Tiesittekö, että blogeissa pitää dieetistä puhua mahdollisimman positiiviseen sävyyn? Jos sattuu valittamaan, niin voidaan heti olla huomauttamassa, että "itsepä olet valinnut" tai "mahtaako olla kropassa kaikki kunnossa" tai "onkohan nyt dieetissä vikaa". Loppuun asti pitää muistaa hehkuttaa dieettiä maailman hienoimpana aikana, joka ei oikeastaan ole muuttanut elämässä mitään.
No, ihan tiedoksenne, että meillä ei tällä hetkellä heitellä ruusun terälehtiä ja hypitä onnesta. Meillä lasketaan päiviä dieetin loppumiseen. Useimpina päivinä laskuja tehdään sillä ajatuksella, että koska pääsee kisaamaan, mutta toisina päivinä iloa haetaan ihan oikeasti siitä, että kohta tämä loppuu. Ja veikkaan, että minä en ole tässä kahden hengen perheessä ainoa, joka tämän jakson päättymistä odottaa.
Olen jumalattoman väsynyt. Teen töitä päivisin ja ohjaan iltaisin. Nukun kahdeksan tuntia yössä, mutta meinaan silti nukahtaa päivälläkin (nukkumisongelmani on siis kääntynyt päälaelleen). Lähes koko ajan ketuttaa jokin ja hommat tuntuvat vaativan tuplasti energiaa. Energiaa, jota ei ole. Puolet kotona vietetystä ajasta vietän hiljaa ja omissa oloissani, koska en jaksa edes jutella.
Maanantaina havahduin siihen, että päiväni olivat niin täynnä ohjelmaa, että jouduin opettelemaan uusia Les Millsejä treeneissä sarjatauoilla. Siinä kohtaa mietin, että saatan ehkä tehdä liikaa töitä ja tässä ei ehkä ole mitään järkeä. No ei ollut ei, olin ihan pihalla sen ohjelman kanssa myöhemmin. Samana päivänä huomasin, etten voinut keskittyä ruoanlaittoon ilman, että piti käydä välillä kirjottamassa uusia juttuja seuraavan päivän luentodioihin. Hämmennä riisiä, tarkastele power pointia, hämmennä riisiä... Sitten syödään ja siinähän voi samalla esim. tarkastaa sähköpostit ja viimeistellä työasioita. Jos jostain syystä sattuu katsomaan telkkaria, niin sitä voi aivan hyvin tehdä läppäri sylissä ja samalla hoitaa jotakin tähdellisempää asiaa. Jep jep. Ja sitten vielä ihmettelen, että miksi olen välillä niin stressaantunut ja ajan itseäni piippuun...
Tämä viimeinen kuukausi ennen kisoja on aivan syvältä. On nälkä, väsyttää, viluttaa ja no... vi**ttaa myös. Päivät tuntuvat älyttömän pitkiltä ja tuntuu, että kolme viikkoa on vielä ikuisuus. Vaatteet kertovat, että kunto alkaa olla hyvä (mikään ei pysy enää päällä eikä pienempiä housuja kaapista löydy), mutta silmä ei näe sitä. Peilistä näkyy vain heikkouksia ja puutteita. Käsitys hyvästä kunnosta alkaa olla hämärtynyt. Välillä on vaikea muistaa miksi tätä oikeasti teen.
Mistä tämä ketutus sitten kertoo?
Siitä, että dieetti alkaa olla pitkä (kohta neljä kuukautta takana), energiansaanti on riittämätöntä ja kulutus suurta. Ravitsemustila ei näinollen ole paras mahdollinen.
Mutta tiedättekö mitä? Jos kirjoitan huomenna illalla uuden postauksen, niin olen sitä mieltä, että elämä on ihanaa ja lähes täydellistä. Sitä se lepääminen ja runsaampi syöminen nimittäin teettää (huomenna myös tankataan). Onkin mielenkiintoista miten ravitsemus vaikuttaa myös mieleen eikä vain fyysiseen olotilaan. Kuinka paljon käsi kädessä elintavat kulkevatkin myös psyykkisen hyvinvoinnin kanssa. Eihän siinä mitään uutta ole, mutta yhä uudelleen asian vain aina näin dieetillä ymmärtää.
Ohjaukset olen jaksanut yllättävän hyvin ja toisaalta niistä saa myös hyvää mieltä, kun saa fiiliksen päälle ja pystyy tunnin ajaksi unohtamaan kaiken muun. Huomenna ajattelin kyllä, että jospa kävisin tekemässä tämä dieetin ensimmäisen (!) aamuaerobisen ja lenkkeilemässä. Katsotaan.
Okei, en aio valittaa tämän enempää. Pysyttelen jatkossa aina huonon fiiliksen aikana poissa sosiaalisesta mediasta, niin en jakele negatiivisuutta turhaan. Joka tapauksessa, haastan kaikki kiireiset ihmiset pitämään En tee mitään -päivää huomenna. Ainakin yrittämään. Ainakin puolet päivästä. Viikonloppuja!
No, ihan tiedoksenne, että meillä ei tällä hetkellä heitellä ruusun terälehtiä ja hypitä onnesta. Meillä lasketaan päiviä dieetin loppumiseen. Useimpina päivinä laskuja tehdään sillä ajatuksella, että koska pääsee kisaamaan, mutta toisina päivinä iloa haetaan ihan oikeasti siitä, että kohta tämä loppuu. Ja veikkaan, että minä en ole tässä kahden hengen perheessä ainoa, joka tämän jakson päättymistä odottaa.
Kirjoitin väärin, meillähän on kolmen hengen perhe eikä kahden. Kolmas perheenjäsenemme Benda. |
Maanantaina havahduin siihen, että päiväni olivat niin täynnä ohjelmaa, että jouduin opettelemaan uusia Les Millsejä treeneissä sarjatauoilla. Siinä kohtaa mietin, että saatan ehkä tehdä liikaa töitä ja tässä ei ehkä ole mitään järkeä. No ei ollut ei, olin ihan pihalla sen ohjelman kanssa myöhemmin. Samana päivänä huomasin, etten voinut keskittyä ruoanlaittoon ilman, että piti käydä välillä kirjottamassa uusia juttuja seuraavan päivän luentodioihin. Hämmennä riisiä, tarkastele power pointia, hämmennä riisiä... Sitten syödään ja siinähän voi samalla esim. tarkastaa sähköpostit ja viimeistellä työasioita. Jos jostain syystä sattuu katsomaan telkkaria, niin sitä voi aivan hyvin tehdä läppäri sylissä ja samalla hoitaa jotakin tähdellisempää asiaa. Jep jep. Ja sitten vielä ihmettelen, että miksi olen välillä niin stressaantunut ja ajan itseäni piippuun...
Tämä viimeinen kuukausi ennen kisoja on aivan syvältä. On nälkä, väsyttää, viluttaa ja no... vi**ttaa myös. Päivät tuntuvat älyttömän pitkiltä ja tuntuu, että kolme viikkoa on vielä ikuisuus. Vaatteet kertovat, että kunto alkaa olla hyvä (mikään ei pysy enää päällä eikä pienempiä housuja kaapista löydy), mutta silmä ei näe sitä. Peilistä näkyy vain heikkouksia ja puutteita. Käsitys hyvästä kunnosta alkaa olla hämärtynyt. Välillä on vaikea muistaa miksi tätä oikeasti teen.
Se peili! Tämän homman on loputtava. |
Mistä tämä ketutus sitten kertoo?
Siitä, että dieetti alkaa olla pitkä (kohta neljä kuukautta takana), energiansaanti on riittämätöntä ja kulutus suurta. Ravitsemustila ei näinollen ole paras mahdollinen.
Tekisi mieli olla kuin Benda; ensin nukut koko päivän, ja kun joku tulee kotiin, kerjäät rapsutusta ja ruokaa. |
Mutta tiedättekö mitä? Jos kirjoitan huomenna illalla uuden postauksen, niin olen sitä mieltä, että elämä on ihanaa ja lähes täydellistä. Sitä se lepääminen ja runsaampi syöminen nimittäin teettää (huomenna myös tankataan). Onkin mielenkiintoista miten ravitsemus vaikuttaa myös mieleen eikä vain fyysiseen olotilaan. Kuinka paljon käsi kädessä elintavat kulkevatkin myös psyykkisen hyvinvoinnin kanssa. Eihän siinä mitään uutta ole, mutta yhä uudelleen asian vain aina näin dieetillä ymmärtää.
Ohjaukset olen jaksanut yllättävän hyvin ja toisaalta niistä saa myös hyvää mieltä, kun saa fiiliksen päälle ja pystyy tunnin ajaksi unohtamaan kaiken muun. Huomenna ajattelin kyllä, että jospa kävisin tekemässä tämä dieetin ensimmäisen (!) aamuaerobisen ja lenkkeilemässä. Katsotaan.
Okei, en aio valittaa tämän enempää. Pysyttelen jatkossa aina huonon fiiliksen aikana poissa sosiaalisesta mediasta, niin en jakele negatiivisuutta turhaan. Joka tapauksessa, haastan kaikki kiireiset ihmiset pitämään En tee mitään -päivää huomenna. Ainakin yrittämään. Ainakin puolet päivästä. Viikonloppuja!
Kommentit
Ja tänään ON onneksi parempi päivä ja aurinkokin paistaa :) Oravanpyörä odottaa sitten taas ensi viikolla, mutta odottakoot.