PetraBettina

Aika paljon on viime aikoina saanut vastata otsikon kysymykseen. Laskettuun aikaan on reilut kaksi viikkoa, joten kaverin maailmaan tulo alkaa olla lähellä. Ilmeisesti maailmaan tuloon liittyvä tilanne on melkoinen mullistus naisen elämässä. Ainakin jos tästä kyselyjen määrästä on jotakin pääteltävissä. No jännittääkö sitten? Itse asiassa ei erityisemmin. Tai totta kai aina vähän jännittää, kun edessä on jotakin tuntematonta. Pelko on kuitenkin hälventynyt sitä mukaa mitä lähemmäs asiaa on tultu. Halu saada lapsi syliin on niin voimakas, että kaikki muu unohtuu sen alle. Itsellä ei ole mitään odotuksia tai toiveita synnytyksen suhteen. On mahdotonta tietää miltä asia tuntuu tai miten tilanne etenee. On mahdotonta tietää etukäteen miltä oikea kipu tuntuu. En ole koskaan kokenut kipua. En tiedä miten suhtaudun siihen, sillä en ole sitä kokenut. Minulla ei ole ikinä ollut mitään lihasrevähdystä pahempaa. En ole ikinä ollut sairaalassa (paitsi töissä), minussa ei ole ollut ainuttakaan ...

Olen jo aiemminkin maininnut, ettei raskaudessa juuri mikään ole ollut sellaista kuin alun perin ajattelin. Ei myöskään siis liikkuminen. Olin tavannut ihmisiä, joita raskaus ei ollut juuri yhtään hidastanut ja jotka olivat suurin piirtein suoraan ryhmäliikuntatunnilta siirtyneet synnytyssalin puolelle. Ajattelin olla itsekin tällainen. Että tekisin töitä loppuun asti ja jumppailisin vatsankin kanssa normaalisti. Niin, no näinhän ajattelee vain ihminen, jolla ei vielä ole kokemusta raskaudesta. Nyt tiedän, että jokainen raskaus on yksilöllinen ja on vain mentävä tilanteen mukaan. Alkuraskaus oli todella raskasta aikaa. Pahoinvointi oli jatkuvaa ja todella voimia vievää. Olisin halunnut nukkua 22 tuntia vuorokaudessa ja käyttää loput kaksi tuntia syömiseen. Mikään ei tuntunut helpottavan oloa ja päivät olivat yhtä taistelua nukahtamista ja oksentamista vastaan. Kaikki energia meni vain pakollisista töistä selviytymiseen eikä minkäänlainen muu fyysinen toiminta tullut kuuloonkaan. Ohja...

Huomasin jälleen kaupassa käydessäni miten parkkiintunut olen tiettyihin ostoksiin. Tietyt asiat kulkevat ruokavaliossa mukana kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, kaupassa käynti ainakin sujuu suhteellisen nopeasti. Tai sitten ei. Yleensä nimittäin vasta kaupassa mietitään, että mitä ruokaa sitä viikolla tehdään. Ja päädytään usein siihen, että kertaalleen jauhelihaa, kertaalleen kanaa ja sitten ööö... oliko sitä jotain muitakin vaihtoehtoja? Olen aika rento ruokailija. En jaksa hifistellä oikein mistään, sillä koen että ruokavalio on aika laaja kokonaisuus, jota ei voi pilata tai pelastaa yksittäisillä asioilla. Tykkään tavallisesta ruoasta; spagetista ja jauhelihakastikkeesta, riisistä ja broilerista, kiusauksista, salaateista ja laatikoista. Syön aina aamulla puuroa. Aina. Syön päivittäin hedelmiä ja marjoja, mutta liian pieniä määriä kasviksia. Juon aterialla rasvatonta maitoa ja tykkään maustetuista kivennäisvesistä. Ravintolassa juon aina oikeaa ...

Takana on mukava juhannus, vaikkakin tänään on tuntunut siltä kuin olisin viettänyt koko juhannuksen yötä myöden juhlien. Heräsin aamulla, kun puoliso lähti töihin, söin, luin lehden ja menin takaisin nukkumaan. Oli mahdotonta pitää silmiä auki. Näköjään tilanne vaatii nyt jatkuvasti niitä vähintään yhdeksän tunnin yöunia, jotta jaksaa. Mitäpä siitä, olen sitä mieltä että loppusuora alkoi nyt, kun viikkoja on 30 ja risat plakkarissa. Perjantaina kävimme päivällä mummuni mökillä Merikarvialla ja illan vietimme ystävien luona. Olen kenties jokseenkin kummallinen suomalainen, mutta en vain yhtään ymmärrä tuota mökkielämää. Saako tätä edes tässä maassa sanoa ääneen? En vain ymmärrä miksi pitää lähteä metsän keskelle alkeellisiin oloihin tekemään ei mitään? Jos meillä on juokseva vesi, sisävessat ja elämää helpottavaa elektroniikkaa, niin miksi meidän pitää lähteä sitä karkuun? Sitten istumme vesisateessa mökissä miettimässä, että pelataanko korttia vai mennäänkö päiväunille? Tyl...

Elän äärimmäisen kummallisia aikoja. Sen lisäksi, että olen tässä jatkuvassa fyysisessä ja psyykkisessä myllerryksessä, myös arkeni on äkillisesti muuttunut. Kun sekä päivätyöni että tuntien ohjaukset loppuivat, minulla on yht`äkkiä vapaa-aikaa. Käsite, jota en ole muutamaan vuoteen tuntenut. Itse asiassa hiljattain tutkin kymmenen vuotta vanhaa kalenteria ja jo silloin ohjelmaa näytti olevan aamusta iltaan. Työni koostuu tällä hetkellä asiakastapaamisista ja valmennuksista, kirjallisista töistä sekä viikonloppujen koulutuksista. Aikataulut ovat kuitenkin sellaiset, että pystyn tekemään kaikkea rennosti. Mitään ei tarvitse tehdä sillä palavalla kiireellä tai keskellä yötä niin kuin monesti aiemmin. Voin tehdä kirjallisia töitäni aamupäivällä, käydä välillä leppoisasti treenaamassa, palata kotiin tekemään ruokaa, jatkaa töitäni, leipoa vaikkapa pullaa ja taas jatkaa töitä. Tai jos en jaksa enää työskennellä, voin jatkaa seuraavana päivänä, sillä deadlineen on vielä mu...

Viime viikon sokerirasituksesta tuli yllättäen huonoja uutisia. Sokerirasituskoehan tehdään kaikille yli 25-vuotiaille ensisynnyttäjille sekä tietyille riskiryhmille. Testissä otetaan paastoverensokeri, jonka jälkeen juodaan 75 g sokeria sisältävä juoma. Tämän jälkeen verensokeri mitataan tunnin ja kahden tunnin kuluttua juomisesta. Raskausdiabetekseen riittää yksikin poikkeava arvo näistä kolmesta. Itselläni kävi siis niin, että tuo yhden tunnin arvo oli koholla. Paastoverensokeri oli hyvällä mallilla ja samoin kahden tunnin kohdalla verensokeri oli laskenut jo hyvinkin alas (päälle neljän, kun viitearvo on alle 8,6). Jostain syystä tuo yhden tunnin arvo oli kuitenkin hieman viitearvojen yläpuolella. Tästä syystä edessä on nyt verensokeriarvojen mittailua kotioloissa. Raskausdiabeteksellehan altistavat raskausajan hormonien lisäksi ylipaino, perinnöllisyys ja ikä. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että olenko itse jotenkin aiheuttanut tämän? Onko suuri painonnousu saanut tämän a...

Minullahan oli hyvä ajatus siitä, että ohjaisin tunteja aina juhannukseen asti eli sinne n. 30. viikolle asti. Tosin niitä hyviä ajatuksia oli kyllä muitakin. Kuten että söisin koko ajan huipputerveellisesti enkä lihoisi muuten kuin vatsan osalta. Toimisin koko ajan kuten ennenkin ja lähtisin suurin piirtein suoraan salilta synnärille. Pah. Mitä vielä. Tähän asti pääsin ja nyt piti hommata lopuille tunneille tuuraajat, kun ei vain enää onnistu. Tai toki onnistuisi ja hammasta purren varmasti pystyisin tuntini hoitamaan, mutta miksi kiusata itseään ja kaveria? Liikkuminen saa nyt aikaan pientä supistelua ja Zumban salsat jopa pientä kivun tunnetta vatsassa. Tästä syystä tanssilliset tunnit ovat melko tuskallisia. BodyPumpia taas hankaloittaa ongelma vatsalihasten kanssa. Vatsalihakseni ovat nimittäin jo pitkään olleet älyttömän kipeät. Tunnin jälkeen ne ovat aivan tulessa ja jomottavat yölläkin niin, että nukkuminen on hankalaa. Jomotus on voimakkaampaa tietyissä kohdissa, että en sit...