Siirry pääsisältöön

Kisapohdintaa

Tämän kuun loppuun asti olisi aikaa lunastaa kisalisenssi. Olen aivan kahden vaiheilla edelleenkin.
Into kisata on kova. Olen kisannut vuodesta 1999 lähtien joka vuosi. Ensin aerobicissa ja sitten fitnesspuolella. Kokonaisen vuoden väliin jättäminen tuntuu hurjalta ajatukselta.
Mutta toisaalta taas… Tämä kevät on täynnä hommia enkä haluaisi stressata sitä, ehdinkö nyt varmasti treenaamaan 4-5 kertaa viikossa. Ihan totta haluaisin nukkuakin joskus ja nuo opiskelut nyt on pakko tuosta hoitaa pois (ja se on helpommin sanottu kuin tehty se).  Olisi kiva myös ottaa suht rennosti syömisten suhteen vielä. Onhan minulla se tuttu runko, jota noudatan, mutta on ollut mukava toteuttaa myös mielitekojaan joskus. Keväällä on edessä vielä tärkeä harjoittelu, jossa varmasti olisi muutakin stressattavaa kuin oma syöminen ja treenaaminen. Dieetin kun saisi aloittaa jo huhtikuussa. Kisat on jo syyskuussa ja paino on yli suunnitelman, niin dieetistä tulisi taas pitkä.
Ja sitten se, että yhä edelleen viime syksy tuntuu niin järjettömältä pettymykseltä, että en missään nimessä halua kokea sitä uudelleen. Ja siksi on nyt usko hieman loppu. Olin elämäni kunnossa eikä se riittänyt mihinkään. Tein mielestäni hyvän vaparin, mutta sitten se olikin hyvä vain omasta mielestäni… ;) Mihin nämä asiat nyt olisivat vuodessa muuttuneet? En yhä edelleenkään ymmärrä miten hitossa niitä vapareita arvostellaan. Itse olen aika eri mieltä tietyistä asioista, mutta minä en olekaan tuomari. Jotenkin ei vain jaksaisi alkaa lyömään päätään seinään taas.
Vuosi täynnä tiukkaa treenaamista voisi olla paikallaan. Lisää lihasmassaa, uusia vaparitemppuja, entisestään lisää motivaatiota. Kenties kaupungin vaihto ja uusi treenipaikka. Treenaamista hyvillä energiatasoilla ja sitten seuraavana vuonna kaikki peliin. Tai sitten… onhan niitä kisoja muuallakin, kuka sitä käskee Suomessa kisaamaan? Vai kannattaako sitä lähteä muualle jos ei pärjää edes Suomessa..? (paitsi että mitä se kenellekään kuuluu mitä minä teen ja missä kisaan?)
Mutta miten sitä osaisi olla kisaamatta? Mitä jos yliopistosta valmistuminen sujuu hyvin aikataulussaan (tosin rohkenen epäillä) ja kesällä löytyy töitä ja aikaa olisikin kisoihin valmistautumiseen? Sitten harmittaa jos menee hyvää kisailuaikaa hukkaan… :D Kesällä diettaaminen on nimittäin mahtavaa; aamulenkkejä ja aurinkoa. Niin on mennyt viimeiset kolme kesää, mitä muuta sitä muka osaisi edes tehdä?
Puuh. Toivoton tapaus.

(yritänköhän tässä vain todistella itselleni miksi välivuosi olisi hyvä ja sitten kuitenkin menen ja maksan sen lisenssin?)

Kommentit

Valkee sanoi…
On kyllä vaikee tilanne...:((

Kukas sua valmensikaan?? Mitä mieltä sun valmentaja on tästä jutusta, ootteko syvällisemmin keskustelleet tulevasta?

-Laura

PS. Sama Laura oon kuin edellisissäkin kommenteissa, nicki vaan on tämä!;)
Tiina sanoi…
Eihän sun pakko ole kisata, vaikka lisenssin tälle vuodelle maksaisit, jos alkaa dieettaaminen myöhemmin tuntumaan mahdottomalta, mutta sulla olis kuitenkin mahikset osallistua. Hyvähän se sun syksyinen vaparikin oli. Toki arvostelukriteerit saisivat mielestäni vaparin osalta olla selkeämmät. Onneksi fitneksessä palattiin pisteytyksessä siihen puolet ja puolet systeemiin fysiikan ja vaparin osalta. :)
Anonyymi sanoi…
Minä ainakin löysin tuosta tekstistä enemmän välivuoden puolesta puhuvia asioita, kuin kisaamisen puolesta! Ja ihan oikeasti voit varmasti päästä vielä paremmalle tasolle välivuoden ansiosta, joten miksipä ei? :)
PetraBettina sanoi…
Siltä se taitaa vähän kyllä kuulostaa... Hmmm.

Pohdin myös tuota, että jos maksaisi vain sen lisenssin ja jatkaisi pohtimista sinne huhtikuulle, mutta enpä tiedä. 100€ on tähän talouteen iso raha, jos sen maksaa ihan vaan ADT:n vierailun toivossa...

Kysymys taitaa kuula, että pystynkö minä katsomaan kisoja katsomosta? Into lähteä dieetille tulee kuitenkin kevään myötä. Ei ole helppoa ei ;)

Ja olen myös sitä mieltä, että pisteuudistus on oikein hyvä juttu! Noin sen pitääkin mennä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

22.5.2017

Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona.
No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tulee, heh. Puol…

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina.

Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!

Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta.

Kuljetin Tinkaa lentokentillä ja busseissa kantorepussa eikä meillä ollut omia rattaita ollenkaan mukana. Olimme varanneet hotelli…

Ensimmäinen puolimaraton!

Viikko sitten tähän aikaan olin juuri lähtenyt urakoimaan 21 kilometriä juosten. Taisin tehdä varsinaisen päätöksen lähtemisestä edellisenä iltana, jolloin hain kaupasta riisikakkuja ja totesin, että kaipa tässä vois jotain yrittää tankata...


Valmistautuminen oli siis maailman huonoin. Olin juossut alkuvuoden aikana tasan kolme lenkkiä. Toki liikun muuten suuria määriä ja vedän esim. Attackia vähintään kerran viikossa (Attackhan on tavallaan "juoksutunti"). En ollut oikeastaan huolissani kuntoni puolesta, sillä vuosien runsaan liikkumisen ansiosta luotin peruskuntooni kyllä. Sen sijaan kroppani on alkanut ilmoitella, että alkaa saada tarpeekseen tästä rääkkäämisestä. Kärsin viikon ajan kovista kivuista toisessa kyljessä ja rintakehällä. Olo oli toisinaan kovinkin tuskainen ja liikkuminen hankalaa. Lääkärin diagnoosi oli, että selkäjumi, joka tavallaan vetää etupuolelle. Diagnoosi taisi pitää paikkaansa, sillä rintakivun helpotettua kipu siirtyi noidannuolen tyyliseksi kivuks…