maanantai 25. tammikuuta 2016

Viisi kuukautta lapsellisena

 

 
Viisi kuukautta on hujahtanut ohi. Tuntuu kuin Tinka olisi syntynyt eilen, mutta samalla tuntuu, kuin hän olisi ollut meillä aina. Itse yritän saada aikaa pysähtymään, jotta voisin ikuisesti nauttia tästä hetkestä. On sanomattakin selvää, että elämä on muuttunut, mutta mitä kaikkea viidessä kuukaudessa on sitten ehtinyt tapahtua?

Tinkasta on kasvanut jo ihan "iso" tyttö. Hän tarkkailee ympäristöään ja yrittää tarttua kaikkeen näkemäänsä. Jos tarttuminen onnistuu, on seuraava siirto laittaa esine suuhun. Suuhun pitää saada kaikki mahdollinen, mutta tutti sinne ei kelpaa. Oma sormi on huomattavasti parempi vaihtoehto. Tinka on myös kova juttelemaan ja hän testailee millaisia erilaisia ääniä hän oikein osaakaan tehdä. Viime aikoina hän on löytänyt varpaansa, mutta vielä niitä ei saada ihan suuhun asti.


Yöunille meno saattaa onnistua nykyään jo iltakymmenen maissa, mutta vaatii äidiltä noin puolentoistatunnin läsnäoloa, sillä ensimmäiset tunnit pitää säännöllisin väliajoin tarkistaa, että äiti eli ruoka-automaatti varmasti on lähellä. Päivisin Tinka vaatii jatkuvaa tekemistä eikä hän juuri viihdy ilman äitiä. Lattialla jaksetaan olla vain hetkittäin. Vatsallaan yritetään päästä eteenpäin, mutta onnistutaan liikkumaan vain ympyrää. Kierähtämisiä ei jakseta harrastaa. Sylissä pitää olla istuma-asennossa, koska vain pikkuvauvat viihtyvät makuultaan eikä Tinka ole mielestään enää pikkuvauva. Parasta on olla liikkuvan aikuisen sylissä eli taivaan kiitos kantorepuista! On päiviä, jolloin äiti ei voi käydä vessassa ilman hirveää huutoa, saati että voisi valmistaa ruokaa tai tehdä muuta aikaa vievää hommaa. Syliä vaaditaan usein ja paljon. Laulamisesta ja musiikista tykätään ja myös äidin lukemia loruja kuunnellaan keskittyneesti. Päiväunet nukutaan liikkuvissa vaunuissa tai äidin sylissä. Jos nukutaan, sillä on myös täysin mahdollista olla koko päivä hereillä.

Tinka on koko ajan kasvanut vauhdilla. Syntyessään 3800 g ja 52 cm kokoinen tyttö on nyt viiden kuukauden iässä jo kahdeksaan ja puoli kiloa sekä 68 senttiä.

Iso tyttö haluaa jo istua itse!
Täysimetyksellä Tinka oli 4,5 kk. Tuona aikana Tinka söi pumpattua maitoa tuttipullosta tasan yhden kerran, muuten mentiin imetyksellä. Sitten hän kiinnostui kovasti vanhempien ruokailusta, joten hän on saanut muutaman kerran maistaa perunaa ja bataattia sekä kertaalleen päärynää. Viime perjantainahan julkistettiin uudet lapsiperheiden ruokasuositukset, joissa täysimetystä kehotettiin jatkamaan vähintään neljän kuukauden ikään, jonka jälkeen voi alkaa antamaan kiinteistä ruoista maisteluannoksia (mikäli lapsi on siihen valmis eli pystyy istumaan ja kannattamaan päätään ja osaa koordinoida käsiään ja suutaan). Täysimetys tuohon 4 kk ikään saattaa vähentää atopian riskiä. Samoin se jos kuuden kuukauden iässä on jo useampi ruoka-aine maisteltuna, voi pienentää atooppisen astman riskiä. Olenkin siis aloittanut hitaaseen tahtiin nyt maisteluannosten antamisen. Virallinen suositushan on, että täysimetystä jatketaan 4-6 kk ikään, jolloin viimeistään aloitetaan kiinteät. Eli vasta puolen vuoden iässäkin voi halutessaan aloitella. Maisteluannoksella tarkoitan ihan muutamaa lusikan kärjellistä kerran päivässä. Varsinaista syömistä tämä siis ei ole vaan äidinmaito on edelleen pääravintoa. Olen itse ollut allerginen ja atoopikko, joten lienee sanomattakin selvää, että pyrin tekemään kaikkeni, ettei Tinka kärsisi sellaisista ongelmista. Tietenkään omilla valinnoilla ei pysty kaikkea tekemään vaan joskus allergia iskee silti. Seuraan kuitenkin koko ajan mielenkiinnolla, että mitä kaikkea tutkimusten mukaan pystyn tekemään, jotta voin edes riskiä vähentää.  Näistä suosituksista voisin puhua enemmänkin, mutta lienee parempi tehdä niistä ihan oma postauksensa. Imetyksen keston suhteen en ole tehnyt suunnitelmia. Mielelläni imettäisin vähintään vuoden ikään asti, mutta katsotaan miten elämä etenee.

