Siirry pääsisältöön

En tee mitään -päivä

Tiesittekö, että blogeissa pitää dieetistä puhua mahdollisimman positiiviseen sävyyn? Jos sattuu valittamaan, niin voidaan heti olla huomauttamassa, että "itsepä olet valinnut" tai "mahtaako olla kropassa kaikki kunnossa" tai "onkohan nyt dieetissä vikaa". Loppuun asti pitää muistaa hehkuttaa dieettiä maailman hienoimpana aikana, joka ei oikeastaan ole muuttanut elämässä mitään.

No, ihan tiedoksenne, että meillä ei tällä hetkellä heitellä ruusun terälehtiä ja hypitä onnesta. Meillä lasketaan päiviä dieetin loppumiseen. Useimpina päivinä laskuja tehdään sillä ajatuksella, että koska pääsee kisaamaan, mutta toisina päivinä iloa haetaan ihan oikeasti siitä, että kohta tämä loppuu. Ja veikkaan, että minä en ole tässä kahden hengen perheessä ainoa, joka tämän jakson päättymistä odottaa.

Kirjoitin väärin, meillähän on kolmen hengen perhe eikä kahden.
Kolmas perheenjäsenemme Benda.
Olen jumalattoman väsynyt. Teen töitä päivisin ja ohjaan iltaisin. Nukun kahdeksan tuntia yössä, mutta meinaan silti nukahtaa päivälläkin (nukkumisongelmani on siis kääntynyt päälaelleen). Lähes koko ajan ketuttaa jokin ja hommat tuntuvat vaativan tuplasti energiaa. Energiaa, jota ei ole. Puolet kotona vietetystä ajasta vietän hiljaa ja omissa oloissani, koska en jaksa edes jutella.

Maanantaina havahduin siihen, että päiväni olivat niin täynnä ohjelmaa, että jouduin opettelemaan uusia Les Millsejä treeneissä sarjatauoilla. Siinä kohtaa mietin, että saatan ehkä tehdä liikaa töitä ja tässä ei ehkä ole mitään järkeä. No ei ollut ei, olin ihan pihalla sen ohjelman kanssa myöhemmin. Samana päivänä huomasin, etten voinut keskittyä ruoanlaittoon ilman, että piti käydä välillä kirjottamassa uusia juttuja seuraavan päivän luentodioihin. Hämmennä riisiä, tarkastele power pointia, hämmennä riisiä... Sitten syödään ja siinähän voi samalla esim. tarkastaa sähköpostit ja viimeistellä työasioita. Jos jostain syystä sattuu katsomaan telkkaria, niin sitä voi aivan hyvin tehdä läppäri sylissä ja samalla hoitaa jotakin tähdellisempää asiaa. Jep jep. Ja sitten vielä ihmettelen, että miksi olen välillä niin stressaantunut ja ajan itseäni piippuun...

Instagramissa haasteena käsilaukun sisältö.
Mulla mitään käsilaukkuja ole, mutta nämä kaksi kassia kulkevat päivittäin mukana.
Sitä vaan jäin miettimään, että minkä ihmeen takia multa löytyy joka kassista
vähintään yksi haarukka??
Päätin jo tuolloin maanantaina, että lauantaina pidän lepopäivän. Ja päätös on pitänyt. Huomenna en aio tehdä mitään. En yhtään mitään. Työkone saa olla suljettuna huomisen päivän, sillä sunnuntaina ehtii kyllä. Aion istua sohvalla, tuijottaa telkkaria ja lukea lehtiä. Kämppä on kuin lentoon lähdössä, pyykkikorit täynnä ja nurkat täynnä villakoiria, mutta ihan sama. Tarvitsen vapaata ja tarvitsen sitä nyt. Piste.

Tämä viimeinen kuukausi ennen kisoja on aivan syvältä. On nälkä, väsyttää, viluttaa ja no... vi**ttaa myös. Päivät tuntuvat älyttömän pitkiltä ja tuntuu, että kolme viikkoa on vielä ikuisuus. Vaatteet kertovat, että kunto alkaa olla hyvä (mikään ei pysy enää päällä eikä pienempiä housuja kaapista löydy), mutta silmä ei näe sitä. Peilistä näkyy vain heikkouksia ja puutteita. Käsitys hyvästä kunnosta alkaa olla hämärtynyt. Välillä on vaikea muistaa miksi tätä oikeasti teen.

Se peili!
Tämän homman on loputtava.


Mistä tämä ketutus sitten kertoo?

Siitä, että dieetti alkaa olla pitkä (kohta neljä kuukautta takana), energiansaanti on riittämätöntä ja kulutus suurta. Ravitsemustila ei näinollen ole paras mahdollinen.

Tekisi mieli olla kuin Benda; ensin nukut koko päivän,
ja kun joku tulee kotiin, kerjäät rapsutusta ja ruokaa.


Mutta tiedättekö mitä? Jos kirjoitan huomenna illalla uuden postauksen, niin olen sitä mieltä, että elämä on ihanaa ja lähes täydellistä. Sitä se lepääminen ja runsaampi syöminen nimittäin teettää (huomenna myös tankataan). Onkin mielenkiintoista miten ravitsemus vaikuttaa myös mieleen eikä vain fyysiseen olotilaan. Kuinka paljon käsi kädessä elintavat kulkevatkin myös psyykkisen hyvinvoinnin kanssa. Eihän siinä mitään uutta ole, mutta yhä uudelleen asian vain aina näin dieetillä ymmärtää.

Ohjaukset olen jaksanut yllättävän hyvin ja toisaalta niistä saa myös hyvää mieltä, kun saa fiiliksen päälle ja pystyy tunnin ajaksi unohtamaan kaiken muun. Huomenna ajattelin kyllä, että jospa kävisin tekemässä tämä dieetin ensimmäisen (!) aamuaerobisen ja lenkkeilemässä. Katsotaan.

Okei, en aio valittaa tämän enempää. Pysyttelen jatkossa aina huonon fiiliksen aikana poissa sosiaalisesta mediasta, niin en jakele negatiivisuutta turhaan. Joka tapauksessa, haastan kaikki kiireiset ihmiset pitämään En tee mitään -päivää huomenna. Ainakin yrittämään. Ainakin puolet päivästä. Viikonloppuja!

Kommentit

Päivi sanoi…
Kovin on tuttua tuo arjen oravanpyörä. Ja saahan sitä valittaakin, eihän kenenkään elämä ole yhtä auvoa, oli dieetillä tai ei :D Kultsalla tavataan, jee jee!
PetraBettina sanoi…
Hei vähänkö siistiä, kohta nähdään! :D

Ja tänään ON onneksi parempi päivä ja aurinkokin paistaa :) Oravanpyörä odottaa sitten taas ensi viikolla, mutta odottakoot.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker