Siirry pääsisältöön

Haittaakse jos on vähän hidas?


Tänään posti toi mukanaan terveystieteiden kandidaatin tutkintotodistuksen. Eli nyt minulla on periaatteessa koulutus! Eikä mennyt kuin 9 vuotta siitä, kun kirjoitin ylioppilaaksi.

Lukioon asti kaikki vielä sujui hyvin. Olin aina ollut hyvä koulussa laittamatta juurikaan tikkua ristiin asian eteen. Keväällä 2003 kirjoitin kaikki aineet kerralla ja pokkasin kaksi Laudaturia sekä kolme Eximiaa. Ainoastaan yksi aine meni penkin alle ja siitä juuri ja juuri pääsin siitä läpi. Reaalin kokeeseen mm. valmistauduin käymällä siiderillä edellisenä iltana. Että ihan niin ahkera opiskelija olin.


No mutta, lukio oli vielä kevyttä kauraa, mutta sitten iski ongelma. Mikä minusta tulee isona?? Pohdin lääkistä, mutta päädyin pitämään välivuoden. Välivuoden aikana pohdin lääkistä lisää ja päädyin opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Whaaat? Juurikin näin. Terveydenhoitajan ammattia oli oponi minulle aikanaan ehdottanut, kun ei tainnut uskoa lääkikseen pääsyyni. Enpä uskonut silti itsekään, sitä kun oli lukiossa jäänyt kemia ja fysiikka opiskelematta.

Opiskelinpa sitten kaksi vuotta terveydenhoitajaksi. Se ammatti olisikin kiinnostanut, mutta kun siinä pitää samalla lukea myös sairaanhoitajaksi ja se jos mikä oli tuskaa. Harjoitteluista selvisin hammasta purren ja koko ajan mietin, että päivääkään en tule tätä työtä ikinä tekemään. Sitten kahden vuoden opiskelun jälkeen vasta heräsin, että mitä ihmettä minä siellä koulussa sitten teen?? Vähän saattoi olla hidas sytytys. Pyrin samana keväänä myös Jyväskylän liikuntatieteelliseen, josta tulikin kutsu pääsykokeisiin. Arvatkaa meninkö. Pohdin myös suomen kieltä ja kirjallisuutta, mutta en millään keksinyt mikä sitten tulevaisuudessa olisi varsinainen ammattini, äidinkielen opettajaksi kun en halunnut.

Päädyinpä jälleen pitämään välivuotta. Paistoin hampurilaisia (mikä oli muuten oikeasti mielekästä puuhaa, vaikkakin sopii hieman huonosti yhteen tulevan ammattini kanssa..) ja aloin opiskella avoimessa yliopistossa liikuntalääketiedettä. Pohdin voisiko liikuntalääketieteestä tehdä itselleen ammatin, sen lääkiksen kun olin jo hylännyt. Liikunta ja terveyden edistäminen kun kuitenkin aina tuntuivat kiinnostavan. Yhtenä osa-alueena liikuntalääketieteessä oli ravitsemustiede ja hitaasti (jälleen) alkoi lamppu syttyä. Yliopisto-opiskelua, maisterin paperit ja ihan oikea ammattinimikekin sen maisterin läpyskän lisäksi. Kuulosti hyvältä.



Sitten tajusin, että pääsykokeet tulisivat pian ja siellä pitäisi osata lukion psykologia, kemia sekä lisäksi anatomia ja fysiologia. Psykologian kanssa ei tulisi ongelmia, mutta entäs se kemia? Ei sitten muuta kuin ostamaan lukion kemian kirjoja (olin siis lukiossa suorittanut kemiaa yhden kurssin arvosanalla 7, että siitä lähdettiin...) sekä itseopiskelumateriaalia. Lukeminen sujui vaihtelevasti. Taisin myös aika paljon treenata siinä "lukemisen" ohessa.

Suunnitelmat seuraavaa välivuotta varten olivat pääsykokeen jälkeen jo selvät: lisää hampurilaisia ja iltalukioon kemiaa lukemaan. Kunnes hirvittävän paksu kirjekuori tipahti eteisen lattialle ja kappas, pääsinkin ekalla yrittämällä ravitsemustiedettä lukemaan.

Taisi suurin osa ystävistäni valmistua samoihin aikoihin, kun minä pääsin opiskelemaan. Edessä oli viisi vuotta täysin vieraassa kaupungissa, Kuopiossa. Huh huh. Ja tämä kaupunki jos mikä on ollut varsinainen seikkailu!


Kuopiolle sanotaan kohta jäähyväiset

Mutta se siitä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja enköhän minä ne maisterin paperitkin tämän vuoden puolella saa. Ja koska me ravitsemustieteilijät olemme aina syömässä, taidan nyt mennä tekemään itselleni kandikakkua ja väsäämään mutakakun vaniljakastikkeella. Ou jee.

Tietääkö joku jo lapsena mikä hänestä on isona tuleva? Minusta ei tullut kirjailijaa, Miss Suomea tai lääkäriä. Mutta se ei haittaa :)

Kommentit

Valkee sanoi…
Aaarh, miten voi sattua ??!! :D Siis että ollaan mietitty täysin samoja ammatti- ja opiskelukuvioita..!:D Mäkin siis lukiossa ja lukion jälkeen mietin lääkistä, suomen kieltä, ravitsemustiedettä, terkkaria, kätilöä, liikuntalääketiedettä, Jyväskylän liikuntabiologiaa (joku tuommoinen muistaakseni?) ja lisäksi poliisia ja fysioterapiaa... No, nyt on vuosi opiskeltu fysiikkaa (ei mun juttu...) ja sitten toinen vuosi terveyden biotieteitä.. Joo ei sekään ihan se mun juttu. Ja joka vuosi pyritty siis myös myös lääkikseen. Jos ei tänä(kään) keväänä tärppää, niin sit taas ens vuonna lukua lisää.... :( Mutta sitten pidän kyllä välivuoden muusta opiskelusta.. Ja todennäköisesti muutan kotipaikkakunnalleni vaikka vain vuodeksi takaisin, Kuopiossa kun mulla ei ole juuri ketään tuttuja.. :( Edelleenkään, kahden vuoden asumisen jälkeen.

Kiva teksti oli kuitenkin, hauska kuulla etten ole ainut, jolla vähän kestää päästä opiskelemaan sitä omaa alaansa.... Mulla tosin vasta mennyt kaksi vuotta, mutta ihan tarpeeksi saan kuittia jo siitäkin.

-Laura
PetraBettina sanoi…
Sullahan ei siis oikeastaan ole vielä mikään kiire! ;) Toisilla meistä ottaa vähän kauemmin tämä homma, mutta tietääpä ainakin valmistuvansa mieleiseen ammattiin sitten kun valmistuu!

Nyt nimittäin olen vakuuttunut, että olen oikealla tiellä. Toki sitä välillä miettii, että mitä jos... Mutta kertaakaan ei ole lopettaminen käynyt mielessä, vaikka opiskelun alku täällä Kuopiossa oli aika vaikeaa aikaa.

Älä siis luovuta, aikaahan tässä on vaikka kuinka!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker