Äitiysloma ei ole lomaa ja muita totuuksia

Ajattelin etukäteen, että kotona oleminen olisi haastavaa. Olenhan ollut vuosikaudet niin työorientoitunut ja arvottanut itseäni aikaansaannosteni perusteella. Mitä enemmän ehdin tehdä, sen parempi. Kotona oleminen on antanut perspektiiviä aikaisempaan elämään ja täytyy sanoa, että onhan se meno ollut aivan älytöntä.

Olen levännyt viimeksi joskus yläasteella parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen on aina menty valon nopeudella eteenpäin. Facebookista löytyy vuosi toisensa jälkeen statuksia kiireestä, väsymyksestä ja toivomuksesta, että tilanne muuttuisi. Ikinä se ei muuttunut. Viime vuosi taisi olla pahin, sillä joinakin päivinä aikataulu oli niin kiireinen, että se ei sallinut edes 10 minuutin viivytystä. Koko päivänä. Elämä oli tarkkaan aikataulutettua, yhtä paikasta toiseen juoksemista. Itsensä rasittamista niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kiire oli sitä, että aamukahdeksasta iltayhdeksään mentiin työstä toiseen sillä minuuttiaikataululla ja kun illalla päästiin kotiin, alkoi kirjallisten töiden tekeminen. Yrittäminen on niin vapaata elämää.

Rehellinen mielipiteeni on, että yrittäminen ja yrittäjyys on ihan syvältä. Tätä ei varmaan pitäisi sanoa ääneen, mutta en voi tälle ajatukselle mitään. Se työmäärä, jonka saan tehdä mukavaa ansiota varten, on aivan älytön. Vaihtaisin tämän milloin tahansa palkkatyöhön, josta saa kuukausipalkkaa ja runsaasti muita etuja lomineen ja terveydenhuoltoineen. Vapaus on kyllä hienoa, mutta niin ovat työajatkin. Ja toki, voisihan sitä yrittäjänäkin määritellä itselleen työajat, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Sillä riittävästi kun kieltäytyy tai siirtää töitä, niin kohta niitä ei ole. Siinä pelossa myös aloitan työt ennen kuin äitiyslomani varsinaisesti päättyy. Tässä työtilanteessa ei voi riskeerata. Kun ei ole vakituista työtä, on liikaa töitä, sillä mistään ei uskalla kieltäytyä.

Hektisinä vuosina useat töihin pyytäneet ihmiset ovat olleet tietoisia tilanteestani eli kiireestä ja väsymyksestä, mutta suostutelleet silti töihin. Välittäminen on siis ollut aika lailla näennäistä. Sekin on joskus harmittanut. Mutta siis todellakin olen suurimman osan töistäni halunnut ihan itse ja ollut niistä kiitollinen! En halua kuulostaa kiittämättömältä. Kaikki työni ovat olleet antoisia ja mielenkiintoisia. Liika vain on liikaa. Onneksi tulevaisuuden tilanne näyttää ihan hyvältä, sillä tavalla sopivalta.

Puolisoni mietti eräänä päivänä, että miten ihmeessä minä en ole missään kohtaa palanut loppuun. Ihmettelen sitä välillä itsekin. Tietysti loppuun palaminen kuulostaa vähän sellaiselta trenditilalta. Kaikki ihmiset palavat loppuun tässä hektisessä nykyajassa. Koen kuitenkin, että olen ollut tosi lähellä sitä tilaa, jossa jonain päivänä en vain enää nousekaan sängystä. Mutta niin kauan kuin vain olen itseni ylös pystynyt pakottamaan, olen sen tehnyt. Jossain kohtaa harkitsin ammattiavun hakemista, koska tiesin, etten tule ikinä itse kierrettä katkaisemaan. Mutta niin vain olen aina mennyt eteenpäin.

Asia lähti nyt hieman rönsyilemään, sillä perimmäinen ajatukseni oli kirjoittaa siitä, miten ihanaa on olla äitiyslomalla ja kotona. Minusta tuntuu, että olen pitkällä kesälomalla! Tämä on aivan ihanaa! En ole oikeastaan ikinä ollut lomalla, joten otan nyt kaiken ilon irti. Saan viettää päivät vauvan kanssa; seurustellen, syöttäen, ulkoillen, vaippaa vaihdellen, sylitellen. Tämä on niin leppoisaa ja rentoa elämää, etten muista vuosikausiin olleeni näin rentoutunut! Ja vielä hyvällä omatunnolla. Olen myös nukkunut enemmän kuin ikinä. Tytsy nukkuu yöyhdestä aamupäivän kymmeneen tai yhteentoista vain muutaman kerran heräilee. Itse tietysti nukun mukana, ai että mitä elämää!


Lenkille!

Pienen lapsen äidin kuulemma pitäisi olla väsynyt. Ja vähän stressaantunutkin ja ainakin kulahtaneen näköinen. Enpä allekirjoita mitään. Raskaana ja pienen lapsen äitinä kohtaa muutenkin paljon seikkoja, jotka saattavat mennä juuri niin kuin kerrotaan tai sitten ne saattavat mennä ihan päinvastoin. Listasin muutamia kohtia, jotka omalla kohdalla ovat menneet toisin kuin odotin tai kerrottiin.

Vatsan valahtaminen raskauden lopulla

Vatsa tipahtaa alemmas, kun vauva valmistautuu syntymään. Tämä voi tapahtua päiviä tai viikkoja ennen syntymää. Tai sitten ei ollenkaan kuten minulla. Alla oleva kuva on otettu samana päivänä kun supistukset alkoivat. Toki siitä meni vielä yli kolme vuorokautta tytsyn syntymään, mutta vatsa ei missään kohtaa mitenkään erityisen selvästi muuttunut.

Maidon nousu 

En vieläkään tiedä mitä se maidon nousu tarkoittaa ja miltä se tuntuu. Maito on varmaan "noussut", kun sitä kerran tulee, mutta mitään muutosta leuan alla en ole missään vaiheessa havainnut. Maitoa on riittänyt tytölle kasvusta päätellen varsin hyvin eikä mitään ongelmia syömisen suhteen ole ollut. Toki ekat päivät tyttö oli hieman väsynyt (ilmeisesti keltaisuudesta johtuen) eikä jaksanut syödä kunnolla, mutta sittemmin homma on sujunut. Hyvä sinänsä, sillä minkäänlaista imetysohjausta en kyllä sairaalassa saanut.

Äidin väsymys

En ole vuosiin ollut näin levännyt ja rentoutunut kuin nyt. Toki ekat viikot valvoin usein aamuyöhön vauvan kanssa, kun hän oli huono nukkumaan, mutta otin yöunet sitten aamupäivällä, kun hän suostui nukkumaan. Tällä hetkellä hänet saa nukkumaan joskus puolenyön jälkeen, mutta sitten nukumme aamupäivään kymmeneen tai yhteentoista asti pari-kolme kertaa yössä heräten. Yöheräilyt eivät minua haittaa. Joskus on tietysti hankala nukahtaa uudelleen, mutta varsin levänneenä silti aamulla herään. Tinkan nukkuminen vieressäni auttaa, sillä syöttäminen ei vaadi ylös nousemista. 

Mielialan vaihtelut

Raskaana olin lähinnä ahdistunut ja ärsyyntynyt, nyt olen vain yltiöonnellinen. Kertaakaan Tinkan syntymän jälkeen en ole ollut surullinen. Minkäännäköistä alakuloa en ole kokenut. Ekalla viikolla olin vielä hieman synnytyksestä ahdistunut, mutta se meni ohi nopeasti. Tinkan itkut eivät ole saaneet minua epätoivoiseksi enkä missään kohtaa ole sättinyt itseäni hänen itkustaan. Ei se ole minun syytäni, että joskus vauvat vain itkevät. Minulle on syntynyt kummallisen vahva luotto itseeni äitinä. Ja tämä jatkuva onnellisuus on hämmentävää. Se on jotenkin niin vahvasti läsnä koko ajan.

Äidin kiire ja jatkuva kotitöiden tekeminen

Suurin osa päivästäni kuluu sohvalla istuen, kun tyttö syö tai nukkuu sylissäni. Ei hirveän kiireistä tai kuluttavaa. Tietystikin olen koko ajan vauvassa kiinni, mutta ei se nyt hirveän raskasta ole. Eikä sitä tekemistäkään joka minuutille riitä. Tietysti asiaan voi vaikuttaa se, että en ole mikään kodin hengetär eli minua eivät juurikaan villakoirat tai pyykkikasat vaivaa. Siivoan sellaisina päivinä, joina se hyvin onnistuu. Jos ei onnistu, niin sitten ei siivota. 

Tietysti pitää muistaa, että tämä helppous ja rentous varmasti muuttuisi, mikäli lapsia olisi useampia. Uskon, että jo kahdenkin lapsen hoitaminen olisi huomattavasti haastavampaa. 

Nykyään edelleenkin aina hämmästyttää kun katsoo alas
ja näkeekin varpaansa!
Toista se oli tämän kokoisena...

Jatkan siis eloa tässä onnellisuuskuplassani. Kiireettömästi tuota täydellistä lasta ihastellen. Ihanaa viikonloppua!