sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Uusia haasteita etsimässä

Eilen vietettiin valmistujaiset nro 1. Eli kahvittelut sukulaisille tai oikeastaan ihan vaan lähipiirille. Ensi viikonloppuna sitten kestitään lähimmät kaverit. En aluksi edes ajatellut, että tarvitsisi mitään sen kummempia juhlia järjestää, mutta olihan tuo loppujen lopuksi aika mukava hetkeksi pysähtyä ja arvostaa suoritustaan. Pitäisiköhän sitä meidän kaikkien muistaa aina välillä olla ylpeitä saavutuksistamme? Joskus istahtaa alas ja miettiä, että tulipahan tehtyä töitä ja saavutettua jotakin hienoa. Eikä vain niin, että kun yksi homma on valmis, niin heti pohtimaan, että mitähän sitten seuraavaksi. Niin minä ainakin aina teen. Nyt on pohdinnassa, että mitenkähän itseään kouluttaisi seuraavaksi liikunnan saralla. Kahvakuulaa, kuntosaliohjausta, personal trainer -koulutusta? Toisaalta, eikö tämä elämä jatkuvaa opiskelua olekin?

Daim- ja Mariannekeksejä väsäsin myyjäisiin, aika herkullisia olivat.
 
Uusia haasteita kouluttautumisen lisäksi tarvitsen jatkuvasti treenisalilla. Nyt pohdinnassa on josko sitä kisaisi ensi syksynä tai sitten pitäisi vielä taukoja ja tekisi jotain muuta siinä sivussa, esimerkiksi juokseminen ja maratonille treenaaminen on kutkuttanut jo pidempään. Tosin luulen, että salitreeniä kuitenkin aina eniten kaipaan, että katsotaan..
 
Mikäli ensi vuonna aikoo kisata, olisi hyvä saada jo nyt tätä kuntoa siistimmäksi. Tarkoituksena onkin pitää pieni keventely tässä ennen joulua. Ensi viikon pippalot ja yksi Tukholman reissu kun saadaan alta pois, niin sitten kaivetaan talousvaaka jälleen tehokkaaseen käyttöön. Katsotaan vaikka niitä tarkempia lukujakin silloin (jos uskalletaan).. Helpompi tehdä kisaamispäätös jos kunto on sellainen, että siitä ylipäätään pystyy dieetille lähtemään ;)
Vähemmän tätä...

...enemmän tätä.

Oli muuten hauska, kun sain vanhemmiltani lahjaksi kehystetyn valokuvan itsestäni alle 2-vuotiaana kun viipotin menemään Suomi-verkkareissa ja lenkkareissa. Naurettiin, että urheilu on ollut pienestä pitäen näköjään mielessä. Ja niinhän se onkin; pikkutytöstä asti täysin urheiluhullu. Luokitellaanko urheiluhulluus sairaudeksi? Välillä tuntuu, että terveellisyys tästä on ainakin kaukana, kun näitä jatkuvia vammojaan ja kolotuksiaan miettii. Mutta syntyy tästä hauskojakin tilanteita; perjantaina matkasin suoraan BodyAttack-tunnilta Ässien peliin, turvatarkastuksessa iskin treenikassin järkkärille käteen ja kysyin haluaako hän kenties kompata hikiset vaatteeni? Kyllä hän halusi. Ja olihan siitä kassista hyötyäkin, seisomakatsomoon kehittyi minulle ihan oma alue, kun kaikki ottivat pari askelta pois haisevasta kassistani ;) Eilen valmistujaisissa pyöri koko ajan taustalla TPS-Ässät. Sillä mikäänhän ei mene pelin ohi, ei edes valmistujaisjuhlat! (kyllä, tässä saattaa jo olla kyse sairaudesta...)

Nyt kun etsin uusia haasteita vähän joka puolella, yritän pitää mielessä, että urheilussa pitää olla kärsivällinen eikä niitä tuloksia tule viikossa. Ensi viikolla en ehkä vielä pysty maratonille lähtemään tai ihan ensi vuonna kehonrakennussarjaan siirtymään. Tämä on aina välillä hankala muistaa. Kaikki mulle heti nyt! Mutta tässä kärsivällisyyteen kehottaa maailmankaikkeuden paras bändi, enjoy!


Ei kommentteja: