keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ryhmäliikunnan ohjaamisesta

Lepopäivä. Tarpeellinen sellainen. Pää on jumissa ja flunssaa meinaa pukata. Nitistän sen makaamalla sohvalla (lähes) koko päivän ja vetämällä yliannostuksen C- ja D-vitamiinia. C-vitamiini kun saattaa lyhentää flunssan kestoa jopa tunneilla! ;) Samalla tankkaan lihaksiin vähän (siis paljon) hiilihydraatteja, niin jaksan taas painaa sata lasissa seuraavan viikon.


Sain ehdotuksen kirjoittaa hieman ryhmäliikuntaohjaajan hommista ja siitä, mistä työssä eniten pidän. Nyt, kun tunteja on taas runsaasti takana, tähän onkin hyvä paneutua.

Olen ohjannut tunteja ihan teini-iästä lähtien eli kokemusta löytyy reilun viidentoista vuoden ajalta. Aluksi ohjasin lapsia ja suoritin Voimisteluliiton Lasten voimistelunohjaajan peruskurssin. Lisäksi osallistuin moniin SvoLin ideapäiviin. Hiljalleen siirryin ohjaamaan aikuisia seurassani Porin Pyrinnössä, jota saan siis kiittää ohjaajan "urastani". Seurassa toimii pieni, mutta varsin tehokas naisjaosto, jossa aktiiviset nuoret saavat kokeilla taitojaan ohjaajana ja innokkaat pääsevät koulutuksiin ja saavat omia tunteja. Vaikka nykyään toiminkin lähinnä kuntokeskuksissa, en ole unohtanut, miten arvokasta työtä urheiluseurat tekevät. Asiakkaat saavat pienellä rahalla varsin hyviä tunteja ja seurat liikuttavat kymmeniä elleivät satoja eri-ikäisiä ihmisiä viikoittain.

Kuopioon muuttaessani sain mahdollisuuden ohjata LadyLinellä, johon hain töihin heti kaupunkiin muutettuani. Ja onneksi hain, yksi elämäni parhaimpia päätöksiä :) Vaikka minulla oli tuolloin jo lähes kymmenen vuotta ohjauskokemusta, oli kuntokeskuksessa ohjaaminen kuitenkin jokseenkin erilaista. Välineitä pystyi käyttämään, koska sali tarjosi ne, ja tunnit saivat näin enemmän sisältöä. Jotenkin tuntui myös, että ihmiset olivat vaativampia tuntien suhteen ja odottivat ohjaajalta enemmän. Onnekseni LadyLinellä uusi ohjaaja ei jäänyt yksikseen vaan sai heti palautetta ohjaamisestaan sekä ryhmäliikuntavastaavalta että asiakkailta. Näin itseään pääsi heti kehittämään.


Freestyle-tunteja ohjasin vuosien varrella aika lailla laidasta laitaan; erilaisia liikkuvia tunteja, lihaskuntotunteja, steppiä sekä helppona että koreografisena versiona ja kokeilinpa hetken aikaa spinningiäkin. Ensimmäinen Les Mills -lisenssini oli BodyAttack, joka on tänä päivänäkin edelleen ehdoton lempparituntini. Vaikka tykkään hirveästi myös muista tunneista, on Attackilla ihan erityinen paikka sydämessäni. En tiedä johtuuko se siitä, että kilpa-aerobictaustan vuoksi liikekieli on minulle tuttua vai siitä, että pidän fyysisistä haasteista, mutta jotakin siinä Attackissa on. Attack on siis tunti, jossa on kaksi juoksuosiota, joiden aikana syke nostetaan lähes maksimitasolle. Tunti ei haasta koreografisesti, sillä se koostuu lähinnä juoksusta, hölkästä, haarahypyistä, sivupotkuista, jalannostoista ja polvennostojuoksuista. Se vaatii kuitenkin itsensä voittamista, sillä siinä kohtaa kun syke on 180 ja pitäisi vielä yksi biisi juosta, niin sisua tarvitaan. Attackissa kyllä kehittyy nopeasti enkä itsekään enää pidä Attackia aivan niin haastavana tuntina kuin aloittaessani sitä ohjaamaan. Joka tapauksessa pidän sitä Les Millsin haastavimpana tuntina (poislukien Gritit, joita en ole vielä päässyt kokeilemaan). Kunto kasvaa taatusti, se on varma! Tunnilla tehdään myös punnerruksia, kyykkyjä sekä keskivartaloharjoituksia.

