Siirry pääsisältöön

Viikonloppu!

Mahtavaa, viikonloppu edessä!

Huomenna olisi tarkoitus kestitä kavereita, joten kohta alkaa pieni leipomishetki. Tarkoituksena olisi väsätä juustokakku, kinkkupiirakka ja kenties unelmatorttu. Viime viikonloppuna kokeilin suklaapähkinänougatpaloja (sellanen pikku yhdyssana), mutta niistä ei tullut mitenkään erityisen herkullisia. Juustokakku sen sijaan on aina hyvää!

Katselin juuri netistä Helsingin yliopistossa pidetyn Studia Generalia -yleisöluennon, jossa puhuivat apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen ja professori Marina Heinonen. Hieman kyllä sen jälkeen mietityttää kannattaako tuota kahvileipää alkaa leipomaan, mutta eiköhän sitä juhlatilaisuuksissa voi hyvällä omatunnolla syödä. Mutta onhan se huolestuttavaa, että suomalaiset miehet ovat 70-luvulta lihoneet 10 kg ja naiset 5 kg. Aikamoisia lukuja.

Erittäin mielenkiintoista on myös nykyinen trendi erilaisista ruokavalioista ja terveysvaikutteisesta ruoasta. Tästä asiasta puhui erittäin hyvin professori Heinonen. Hän pohti samaa kuin minäkin olen useamman kerran olen miettinyt, että mitä se luonnollinen ruoka oikein on ja miten se muuttuu luonnottomaksi jos se tulee tehtaasta. Luonnollisena pidetään myös erilaisia ravintolisiä ja kaiken maailman foodeja, jotka tuodaan tänne halki maapallon. Heinonen pohti myös ravitsemusasiantuntijana toimimista ja oikean tiedon tarjoajia. Aivan loistavaa puhetta, suosittelen katsomaan luennon, löytyy Helsingin yliopiston sivuilta.

Pohdinta terveysväitteistä olisi myös aina paikallaan. Tuotteita markkinoidaan vaikka miten, vaikka kaikkien väitteiden tulisi perustua tieteelliseen näyttöön. Tuli tuossa töissä juuri puhetta glutamiinista, jolla ei ole jauheena minkäännäköistä hyödyllistä vaikutusta. Silti sitä käytetään runsaasti varsinkin kuntosali-ihmisten keskuudessa. Miksi? Kuka on keksinyt, että siitä olisi meille hyötyä? Käytäntöhän ei läheskään aina ole sama asia kuin teoria. Kriittisyys kunniaan.


Eilen kävin vähän jumppaamassa, Zumban jälkeen hieman olkapäitä ja ojentajia:

Pystypun. laitteessa x 4
Vipunostot sivulle vinopenkkiä vasten x3
Vipunosto eteen tangolla x4
Takaolat vinopenkkiä vasten x4
Kapea penkki x3
Ranskalainen kp x3
Oj.punnerrus x2

Jeah. Huomenna vähän selkähommia. Nyt kohti Isomäkeä ja kiekkoiltaa. Erinomaista viikonloppua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker