Niin se vain maanantai saapui ja oli aika suorittaa viimeinen siirtyminen. Hyvästelimme South Beachin ja otimme taksin Brickelliin, hotelli Conradiin. Conrad oli hieman eri tasoa kuin muut matkamme hotellit. Ja ehkä myös hieman eri tasoa kuin me. Ainakin tunsin itseni kovin juntiksi palloillessani siellä shortseissa ja ballerinoissa. Paikka oli tyyliä "Rahalla saa ja autolla pääsee", vaikka ei ollut varmasti lähellekään Miamin hienoimpia hotelleja.
Huoneemme ei ollut vielä aamupäivällä valmiina (eivätkä tainneet pitää sen kanssa kiirettä nähdessään, että olimme tavallisia turisteja tyylikkäiden bisnesihmisten sijaan), joten jätimme matkatavarat säilöön ja lähdimme kävelylle. Lähialue ei juurikaan tarjonnut nähtävää, joten otimme ilmaisen Metromoverin Bayfront Parkiin ja kävimme vielä kertaalleen Bayside Marketplacessa.
Viimeiset shoppailut vielä (puoli-ilmaiset Adidaksen tennarit) ja jäätelölle. Häagen-Dazs oli kävellyt meitä vastaan joka nurkan takana ja jäätelöbaari oli saanut mitä erikoisempia lempinimiä, koska en vaan kyennyt muistamaan tuota oikeaa nimeä. Niinpä viimeisenä päivänä oli sitten pakko käydä paikkaan tutustumassa. Hieman tunnelmaa latistivat tuuli ja vesisade, jotka päivän mittaan yltyivät. Alkoi olla jo pitkähihaista ikävä.
Hotellille palattuamme kävin tekemässä pikatreenin hotellin kuntoiluhuoneessa. Ensin 20 min hölkkäilyä ja sitten painojen pariin.
Supersarja olkapäille:
1) Pystypunnerrus tangolla seisten + yksi pudotus
2) Vipunostot sivulle
3) Nosto eteen tangolla
Kolme kierrosta ja sitten kaksi kierrosta laitteesta toiseen hyppien:
1) Selkä leveällä otteella
2) Selkä kapealla otteella
3) Jalan ojennus
4) Hauiskääntö kp istuen
5) Vasarakääntö seisten
6) Ojentajapunnerrus
7) Askelkyykkyhyppy
Jälleen varsin nopeaa, mutta hikistä toimintaa. Toimiva kuntosali löytyi tuolta.
 |
| Tuulisella parvekkeella drinkeillä |
 |
| Conrad |
 |
| Broileria juustolla ja sienillä |
 |
| Oma jälkiruoka ja puolison vastaava...
|
Aurinkoa ei näkynyt seuraavanakaan päivänä, kun lähdimme laukkuinemme kohti metroasemaa. Yllättäen lippua ei sitten pystynyt ostamaan kansainvälisellä luottokortilla, joten matkaan tuli hieman mutkia. Lopulta pääsimme kuitenkin metroon ja lentokentälle. Huippupalvelua saimme tiskillä ja sitten olikin aika jonottaa. Ja jonottaa. Ja jonottaa.
Koneemme lähti hyvin pienestä terminaalista, jossa ei juuri aktiviteetteja ollut. Hämmennystä herätti lisäksi kuulutus boardingin myöhästymisestä. Myöhästymisen syy oli nimittäin se, että miehistöä ei näkynyt. Pikku juttu sinänsä.
 |
| Kotia kohti |
Kotona meitä odotti äidin keittämät kahvit kera ruisleipien ja leivonnaisten. Talovahdit olivat pitäneet talosta huolta, sillä isä oli korjaamassa porttia, äiti ja mummu olivat siivonneet koko talon, isä pessyt ikkunat, anoppi haravoinut pihan ja appi remontoinut yhden huoneen. Semmoista. Kohtalaisen mukava oli palata kotiin. Kissakin hyppäsi heti syliin eikä jaksanut osoittaa mieltään poissaolosta.
Arki palasi nopeasti, sillä heräsin yöuniltani neljän tunnin nukkumisen jälkeen saamatta enää unta. Ja sitten kahdeksaksi aamulla töihin ja illalla ohjaamaan. Tervetuloa kotiin.
Oliko se USA sitten niin ihmeellinen paikka kuin etukäteen ajattelin?
Ehkä päällimmäinen ajatus oli se, että kaupunkihan sekin on. Ja South Beachkin on loppujen lopuksi ihan ranta vaan eli siis hiekkaa ja vettä. NHL on jääkiekkoa ja jääkiekko on...no, jääkiekkoa. Ei kai ne perusasiat miksikään muutu, vaikka oltaisiin missä. Mutta kyllä Yhdysvallat minun lomailijan sydämeni vei ja jo reissun päällä alkoi uuden suunnittelu. Huikea reissu, joka pysyy mielessä pitkään. Ehkä Orlandoon seuraavaksi?
Moni asia on USA:ssa toisin ja päällimmäisinä näistä mieleen jäivät:
- Urheilutapahtumat
- Hienosti järjestettyjä tapahtumia, joissa kaikki järjestelyt toimivat massiivisesta ihmismäärästä huolimatta. Fanituotteita löytyy joka lähtöön. Asia, jonka toivoisin toteutuvan myös Suomessa. (Olisin valmis verhoutumaan päästä varpaisiin Pataan, jos hyvännäköisiä tuotteita vain olisi riittävästi tarjolla)
- Henkilökunnan määrä
- Henkilökuntaa on joka paikassa aivan järjetön määrä. Hetkeäkään et joudu ilman palvelua olemaan. Tähän tietenkin on syynä palveluammattien heikko palkkataso. Tämä tuntui itsestä toisinaan hienolta, toisinaan hieman ärsyttävältä.
- Halvat merkkituotteet
- Totta kai maksaa roudata tuotteita tänne toiselle puolelle maapalloa, mutta onhan tuo hintaero nyt ihan älytön.
- Small talk
- Aina, koko ajan ja joka paikassa.
- Ilmasto
- Koskee toki nyt vain Floridaa, mutta vaihtaisin koska tahansa nämä neljä vuodenaikaa jatkuvaan lämpöön.
- Eri kulttuurien määrä
- Ihmisiä kaikista mahdollisista kulttuureista ja jatkuvaa eri kielten sekamelskaa.
- Tippikulttuuri
- Lähinnä ärsytti. Lisää tippi, lisää vero, käykö kortti vai käykö käteinen vai millä tämä maksetaan? Arrggh.
Toki Suomen vahvuudetkin oli helppo matkan jälkeen havaita: toimivuus, tehokkuus ja ruokakulttuuri. USA:ssa tarvitaan neljä ihmistä tekemään sama, minkä Suomessa tekee yksi henkilö. Suomessa myös yleensä kaikki toimii kuten pitää, eikä esim. hotellilaskuihin lisäillä mitään ylimääräisiä dollareita yhtäkkiä... Lisäksi Suomen ruokakulttuuri on aivan liian aliarvostettua; se on nimittäin äärettömän hyvä ja terveellinen. Suomalainen aamupalapöytä ja kotiruoka, ihan parasta.
Kommentit