PetraBettina

Vuodenvaihteessa halusimme päästä pienelle lomalle ja tällä kertaa lomapaikaksi valikoitui Kööpenhamina. Kriteerinä oli lähinnä lyhyt lentomatka, sillä muutaman päivän takia ei lapsen kanssa jaksa kovin pitkälle lähteä reissaamaan. Kööpenhaminasta olen myös kuullut paljon hyvää, joten odotin mielenkiinnolla tekisikö kaupunki yhtä suuren vaikutuksen kuin Oslo aikoinaan. Pari vuotta sitten vietimme vuodenvaihteen lomaa Gdanskissa ja tuolloin totesin, että kaupunkilomat talvella eivät ole hyvä juttu. Olen Kööpenhaminan reissun jälkeen samaa mieltä. Palelen aina ja joka paikassa, joten pakkanen ja paljon kävelyä eivät ole hyvä yhdistelmä. Eli ensi talvena lähdemme lämpimään. Menomatkassamme oli hieman jännitystä, sillä olimme valinneet Porin ja Helsingin väliseksi matkustusvälineeksi junan ja kuten on tiedossa; VR ja talvi eivät ole hyvä yhdistelmä. Ensimmäinen ongelmamme toki oli löytää Porista tilataksi, joka veisi meidät, appivanhemmat, kummitytön ja 1-vuotiaan last...

Haluaisin olla järjestelmällinen äiti. Sellainen, joka arkistoi kaikki vauvavuoden tapahtumat kauniiseen vaaleanpunaiseen kirjaan. Siellä lukee lapsen kehittymisestä kaikki mahdollinen ja se on kuvitettu vuoden tapahtumilla, kuten onnittelukorteilla, junalipuilla ja ensimmäisillä kädenjäljillä. Sen sijaan kirjoitan vauvakirjaan joskus ja jouluna, jolloin joudun miettimään, että minkä ikäisenä se ensimmäinen askel nyt tulikaan. Ei hitto vie, kyllä äidin nyt tällainen pitäisi muistaa! Mutta tuntuu, että hän on kävellyt jo ikuisuuden ja viikot pyörivät vauhdilla eteenpäin. Haluaisin olla sisustava äiti . Sellainen, jonka lapsen huoneessa on harkittuja yksityiskohtia. Vähintään itse tehty taulu ensimmäisestä vauvakuvasta ja pienen pienistä jalanjäljistä. Uusia sisustusinspiraatioita etsiskelisin jatkuvasti lehdistä ja blogeista. Sen sijaan kasaan kaikki lelut, muistot ja kirjat lapsen huoneeseen aivan miten sattuu. Jaksan kerätä lelut lattialta ehkä joka kolmas päivä. Jos s...

Vuoden 2016 tavoitteena oli tehdä 200 vaunulenkkiä. Alkuvuosi sujuikin varsin mallikkaasti ja vuoden puolessa välissä lenkkejä oli kasassa jo 124. Tuolloin ajatuksena oli, että 200 menee rikki niin, että heilahtaa. Toukokuussa mm. lenkkejä tuli 31, kun muutamana päivänä vedettiin tuplat tai jopa triplat. Vähimmäisaika lenkillehän oli 30 minuuttia. Pääasiassa lenkkien pituus on ollut 40-60 minuuttia, mutta löytyy sieltä mm. 2,5 tunninkin lenkki. Syksyllä alkaneet osa-aikatyöt ja lisääntyneet toiminimen työt toivat lenkkielämään haastetta, kun päikkäriaika pitikin käyttää töiden tekemiseen. Jonkin verran käytiin sitten lenkillä niin, että Tinka oli hereillä mukana kyydissä. Loppuvuodesta tällaisetkin lenkit vähenivät, sillä taapero keksi, että talvivaatteiden pukeminen on hirveintä mitä maailmassa voi olla ja sitä pitää vastustaa kaikella tarmollaan eli mahdollisimman kovalla kiemurtelulla ja huudolla. Aina siis äiti ei vain jaksanut. Ja mitä pidemmälle raskaus on edennyt, sit...

Olen kuullut, että raskaana olevissa on tietynlaista hehkua. Olen ajatellut sen olevan p****puhetta, sillä ensimmäisessä raskaudessa olo oli kaikkea muuta kuin hehkeä. Tällä toisella kerralla olen jo useamman kerran kuullut, että hehku näkyy ja ehkä pystyn jopa allekirjoittamaankin sitä! Kaikki on mennyt niin eri tavalla kuin Tinkan kanssa. Alussa toki tuli huonovointisuutta ja väsymystä, mutta se ei ollut ylivoimaisen lamaannuttavaa. Yhä edelleen saan ajoittain voimakkaita pahoinvointikohtauksia, mutta ne menevät nopeasti ohi. Mitään erityisen suurta väsymystä en enää raskauden puolivälin lähestyessä ole tuntenut. Samalla henkinen vointi on sata kertaa parempi kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin olin tosi alakuloinen melkein läpi raskauden. Nyt negatiivisia ajatuksia ei ole juurikaan päähän eksynyt. Paino on oman puntarin mukaan muutaman kilon jo noussut, mutta ei ihan sellaisella vauhdilla kuin viimeksi. Onneksi. Näin olo omassa kropassa pysyttelee mukavana. Vatsa on pieni ja...

Osallistuttuani keskusteluun isän läsnäolosta synnytysvuodeosastolla, jäin miettimään isän roolia vauva-arjessa enemmänkin. Monestihan ajatellaan, että koska vauva on aluksi niin kiinni äidissä, ei isän rooli ensimmäisinä kuukausina ole niin merkittävä. Olen eri mieltä. Kyllä omassa jaksamisessa puolisolla on ollut aivan valtavan suuri rooli. Yleisestikin ottaen tunnen aina olevani vähän hukassa ilman häntä ja tällaisissa herkissä elämäntilanteissa asia vain korostuu. Olen varmaan maininnutkin, että kokemus synnytysvuodeosastosta ei ollut kovin miellyttävä. Täpötäynnä olevan osaston vuoksi emme saaneet perhehuonetta vaan kahden hengen huoneen. Pelkästään samana päivänä Tinkan kanssa syntyi kymmenen muutakin vauvaa, joten voitte kuvitella, että henkilökunnalla oli kädet täynnä töitä. En tiedä oliko kiire syynä sille, että tapasin paljon töykeää henkilökuntaa. Kenties, mutta tuoreena äitinä ja rankan ensisynnytyksen kokeneena, en mitenkään pystynyt pitämään osastoa mukavana paikkan...

En ole ikinä ollut mikään kodin hengetär, mistä johtuen meillä otetaan aina vieraat vastaan sanoilla ”Täällä on kyllä vähän sekaista…”. Tai no, ei oteta enää, koska lähipiiri tietää kyllä sanomattakin, että meillä on sekaista. Homma on tietenkin vain pahentunut lapsen myötä. Ennen vauvan tuloa toki siivottiin ja ajatuksena oli, että vauvan kanssa pitää olla puhdasta, mutta mitä kauemmas vauvan syntymästä on tultu, sitä enemmän on näillä ajatuksilla heitetty vesilintua. Ylipäätään siivoaminen vilkkaan taaperon kanssa on täysin mahdotonta. Toisinaan saan kyllä pölyt pyyhittyä, mutta silloinkin pitää varautua siihen, että taapero kulkee perässäni ja kiskoo joka huoneen hyllyiltä ja pöydiltä alas kaiken, minkä saa käsiinsä. Siinä kohtaa kun ollaan saatu talosta pölyt pyyhittyä, on lattiat tukittu tavaroilla. Iso talo on kiva, mutta joskus tuntuu, että taaperon kanssa tämä 160 neliötä on vähän liikaa. Siivoamista häiritsee myös se, että Tinka pelkää imuria. Imurointi pitäisi siis ...

Viime viikonloppu meni Vierumäellä, jossa alkoi I-tason fitnessvalmentajakoulutus. Lajimme saa siis samanlaisen valmentajakoulutuspolun kuin on muissakin lajeissa. Nyt alkaneet kaksi ryhmää ovat lajinsa ensimmäiset. Tämähän tietysti itsessään on jo ihan jännittävää, mutta tähän lisättiin vielä se, että olin ensimmäistä kertaa yön ilman Tinkaa. Siinä oli yhdelle viikonlopulle ihan hommaa. Minullahan on sellainen ongelma, että kärsin usein pahasta alemmuuskompleksista. Koulutuksessa on kokeneita valmentajia, joten olin tietysti heti, että voi että, kun minä en osaa mitään ja on tosi noloa, kun olen näin tyhmä ja kysyn vain tyhmiä kysymyksiä enkä osaa sanoa mitään järkevää. No, eihän se tietysti nyt ihan ehkä paikkaansa pidä, mutta en tunnu pääsevän näistä fiiliksistä ikinä eroon. Yritän puhua itselleni järkeä ja todeta, että jos en jotain tiedä, niin siksihän juuri olen siellä koulutuksessa! Mutta eihän se auta, kun mielestäni kaikki muut osaavat kaiken ja minä en mitään. Puuh. Täyt...