Äidin ruokailuhetki


Itse olen melko lailla jo fyysisesti palautunut synnytyksestä. Vatsalihasten väliltä löytyy edelleen kunnollinen rako, joten vatsalihaksia en edelleenkään treenaa. Myöskin toisinaan kovasti tunnilla innostuessa, tunnen äkillisiä kipuja tiettyjen liikkeiden seurauksena. Se kertonee, ettei kroppa ole vielä täysin palautunut eikä mitään maksimaalisia voimanponnistuksia kannata harrastaa. Boxihyppyjä tein jo tiimin treeneissä, mutta tanssitunneilla tietyt sivuttaisliikkeet aiheuttavat ongelmia. Lihaskestävyys on jo lähes entisen veroinen, mikäli BodyPump-tunnilla jaksamiseen on uskominen. Aika nopeasti sitä sitten kuitenkin pystyi niihin entisiin painoihin palaamaan. Ja ehkä  joissain liikkeissä olisi varaa jopa nostaa. Oma paino on myös lähes entisissä numeroissa. Fiilis kropasta on varsin hyvä. Tuntuu, että olen saanut oman kroppaani takaisin. Ei minun tarvitse tämän hoikempi olla, tässä on ihan hyvä. Saattaa kyllä olla, että osa lihasmassastani on kadonnut jonnekin ja tilalla on jotain höttöä. Ainakin tuossa vyötäröllä. Mutta kuka siitäkään nyt piittaa?

Kaksi viikkoa versus viisi kuuukautta synnytyksen jälkeen
Henkinen palautuminen synnytyksestä on ihan hyvässä vaiheessa myöskin. Uskon, että pystyn jossain kohtaa palaamaan synnytyssaliin ihan vapaaehtoisesti. Aika ei kuitenkaan ole kullannut muistoja vaan muistan kyllä tasan tarkkaan miten ahdistava kokemus se oli ja miten kipeä sen jälkeen olin. En ole juuri puhunut synnytyksestä kenenkään kanssa. Toisinaan muistelemme puolison kanssa joitakin tiettyjä hetkiä, mutta häntä ja kätilöä lukuunottamatta en ole muiden kanssa asiasta puhunut. Se on sillä tavalla vielä jotenkin kipeä juttu. Itselle jäi jotenkin niin tunne, että minä en osaa synnyttää ja minä en kestä kipua, vaikka tuskin nyt oikeasti yhtään sen "huonompi" synnyttäjä olen kuin kukaan muukaan. En ollut myöskään varautunut siihen kipuun, joka seurasi mukana seuraavat viikot. Toipumisongelmien vuoksi menikin pari kuukautta ennen kuin olin täysin kivuton. Tämänhetkistä erinomaista olotilaansa osaa siis kyllä arvostaa!

Nyt viimeisten viikkojen aikana olen ehkä hiljalleen alkanut päästä pois pahimmasta vauvakuplasta eli pelkästä vauvan kanssa kotona pesimisestä. Alan taas muistamaan, että ai niin, olenhan minä äitiyden lisäksi myös ihminen ja puolisokin.  Olen ollut niin uppoutunut uuteen rooliini, etten ole kaivannut mitään muuta. Enkä ihan hirveästi kaipaa vieläkään, mutta enää jokainen Tinkan itku ei saa sydäntäni särkymään ja pystyn ihan hyvillä mielin lähtemään jumpallekin. Käyn jumpalla 2-3 kertaa viikossa ja ne ovat toistaiseksi ainoat hetkeni ilman Tinkaa. Jos en ohjaisi tunteja, en varmaan poistuisi kotoa ollenkaan ilman häntä. On tosi vaikeaa nyt olla muutakin kuin äiti. Äitiys määrittelee nyt kaikkea elämässäni ja on niin monta kertaa hienompaa kuin olisin ikinä, ikinä voinut kuvitella.

Viidessä kuukaudessa ehtii jo unohtamaan millaista elämä oli ennen. Miten pystyi tekemään käytännössä mitä tahansa milloin tahansa. En pysty muistamaan mitä ennen tein kaikki illat. Töitä varmaan. Enää ei ole kiire minnekään. Tärkeintä on vain olla läsnä. Tässä ja nyt. Tuolle pienelle ihmeelle, joka on tehnyt minusta täysin uuden ihmisen. Aivan täysin uuden. Ihmisen, jollaista en tiennyt edes olevan olemassa.

2 kommenttia:

Karoliina/CandyontheRun kirjoitti...

Tinka on niin suloinen! ♡ Kiva oli lukea teidän kuulumisia! :)

PetraBettina kirjoitti...

No niin onkin, suurin osa minun päivästä menee hänen ihailemiseensa, hih! :D