valaisivat koko horisontin ja salamointi jatkui pitkälle yöhön. Vielä nukkumaan mennessä seurasin hetken taivaanrantaa hytin ikkunasta. Siis sen lisäksi, että tarkistin, että myrskyääkö ulkona ja ollaanko vielä pinnalla. Minähän olen täysin varma, että laivat uppoavat ja lentokoneet putoavat ja kaikki katastrofit tapahtuvat silloin, kun minä olen matkalla. Puolisoni mielestä tämä on hyvin hauskaa. Olen esimerkiksi ilmoittanut, että risteilyllä minua on ihan turha majoittaa minnekään autokannen alapuolelle, sillä en taatusti nuku siellä. Eikös hän sitten kerran laivalle mennessämme alkanut johdattaa minua kakkoskerrokseen ja meinasin itkua tuhertaa, että ihanko oikeasti pakotat minut tänne. No, ei pakottanut, kunhan leikki kustannuksellani ja halusi vain nähdä ilmeeni. Sain sitten siirtyä ylemmille kansille.
 


 
Torstain teemana laivalla oli "Fun day at sea". Jep, hauskaa oli. Jonkin aikaa makoiltiin kannella "aurinkoa ottamassa". Ainoa vaan, että auringosta ei näkynyt vilaustakaan vaan koko taivas oli täynnä paksua pilveä. Välillä tuntui, että pilvet olivat niin alhaalla, että putoaisivat kohta kannelle. Kun tuuli oli niin kova, että tavarat lentelivät ja aurinkoa oli pakko ottaa paita päällä, niin luovutimme ja siirryimme sisätiloihin. Se siitä hauskasta auringonotosta sitten. Tässä kohtaa alkoi tuntua, että laiva oli nähty ja samaten ruokapisteet oli koluttu pariin otteeseenkin, joten risteily päättyi juuri sopivaan aikaan. Neljä päivää oli oikein passeli pituus ainakin tällä laivalla.
 
Matkalukemiset.
Supisen kirjan luin kahdelta istumalta ja myös Zlatan meni varsin nopeasti, suosittelen!
 
 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joskus kauan sitten mietit miksi fitnesstä ei pidetä urheiluna , ja tätä pari päivää pohtineena sanoisin yhdeksi suureksi syyksi se , että ketä tahansa voi tuonne lavalle nousta ja ryhtyä , joten fitnesstä pidetäänkin varmasti vain kuntoilu muotona ei urheiluna kaikkien "normaali" urheilun kannattajien mielestä ... Kiinnostaisi kuulla sinun painava mielipiteesi tähän asiaan ;)

PetraBettina kirjoitti...

Itse asiassa minäkin olen monesti miettinyt sitä, että onko kyse siitä, että ihan oikeastihan kenestä tahansa voi periaatteessa tulla fitnessurheilija. Vieläpä ihan aikuisiällä ilman minkäänlaista urheilutaustaa. Tokihan se vaatii ihan hirveästi pitkäjönteistä työtä mutta on periaatteessa mahdollista.

Ja tarvitaanko fitnessurheiluun sitten lahjoja? Monessa muussa lajissa kun et ihan pelkällä työllä pääse huipulle vaan pitää olla hieman myös lahjakas. Ehkä fitneksessä pitää olla kropassa tiettyä mallia, jotta voi menestyä, minkä voi tavallaan katsoa lahjakkuudeksi lajiin. Myös sen, että lihas tarttuu jokaiseen hieman eri tavalla. Jossain määrin myös itsensä kantaminen ja esiintyminen vaikuttavat eli voi olla lahjakas esiintyjä.

Toisaalta taas se, että periaatteessa kuka tahansa voi nousta lavalle on ihan hölmö ajatus, koska kenestä tahansa ei sinne lavalle ole. Laitetaan randomisti kymmenen ihmistä treenaamaan kovaa ja dieetille, niin katsotaan moniko niistä pääsee lavalle asti. En usko, että kovin moni.

Ja fitness on minusta aika kaukana kuitenkin ihan tavallisesta kuntoilusta. Treenaamme ja elämme kuin urheilijat, emme kuin kuntoilijat. Mutta tavallaan ymmärrän kyllä, jos "oikeiden" urheilijoiden mielestä emme lukeudu samaan kastiin. "Oikeille" urheilijoille kroppa on työkalu suoritukseen, meillä se tavallaan on se suoritus. Vaikka silläkin on väliä mitä sielä lavalla teemme.

Näin äkkiseltään ajatuksenjuoksua asiaan... Voi olla, että jään vielä pohtimaan tätä :)

-samuel- kirjoitti...

Juu ei olisi kyllä koskaan minusta nousemaan lavalle. Juuri edellä mainituista syistä. Ei riitä se, että vain jaksaa treenata mahdollisimman paljon. Myös lihaskasvuun tarvitaan "lahjakkuutta". Kaikkien lihakset vaan eivät ole yhtä vastaanottavaisia. Toinen mihin minulla kariutuisi, olisi syöminen. Syön mitä sattuu ja milloin sattuu. Eikä siihen kyllä saisi kirveelläkään muutosta. Terapiaan joutuisin, jos joku paha ruoka-aine allergia vaikkapa iskisi, joka rajaisi herkkuja minulta pois. Ja kaiken tämän jälkeen ei minusta kyllä olisi sinne lavallekaan menijäksi. :-D