keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Fitnessurheilun terveellisyydestä

Jälleen on mediassa esiintynyt parikin eri juttua fitneksen epäterveellisyydestä. Ylen sivuilta löytyi juttu, jossa "fitness vei perhehaaveet vuosiksi" ja Satakunnan Kansassa taas psykoterapeutti haluaisi kieltää fitnessurheilun kokonaan.

Mietin tässä vain, että mitä jos Jamppa päättää alkaa mäkihyppääjäksi ja hän palkkaa valmentajakseen naapurin Jorman, koska Jorma on kerran ollut katsomassa mäkihyppykisoja? Sitten Jamppa muutaman kuukauden treenin jälkeen tulee mäestä alas ja loukkaantuu, niin onko se mäkihypyn vika? Jos Irma siinä samassa huomaa, että ovat muuten aika hoikkia nuo mäkihyppääjät, alkaa noudattaa samanlaista ruokavaliota, tai jotakin mitä ajattelee samanlaiseksi, ja alkaakin voimaan ruokavaliolla huonosti, onko se mäkihypyn vika? Pitäisikö meidän kieltää mäkihyppy? Entäpä kaikki esteettiset lajit? Pitäisikö meidän kieltää ne, koska syömishäiriöiden esiintyvyys on niissä suurempaa kuin muussa väestössä? Pitäisikö meidän kieltää rytminen voimistelu, ettei missään vaiheessa tulisi buumia, jossa ihannoidaan hoikkia voimistelijoita ja aletaan tavoittelemaan heidän vartaloitaan ja treenaamaan lukuisia tunteja viikossa?

Yksi ongelma fitneksen kanssa on se, että osa ihmisistä pitää sitä kauneusihanteena. Osa ihmisistä lähtee tavoittelemaan painonhallintaa tai unelmavartaloaan fitneksen avulla. Se ei toimi. Fitnessurheilu ei ole yksi painonhallinnan keinoista tai vaihtoehto pussikeittodieetille. Se on kilpaurheilua, johon kuuluu kilpaurheilun haasteet. Kilpaurheilu ei nimittäin ole mitään terveysliikuntaa. Oletteko kuulleet jääkiekon play offs -mainokset? Ne, joissa laastaroidaan ja hoidetaan, jotta pelit voidaan rikkinäisinäkin pelata loppuun asti. Ei sekään kovin terveelliseltä kuulosta, vaikka mainos totta kai liioiteltu ja kärjistetty onkin. Mutta totta siinä on se, että kilpaurheiluun liittyy usein myös se vähemmän terveellinen puoli; loukkaantumisia, rasitusvammoja, painonpudotuksia, ylikuntoa. Fitnessurheilussa on totta kai samat vaarat. Lisäksi ihannekropan tavoittelijoiden olisi huomioitava, että fitnekseen liittyy sekä kilpailukausi että harjoittelukausi, ja näinä kausina kroppa näyttää erilaiselta. Ei voi olla tavoittelemassa vain huippukuntoa, sillä sen työstäminen ja kehittäminen vaatii aikaa ja myös toisenlaista olomuotoa.

Toinen ongelma fitneksen kanssa on ollut tietämättömyys ja erityisesti tietämättömät valmentajat. Jos valmentaja käskee tehdä kymmenen aerobista viikossa ja syödä 1000 kcal päivässä, niin suosittelen vaihtamaan valmentajaa. Aineenvaihdunnallisia ongelmia saadaan, kun vedetään kalorit liian alas ja treenimäärät liian ylös. Kumpikaan ei ole tarpeen kisakuntoon pääsemisessä. Viime vuonna valmennettavallani taisi ihan alin energiamäärä olla 1500 kcal samalla kun aerobisia tehtiin tasan kaksi kertaa viikossa. Ja tämäkin oli vasta ihan dieetin loppuvaiheessa. Eikä kunto todellakaan jäänyt vajaaksi. Tämä vain esimerkkinä siitä, että tällä tavalla voidaan päästä terveellisesti ja turvallisesti kisakuntoon. Toki silloin on pitänyt tehdä jo treenikaudella asiat oikein ja syödä riittävästi. En laittaisi ikinä ketään syömään 1000 kcal tai tekemään kymmenen aerobista viikkoon. En ikinä.

Valmentaja-asia tullee jatkossa paranemaan, sillä Suomen Fitnessurheilu ry pyrkii jatkossa kehittämään valmentajien osaamista. He tulevat myös ylläpitämään virallisten valmentajien listaa eli listaa, jolla olevilla valmentajilla koulutuksen tai kokemuksen katsotaan olevan riittävää valmentajana toimimiseen. Tämä on erinomainen asia, sillä lajin parissa on ollut liikaa valmentajia turhan vähäisellä tietotaidolla. En nimittäin halua missään nimessä vähätellä fitneksen riskejä! Totta kai ongelmat ovat vaarana, mikäli asiat tehdään väärin. Omasta mielestäni se vain ei ole fitnessurheilun vika, jos asiat on tehty väärin. Onhan meitä terveitä kisaajia myös aika paljon. Meitä, jotka olemme kisanneet useampaankin otteeseen, voineet kisojen jälkeen hyvin ja saaneet lapsen tai lapsia. Itse tulin raskaaksi samana vuonna, kun kilpailin, noin puoli vuotta kisojen jälkeen. Kahdesti.

