Siirry pääsisältöön

Pienet ilot

Kaiken tämän hullunmyllyn keskellä voimaa saa monista asioista. Pienistä ja suurista asioista. Dieetillä tykkään siitä, että asioita arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen. Se, että yhtenä päivänä viikossa nukkuu pitkään, on juhlaa. Aamupuuro on niin hyvää, ettei sen makua voi sanoin kuvailla. Ennestään tutut maut ovat suorastaan makunautintoja, kun niitä todella maistelee. Aamuvarhainen hikilenkki hiljaisessa kaupungissa saa aikaan pienimuotoisen euforian tunteen, hyvästä salitreenistä puhumattakaan. Kunnon etenemisen havaitessaan tuntee itsensä voittajaksi, jolle vain taivas on rajana.

Vastapainona sitä kyllä kokee myös jonkin verran negatiivisia tunteita (en pääse kuntoon ajoissa, nälkä ja tekee mieli pullaa, ärsyttävää kun väsyttää eikä jaksa keskittyä), mutta ei niihin kannata jäädä märehtimään. Parempi keskittyä hyviin asioihin, joita kyllä löytyy...

Hyvä treeni


Ruokavalion muutokset

Ihanat asiakkaat kaikissa työpaikoissani


Uudet treenivermeet
Kisavalmistautumiset
Attackin jälkeinen euforia
Etenevä kunto

Puoliso, perhe, ystävät

Pieniä iloja, suuria tunteita.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Vau mitkä käsivarret! Hyvältä toi sun kunto näyttää nyt jo. :) Samanlainen lounasrasia kuin mulla, btw. :D
PetraBettina sanoi…
Kiitos :) Aina on miljoona kippoa ja rasiaa matkassa mukana ;)
Anonyymi sanoi…
Upeelta näyttää kroppa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker