Siirry pääsisältöön

Voiko keskittyminen olla liiallista?

Nyt sekä kulkee että ei kulje. Treeneissä olen saanut aivan älyttömän hyviä suorituksia tehtyä. Jostain ihmeestä saan aina salille hyvän energiapiikin ja onnistun menemään sata lasissa eteenpäin. Huikeita onnistumisen elämyksiä! Jalkatreenissä sai prässissä pitää vielä 200 kg sarjapainoina ja useampi sarja tuli tehtyä. Loppuun hieman rest-pausea, niin johan kelpasi. Eilen taisin tehdä pystypunnerrusta Smithissä 45 kg:lla eli hyvin on vielä voimia jäljellä.
Voimia riittää kyllä sitten tasan tarkkaan juurikin sen verran kuin pitää ja sitten kotona aika meneekin lähinnä vaakatasossa tai ainakin jonkinlaisessa löhöasennossa. Eilen iltaohjausten jälkeen (Sh`Bam ja BodyPump) tuntui, että pelkkä käveleminen sattui ja iltapalan valmistaminen vei kaikki loput energiat. Sitten kuitenkin nukkuminen oli hankalaa ja kroppa kävi selkeästi kierroksilla. Onneksi kohta taas tankkaillaan, niin hieman elimistö siitä aina rauhoittuu. Kunto ei ole edennyt toivotusti, vaikka kaikki on tehty just eikä melkein niin kuin on suunniteltu, mutta eiköhän se tästä taas lähde.

Tunne viime päivinä on ollut lähinnä, että kisat on ihan kohta ja tässähän alkaa olla kiire ja miksei tämä homma etene ja paino putoa ja miksi en ole jo kunnossa? Joo, tiedän, olen pahemman laatuinen kaikkimullehetitännenyt-ihminen. Ihan piti alkaa laskea ja miettiä, että niin, tässähän on vielä melkein 11 viikkoa jäljellä! Olen aina niin tiukasti kiinni tässä kisarupeamassa, että kaikki muu ajantaju tuntuu katoavan. Se tekee minusta myös varsin itsekkään ja ehkä vähän huononkin ihmisen.

En nimittäin jaksaisi keskittyä yhtään mihinkään muuhun. Töihin kyllä, sillä ne tuovat juuri sopivaa vaihtelua ja haastetta päiviin, mutta kaikki muu tuntuu niin turhalta. En käy juuri missään, en harrasta kissanristiäisiä enkä pippaloita, koska en vain jaksa katsella, kun muut syövät ja juovat. Ei minua haittaa, että muut juhlivat, mutta ei minua kiinnosta sitä katsella. Miksi minun pitäisi kiusata itseäni notkuvien herkkupöytien ja kuohuvien shamppanjalasien äärellä? En ymmärrä.

Tietenkään sitä ei saisi hautautua neljän seinän sisään koko kisadieetin ajaksi, mutta kyllä tässä kohtaa vain työt, treenit, ohjaukset ja Ässien matsit riittävät ohjelmaksi. Sitä paitsi näillä treenimäärillä kaikki lepo on ansaittua ja suotavaa. Hierojalle olen yrittänyt päästä, mutta sellaisen päivän löytäminen, jolloin minulla ei olisi illalla ohjausta, on osoittautunut hieman hankalaksi. Ja kun sellainen löytyy, niin sopiiko se hierojalle, kas siinähän se toinen ongelma sitten tulee.
Poseeraustreenejä!
Sitä vain olen jäänyt pohtimaan, että pitäisikö aktiivisemmin pyrkiä vetämään dieetti "vain siinä sivussa" eli olla yhtään muuttamatta muuta elämää sen ajaksi? Voiko olla haitallista keskittyä niin tiiviisti? Tekeekö hommasta sillä tavalla vain raskaamman? Toisaalta en ole vielä ikinä ollut näin rennolla fiiliksellä kisojen suhteen. Olen aina ollut vankasti sitä mieltä, että urheilijan on lähdettävä kisoihin voittamaan, sillä se on ainoa menestyjän ajattelutapa. Nyt kuitenkin huomaan ajattelevani ihan muita asioita kuin voittoa, kuten vain tätä matkaa lavalle, treenejä sekä ajatusta kisasuorituksesta ja -valmisteluista eikä se menestyksennälkä ehkä huuda enää ihan niin lujaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Sitä en tiedä, mutta saa se minut suhtautumaan sekä tähän projektiin että itseeni jotenkin suopeammin.




Mikä sitten on sopiva määrä keskittymistä vai onko se yksilöllistä? Huippu-urheilijan kaikki toiminta tähtää suorituksen parantamiseen, mutta amatööriurheilijan elämä on hieman erilaista. Mihin pisteeseen asti amatööriurheilija voi uhrata muuta elämäänsä? Siihen asti, kunnes ympäriltä ihmiset ovat kaikonneet? Mihin asti lähipiirin tulee ymmärtää? Vai tarvitseeko omista tavoitteistaan edes olla muille tilivelvollinen?

Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin, mutta en tiedä onko niihin selkeitä vastauksia. Sen tiedän, että ihan tehokasta tämä liikunnan harrastaminen on. Kävin nimittäin kehonkoostumusmittauksessa, jonka mukaan elimistöni metabolinen ikä on 18. Uskoo ken tahtoo, mutta minä uskon! Onhan se ihan kivaa olla kolmekymppisenä elämänsä kunnossa :)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kuulostaa jotenkin tosi surkealta, että tuolla liikuntamäärällä sulta on jo tässä vaiheessa viety hiilarit eikä kunto silti etene. Ei varmaan ole asiat ihan kohdillaan kropassa?
PetraBettina sanoi…
Voi ei, ei tämä ole yhtään surkeaa! Mulla hommat etenee aina tosi hitaasti ja sitä paitsi osa siitä on vain päässäni, koska tuijotan liikaa vaa`an numeroita enkä usko silmiäni ;) Lisäksi dieettiä muutellaan usein eikä tällä tavalla loppuun asti mennä. No worries siis! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

22.5.2017

Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona.
No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tulee, heh. Puol…

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina.

Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!

Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta.

Kuljetin Tinkaa lentokentillä ja busseissa kantorepussa eikä meillä ollut omia rattaita ollenkaan mukana. Olimme varanneet hotelli…

Ensimmäinen puolimaraton!

Viikko sitten tähän aikaan olin juuri lähtenyt urakoimaan 21 kilometriä juosten. Taisin tehdä varsinaisen päätöksen lähtemisestä edellisenä iltana, jolloin hain kaupasta riisikakkuja ja totesin, että kaipa tässä vois jotain yrittää tankata...


Valmistautuminen oli siis maailman huonoin. Olin juossut alkuvuoden aikana tasan kolme lenkkiä. Toki liikun muuten suuria määriä ja vedän esim. Attackia vähintään kerran viikossa (Attackhan on tavallaan "juoksutunti"). En ollut oikeastaan huolissani kuntoni puolesta, sillä vuosien runsaan liikkumisen ansiosta luotin peruskuntooni kyllä. Sen sijaan kroppani on alkanut ilmoitella, että alkaa saada tarpeekseen tästä rääkkäämisestä. Kärsin viikon ajan kovista kivuista toisessa kyljessä ja rintakehällä. Olo oli toisinaan kovinkin tuskainen ja liikkuminen hankalaa. Lääkärin diagnoosi oli, että selkäjumi, joka tavallaan vetää etupuolelle. Diagnoosi taisi pitää paikkaansa, sillä rintakivun helpotettua kipu siirtyi noidannuolen tyyliseksi kivuks…