Ulkonäkökeskeistä nälässä urheilemista?

Jään toisinaan pitkäksikin aikaa pohtimaan sitä, että miksi olen valinnut tämän lajin. Miksi ihminen, joka jaksaa melko vähän kiinnittää huomiota ulkonäköönsä on valinnut näin ulkonäkökeskeisen lajin? Lajin, joka monesti ketuttaa, koska siihen liittyy jatkuva vaa`alla ramppaaminen, joka muuten mielestäni olisi täysin turhaa. Olen kysellyt tätä itseltäni viime päivinä, sillä nyt pitäisi tehdä päätös syksyn kisoista.

Tuorepuuroa: rahkaa, maitoa, kaurahiutaleita, mysliä, mustikkaa ja pellavarouhetta
yön yli hautuneena, lisäksi hunajaa ja banaania.

Olin jo päättänyt kisata syksyllä, koska kevään kisoista napsahti suora SM-kisapaikka. Sitten huomasin, että paluu treenisalille houkutti kohtalaisen vähän. Paino nousi kuin ammus ja ajatus ruokavaa`asta tuntui karulta. Pää on väsynyt tähän touhuun, joka ottaa kuitenkin niin paljon.

Osa näistä ajatuksista johtunee siitä, että olen todella väsynyt. Takana on kaksi rankkaa dieettiä eli kutakuinkin koko vuosi on oltu dieetillä. Sitä ennen yksi välivuosi, jota ennen kolme vuotta kisaamista. Samalla suuria elämänmuutoksia ja kiireistä, stressaavaa elämää. Ei se ihme, jos joskus vähän väsyttää. Olen väsynyt moneen muuhunkin asiaan ja siksi selkeästi rauhoittanut elämääni tulevan kesän ajaksi. Voi olla, että hetken vielä huilattuani olen intoa täynnä ja suuntaamassa täysillä syksyyn. Tai sitten en ole ja siirrän ajatukset jo ensi vuoteen. En tiedä vielä.

Dieetillä tästä puuttui rasvakerros...

Olen kuitenkin kyseenalaistanut lajia tässä viime päivinä. Paino tosiaan nousi salamannopeasti, vaikka mitään ahmimista en harrastanut. Epäsäännöllisyys ja viikonloppujen juhlat ovat kuitenkin kostautuneet. Ainoa vain, että asia ei haittaisi minua ollenkaan, jos en suunnittelisi kisaamista. Viihdyn aivan mainiosti kropassani nytkin. En ole koskaan harrastanut fitnesstä tavoitellakseni unelmakroppaani tai päästäkseni pois vartalooni liittyvistä epävarmuuksista. Viihdyn nahoissani. Niinpä nyt kyseenalaistan sitä miksi lähtisin kiusaamaan itseäni sillä ruokavaa`alla ja puntarissa hyppäämisellä, jos siihen ei ole palavaa halua. Suurin voitonnälkä taisi kadota kevään kisoihin ja olen nauttinut makeasta elämästä. On ollut myös mukavaa huomioida ravitsemus vain ja ainoastaan jaksamisen kannalta. Miten syön, jotta jaksan ohjata? Miten syön, jotta jaksan juosta? Eikä niinkään, että miten jaksan juosta tällä syömisellä?

Kuva: Bodylehti

Haluaisin myös kaiken fitness-villityksen ympärillä tuoda esiin myös sitä näkemystä, että itsestään voi tykätä ihan "tavallisen" kokoisenakin. Miksi aina pitäisi pyrkiä olemaa täydellisen timmi tai hoikka, kun voi olla terve, energinen ja elinvoimainen? Enkä nyt tarkoita, että hoikkuus poissulkisi nämä termit vaan että ainakin itse joutuisin näkemään hirveästi vaivaa ja olemaan todella tarkkana, jos haluaisin pysyä koko ajan hoikkana. Mutta tiedostan, että tämän lajin edustajana en ehkä sovellu tällaiseksi roolimalliksi, mikä on toisaalta harmi, sillä se on nimenomaan se, mitä haluaisin ravitsemuksen puolesta tuoda esiin. Terveys, rentous ja nautinto. Kaikki sanat mahtuvat samaan lauseeseen ja samaan ateriaan.

Toki fitneksessä on kyse kilpaurheilusta ja kilpaurheilussa asiat viedään äärimmäisyyksiin. Urheilun ei ole tarkoituskaan olla helppoa eikä se ehkä terveyttä edistävääkään aina ole. Osa minusta haluaa edelleen palavasti kilpailla, kehittyä ja taistella. Osa sen sijaan haluaa juosta, liikkua, syödä, nauttia ja rentoutua.

Olen antanut tasoitusta sillä, että olen aina urheillut niin paljon myös muita lajeja samaan aikaan. Uskon, että voisin olla lihasmassaltani jo toista tasoa, jos olisin keskittynyt viime vuodet vain ja ainoastaan tähän. Mutta kymmenen tuntia kaikkea muutakin liikuntaa viikossa vie väkisinkin terää lihasmassan kasvattamiselta. Toisaalta, en ole koskaan edes harkinnut vain kuntosaliharjoitteluun keskittymistä. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleminen kun on paljon tärkeämpää. Se on myös paljon tärkeämpää kuin ulkonäkö.

Ja silti kilpailen lajissa, jossa ulkonäkö määrittää kaiken. Missä on mennyt vikaan?