Siirry pääsisältöön

Kisapohdintaa

Tämän kuun loppuun asti olisi aikaa lunastaa kisalisenssi. Olen aivan kahden vaiheilla edelleenkin.
Into kisata on kova. Olen kisannut vuodesta 1999 lähtien joka vuosi. Ensin aerobicissa ja sitten fitnesspuolella. Kokonaisen vuoden väliin jättäminen tuntuu hurjalta ajatukselta.
Mutta toisaalta taas… Tämä kevät on täynnä hommia enkä haluaisi stressata sitä, ehdinkö nyt varmasti treenaamaan 4-5 kertaa viikossa. Ihan totta haluaisin nukkuakin joskus ja nuo opiskelut nyt on pakko tuosta hoitaa pois (ja se on helpommin sanottu kuin tehty se).  Olisi kiva myös ottaa suht rennosti syömisten suhteen vielä. Onhan minulla se tuttu runko, jota noudatan, mutta on ollut mukava toteuttaa myös mielitekojaan joskus. Keväällä on edessä vielä tärkeä harjoittelu, jossa varmasti olisi muutakin stressattavaa kuin oma syöminen ja treenaaminen. Dieetin kun saisi aloittaa jo huhtikuussa. Kisat on jo syyskuussa ja paino on yli suunnitelman, niin dieetistä tulisi taas pitkä.
Ja sitten se, että yhä edelleen viime syksy tuntuu niin järjettömältä pettymykseltä, että en missään nimessä halua kokea sitä uudelleen. Ja siksi on nyt usko hieman loppu. Olin elämäni kunnossa eikä se riittänyt mihinkään. Tein mielestäni hyvän vaparin, mutta sitten se olikin hyvä vain omasta mielestäni… ;) Mihin nämä asiat nyt olisivat vuodessa muuttuneet? En yhä edelleenkään ymmärrä miten hitossa niitä vapareita arvostellaan. Itse olen aika eri mieltä tietyistä asioista, mutta minä en olekaan tuomari. Jotenkin ei vain jaksaisi alkaa lyömään päätään seinään taas.
Vuosi täynnä tiukkaa treenaamista voisi olla paikallaan. Lisää lihasmassaa, uusia vaparitemppuja, entisestään lisää motivaatiota. Kenties kaupungin vaihto ja uusi treenipaikka. Treenaamista hyvillä energiatasoilla ja sitten seuraavana vuonna kaikki peliin. Tai sitten… onhan niitä kisoja muuallakin, kuka sitä käskee Suomessa kisaamaan? Vai kannattaako sitä lähteä muualle jos ei pärjää edes Suomessa..? (paitsi että mitä se kenellekään kuuluu mitä minä teen ja missä kisaan?)
Mutta miten sitä osaisi olla kisaamatta? Mitä jos yliopistosta valmistuminen sujuu hyvin aikataulussaan (tosin rohkenen epäillä) ja kesällä löytyy töitä ja aikaa olisikin kisoihin valmistautumiseen? Sitten harmittaa jos menee hyvää kisailuaikaa hukkaan… :D Kesällä diettaaminen on nimittäin mahtavaa; aamulenkkejä ja aurinkoa. Niin on mennyt viimeiset kolme kesää, mitä muuta sitä muka osaisi edes tehdä?
Puuh. Toivoton tapaus.

(yritänköhän tässä vain todistella itselleni miksi välivuosi olisi hyvä ja sitten kuitenkin menen ja maksan sen lisenssin?)

Kommentit

Valkee sanoi…
On kyllä vaikee tilanne...:((

Kukas sua valmensikaan?? Mitä mieltä sun valmentaja on tästä jutusta, ootteko syvällisemmin keskustelleet tulevasta?

-Laura

PS. Sama Laura oon kuin edellisissäkin kommenteissa, nicki vaan on tämä!;)
Tiina sanoi…
Eihän sun pakko ole kisata, vaikka lisenssin tälle vuodelle maksaisit, jos alkaa dieettaaminen myöhemmin tuntumaan mahdottomalta, mutta sulla olis kuitenkin mahikset osallistua. Hyvähän se sun syksyinen vaparikin oli. Toki arvostelukriteerit saisivat mielestäni vaparin osalta olla selkeämmät. Onneksi fitneksessä palattiin pisteytyksessä siihen puolet ja puolet systeemiin fysiikan ja vaparin osalta. :)
Anonyymi sanoi…
Minä ainakin löysin tuosta tekstistä enemmän välivuoden puolesta puhuvia asioita, kuin kisaamisen puolesta! Ja ihan oikeasti voit varmasti päästä vielä paremmalle tasolle välivuoden ansiosta, joten miksipä ei? :)
PetraBettina sanoi…
Siltä se taitaa vähän kyllä kuulostaa... Hmmm.

Pohdin myös tuota, että jos maksaisi vain sen lisenssin ja jatkaisi pohtimista sinne huhtikuulle, mutta enpä tiedä. 100€ on tähän talouteen iso raha, jos sen maksaa ihan vaan ADT:n vierailun toivossa...

Kysymys taitaa kuula, että pystynkö minä katsomaan kisoja katsomosta? Into lähteä dieetille tulee kuitenkin kevään myötä. Ei ole helppoa ei ;)

Ja olen myös sitä mieltä, että pisteuudistus on oikein hyvä juttu! Noin sen pitääkin mennä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker