sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Juoksemaan oppii juoksemalla ja lepäämään lepäämällä

Niinhän siinä sitten kävi. Vähän lepoa eikä mikään tunnu enää ylitsepääsemättömän vaikealta. Se pyhä kolminaisuus harjoittelu, ravinto ja lepo pitää ihan totta paikkaansa. En tee mitään -päivänä kävin aamulla lenkkeilemässä, jonka jälkeen pesin pari koneellista pyykkiä, mutta siinä se sitten oli. Loppupäivän makasin sohvalla ja olin kuolemanväsynyt. Yöunillekin menin ajoissa ja vetelin kymmenen tuntia unta palloon. Taisi tulla lepääminen tarpeeseen. Se on vain jännä, kun sen tarpeen ymmärtää aina vasta kantapään kautta. Ikinä ei tulisi mieleen jättää treenejä väliin tai syödä ohi suunnitelman, mutta lepäämisen voi kyllä ohittaa. Ihmismieli on kummallinen.

Hyvää tankkauspäivää!
(ja eikö ole kiva, että Intersportissa on kaiken maailman
juoksuklinikat ja lenkkaritarjoukset viikko sen jälkeen, kun ostin uudet lenkkarit...)

Suomen paras leipomo on uusi lempiohjelmani!
Lähdin eilen aamulla lenkille sillä ajatuksella, että juoksen rauhallisesti ja pidän sykkeen melko alhaalla. Tarkoitus oli pitää syke maksimissaan 135 paikkeilla. Aika pian kuitenkin huomasin, että sillä hölköttelyllä mitä harrastin, oli hankala saada syke edes 130 tuntumaan. Hölköttely oli myös sen verran hidasta, että sillä menolla puolimaratoniin saisi varata aika reippaasti aikaa. Niinpä puolivälissä lenkkiä kiristin tahtia ja löysin hieman paremman temmon. Syke pysyi silti aisoissa.

Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että loppulenkistä tuntui siltä, että nyt juoksen liian lujaa ja alan väsyä, mutta syke oli silti edelleen maksimissaan 140. Attackissa voin vetää 160 sykkeellä pitkäänkin eikä tunnu missään. Tästäpä sitten sellainen päätelmä, että juoksemaan oppii vain juoksemalla. Ei se kuitenkaan ole ihan sama mitä aerobista harrastaa vaan kyllä juoksemista pitää opetella juoksemalla.



Jäin kyllä miettimään, että olisi varmasti järkevää keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Esimerkiksi halutessaan kehittää lihasmassaa tulisi tehdä kaikki sen asian eteen eikä rasittaa itseään juoksuilla ja jumpilla ja sen sellaisilla. Mutta sitten taas... Ei se olisi yhtä hauskaa! On paljon mukavampaa tehdä kaikkea mahdollista yhtä aikaa! 

Tästäpä lähtee sitten viimeiset kolme viikkoa kisaan! Hommat on aika lailla mallillaan. Hotelli on hoidettu, bikinit muutamaa timangia vailla kunnossa, värit ostettu, kaunistautuminen hoidossa (ulkoistettu jälleen sen paremmin osaavalle henkilölle), aikataulut suunniteltu. Enää tarvitsee vaan treenata, vähän nähdä nälkää sekä hillitä hermonsa. Helppo homma. Ei kai, on tässä ihan hyvä olo kisan suhteen, ei suurempaa paniikkia. Työt on hyvin pitkälti jo tehty. Enää odotetaan, että päästäisiin lavalle!

3 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Hahaa, Suomen paras leipomo on myös meikäläisen lemppari :) Pakko se on nähdä !

Mä olen kanssa ulkoistanut kaikki ulkoiseen valmistautumiseen liittyvän. Hieman suhteilla ;) ja ilman :) Täälläkin alkaa siis olemaan asiat mallillaan, jei.

Mihin hotlaan olet tulossa? Mullakin on hotla varattuna Hakaniemen Cumuluksesta :)

Anonyymi kirjoitti...

Mikä sulla on leposyke, jos juostessa vaikea saada 130 mittariin? Tässä tulee itelle niin kauhee alemmuuskompleksi :D

PetraBettina kirjoitti...

Mä luulen, että tuo syke kertoo enemmänkin siitä, että en vaan osaa juosta! Mun "juokseminen" on siis hölköttelyä, täytyisi laittaa vähän vauhtia :) Sykkeessähän on myös yksilöllistä vaihtelua, että ei kannata kompleksoitua ;)

Oon menossa Radissoniin Helsingin viikonlopuksi. Ja nyt kun ei ole kilpailijakokoustakaan, niin taidetaan Päivin kanssa tavata vasta kisan yhteydessä! Vähän alkaa olla jo malttamaton fiilis.. Mut onneksi tänään tulee Suomen paras leipomo, niin voi rentoutua sen parissa ;)