torstai 13. elokuuta 2015

Jännittääkö?

Aika paljon on viime aikoina saanut vastata otsikon kysymykseen. Laskettuun aikaan on reilut kaksi viikkoa, joten kaverin maailmaan tulo alkaa olla lähellä. Ilmeisesti maailmaan tuloon liittyvä tilanne on melkoinen mullistus naisen elämässä. Ainakin jos tästä kyselyjen määrästä on jotakin pääteltävissä.

No jännittääkö sitten? Itse asiassa ei erityisemmin. Tai totta kai aina vähän jännittää, kun edessä on jotakin tuntematonta. Pelko on kuitenkin hälventynyt sitä mukaa mitä lähemmäs asiaa on tultu. Halu saada lapsi syliin on niin voimakas, että kaikki muu unohtuu sen alle.

Itsellä ei ole mitään odotuksia tai toiveita synnytyksen suhteen. On mahdotonta tietää miltä asia tuntuu tai miten tilanne etenee. On mahdotonta tietää etukäteen miltä oikea kipu tuntuu. En ole koskaan kokenut kipua. En tiedä miten suhtaudun siihen, sillä en ole sitä kokenut. Minulla ei ole ikinä ollut mitään lihasrevähdystä pahempaa. En ole ikinä ollut sairaalassa (paitsi töissä), minussa ei ole ollut ainuttakaan tikkiä enkä ole kärsinyt edes hammassärystä ikinä. Mielikuvitus ei siis riitä kivun kuvittelemiseen.

Ja toisekseen olen pohtinut, että miksi asiaa pitäisi etukäteen hirveästi pohtia? En tiedä mitä on tulossa, joten en pysty asiaan valmistautumaan. Miksi pelkäisin sitä etukäteen, kun en mitään asialle mahda? Miksi alkaisin varta vasten jännittämään, koska siitä tuskin mitään hyötyä on? On vaikea tietää etukäteen miten tulee varsinaisessa tilanteessa käyttäytymään. Toivon ja uskon, että sairaalassa minua ovat vastassa ihmiset, jotka auttavat ja antavat vaihtoehtoja, kun niitä tarvitsen.

Kuopion kesässä

Tässä alkaa jo olla kantamista...

Meillä täällä Porissa koko loppuraskaus mennään ilman lääkärinkäyntiä, joten täällä ei tehdä esim. kokoarviota, kuten jossain päin Suomea. Ainoa mitä tiedetään on siis, että kaveri majailee vatsassa oikein päin ja on melkoisen aktiivinen tapaus. Tila häneltä alkaa ilmeisesti pikku hiljaa loppumaan eli yksiö alkaa käydä ahtaaksi. Potkut ja nyrkkeilyt alkavat olla niin voimakkaita, että äidiltä meinaa toisinaan päästä ärräpäitä. Sitten ärsyttää itseäkin se pärrääminen, sillä eihän kaveri iskujaan nyt tahallaan tee.

Pallokala Kallon kalliolla
Vaikka olen loppuun asti voinut hyvin ja säästynyt suuremmilta vaivoilta, niin nyt tämä elämä alkaa jo olla aika hidasta. Kävellä pitää etanan askelin, sillä vessahätä on aivan jatkuva. Siis oikeasti tauoton. Kivuttomia supistuksia esiintyy usein iltaisin ja aina istuessani kaveri alkaa temppuilla. On parempi yrittää touhuta mahdollisimman paljon, ettei kaveri ärsyynny, mutta touhuaminenkin saa väsymään ja jostain syystä (ehkä tästä painosta johtuen) jalkapohjat kipeytyvät. Kädet ovat jatkuvasti puutuneet eikä syömäänkään pysty ilman, että välillä pysähtyy ravistelemaan kättä. Sukkia ei yletä laittamaan jalkaan ja kengät taas eivät mahdu. Nilkat ovat isot limput eikä sormuksia ole voinut käyttää enää kuukausiin. Nukkuessa kyljen kääntäminen vie pienen ikuisuuden ja ylösnousu vaatii mielenkiintoisia pyörähdyksiä. Vatsaongelmia on jatkuvasti ja ne iskevät erityisesti yöaikaan. Nukkuminen onnistuu hyvin noin joka kolmas yö. Vessaan pitää nousta sata kertaa ja nukahtaminen on aina hankalaa. Päivät ovat pitkiä ja tekemiseen tottunut tylsistyy nopeasti. Kaikki se "sitten luen kirjoja ja katson elokuvia" -elämä ei kiinnosta yhtään.

Siinä sitä valitusta tästä hetkestä. Mutta tosi asiassa tämä on kuitenkin melko pientä. Vähän työjuttuja olen vielä tehnyt, mutta muutenhan tässä ajatukset pyörivät jo täysin vauvassa. On tosiaan jo kova hinku nähdä miltä vauva näyttää ja saada hänet syliin. Oma kroppakin olisi kiva saada (ainakin osittain) takaisin. Toisaalta taas hieman mietityttää miltä tuntuu, kun ei enää pystykään piiloutumaan raskauden ja tämän valtavan vatsan taakse. Kun ne kilot pitääkin kantaa ihan itse ja ottaa niistä myös vastuu. Voi olla, että jatkossa tästä tuleekin sitten painonhallintablogi, mutta mitäpä siitä. Sitten tulee.

 
Porisperessä Dankon keikalla.
Samassa touhussa oltiin pari vuotta sitten,
mutta hieman eri kunnossa...
 
Mitä tänään syötäisiin?

Porsaan sisäfileetä, bataattimuusia ja vihannessekoitusta


Mysleistä alkaa jo löytyä Sydänmerkkituotteita, kuten
tässä tämä Finaxin tuote
Iltanapostelut
 Tässä viime viikkoina ollaan vielä tehty pari reissua. Kävimme Kuopiossa kavereita moikkaamassa ja Turussa kylpylöimässä. Nyt taitaa olla reissut tehty ja vain odotetaan. Ja odotetaan. Ja odotetaan. Onhan tämä aikamoista odottamista ollut tämä vuosi. Elämä on muuttunut ja jatkaa muuttumistaan. Mutta se on tervetullutta muutosta se.


Verhoja lukuun ottamatta valmista; saa tulla!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana maha! :D Paljon onnea tulevaan!

PetraBettina kirjoitti...

Kiitos paljon!