Attackissa on sen verran vauhdikasta, ettei kuvaajakaan pysy mukana!
Olen selkeästi sekä ohjatessani että itse tehdessäni hyvin tekniikkaorientoitunut. Käytän siis aikaa oikean tekniikan selittämiseen ja näyttämiseen ja saan myös itse parhaimmat fiilikset siitä, että tunnen, että saan jonkin haastavan liikkeen tekniikan kohdalleen. Tästä syystä olen ottanut ohjelmistooni myös Zumban ja Sh`Bamin, joissa tekniikkaa ei saa selittää eli minunkin on pakko vain heittäytyä ja kehittää tunnelmaa muilla tavoilla. Totta puhuakseni Zumba lähti työantajan toiveesta, jonka taisin kolmesti tyrmätä ennen suostumistani. En uskonut, että kymmenen vuotta keskivartalon liikkumattomuutta aerobicin parissa harjoitellut rautakanki voisi taipua hervottomaan Zumbaan. Vähänpä tiesin. Olihan minulla kokemusta lattareista pienen kilpatanssikokeilun ansiosta, mutta en kokenut olevani kovin taitava lattarien tanssija. Mutta kun on muuten liikunnallinen (ja ehkä koen kuitenkin olevani liikunnallisesti lahjakas eli nopea oppimaan), niin harjoittelu teki, jos ei nyt ihan mestaria, niin ainakin vakavasti otettavan ohjaajan. Tykästyin Zumbaan osin ihanan Iza-kouluttajan ansiosta ja vaikka Zumban koulutuksista voitaisiinkin olla montaa mieltä, niin kouluttaja ainakin oli loistava.

Sh`Bamin saapuessa Suomeen tiesin heti haluavani sen lisenssin. Olin haaveillut BodyJam-lisenssistä, mutta epäilin taitojeni riittävyyttä haastavan tanssitunnin suhteen. Sh`Bamista tiesin heti, että se olisi minun juttuni. Ja olihan se! Ihanaa, rentoa tanssimista ilman vaikeita koreografioita tai liian haastavia liikkeitä. Onnekseni silloinen työnantaja oli myötämielinen kouluttamiseni suhteen, vaikka tiesikin, että olin pian muuttamassa pois. Attackin lisäksi siis Sh´Bam on toinen suuri rakkauteni.

Tuorein lisenssini on BodyPumpista, joka oli tavallaan minulle melkoinen haaste. Ei suinkaan tekniikan tai ohjaamisen suhteen (tuttuja liikkeitä ja tekniikkaa saa ja pitää ohjata) vaan enemmänkin motivoitumisen suhteen. En aluksi ymmärtänyt miksi ihmeessä tehdään sata kyykkyä putkeen, mikä järki siinä on? Pikku hiljaa olen kuitenkin ymmärtänyt monipuolisuuden tärkeyden ja sen, miten eri osa-alueet todella tukevat toisiaan. Lihasvoima, lihaskestävyys, nopeus ja räjähtävyys; kaikki tukevat toisiaan. Salilla minusta tulee vahvempi, ryhmäliikunnassa kestävämpi, lopputuloksena voimakkaampi ja paremmin toimiva keho. Minulle kun kehonrakennus ei ole elämän ja kuoleman kysymys vaan tärkeintä on monipuolinen liikkuminen sekä terveys ja hyvä kunto.


Miksi sitten ohjaan? Ensinnäkin rakastan ryhmäliikuntaa sen kaikissa muodoissaan. Vaikka miten väsyttäisi ennen tuntia, löytyy ryhmästä sellainen energialataus, että väsymys poistuu varmasti. Ryhmässä pystyy aina haastamaan itseään hieman enemmän kuin yksin. Olen itse tottunut treenaamaan paljon myös yksin ja tiedän pystyväni hyviin treeneihin myös niin, siksi haluankin auttaa myös muita voittamaan itsensä. Nautin liikunnasta hirvittävästi ja toivon, että osa siitä ilosta välittyy ohjaamiseen ja kenties sitä kautta auttaa jotakuta toistakin nauttimaan tunnista tai innostumaan liikkumisesta. Haluan kuitenkin korostaa, ettei kaikkien tarvitse tykätä ryhmäliikunnasta. Osa saa samanlaiset fiilikset yksinään lenkkipolulla ja se on ihan yhtä hyvä juttu. Tämä on vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen mielipiteeni ryhmäliikunnasta.

Itse haluaisin, että jokainen asiakas nauttisi tunnista kunnostaan, taidoistaan tai kokemuksestaan riippumatta. Yritän aina antaa vaihtoehtoja, jotta jokainen pystyisi tekemään tunnin omalla tasollaan. Jokainen on aloittanut jostain ja haluaisin rohkaista aloittelijoitakin rohkeasti tunnille. Yritän aina tunnilla muistuttaa, että vaikka minä välillä huudan pää punaisena, että "hyppää, haasta, käytä voimaa, tee täysillä", niin silti kyseessä on ihan jokaisen oma treeni. Jos tänään et hyppää, niin et hyppää. Annan kuitenkin mahdollisuuden haastaa itseäsi, mikäli tänään on se päivä, kun haluat tehdä ennätyksiä.

Vaikka minulla on vuosia ohjauskokemusta, en ole varmasti ikinä ohjaajana valmis. Aina on jotakin kehittämisen kohteita. Aina voi oppia uutta. Myös asiakkaat opettavat, sillä kun ohjaaja ja asiakkaat oppivat tuntemaan toisensa, saa asiakkailta kehitysehdotuksia, toiveita ja vinkkejä. On hienoa, että vaikka tällä hetkellä ohjaan isossa kuntokeskuksessa, jossa tosiaan tunnille mahtuu 100 ihmistä, niin silti asiakkaat oppii tuntemaan. Jos ei nimeltä (huono nimimuisti), niin vähintään kasvoilta. Silti toivotan uudet kasvot aina enemmän kuin tervetulleiksi.


En osaa ajatella liikkumista ilman ohjaamista. Vaikka menenkin aina ensisijaisesti ohjaamaan enkä tekemään omaa treeniä, tulee siinä sivussa itsekin usein itseään haastettua. Siinä onkin hieman ohjaamisen sudenkuoppa. Koska olen aina kilpaurheillut ohjaamisen ohessa, en ole laskenut ohjauksia harjoitteluksi. Nyt (onko tässä pakko todeta, että iän myötä?) huomaa, että kyllähän se ohjaaminenkin kuluttaa eikä lepopäiväksi voi laskea sellaista päivää, jolloin on "vain yksi ohjaus". Liikuntaa se on se yksikin ohjaus. Eli omasta kropastaan tulee pitää huolta, sillä sen pitäisi toimia työvälineenä vielä piiiiitkän aikaa. Ainakin näin toivon.

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Kiinnostava teksti! Ryhmäliikuntamaailma on mulle ihan tuntematon. BodyPump ja CxWorx on ainoat tunnit joita olen testannut mutta en innostunut. Tanssillisemmat tunnit kuulostaa ihan kamalilta. :D Kiva kuitenkin että kaikenlaisia mahdollisuuksia on olemassa. Jokaiselle jotain. :)

PetraBettina kirjoitti...

Ei ryhmäliikunta varmastikaan kaikille ole se juttu. Itse asiassa aluksi minäkään en innostunut Pumpista tai CxWorxista, mutta nyt Pump kuuluu jo kuvioihin.
Tunteja on onneksi paljon erilaisia, joten valinnanvaraa löytyy, mikäli haluaa ryhmäliikuntaan tutustua.