Minulta kysyttiin tässä eräänä päivänä, että miten koin aina vartalon muutoksen kisan jälkeen. Totesin, etten ole ikinä pitänyt painon nousua ja vartalon muuttumista ongelmana. Kisakunnon saavuttaminen ja ylläpitäminen on niin haastavaa, etten missään nimessä ole valmis siihen "muuten vain". Teen sen vain kilpailun vuoksi. Kisan jälkeen nautin siitä, että voin syödä vapaammin ja jaksan liikkuakin kenties hieman tehokkaammin. Hyvät treenit ja lihasmassan kehittymisen mahdollistaa se kisakuntoa isompi kroppa, mikä kyllä minun silmääni näyttää sekin hyvältä eikä ollenkaan turhan isolta. Kilpailijan on totuttava kroppaansa ja arvostettava sitä kaiken kokoisena. Itselle raskaus oli paljon suurempi kriisi vartalon suhteen kuin yksikään kilpailu sitä ennen. Koin raskauden aikana  negatiivisia tunteita vartaloani kohtaan enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä olin aiemmin
kokenut. Näin ei varmaan saisi sanoa, sillä raskauden pitäisi olla ihanaa ja onnellista aikaa, mutta minulle raskaus oli varmasti suurin kriisi mitä tulee ulkonäköön ja vartalooni.

Fitnessurheilusta ei ole olemassa tutkimustietoa, joten siitä on helppo heittää väitteitä ilmoille. Suomessa ollaankin tekemässä ensimmäistä fitneksen naisurheilijoita koskevaa tutkimusta, jonka tuloksia odotetaan innolla. Uutinen tästä löytyy Ylen sivuilta. Laji haluaa kehittyä. Me lajin parissa toimivat ihmiset haluamme tehdä lajista turvallisen harrastaa. Lajiliitto tekee tällä hetkellä hienoa työtä ja hyviä muutoksia, jotta saisimme fitnessurheilusta entistä turvallisemman lajin. Sellaisen, josta ei tarvitsisi kirjoittaa vain negatiivisia uutisia. Itse toivoisin myös, että laji siirtyisi negatiivisten uutisten lisäksi pois viihdesivuilta, mutta en tiedä voikko kaikkea saada. Lajihan on kyllä Valo ry: n jäsen eli virallisesti urheilulaji. Itselle tämä on "vain" laji muiden joukossa.

Kaiken tämän paasaamisen jälkeen haluaisin sanoa, että jos sinua kiinnostaa fitness, suosittelen toimimaan näin:
- Hanki hyvä treenipohja. Jos sinulla ei ole vahvaa taustaa mistään lajista, treenaa salilla useampi vuosi ennen kilpailuun osallistumista.
- Liity tiimiin tai hanki hyvä valmentaja riittävän ajoissa. Älä lähde heti soitellen sotaan vaan tutustu lajiin, treenaa, treenaa ja treenaa.
- Elä urheilijan elämää jo ennen dieettiä. Treenaa kovaa, syö hyvin ja lepää riittävästi. Huolla kehoa, harjoittele poseerauksia ja käy katsomassa kisoja. Elä myös muuta elämää.
- Arvosta kehoasi. Se tekee hienoja suorituksia salilla, se kehittää sinulle lihasmassaa. Jos haluat tuijottaa peiliin, ajattele positiivisia ajatuksia. Hyväksy, että paino on eri treeni- ja kilpailukaudella.
- Ulkoista kilpailuihin valmistautuessa ajattelutyö valmentajalle, mutta kysy miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. Kyseenalaista jos sinusta siltä tuntuu. Asiantunteva valmentaja pystyy perustelemaan miksi asioita tehdään tai ei tehdä tietyllä tavalla.
- Nauti siitä mitä teet. Urheilussa usein matka on paaaaljon pidempi kuin määränpää. Olet lavalla vain hetken, mutta valmistaudut siihen vuosia. Et voi tehdä asioita pelkän määränpään vuoksi, sinun on nautittava matkasta. (Itse jätin 2014 SM-kisat väliin juuri tämän vuoksi. Olisin tavoitellut vain kisaa enkä väsyneenä olisi pystynyt nauttimaan matkasta. En ole katunut päätöstä kertaakaan.)
- Mieti vielä miksi haluat kisata. Hyvä perse ei ole riittävä syy. Ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että kropastaan on tykättävä jo paljon ennen kisadieettiä. Dieetti ei ole mikään itsetunnonkohotusprojekti.

Riskien tiedostaminen on tärkeää, mutta koko lajia ei tarvitse niiden vuoksi kieltää. Valmentajien ja tiimien täytyy tuntea vastuunsa ja osata asiansa. Eikä kenenkään ole pakko lajia seurata, jos se tuntuu vastenmieliseltä. Ja ihan jokaisen kannattaa muistaa, että fitnessurheilijan kisakunto ei voi olla kenenkään kauneusihanne. Tai voi, mutta sen pysyvä saavuttaminen on mahdotonta. Mahdotonta.

Ei kommentteja: