keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Laiska äiti ei siivoa


En ole ikinä ollut mikään kodin hengetär, mistä johtuen meillä otetaan aina vieraat vastaan sanoilla ”Täällä on kyllä vähän sekaista…”. Tai no, ei oteta enää, koska lähipiiri tietää kyllä sanomattakin, että meillä on sekaista. Homma on tietenkin vain pahentunut lapsen myötä. Ennen vauvan tuloa toki siivottiin ja ajatuksena oli, että vauvan kanssa pitää olla puhdasta, mutta mitä kauemmas vauvan syntymästä on tultu, sitä enemmän on näillä ajatuksilla heitetty vesilintua.

Ylipäätään siivoaminen vilkkaan taaperon kanssa on täysin mahdotonta. Toisinaan saan kyllä pölyt pyyhittyä, mutta silloinkin pitää varautua siihen, että taapero kulkee perässäni ja kiskoo joka huoneen hyllyiltä ja pöydiltä alas kaiken, minkä saa käsiinsä. Siinä kohtaa kun ollaan saatu talosta pölyt pyyhittyä, on lattiat tukittu tavaroilla. Iso talo on kiva, mutta joskus tuntuu, että taaperon kanssa tämä 160 neliötä on vähän liikaa.

Siivoamista häiritsee myös se, että Tinka pelkää imuria. Imurointi pitäisi siis ajoittaa hänen päiväuniensa aikaan. Silloin taas itse yleensä valmistan ja syön ruokaa tai teen työhommia. Tai sitten en tee. Raskauden myötä minusta on tullut väsynyt ja laiska. Vaikka en ihan niin suurta väsymystä tunne kuin Tinkaa odottaessa, tunnen silti usein tarvetta mennä päivällä hetkeksi lepäämään. Olen siis surutta käyttänyt osan Tinkan päikkäriajasta silkkaan huilaamiseen. Enkä osaa edes potea huonoa omatuntoa.

Samalla huomaan, että jaan Tinkan hoitoakin puolison kanssa eri tavalla kuin ennen. Raskauden myötä ilmestynyt väsymys on ajanut siihen, etten useinkaan enää sano, että ”kyllä minä voin vaipan ja syömiset hoitaa” vaan ennemminkin, että ”voitko hoitaa...” Minulle on myös ilmestynyt alkua pahempi raskauspahoinvointi yllättäen vasta lähiviikkoina, mikä saa usein huutamaan puolisoa apuun lapsenhoitoon. Huomaan, että jaksan paljon paremmin, kun en yritä ihan kaikkea lapsen hoitoon liittyvää hoitaa yksin.


Nukuttamisen siirtäminen puolison harteille on ollut myös suuri helpotus. Nukuttaminen kun alkoi mennä pelkäksi syömiseksi, mikä jatkui sitten yötä myöten, niin jotain oli tehtävä. En enää pystynyt itse jatkamaan uniani, kun toinen alkoi syödä ja heräsin aamulla väsyneenä ja paikat jumissa. Yösyömisistä piti siis päästä. Meillä ei noudatettu varsinaisesti minkään unikoulun periaatteita vaan mentiin miten itsestä hyvältä tuntui. Aluksi vietin öitä sohvalla ja puoliso pyrki rauhoittelemaan heräilevää lasta. Ensimmäisinä öinä annoin aina jossain kohtaa periksi, kun hysteerinen huuto ei tauonnut millään. Vähitellen kuitenkin sekä minä että Tinka totuimme tilanteeseen ja huuto alkoi tauota aiempaa nopeammin. Aika nopeasti siirryin sitten takaisin samaan petiin. Edelleen Tinka toisinaan herää öisin ja välillä etsii maitoa helpottamaan nukahtamista. Olen pitänyt kiinni siitä, että maitoa ei ennen aamua tipu. Lähinnä koska hän jää vain syömään ja torkkumaan eikä kumpikaan meistä nuku kunnolla. Toivon, että hän hiljalleen oppii saamaan uudelleen unen päästä kiinni ilman aikuista. Tällä hetkellä hän nukahtaa isän kainaloon joskus hitaammin, joskus nopeammin.

Minustahan on tässä tullut laiska vähän kaikella saralla. Usein vietän illan pienen hetken ennen nukkumaanmenoa vain kirjaa lukien. Hyvä tarkoitus on ollut tehdä silloin töitä tai muuta hyödyllistä. Edes kirjoittaa blogia, vaikkei sekään nyt varmaan mikään maailman hyödyllisin homma ole. Minun oli myös tarkoitus kirjoittaa joka raskausviikko jotain pöytälaatikkoon, jonne olen kirjoittanut fiiliksiä tasaisin väliajoin aina keskenmenosta lähtien. No, en ole avannut kirjoitusta kertaakaan tämän kohta 17 viikkoa kestäneen raskauden aikana. Viikot ne vain vierivät ohi.

Toisaalta, tarvitseeko sitä ihmisen aina niin tehokas ollakaan? Olen tässä kuitenkin onnistunut tekemään jonkin verran töitä koko ajan, kasvattamaan vauvan taaperoksi ja voimaan itsekin suhteellisen hyvin. Tehokkuus on tietysti tässä maailmassa hirveän tärkeää, mutta ehkä joskus tärkeää on myös se, että voi heittää ne kaikki tavarat hyllyltä alas. Tai tarkastella kuinka paljon sukkia yhteen laatikkoon mahtuu. Tai kuinka monta kertaa kengän jalkaan laittaminen ja pois ottaminen voi pysyä hauskana leikkinä. Tärkeitä asioita nekin kaikki ovat.

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Oon ite miettinyt tota tehokkuusasiaa. Kun itsekin herkästi miellän sen vaan työn tekemiseksi, joka sitten jossain vaiheessa kellahtaa omaa hyvinvointia syöväksi. Onko sittenkin tehokkuutta myös voida itse hyvin, koska joutuuhan senkin eteen tekemään töitä? Ei se hyvä ruoka säännöllisin väliajoin taivaalta lautaselle nenän eteen tipahda puhumattakaan itsensä salille tai ulos raahaamisesta ja venyttelystä iltaisin. Itsellä ainakin nämä kaksi edellä mainittua tippuvat pois, kun kuormitus töiden kanssa kasvaa.

PetraBettina kirjoitti...

Niinpä. Jotenkin tehokkuusajatteluun ei liity itsensä huomiointi ollenkaan, aivan kuin se olisi jotenkin turhaa. Nykyään tiedostan, että välillä on vain mentävä hetkeksi sohvalle olemaan, mutta en aina silti saa siitä aiheutuvaa huonoa omatuntoa hiljennettyä. Pitääkö tehokkuus laskea aikaansaaduilla tehtävillä tai muihin ihmisiin kohdistuvalla työllä? Ehkä voisi olla järkevämpää sisällyttää tehokkuusajatteluun ajatus oman hyvinvoinnin tärkeydestä. Jos pystyn hoitamaan hommani ja vielä voimaankin hyvin, niin sehän se vasta tehokkuutta onkin! :D