Siirry pääsisältöön

Tylsää ravitsemusta

Olen toisinaan meinannut vaivua epätoivoon tämän nykyajan "jokainen nettiä lukenut on ravitsemuksen ammattilainen"-trendin kanssa, mutta onneksi tulee hetkiä, jolloin luottamus omaan työhön ja tekemiseen palaa. Ne hetket syntyvät silloin, kun tapaa ihmisiä, joita on neuvoillaan pystynyt auttamaan. Silloin, kun todetaan että rasvan laadun muuttaminen on todella vaikuttanut veren rasva-arvoihin ja vielä varsin merkittävästi. Silloin, kun pienillä muutoksilla kohti tasapainoisempaa ruokavaliota saadaan selkeää näyttöä muutosten terveyttä edistävästä vaikutuksesta. Silloin kun huomataan, että suuri muutos olikin pieniä tekoja.

Silloin sitä aina muistaa, että suurin osa ihmisistä haluaa kuitenkin syödä monipuolisesti ja ilman sen kummempia erityisruokavalioita tai kieltäytymisiä.



Ravitsemuksen asiantuntijoitahan on julkisuudessakin tarjolla vaikka mihinkä lähtöön. Miksi suurimman suosion sitten tuntuvat saavan muut kuin ravitsemusterapeutit?
Tuntuu, että ravitsemusterapeuttien sanomaa pidetään tylsänä. Suositaan ruisleipää, kehotetaan siirtymään kasvirasvaan, painotetaan säännöllisyyttä ja monipuolisuutta. Tylsää, tämä on kuultu ennenkin. Mutta jos valovoimainen ravitsemusluennoitsija kiertää kertomassa, ettei Becel ole elintarvike, on se jo paljon raflaavampaa. Erilaista, joten sen on pakko olla erityistä ja oikeaa. Näinkö se menee?

Loppujen lopuksi tylsä totuushan on, että paras ravitsemus on monipuolista ja voi sisältää kohtuudella kaikkea. Se on ainakin minun totuuteni mutta jokaisellahan on omansa. Joka tapauksessa, palautan uskoni siihen, että työni on edelleen tärkeää, tapahtui netin syövereissä mitä tahansa.

Uusi aamiaisherkku: proteiinilettu (Mass), hunajaa ja mansikoita, toimii!

Kommentit

J sanoi…
Toki ravitsemusterapeutin työ on tärkeää, minä ainakin uskon siihen! Koulutusta ja osaamista on hankittu ja sitä pitää (tai ainakin pitäisi) osata arvostaa.
Itse ainakin huomaan että yleiset ohjeet / ruokaohjelmat eivät esim. omalla kohdallani toimi, vaan aina saa säätää että homma toimii. Jos itse esim treenaisin isommilla tavoitteilla, kääntyisin ehkä ravitsemusterapeutin puoleen ruoka-asioissa. Toki monessa asiassa voi neuvoa myös valmentaja, mutta uskon etta ravitsemusterapeutin näkemys on monialaisempaa tai toimisi omalla kohdallani ehkä paremmin.
PetraBettina sanoi…
Tuo on mukava kuulla. Olenkin miettinyt voisiko ravitsemusterapeutilla olla annettavaa kuntosaliharjoittelun puolella, esim. erityisruokavalioiden kanssa. Varmastikin!
J sanoi…
Tällaiset asiat varmasti riippuu paljon siitä, mikä kosketuspinta ja tuttuus asioissa on. Itse olen sairaanhoitaja ja työskentelen paljon ravitsemusterapeutin kanssa, joten ehkä siksi myös olisi luontevaa käyttää ravitsemusterapeuttia:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker