lauantai 22. helmikuuta 2014

Jokin on muuttunut

Asiat ovat eri tavalla kuin viime syksynä. Kunto on tänään lähes sama kuin viime syksynä kisapäivänä. Ja tässä on vielä 7 viikkoa aikaa tehdä töitä. Eli tällä kertaa kroppa toimii paremmin enkä usko, että kisaviikkoa tarvitsee tänä keväänä viettää pehmeää kuntoa kauhistellen.


Mikä sitten on muuttunut? Ensinnäkin erilaiset työkuviot varmasti auttavat. Syksyllä tein kahdeksasta neljään töitä ja ohjasin illat. Tästä syystä heräsin treenaamaan aina joskus aamuyöstä. Eväät sun muut tein illalla myöhään, kun pääsin ohjauksista kotiin. Ei vaan jaksanut. Yksinkertaisesti se kaikki oli liikaa. Kuvittelin jaksavani hampaat irvessä, mutta lopputulos oli mitä oli. Näköjään tämä ikä ei tuo viisautta mukanaan ;) Nyt työt ovat epäsäännöllisiä ja vaikka osa päivistä on hervotonta paikasta toiseen juoksemista, niin niitä leppoisia päiviä mahtuu mukaan paljon enemmän. Treenit saa sovitettua mukavasti viikkoon ja ohjauksia on sopivasti.

Suurin muutos tuntuu silti tapahtuneen mielessä ja asenteessa. Tämä ei ole minulle enää elämän ja kuoleman kysymys. Halu menestyä on kyllä tallella, mutta en arvota itseäni enää menestyksen perusteella. Olen todennut, että rakastan tätä lajia eikä menestys tai sen puute sitä asiaa muuta. Teen tätä vain itselleni, en tuomareille, tukijoille tai ystäville. Jos joku ihmettelee miksi keskittyä kilpailuun, joka kestää pari minuuttia ja jossa voi tuloksena olla vain kokemusta, niin siinäpä ihmettelee. Olen joka tapauksessa saanut paljon, vaikka en kirkkainta pystiä saisikaan. Tämä ei tarkoita ettenkö lähtisi kisoihin voittamaan, mutta olen ehkä oppinut nauttimaan kisaamisesta myös ihan kisaamisen takia. En kisaa pelkästään kunnianhimoni vuoksi.

Jotenkin otan dieetinkin nyt rennommin. On mukava olla dieetillä talvella, kun yleensä ruokien punnitsemiseen on mennyt koko kesä. On mukavaa nauttia dieetistä nyt, kun tietää että sitten voi nauttia kesästä rennolla otteella. Tällä hetkellä ruokailut kulkevat luontevasti mukana eikä niitä tarvitse sen kummemmin miettiä. Ruoka on hyvää ja terveellistä, joten treenata jaksaa. Eilen Attackissa minulle tuli yht`äkkiä tunne, että olen ehkä elämäni kunnossa. Olo oli niin kevyt ja hypyt nousivat energiavajeesta huolimatta todella hyvin. Fiilis oli loistava.


Ei tämä silti ruusuilla tanssimista ole. Treenien jälkeen väsyttää, iltaisin nälättää ja mieliteot alkavat vaivaamaan. Mikään ei silti tunnu ylitsepääsemättömän vaikealta vaan elämässä on sopivasti haastetta. Joinakin päivinä ei jaksa muuta kuin maata sohvalla, mutta mitä sitten? Tämä kestää enää seitsemän viikkoa, jonka jälkeen sohvalla makoilukin ehkä vähenee. Jos haluan nyt keskittyä urheilemiseen ja palautumiseen, niin se minulle suotakoon. Ehdin olla aktiivinen ja sosiaalinen sitten myöhemmin. Onnekseni minulla on ymmärtävä ja kannustava lähipiiri; ilman heitä kaikki voisi olla haastavampaa.

Vaikkakin fyysisesti tunnen olevani elämäni kunnossa, alkaa ulkomuoto olla siinä rajoilla, että viihdynkö nahoissani enää. Olen tottunut olemaan "iso" eli pitkä, roteva ja lihaksikas. Nyt olo alkaa olla aika pieni ja vaatteet roikkuvat päällä. Mikään ei oikein istu päälle ja trikoistakin pitää kaivaa kuminauhat kiristämistä varten esiin. Kisakunto on ihan jotain muuta kuin hoikka, urheilullinen vartalo. Se on äärimmäisilleen viety vartalo. Mutta se äärimmäisyys ei onneksi kauaa kestä.

Vuoden 2011 kisakuntoa.
Kuva: Bodylehti
Paljon olemme puolisoni kanssa keskustelleet jo tulevasta ja elämästä kisojen jälkeen. Puolisoni on kahden viime dieettini aikana pudottanut omasta painostaan hurjat kilomäärät. Se on ehkä ollut helpompaa, kun minäkin olen ollut dieetillä ja tarkkana ruokien kanssa, mutta miten hallitsemme tilanteen dieetin jälkeen? Kummankin tulisi saada hallittua painoa, jotta se asettuisi sopiviin lukemiin. Olemme pohtineet painonhallintamme sudenkuoppia, joita ovat viikonloppujen runsas herkuttelu ja rakkaus pikaruokaan sekä minulla irtokarkkeihin. Ei ehkä kuulosta ravitsemusterapeutilta? No, minä tykkään paljon monista muistakin asioista, joita varmaankin ammatti-ihmisenä minun tulisi lähinnä kauhistella. Mutta ei syöminen ole niin vakavaa. Kokonaisuus on tärkeintä. Niinpä tarkoituksenamme on vältellä pikaruokaa ja tehdä enemmän ruokaa itse. Olemme myös miettineet miksi nyt on aivan helppoa katsella televisiota ja leffoja ilman mitään mässytettävää, mutta dieetin ulkopuolella pitää aina viikonlopun tv-hetkeä varten olla "jotain hyvää". Mitä jos se "jokin hyvä" olisi hyvää myös terveydellemme?

Jatkamme asian pohtimista ja tilanteiden läpikäymistä, jolloin olemme ehkä valmiita toteuttamaan suunnitelmamme huhtikuun lopulla, kun kisat ovat ohi. Ihan mikä tahansa muutos kun vaatii melkoisen paljon myös ajatustyötä. Itse haluaisin pysyä suht kevyenä, sillä jaksan näin paljon paremmin. Ja odotan dieetin loppua, jotta pääsen kokeilemaan ainakin Les Millsin uutta Grit-tuntia ja lisäksi CrossFitiä (tai sen sukulaista CrossTreeniä). Niinpä hyvä fyysinen kunto on jatkossakin tavoitteena.

Tämä ilta meneekin penkkiurheilun merkeissä, sillä Leijonat ja erityisesti Teemu kaipaavat kannustusta. Selänteen uraa olen seurannut lapsesta asti ja hän taisi olla ensimmäinen varsinainen urheilijaidolini. Toivottavasti tänään päästään siis vielä mitalitunnelmiin. Mukavaa lauantai-iltaa!

2 kommenttia:

iive kirjoitti...

Sun kisavalmistautumista on kyllä kiva seurata kun sä et hössötä turhista ;) Susta saa niin seesteisen kuvan :)

Tuo ruokailujuttu onkin aika kinkkinen, mieli on hassu asia ja helpompi onkin kieltäytyä kokonaan herkuista kuin tehdä päätöksiä asiasta päivittäin eli syönkö tänään epäterveellistä herkkua vai en? Itse käytän nyt laihduttaessani ns. karkkipäivää. Ennen se päivä oli "mättö"päivä, mutta se on lientynyt koko päiväisestä mässäilystä yhteen pieneen / keskikokoiseen herkutteluhetkeen viikossa, joten kalorivajetta ei tarvitse pitää viikolla niin isona viikonloppua varten. Luulen että tuo karkkipäivä-ajattelu jää meidän perheeseen elämään lopullisesti, sen verran toimivalta nyt tuntuu.

Olen muuten kovasti ihmetellyt erilaisten palvelutalojen/ryhmäkotien tyyliä päivittäisestä kahvihetkestä kun joka päivä on tarjolla jotain kakkua, pullaa, leivosta jne. eikä edes mitään kovin kohtuullisia annoksia. Kun eihän nuo kuuluisi oikeasti päivittäiseen ruokavalioon! Ja henkilökunnan tulisi huolehtia asukkaiden terveydestä ja hyvinvoinnista...

PetraBettina kirjoitti...

Kiitos, tällä hetkellä olo on kyllä aika seesteinen :)

Mulla on ollut pienestä pitäen karkkipäivä, mutta jossain kohtaa siitä karkkipäivästä tulee aina karkkiviikonloppua ja sitten se onkin jo lähes puolet viikosta :D Sitten alkaa olla ihan sama, että miten terveellisesti sitä muuten syö.. Mieli on muutenkin ihmeellinen. Tietoa voi olla, vaikka kuinka paljon, mutta silti sortuu kerta toisensa jälkeen samoihin sudenkuoppiin. Hyvä, jos olet löytänyt toimivan ratkaisun herkutteluun! Yritän myös löytää sopivan ja PYSYVÄN ratkaisun.

Itse olen miettinyt noiden päiväkahvien kahvileipiä myös siltä kannalta, että minulla olisi oikeasti nälkä, jos en saisi iltapäivällä jotakin kunnollisempaa välipalaa. Pullasiivu ei oikein ravinnoksi riitä. Toisaalta taas yksi siivu pullaa ei kenenkään ruokavaliota kaada, jos muu on kunnossa. En silti ajattelisi, että kenenkään tarvitsisi joka päivä jotain sokerileivonnaista syödä... Vähempikin riittäisi.