tiistai 28. tammikuuta 2014

Voiko keskittyminen olla liiallista?

Nyt sekä kulkee että ei kulje. Treeneissä olen saanut aivan älyttömän hyviä suorituksia tehtyä. Jostain ihmeestä saan aina salille hyvän energiapiikin ja onnistun menemään sata lasissa eteenpäin. Huikeita onnistumisen elämyksiä! Jalkatreenissä sai prässissä pitää vielä 200 kg sarjapainoina ja useampi sarja tuli tehtyä. Loppuun hieman rest-pausea, niin johan kelpasi. Eilen taisin tehdä pystypunnerrusta Smithissä 45 kg:lla eli hyvin on vielä voimia jäljellä.
Voimia riittää kyllä sitten tasan tarkkaan juurikin sen verran kuin pitää ja sitten kotona aika meneekin lähinnä vaakatasossa tai ainakin jonkinlaisessa löhöasennossa. Eilen iltaohjausten jälkeen (Sh`Bam ja BodyPump) tuntui, että pelkkä käveleminen sattui ja iltapalan valmistaminen vei kaikki loput energiat. Sitten kuitenkin nukkuminen oli hankalaa ja kroppa kävi selkeästi kierroksilla. Onneksi kohta taas tankkaillaan, niin hieman elimistö siitä aina rauhoittuu. Kunto ei ole edennyt toivotusti, vaikka kaikki on tehty just eikä melkein niin kuin on suunniteltu, mutta eiköhän se tästä taas lähde.

Tunne viime päivinä on ollut lähinnä, että kisat on ihan kohta ja tässähän alkaa olla kiire ja miksei tämä homma etene ja paino putoa ja miksi en ole jo kunnossa? Joo, tiedän, olen pahemman laatuinen kaikkimullehetitännenyt-ihminen. Ihan piti alkaa laskea ja miettiä, että niin, tässähän on vielä melkein 11 viikkoa jäljellä! Olen aina niin tiukasti kiinni tässä kisarupeamassa, että kaikki muu ajantaju tuntuu katoavan. Se tekee minusta myös varsin itsekkään ja ehkä vähän huononkin ihmisen.

En nimittäin jaksaisi keskittyä yhtään mihinkään muuhun. Töihin kyllä, sillä ne tuovat juuri sopivaa vaihtelua ja haastetta päiviin, mutta kaikki muu tuntuu niin turhalta. En käy juuri missään, en harrasta kissanristiäisiä enkä pippaloita, koska en vain jaksa katsella, kun muut syövät ja juovat. Ei minua haittaa, että muut juhlivat, mutta ei minua kiinnosta sitä katsella. Miksi minun pitäisi kiusata itseäni notkuvien herkkupöytien ja kuohuvien shamppanjalasien äärellä? En ymmärrä.

Tietenkään sitä ei saisi hautautua neljän seinän sisään koko kisadieetin ajaksi, mutta kyllä tässä kohtaa vain työt, treenit, ohjaukset ja Ässien matsit riittävät ohjelmaksi. Sitä paitsi näillä treenimäärillä kaikki lepo on ansaittua ja suotavaa. Hierojalle olen yrittänyt päästä, mutta sellaisen päivän löytäminen, jolloin minulla ei olisi illalla ohjausta, on osoittautunut hieman hankalaksi. Ja kun sellainen löytyy, niin sopiiko se hierojalle, kas siinähän se toinen ongelma sitten tulee.
Poseeraustreenejä!
Sitä vain olen jäänyt pohtimaan, että pitäisikö aktiivisemmin pyrkiä vetämään dieetti "vain siinä sivussa" eli olla yhtään muuttamatta muuta elämää sen ajaksi? Voiko olla haitallista keskittyä niin tiiviisti? Tekeekö hommasta sillä tavalla vain raskaamman? Toisaalta en ole vielä ikinä ollut näin rennolla fiiliksellä kisojen suhteen. Olen aina ollut vankasti sitä mieltä, että urheilijan on lähdettävä kisoihin voittamaan, sillä se on ainoa menestyjän ajattelutapa. Nyt kuitenkin huomaan ajattelevani ihan muita asioita kuin voittoa, kuten vain tätä matkaa lavalle, treenejä sekä ajatusta kisasuorituksesta ja -valmisteluista eikä se menestyksennälkä ehkä huuda enää ihan niin lujaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Sitä en tiedä, mutta saa se minut suhtautumaan sekä tähän projektiin että itseeni jotenkin suopeammin.




Mikä sitten on sopiva määrä keskittymistä vai onko se yksilöllistä? Huippu-urheilijan kaikki toiminta tähtää suorituksen parantamiseen, mutta amatööriurheilijan elämä on hieman erilaista. Mihin pisteeseen asti amatööriurheilija voi uhrata muuta elämäänsä? Siihen asti, kunnes ympäriltä ihmiset ovat kaikonneet? Mihin asti lähipiirin tulee ymmärtää? Vai tarvitseeko omista tavoitteistaan edes olla muille tilivelvollinen?

Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin, mutta en tiedä onko niihin selkeitä vastauksia. Sen tiedän, että ihan tehokasta tämä liikunnan harrastaminen on. Kävin nimittäin kehonkoostumusmittauksessa, jonka mukaan elimistöni metabolinen ikä on 18. Uskoo ken tahtoo, mutta minä uskon! Onhan se ihan kivaa olla kolmekymppisenä elämänsä kunnossa :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa jotenkin tosi surkealta, että tuolla liikuntamäärällä sulta on jo tässä vaiheessa viety hiilarit eikä kunto silti etene. Ei varmaan ole asiat ihan kohdillaan kropassa?

PetraBettina kirjoitti...

Voi ei, ei tämä ole yhtään surkeaa! Mulla hommat etenee aina tosi hitaasti ja sitä paitsi osa siitä on vain päässäni, koska tuijotan liikaa vaa`an numeroita enkä usko silmiäni ;) Lisäksi dieettiä muutellaan usein eikä tällä tavalla loppuun asti mennä. No worries siis! :)