Siirry pääsisältöön

Vastuu itsestä

Osallistuin eilen mielenkiintoiseen diabeteskoulutukseen. Joka kerta nuo luvut meidän terveydentilasta vain saavat järkyttymään, vaikka ne jo entuudestaan ovatkin tiedosta. Mutta se, että tyypin 2 diabetes liitännäissairauksineen vie 15 % terveydenhuollon menoista on täysin käsittämätöntä. Varsinkin kun dm2 on sairaus, johon elintavat ovat niin oleellisesti yhteydessä (ei aina mutta usein). Miten ihmeessä tätä sairautta ei saada kuriin?

Ja mitä tapahtuu kun nykypäivän ylipainoiset lapset ja nuoret kasvavat aikuisiksi? Lapsilla on ylipainoa eikä liikuntaa harrasteta riittävästi. Miten tämä näkyy, kun heistä tulee keski-ikäisiä? Kun elää tällaisessa fitnesskuplassa, ei aina oikein ymmärrä, että ne runsaasti liikkuvat nuoret ovat kuitenkin vain hyvin pieni osa nuorisosta. Osa näistä nuorista kyllä tuntuu löytävän fitneksen jossain vaiheessa ;) Sen verran paljon näyttää olevan sohvaperunasta fitnesskissaksi -tarinoita nettimaailmassa tällä hetkellä. Hyvä asiahan se sinänsä on, mutta vielä parempi olisi opettaa lapset jo pienestä pitäen liikkuvaisiksi.

Samalla pitäisi jokaisen ottaa vastuu omasta terveydestään. Ja oikeastaan ihan kaikesta mahdollisesta. Nykypäivänä kaikki vastuu siirretään aina jollekin muule kuin itselle. Lihavuuden syy on huonoissa ravitsemussuosituksissa, huonossa terveydenhuollossa tai liian suuressa pikaruokatarjonnassa. Velkaantumisen syy on pikavippifirmat ja liian huono palkka. Huonon kunnon syy on kalliit kuntosaliketjut ja huonot kokemukset koululiikunnasta. Olisiko aika ottaa itse vastuu kaikesta? Kai sitä jokainen yhä edelleen itse sen haarukan sinne suuhunsa vie? No, tämä on ehkä hieman kärjistettyä, eihän se syöminen aina niin yksinkertaista ole. Mutta todellisuus on se, että harvoin se on kenenkään muun kuin peilikuvan syy, mitä se vaaka näyttää.


Terkkuja treeneistä!
Ihan kaikkeen ei omassa kropassaan (niin kuin ei valitettavasti terveydentilassaankaan) pysty vaikuttamaan. Siksi olinkin melko surullinen lukiessani uudesta Sport-lehdestä Kati Alanderin haastattelun, joka oli otsikoitu: "Vaatimuksena silikonit". Jutusta sai sen käsityksen, että lajissa ei ilman silikoneja pärjää. Toki muistettiin kyllä muistuttaa, että puhuttiin ammattilaistasosta mutta silti.

Minulle tämä laji on ihan muuta kuin jatkuvaa peiliin katsomista, isoja tissejä, pitkiä hiuksia, kauniita kynsiä ja blingiä, blingiä ja blingiä. Haluaisin välillä muistuttaa, että tämä on tiukkaa työtä hikisissä, kuluneissa trikoissa, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, koska ikinä et ole riittävästi kehittynyt, kieltäytymisiä ja itsekuria, lihaskipua ja kolotuksia, töitä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ja nautinnolla. Juuri tämä kaikki on homman suola, ei se yksi päivä voimakkaissa meikeissä ja pikkuhousut täynnä paljetteja. Eikö tämän nyt kuitenkin pitäisi olla urheilulaji eikä missikisat, häh?

Ja jos amatööritasolla joskus vaaditaan tissit menestymiseen, niin siirryn maratoonariksi. Piste.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hyvä kirjoitus! Tykkään seurata aiheeseen liittyviä blogeja mutta en silti tajua tuota bikini fitnessiin liittyvää ulkonäön ja teennäisen kauneuden korostusta (eli juuri silikoneja, korkeita korkoja, tekoripsiä ja ties mitä). Arvostaisin lajia enemmän jos se olisi luonnollisempaa.
Minttu sanoi…
En vois olla enempää samaa mieltä, jumpe! Hyvin sanottu :)
Anonyymi sanoi…
Hyvä kirjoitus, Petra! <3 Terkkuja Helsingistä! :)

-Paula
Unknown sanoi…
Jep. Haluaisin kans korostaa tuota ihmisen vastuuta omasta itsestään! Harmittaa että ihmiset ottaa mielummin lääkäriltä pillerin oireeseen kuin muuttaa elintapojaan oireita ja niiden syitä vähentäväksi.

Miettimään jäin vaan että mikä se olis se mun laji sitten jos... en yhtään tykkää juoksemisesta, mutta ehkä voisin opetella.
PetraBettina sanoi…
Crossfit? Sekin olisi mielenkiintoista mutta tällä ruholla ehkä hieman haastavaa..

Helsinkiin takaisin terkkuja! :)
Anonyymi sanoi…
Alanderin kilpakumppanneista kaikkein parhaimmalla Nicole Wilkinsillä ei ole silikoneja.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker